Suomea natotetaan EU:n turvatakuiden kautta

Uusi Vasemmisto 3/2004

Perustuslain mukaan unionin tavoite on yhteinen puolustus. Sen (artikla I-40.2) mukaan asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka "johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää".

Se, että unionista tulee sotaliitto, on vain yksimielisen päätöksenteon päässä.

100 % Nato-yhteensopiva

Nykyisistä EU:n jäsenmaista 19 (25:stä) hoitaa puolustuksensa Naton kautta ja toimii niissä merkeissä läheisessä yhteistyössä USA:n kanssa.

EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on (artikla I-40.2) Nato-yhteensopivaa:

Unionin politiikka ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen, se kunnioittaa niitä velvoitteita, joita Pohjois-Atlantin sopimuksen (lue: Nato) perusteella on tietyillä jäsenvaltioilla, jotka katsovat yhteisen puolustuksensa toteutuvan Pohjois-Atlantin liitossa, ja se on sopusoinnussa tuossa yhteydessä määritettävän yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kanssa.

Naton kautta EU:n Nato-maat ovat antaneet ja saavat ns. turvatakuut.

Turvatakuut, jotka on kirjattu Naton perustamissopimuksen 5. artiklaan, tekevät Natosta erityislaatuisen kansainvälisen järjestön: sotilasliiton.

Naton kautta EU-maiden antamat ja saamat turvatakuut tulevat automaattisesti myös USA:n lunastettaviksi. Kun USA ei anna omia turvatakuitaan ja täsmäaseitaan muiden suojaksi ilman että sen suojatit kuuluvat Natoon, EU:n perustuslain turvatakuuartikla natottaa Natoon kuulumattomia EU-maita, Suomen tapauksessa Suomea.

Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden uskottavuuden näkökulmasta mahdollisesti sitäkin ongelmallisempi on perustuslakiin kirjattu hyökkäysartikla (I-40.6), jota käsitellään lehdessämme seuraavalla sivulla.

Automaattisen avunannon pykälä

Suomi ei esittänyt perustuslakineuvotteluissa minkäänlaisia varauksia perustuslain hyökkäysartiklaan. Sen sijasta nostettiin esille kysymys pakollisesta avunantovelollisuudesta puolustusyhteistyössä artiklan I-40.7 mukaan:

Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan määräysten mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Käytännössä tämä artikla oli EU-maiden enemmistön muodostaman Länsi-Euroopan unionin (WEU) kollektiivisen puolustuksen lauseke. Siihen oli kirjattu sama sota-automatiikka kuin Naton perussopimuksen 5. artiklaan: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Suomen selittelyt

Suomen hallitus tulkitsee artiklaa kotimaisessa keskustelussa niin, että on velvollisuus on antaa apua, mutta ei sotilaallista apua. Niinkin asia voidaan tulkita, mutta käytännössä ei apu voi rajoittua pelkkien villasukkien lähettämiseen.

Edelleen Suomen hallitus tulkitsee artiklaa niin, että sanamuoto Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan määräysten mukaisesti rajoittaa avunantovelvollisuuden niihin tilanteisiin, joissa puolustaudutaan ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Samalla tavalla on asia ilmaistu myös Naton perussopimuksen 5. artiklassa.

Kun toisaalla puhutaan hyökkäämisestä muihin maihin EU:n rajojen ulkopuolelle, sama sanamuoto ei enää päde. EU:n perustuslakiin ei saatu määräystä, jonka mukaan EU operoi aina vain YK:n mandaatilla kansainvälisoikeudellisesti laillisissa operaatioissa. Toimitaan kuin Nato: hyökätään myös omilla päätöksillä ilman YK:n lupaa.

Sanamuodon "tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen" Suomen hallitus katsoo tunnustavan Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden erityisluonteen. Toisaalta samassa artiklassa sanotaan, että "tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Naton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Nato on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin".

EU:ssa ei rakenneta omaa Nato-vapaata puolustusta.

Epäsuora tie Natoon

Suomea ollaan viemässä Natoon, mutta kansalaismielipide torjuu suoran tien.

Siksi on valittu epäsuora reitti, joka johtaa asteittain lisääntyvään sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n kautta eli yhteiseen puolustukseen, "kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää".

Perustuslaissa suositellaan, "että kukin jäsenvaltio tekee tätä koskevan päätöksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti", mutta siihen ei ole kirjattu, että niin pitää tehdä.

Juridisesti yhteisestä puolustuksesta voidaan päättää peruuttamattomalla tavalla pelkästään valtionpäämiesten ja -naisten kokouksessa, jossa on EU:n presidentin johdolla läsnä vain yksi edustaja maata kohden.

Nato-keskustelu mutkistuu

Sotilaallisen liittoutumattomuutemme uskottavuutta murentaa sitoutuminen EU:n turvatakuihin.

Konventin luonnoksessa perustuslaiksi ne oli kirjattu erilliseen julistukseen, jonka jäsenmaa olisi voinut myös jättää hyväksymättä ja jolla ei olisi ollut perustuslain sitovuutta. Jo siinä vaiheessa viime vuoden syksyllä Suomen puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala sanoi, että EU:n turvatakuut edellyttävät Suomelta Nato-jäsenyyttä.

