EU:n perustuslaki neljässä osassa

Uusi Vasemmisto 3/2004

EU:n uusi perustuslaki jakautuu neljään.

Tärkein on I osa. Siinä ovat perustavaa laatua olevat määräykset, joiden muuttaminen on vaikeinta. Perustuslain laadintaa varten koolle kutsuttu peruslain valmistelukunta eli konventti osallistui aidosti vain tämän osan valmisteluun, ja sen lopullisen sanamuodon päätti sitten kaikkien jäsenmaiden edustajista koostunut hallitusten välinen konferenssi (HVK).

EU:n perusoikeuskirja on liitetty perustuslakiin sen II osana. Se valmisteltiin erityisessä perusoikeuskonventissa pari vuotta ennen perustuslakia. Siihen ei saanut kirjata yhtäkään sellaista uutta oikeutta, joka ei olisi sitonut jokaista jäsenmaata jo aikaisemmin. Perusoikeuskirja ei niin ollen lisää EU-kansalaisille uusia oikeuksia eikä paranna vanhoja niin kuin ei EU:n perustuslakikaan, joka on näiltä osin vain vanha perusoikeuskirja.

Perustuslain III osa on laajin. Se on käytännöllisesti katsoen kokonaan syntynyt virkamiesvalmistelun tuloksena ilman että kukaan kantaa siitä ns. poliittista vastuuta. Siinä ovat yksityiskohtaiset määräykset ja tulkintaohjeet siitä, mitä I osassa sanotaan. Sen määräyksiä on helpompi muuttaa kuin I osaa, jonka määräysten muuttaminen vaatii yleensä uuden konventin koollekutsumisen ja sen jälkeen kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksynnän.

Perustuslain suppea IV osa, kymmenkunta artiklaa, on toimeenpano-osa. Siitä voidaan lukea, että perustuslaki merkitsee vanhan unionin lakkauttamista ja uuden perustamista niin että uusi aloittaa toimintansa aikaisintaan 1.11.2006.

Perustuslakiin liitettiin Brysselin kesäkuun huippukokouksessa 2004 monta sataa sivua erilaisia pöytäkirjoja (muun muassa Suomen liittymissopimus EY:hyn). Ne ovat EU:n ensisijais- eli primäärioikeutta ja perustuslain veroisia määräyksiä.

Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden näkökulmasta ongelmallisin on pöytäkirja unionin perustuslain I-40 artiklan 6 kohtaan ja III-213 artiklaan perustuvasta pysyvästä jäsentyneestä yhteistyöstä. Siitä lisää lehtemme sivulla 9.

Monopolivalta perustuslain artiklojen tulkintaan annetaan (artikla IV-3.4) unionin perustuslakituomioistuimeksi muutettavalle nykyiselle EY-tuomioistuimelle. Myös kaikki sen vuosikymmenten varrella tekemät perussopimusten tulkinnat muuttuvat EU:n primäärioikeudeksi, joka on ylempää lainsäädäntöä kuin jäsenvaltioiden lait.

Uuden perustuslain tarkistettu versio hyväksytään Roomassa 29.10.2004. Siihen saakka siitä on käytettävissä vain HVK:n hyväksymä alustava asiakirja CIG 86/04 (sekä siihen liittyvät pöytäkirjat). Se löytyy sähköisessä muodossa muun muassa Seppäsen kotisivulta osoitteesta: www.eskoseppanen.net/jutut/plaki2.pdf

Monissa EU-maissa uudesta perustuslaista järjestetään kansanäänestys.

Kansallisen lain mukaan sellainen on pakollinen Irlannissa ja Tanskassa siirrettäessä valtaa maasta ulos.

Sen järjestänevät myös Belgia, Englanti, Espanja, Hollanti, Luxemburg, Portugali ja Ranska sekä mahdollisesti myös Puola, Tshekki ja Viro. Jos kaikki nämä maat järjestävät kansanäänestyksen, yhä uudet maat joutunevat niin tekemään. Sellainen poliittinen virus, joka edustaa kansojen tahtoa, kulkeutuu helposti yli rajojen.

