kansanvalistaja, joka rohkeni olla sekä moralisti että sananvapauden puolustaja
Helle Kannila katsoi, että kirjastoilla ja kirjastonhoitajilla oli tärkeä rooli kansalaisten tiedonhalun täyttäjinä ja herättäjinä sekä kirjallisen maun ohjailijoina. Aika paljon hän itse pyrki vaikuttamaan kansalaisten kirjalliseen makuun suoraankin kirjoittamalla aikakaus- ja sanomalehtiin arvioita tai katsauksia kirjallisuudesta tai yksittäisistä kirjoista sekä esitelmöimällä radiossa. Hän tapasi kutsua kirja-arvioitaan, esittelyjään ja katsauksiaan "kirjojen ystävän puheenvuoroksi toiselle". Kaikenlaisten kirjojen ystävä hän ei kuitenkaan ollut. Hänen kirjaesittelynsä ja - arvostelunsa olivat toisinaan sangen moralisoivia, joskus suorastaan murhaavia. Näin varsinkin silloin, kun kyseessä oli viihdekirjallisuus, eritoten naisten romaanit. "Musertakaa tuo inhottavava" julisti hän Iltalehdessä 1920-luvun alussa (20.2.1922) tarkoittaen "inhottavalla" saksalaista kirjailijatarta Hedvig Courths-Mahleria, jonka kirjat olivat tuolloin varsin suosittuja Suomessakin. Mitään "pahaa tai kiihoittavaa" ei Helle Cannelin kirjailijattaren teoksista sinänsä löytänyt: "Mutta totisesti, ainakin yhtä suuri vika kaunokirjallisessa teoksessa on sen tyhjyys, se ettei siinä olee hyvää tai pahaa, että se on täydellisesti mitätön." Tällaiset kirjat muodostivat Helle Cannelinin mukaan suoranaisen "kulttuurivaaran", koska ne "turmelivat hitaasti, mutta varmasti kirjallista makua."
Huoli kansan kirjallisen maun turmeltumisesta ei kuitenkaan saanut innokasta kansanvalistajaa vaatimaan turmiollisten kirjojen kieltämistä. Mikään sensori Helle Kannila ei todellakaan ollut, vaan päinvastoin, sananvapauden puolustaja. Tämä tuli näkyviin mm. siinä, että hän vuonna 1957 katsoi asiakseen puolustaa Kirjastolehden palstoilla norjalaisen Agnar Myklen Suomessa takavarikoitavaksi määrättyä "Laulu punaisesta rubiinista" - romaania. "Myklen esitystapa ei ole raaka tai ruokoton, kirjoittaa yli kuusikymppinen kirjasto-opin lehtori, "esityksen tekee yllättäväksi vain se, että hän kuvailee yksityiskohtaisesti sellaisia anatomisia ja fysiologisia seikkoja, joita ei yleensä ole tapana panna kirjaan. --- Kuitenkaan Mykle ei ole kerännyt harvinaisia, väkivaltaa tms. sisältäviä tapauksia, paheksua voi vain sitä, että, että päähenkilö siirtyy nopeasti suhteesta toiseen --- eikä muuta kummaltakaan puolelta haeta kuin aistillista nautintoa. Mutta tämänhän Mykle itse tuomitsee, kirjahan on suorastaan tendenssiromaani oikean rakkauden puolesta." Lopputulema on, ettei kirja ole "pornografiaa, kiihoittamismielessä luotua", vaikka se "kuten moni muu kirja saattaa kiihoittaa. Voi raamatustakin etsiä kiihoittavia kohtia, emme sen perusteella voi kirjoja julistaa pannaan, että lukijat niistä etsivät ja löytävät sellaista, mitä tekijä ei ole tarkoittanut."
(Lähteet: Kauppi 1976v ,85-87, 126-127 + mainitut artikkelit)
--------> neiti-rouva