Sen jälkeen perustuslakiin tehtiin radikaali uusi linjaus: HVK:ssa turvatakuut kirjattiin itse perustuslain tekstiin. Jos hyväksyy perustuslain, hyväksyy Nato-yhteensopivat turvatakuutkin (jotka edellyttävät ennemmin tai myöhemmin Suomelta Nato-jäsenyyttä).

Suomen hallitus ei onnistunut tältä osin puolustamaan Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Meitä natotetaan turvatakuilla. Vaikka ne olisivatkin turvatakuut (light), niin kuin hallitus kansallemme uskottelee, ne ovat sotilaalliset turvatakuut. Muu on tosipaikan tullen saivartelua.

Ollaan Halosen-Tuomiojan No jaa-linjalla.

EU:n sotilaallinen ydin on pysyvä jäsentynyt yhteistyö

EU:n sotilaallinen ydin ei ole perustuslakiin kirjatut turvatakuut vaan pysyvä jäsentynyt yhteistyö (entiseltä nimeltään rakenneyhteistyö).

Se antaa militaristisimmille maille mahdollisuuden muodostaa EU:n sisälle sotilasytimen, joka voi tehdä EU:n nimissä hyökkäysluontoisia operaatioita EU:n alueen ulkopuolella.

Pysyvä jäsentynyt yhteistyö eroaa siviilitarkoituksiin käytettävästä tiiviimmästä yhteistyöstä (I-43), jota voidaan tehdä "muulla kuin unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvalla alalla".

Neuvosto antaa luvan aloittaa tiiviimpi yhteistyö (ja muodostaa EU:n sisälle erityinen sisäpiiri) viimeisenä keinona "todetessaan, että koko unioni ei voi saavuttaa tälle yhteistyölle asetettuja tavoitteina kohtuullisessa ajassa, ja edellyttäen, että vähintään kolmasosa jäsenvaltioista osallistuu yhteistyöhön". Se antaa jollekin maaryhmälle oikeuden toimia pioneereina muiden tulla perässä.

Sotilaallinen pysyvä jäsentynyt yhteistyö ei ole "viimeinen keino" eikä siinä tarvitse olla mukana kolmasosaa jäsenistä eli yhdeksää maata. Sotilassytimen voi siis muodostaa pienempikin, kaikkein militaristisin maaryhmä.

Se on "suljettua" yhteistyötä sillä tavalla, että maiden pitää täyttää erityiset mukaanpääsyvaatimukset, joiden yleiset piirteet on kirjattu perustuslakiin liitettyyn lisäpöytäkirjaan. Se julkaistaan lehdessämme seuraavalla sivulla 9.

Tämä yhteistyö on se sotilaallinen ydin, johon Suomi on perustuslakineuvottelujen alusta alkaen ilmoittanut pyrkivänsä mukaan muun muassa Matti Vanhasen suulla. Tältä osin Vanhanen myy halvalla keskustan perinteisen kannan Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden pyhyydestä.

Perustuslain hyökkäysartiklat

EU :n perustuslakiin liittyvät tärkeimmät hyökkäyspykälät ovat I osan artikla 40.6 ja III osan artikla 213.

Niitä täydentää perustuslakiin hyväksytty pöytäkirja "unionin perustuslain I-40 artiklan 6 kohtaan ja III-213 artiklaan perustuvasta pysyvästä jäsentyneestä yhteistyöstä".

Mainitut artiklat kuuluvat seuraavalla tavalla:

Sotilaallisen (hyökkäys)ytimen perusta on tämä artikla:

Jäsenvaltiot, joiden sotilaalliset voimavarat täyttävät korkeimmat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativampia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa pysyvän jäsentyneen yhteistyön. Tähän yhteistyöhän sovelletaan III-213 artiklaa. Yhteistyö ei vaikuta III-210 artiklan määräysten soveltamiseen.

Artiklassa III-210 määritellään sotilasvoimavarat sellaisten operaatioiden suorittamiseksi, joihin kuuluu muun muassa rauhaan pakottaminen. Suomen kielelle se on - häveliäisyyssyistä - käännetty rauhan palauttamiseksi. Viittaus artiklaan 210 pitää sisällään sen, että jäsenmailla on velvollisuus antaa apua terroriteon kohteeksi joutuneelle toiselle maalle niin ettei avunantovelvollisuus ole sidottu niiden osallistumiseen pysyvään jäsentyneeseen yhteistyöhön.

Jäsenmaan ei ole pakko osallistua tähän sotilaalliseen ytimeen: pysyvään jäsentyneeseen yhteistyöhön. Suomi on kuitenkin ilmaissut voimakkaasti halunsa osallistua hyökkäysytimen valmisteluun.

EU:n sotilaalliseen ytimeen pyrkivien maiden on täytettävä tietyt vaatimukset ja tehtävä tietyt sitoumukset.