Suomen poliittinen eliitti ei halua asiasta kansanäänestystä.

Se pelkää - samoin kuin Ruotsin hallitus EMU-kansanäänestyksensä jälkeen kokemassaan krapulassa - omaa kansaansa ja EI-tulosta. Se on sitoutunut sanomaan KYLLÄ, vaikka sillä tavalla vähenee Suomen täysivaltaisuus omiin lakeihin ja murenee Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus.

Me kansalaiset voimme yhdessä yrittää painostaa Suomen hallitusta niin että asiasta järjestetään kansanäänestys myös Suomessa. Sitä varten on kerättävä nimiä kansanäänestysvaatimuksen taakse. Nyt on oikea aika toimia.

Kampanjointiin voi osallistua sähköisesti kansanäänestysliikkeen kotisivuilla osoitteessa www.kansanaanestys.fi

Kansainvälistä rintamaa perustuslain saamiseksi kansanäänestykseen kaikissa EU-maissa kootaan sähköisillä sivuilla www.european-referendum.org

Kyseessä on aito perustuslaki

Poliittinen eliitti puhuu perustuslaillisesta sopimuksesta sen sijasta että sanottaisiin avoimesti: perustuslaki. Vain (liitto)valtioilla on perustuslaki, ja tätä kautta EU:ta liittovaltioidaan.

Perustuslain juridisen muodon hämärtämistä tarvitaan, koska se halutaan saattaa jäsenmaissa voimaan kansainvälisenä sopimuksena ikään kuin ei olisi lainkaan kysymys niiden omia perustuslakeja ylemmästä järeän luokan perustuslaista. Siitähän siinä on kysymys (artikla I-6):

Poliittisen eliitin logiikka kulkee niin, että teksti hyväksytetään ensin jäsenmaissa valtiosopimuksena, ja sen jälkeen siitä tulee, hupsista vaan, kaiken kattava EU:n perustuslaki ja alkaa päteä se, mistä 1. artiklassa sanotaan näin:

Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä, perustetaan Euroopan unioni, jolle jäsenvaltiot antavat toimivaltaa yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Unioni sovittaa yhteen jäsenvaltioiden politiikat, joilla pyritään saavuttamaan nämä tavoitteet, ja käyttää yhteisönä jäsenvaltioiden sille antamaa toimivaltaa.

Sanotaan suoraan, että kyseessä on perustuslaki.

Kun "tällä perustuslailla... perustetaan Euroopan unioni", se tarkoittaa, että vanha unioni lakkautetaan ja sen tilalle perustetaan uusi. Kun Suomi liittyi jäseneksi EY:hyn vuoden 1994 kansanäänestyksen jälkeen, uuteen EU:hun liitytään hyväksymällä sille perustuslaki. Kun uusi EU on ihan erilainen kuin se EY, johon liityttiin kansanäänestyksellä, myös uuteen unioniin liittymisestä pitää järjestää kansanäänestys!

Sen järjestämistä puoltaa myös se, että perustuslain tulee "ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa".

Tiedetään, että valtioiden tahtoa ilmaisevat kansalliset parlamentit. Sen sijaan kansalaisten tahto voi olla erilainen kuin kansan edustajien tahto varsinkin, kun asia ei ollut lainkaan esillä valittaessa kansanedustajia.

Ensimmäisen artiklan luonnoksissa luki koko perustuslain valmistelun ajan, että unioni käyttää jäsenmaiden sille antamaa toimivaltaa "liittovaltion tavoin". Valmistelun viimeisenä yönä sanat "liittovaltion tavoin" korvattiin sanalla yhteisönä. Sitä, mistä on kysymys, ei haluta sanoa ääneen, ja siksi sana "yhteisönä" pitää lukea "liittovaltion tavoin".

