Uskaltaisin väittää, että kaikessa täytyy olla vähän hulluutta, sillä jos elämässä kokonaan vallitsisi järkevyys ja poroporvarillisuus, niin olisi kovasti ikävää eikä maailma menisi eteenpäin. Erikoisesti tarvitaan hulluutta myöskin valtiollisessa elämässä ja ennen muuta tarvitsee sitä sellainen puolue kuin edistyspuolue. Siinä pitää olla sellaista hulluutta, että se uskaltaa ajatella niin rohkeita ajatuksia, että muut pitävät niitä hulluina, ja kerran sellaisen ajatuksen omaksuttuaan ajaa sitä aivan hulluna vilkuilematta oikealle tai vasemmalle, tuumimatta mitä muiden puolueiden jäsenet siitä ajattelevat ja niin poispäin. Että edistyspuolueelle huluus on luonteenomaista selviää siitäkin, että sen syntyminen perustui hulluuteen. Järkevien ihmisten mielestä oli se katsantokanta, jota puolueemme edusti, vuoden 1918 jälkeen sulaa järjettömyyttä. Mutta silloin uskallettiin olla hulluja ja seurauksena oli, että vähitellen yksi toisensa jälkeen noista järkevistä on ollut pakotettu tunnustamaan, että edistysmielisten hulluudessa silloin oli korkeamman viisauden siemen.
Eikä meidän puolueemme saisi koskaan tulla niin viisaaksi ja järkeväksi ja maltilliseksi ja taktilliseksi tai reaalipoliittiseksi, ettei siinä olisi sijaa hulluudelle. Me emme saa kohdella hulluja ja idealisteja - nämä sanathan usein käsitetään synonyymeiksi - sellaisella halveksunnalla, että he mykistyvät. Siihen voi tuntea suurta kiusausta erittäin jokapäiväisessä käytännöllisessä poliittisessa toiminnassa, sillä täytyy myöntää, että sellaiset henkilöt usein tekevät kiusallisen höperön tai puolihöperön vaikutuksen (...). Mutta niin vain on, että jos edistyspuolueessa viisaus saa niin suuren vallan, etti vähänkään hullumpi uskalla ääntään korottaa enempää kokouksissa kuin sanomalehdistössä, niin on lähellä kangistumisen, kuihtumisen, kuoleman vaara. Sillä hulluudessa on kaiken edistysmielisyyden sisäinen voima ja hullujen ihmisten ajatuksissa on tulevaisuus. (...)
Luonnollisesti on 100:sta esitetystä hullusta ajatuksesta 99 tosihullua, jotka on tapettava, mutta se yksi on niin yliviisas ja niin tavattoman arvokas, että sen hyväksi kannatta kuunnella noita 99:ää höperöäkin. (...)
Mutta ylistäessäni näin hulluutta ja suositellessani sitä entistä enemmän edistyspuolueelle on minun tehtävä tärkeä rajoitus. Vain niin sanoakseni yksilöllinen hulluus on arvokasta, mutta joukkohulluudesta, erittäinkin negatiivisluontoisesta, varjelkoot tätä puoluetta korkeat vallat! Sellainen joukkohulluus ilmenee yleisesti halveksuntana jotakuta kansanluokka, kansallisuutta, sukupuolta tm. ryhmää kohtaan. Se ei ole edistysmielinen, joka päästää suustaan seuraavanlaisia lausumia: Kaikki punikit olisi pitänyt vuonna 1918 tappaa. Ei työväen oloista tarvitse välittää, niillä on parempi kuin meillä, syövät voita ja lohta silloin kun me puuroa ja margariinia. Ei ryssä ole ihminenkään. Kyllä nyt ruotsalaiset saavat nahassaan tuntea, kellä tässä maassa valta on. Naisten pitää pitää suunsa kiinni eikä sekaantua yleisiin asioihin. - Tällainen hulluus on yhtä kaukana edistysmielisyydestä kuin maa taivaasta. (Ja kysymyksen ollessa sellaisesta täytyy suositella, ei tunnehulluutta, vaan järkeä ja reaalipolitiikkaa.)