Jäsenvaltioiden, jotka haluavat osallistua I-40 artiklan 6 kohdassa määriteltyyn pysyvään jäsentyneeseen yhteistyöhön ja jotka täyttävät pysyvästä jäsentyneestä yhteistyöstä tehdyssä pöytäkirjassa esitetyt sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja tekevät niitä koskevat sitoumukset, on ilmoitettava aikomuksestaan neuvostolle ja unionin ulkoasianministerille.

Näissä merkeissä on Suomi aloittanut palkkasotilaiden koulutuksen suomalaisten osallistumiseksi EU:n taistelujoukkoihin, ja hallitus valmistautuu esittämään eduskunnalle maamme oman rauhanturvalain muuttamista niin että Suomi voi osallistua EU:n joukoissa myös kansainvälisoikeudellisesti laittomiin hyökkäysoperaatioihin EU:n alueen ulkopuolella.YK:n perussopimusten "kunnioittaminen" ei merkitse YK:n mandaatin hankkimista näille operaatioille, ja siksi ne voivat olla laittomia siihen tapaan kuin Nato on itse ottanut itselleen oikeuden hyökätä.

Suomi on myös ilmoittanut valmiutensa osallistua EU:n yhteisen asevarusteluviraston toimintaan.

Suomi on sitoutumassa EU:n pysyvään jäsentyneeseen yhteistyöhön ja sen mukaisiin operaatioihin ja sotilasmenojen kasvattamiseen yhteisiä hyökkäystoimia (mutta ei oman maan puolustamista) varten.

Suomen hallituksen poliittiset sitoumukset on kirjattu perustuslain yhteydessä hyväksyttävään lisäpöytäkirjaan. Tässä mainitun pöytäkirjan artklat:

Unionin perustuslain I-40 artiklan 6 kohdassa tarkoitettuun pysyvään jäsentyneeseen yhteistyöhön voivat liittyä jäsenvaltiot, jotka Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen voimaantuloajankohdasta lähtien sitoutuvat:

a) osallistumaan tiiviimmin puolustusvoimavarojensa kehittämiseen kehittämällä kansallisia voimavaratarjouksiaan ja osallistumalla tarvittaessa monikansallisiin joukkoihin, tärkeimpiin eurooppalaisiin puolustustarvikeohjelmiin ja puolustusvoimavarojen kehittämisestä, tutkimuksesta ja hankinnasta sekä puolustusmateriaaleista vastaavan viraston toimintaan; ja

b) siihen, että niillä viimeistään vuonna 2007 on valmiudet antaa käyttöön, joko kansallisesti koottuja tai osana monikansallisia joukkoja, suunniteltuihin tehtäviin kohdennettuja taisteluyksiköitä, jotka on taktisella tasolla koottu taisteluosastoiksi, joilla on tukitoimintoja, kuljetus ja huolto mukaan lukien, ja joilla on kyky aloittaa III-210 artiklassa tarkoitettujen tehtävien toteuttaminsen 5-30 vuorokauden erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien esittämiin pyyntöihin vastaamiseksi ja joita voidaan ylläpitää aluksi 30 vuorokauden ja tarvittaessa ainakin 120 vuorokauden ajan.

Pysyvään jäsentyneeseen yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot sitoutuvat 1 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi:

a) Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen voimaantulosta lähtien tekemään yhteistyötä puolustustarvikkeisiin liittyvien investointimenojen tasoa koskevien hyväksyttyjen tavoitteiden saavuttamiseksi ja tarkastelemaan näitä tavoitteita säännöllisesti uudelleen unionin turvallisuusympäristön ja kansainvälisten velvollisuuksien valossa;

b) mahdollisuuksien mukaan lähentämään puolustusalan välineitään muun muassa yhdenmukaistamalla sotilaallisten tarpeiden määrittelyn, kokoamalla puolustusvoimavaransa yhteen ja tarvittaessa erikoistumalla sekä edistämällä yhteistyötä koulutuksen ja logistiikan alalla;

c) toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä joukkojensa käytettävyyden , yhteistoimintakyvyn, joustavuuden ja toimintavalmiuden vahvistamiseksi muun muassa määrittelemällä joukkojen käyttöön antamista koskevat yhteiset tavoitteet, mahdollisesti myös tarkastelemalla uudellen kansallisia päätöksentekomenettelyjään;

d) tekemään yhteistyötä sen varmistamiseksi, että ne toteuttavat voimavarojen kehittämisjärjestelyn puitteissa todettujen puutteiden korjaamiseksi tarvittavat toimenpiteet, monikansallinen toiminta mukaan luettuna, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta niitä koskeviin sitoumuksiin Natossa;

e) osallistumaan tarvittaessa viraston puitteissa yhteisten tai eurooppalaisten puolustustarvikeohjelmien kehittämiseen.

Virasto ottaa osaa osallistuvien jäsenvaltioiden voimavaratarjousten säännölliseen arviointiin, erityisesti kun on kyse sellaisista tarjouksista, joiden tekemisessä on noudatettu muun muassa 2 artiklan pohjalta laadittavia kriteerejä, ja raportoi niistä vähintään kerran vuodessa. Arviointia voidaan käyttää pohjana neuvoston unionin perustuslain III-213 artiklan mukaisesti hyväksymille suosituksille ja päätöksille.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]