Uuden unionin liittovaltioluonteisen kehityksen edesauttamiseksi perustuslakiin lisättiin valmistelun loppuvaiheessa liittovaltion symbolit. Hallitusten välisessä konferenssissa ne siirrettiin perustalain I osan artiklaksi 6 a (joka lopputarkistuksessa muuttunee artiklaksi 7):

EU ei ole vielä liittovaltio siinä merkityksessä, että se voisi omilla päätöksillään kasvattaa omaa valtaansa. Sitä tarkoittaa ensimmäisen artiklan lause, jonka mukaan se voi käyttää vain jäsenmaiden sille antamaa toimivaltaa. Tämä ns. kompetenssi kompetenssi (ja se, että EU ei voi vielä maksattaa kansalaisillaan veroja, vaikka perustuslaki saattaakin luoda euroveroille laillisen perustan) oikeuttaa sanomaan, että unioni ei ole liittovaltio. Se on kuitenkin kehityksen selkeä suunta.

Kapitalismi on kirjattu perustuslakiin

Eurooppalainen laitavasemmisto vastustaa EU:n perustuslain hyväksymistä hyvin erilaisin perustein. Useissa maissa, joissa vasemmisto on federalistisempi eli liittovaltiohenkisempi kuin pohjoismaissa, keskeisin peruste perustuslain hylkäämiselle on sen epäsosiaalinen luonne.

Koetaan, että perustuslaista puuttuu sosiaalinen ulottuvuus, että se estää vaihtoehtoisen Euroopan rakennustyön ja että se on kapitalistinen pakkopaita ja rautahaarniska unionin ylle.

Kapitalismi on kirjattu perustuslakiin (artikla I-4) markkinavoimien täysvapautena:

Unioni takaa henkilöiden, palvelujen, tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden sekä sijoittautumisvapauden alueellaan tämän perustuslain määräysten mukaisesti.

Tämänkin artiklan mukaan kyseessä on perustuslaki eikä mikään perustuslaillinen sopimus. Perustuslaki on eurooppalaisen kapitalismin korporatiivisen version täyskaskoturva.

Omaamme ylempi perustuslaki

Liittovaltiolaiset sanovat, että EU:n perussopimukset ovat aina olleet ylemmän tason määräyksiä kuin kansalliset perustuslait.

Se, että näin sanotaan, perustuu EY-tuomioistuimen tulkintaan asiasta. Sitä ennen ei tätä perustuslain määräystä ole kirjoitettu perussopimuksiin.

Se kirjataan nyt perustuslakiin (artikla I-5) ja sille hankitaan kansallisten parlamenttien ratifiointi:

Tämä perustuslaki sekä lainsäädäntö, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään unionille annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden.

Unionin tuomioistuimesta tulee perustuslain ainoa virallinen tulkitsija eli perustuslakituomioistuin!

Sen johdosta myös sen kaikkinaiset perussopimusten tulkinnat, jotka ovat syntyneet vuosikymmenten varrella vanhojen sopimusten mukaan, ovat unionin ensisijaista lainsäädäntöä (artikla IV-3.4):

Näin sanotaan ensi kerran julki, että myös EY:n tuomioistuimen päätökset ovat ylempiä kuin kansallinen laki.

Tulee ylikansallinen päätöksenteko

Perustuslain mukaan (artikla I-33.1) EU:ssa ruvetaan tekemään entistä ylikansallisempia päätöksiä:

Tällä tavalla lakien säätämisen perustaksi tulee tavanomainen lainsäätämisjärjestys. Se on ylikansallista päätöksentekoa: vähemmistöön jääneiden maiden on tyydyttävä enemmistön päätöksiin ja saatettava omassa lainsäädännössään voimaan enemmistön tahto.

Tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen mukaan laki tulee hyväksyä sekä ministerineuvostossa että parlamentissa, molemmissa erikseen.

Ministerineuvoston määräenemmistömenettely suosii suuria maita, ja europarlamentissa niillä on muita suurempi pääluku. Molemmissa toimielimissä suuret maat saavat yhteisen veto-oikeuden kaikkiin lakeihin, kun taas pienten maiden ei ole käytännössä mahdollista äänestää kumoon suurten maiden tahtoa.

Veto-oikeuteen (artikla I-24) veto-oikeuteen vaaditaan neljä maata, joista kolme suurta:

Kun kolmessa suuressa jäsenmaassa on 44 prosenttia asukasluvusta, kolme suurta jäsenmaata yhdessä voi estää minkä tahansa lain voimaantulon. Viimeisen valtaa koskeneen väännön jälkeen veto-oikeuteen tarvitaan neljäskin valtio ("määräenemmistössä on oltava vähintään neljä neuvoston jäsentä"), mutta tämä ei ole ongelma suurille maille. Pienten maiden ääniä ostetaan ja myydään, ja ne ovat halpoja.

Ongelma ylikansallisessa päätöksenteossa on se, että EU panee tahtonsa täytäntöön jäsenmaissa lakiteitse ja tarvittaessa vastoin niiden omaa päätöstä ja kantaa.

 Vanhat toimielimet ja uudet

EU:n perinteisiä tärkeitä toimielimiä on ollut komissio, jolla on lakialoitemonopoli ja toimeenpanovalta. Tärkein lainsäädäntöelin on ollut neuvosto. Sen ministereiden kanssa on lainsäädäntövaltaa käyttänyt yhteispäätösmenettelyn mukaan Euroopan parlamentti.

Ylikansallisen europarlamentin toimivaltaa lisätään perustuslailla merkittävästi. Tavanomaisen lainsäädäntömenettelyssä siitä tulee neuvoston veroinen lainsäädäntöelin ja sen päätäntävaltaan tulevien toimialojen määrä kaksinkertaistuu.

Perustuslailla perustetaan myös uusia EU-instituutioita.

EU:n toimielimeksi tulee valtionpäämiesten kokous eli Eurooppa-neuvosto, ja sille valitaan pysyvä puheenjohtaja. Yhteistä ulkopolitiikkaa, joka aikaisemmin on ollut jäsenvaltioiden yksinomaisessa toimivallassa, valitaan johtamaan unionin ulkoasianministeri.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajasta tulee käytännössä EU:n presidentti, vaikka suomenkielisessä perustuslakiversiossa nimike onkin käännetty puheenjohtajaksi. Hänen virkakautensa on kaksi ja puoli vuotta.

Se, että EU:n presidentti on neuvoston eikä komission puheenjohtaja, tekee unionista ainakin aluksi vähemmän liittovaltionomaisen yhteisön kuin olisi komission puheenjohtajan presidenttiys. Vahva komissio vahvan puheenjohtajan johdolla on sellainen yhteisömetodin malli, jolla lisätään EU:n liittovaltioluonnetta.

Liittovaltiolaiset ajavat yhteisömetodia, ja perustuslaissa otetaan askel myös siihen suuntaan: komissio alkaa muistuttaa entistä enemmän liittovaltiohallitusta, jonka on nautittava europarlamentin luottamusta. Kun unionia parlamentarisoidaan, sen liittovaltioluonne kasvaa.

Europarlamentti valitsee komission puheenjohtajan neuvoston ehdotuksesta. Pääkomissaari valitsee sitten (artikla I-25) komission jäsenet "heidän yleisen pätevyytensä ja Euroopan asiaan sitoutumisensa perusteella". Eurooppa-asiaan sitoutuminen merkitsee samaa kuin liittovaltiomielisyys.

Jäsenmailta otetaan vuodesta 2014 lähtien pois pysyvä oikeus omaan komissaariin. Komissaareja valitaan kaksi kolmasosaa jäsenvaltioiden lukumäärästä, "jollei Eurooppa-neuvosto yksimielisesti päätä muuttaa tätä lukua". Komissaareja kierrätetään maiden kesken "tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti", ja nähtäväksi jää, josko siinä yhteydessä "jäsenvaltioita kohdellaan ehdottoman tasa-arvoisesti".

Komissaarit valitaan jäsenvaltioiden tekemien ehdotusten pohjalta, mutta roskakoriin on heitetty se konventin ehdotus, jonka mukaan jäsenmaan on esitettävä kolme ehdokasta (jotka edustavat kumpaakin sukupuolta).

Julkiset palvelut saavat säilyä

Perustuslailla (artikla I-6) unionista tulee oma oikeushenkilönsä:

Tämä tarkoittaa, että unioni voi ruveta solmimaan kansainvälisiä sopimuksia jäsenmaidensa nimissä.

Sopimusneuvotteluissa jäsenmaat eivät enää edusta itseään, vaan kaikkia EU-maita edustaa EU:n komissio. Jäsenmaan on saatava oma tahtonsa koko EU:n kannaksi.

Ongelma on, että varsinkin pohjoismaissa ja varsinkin sosiaaliturvaan, koulutukseen ja muihin palveluksiin liittyvissä kysymyksissä pohjoismaat (ja Ranska) poikkeavat kapitalismin valtavirrasta: kaikkien palvelujen kaupallistamisesta.

Unionin yksinomaisessa toimivallassa ovat perustuslain (artikla I-12) mukaan:

Samassa artiklassa on määräys, jonka mukaan "unionilla on myös yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus".

Se, että unioni saa toimivallan sellaisten kansainvälisten kauppasopimusten solmimiseksi, jotka sitovat jäsenmaita, koetaan varsinkin pohjoismaisessa vasemmistossa ongelmaksi: unioni saattaa III osan artiklojen 217 ja 227 mukaan tehdä sopimuksen, jolla jäsenmaat pakotetaan kilpailuttamaan ja privatisoimaan julkisia palveluksia ja sillä tavalla huonontamaan niiden laatua ja laadun valvontaa.

Artiklaa III-217 muutettiin HVK:ssa niin, että ministerineuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia:

Kohdassa a) näkyy Ranskan puumerkki ja kohdassa b) Suomen ja Ruotsin puumerkki.

Voidaan sanoa, että muodollisesti EU ei voi pakottaa pohjoismaita privatisoimaan palveluja; että jäsenmailla on veto-oikeus julkisten palvelujen puolustamiseen komission privatisoimis- ja harmonisoimispyrkimyksiä vastaan.

Tältä osin perustuslakineuvotteluissa Suomi näyttää pystyneen estämään huonoimman mahdollisen vaihtoehdon eli hyvinvointivaltion alasajon EU:n päätöksin.

Tämän lehden sivulla 10 kerrotaan siitä, miten hyvinvointiamme on ajettu alas omin päätöksin.

 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

Yksi vähiten huomiota saaneita mutta sitäkin tärkeämpiä perustuslain osa-alueita ovat perustuslain III osan artiklat 158-178.

Niiden kautta unionin vanha kolmospilari, joka koski oikeudellista yhteistyötä ja jossa oikeudellista yhteistyötä tehtiin valtioiden kesken ilman EU:n määräyksiä, halutaan yhteisöllistää.

Sillä tavalla unionista pyritään tekemään yhtenäinen oikeusalue, jossa olisivat samanlaiset lait, yhdenmukaiset tuomiot ja yleisperiaatteen mukaan tuomioiden vastavuoroisuus.

Vaiheittain halutaan ottaa käyttöön yhdennetty ulkorajojen valvontajärjestelmä, luoda yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä sen kustannusten yhteisvastuineen sekä sopia yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta

Siitä, että rikosoikeutta harmonisoidaan, poliisi- ja tuomioistuinyhteistyötä (eurojust) kehitetään ja Euroopan yhteinen syyttäjänvirasto perustetaan vain yksimielisin päätöksin, on pitkä matka kohden liittovaltion lakeja, mutta tavoitteet on kirjattu perustuslakiin.

Maatalous on jaetussa toimivallassa mutta komission monopoli

Maatalous on perustuslain mukaan EU:n ja sen jäsenmaiden kesken jaetussa toimivallassa, mutta käytännössä EU:n komissiolla on siihen monopolitoimivalta. Vain juridiset puitteet säädetään neuvostoissa (ilman parlamentin yhteispäätösmenettelyä).

Päätösten toimeenpano on komission monopolitoimivallassa.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]