Valinnastaan Kirjastolehden toimitussihteeriksi Helle Kannila arveli jälkeenpäin, että monelta kokeneemmalta oli kysytty ja saatu kieltävä vastaus, ennenkuin hänen puoleensa oli käännytty, olivathan niin seura kuin lehtikin aika huonoissa varoissa. Seuran päätoimisen sihteerin paikan hakemista Helle Cannelin harkitsi pitkään, olihan kyse oman toimeentulon turvaamisen kannalta varsin epävarmasta paikasta. Syksyllä 1918 hän näyttäisi jo kallistuneen sille kannalle, että hakee paikkaa seuran rahavaikeuksista huolimatta, päätellen kirjeestä kotoväelle: "Elämä on kallista, eikä voi ottaa liikoja velkoja. Tämä on kuitenkin minun erityisalani; muutoin en koskaan ottaisi mitään työtä pelkästään palkan takia." Maaliskuussa 1919 tuore sihteeri raportoi vanhemmileen seuran "talouden näyttävän nyt valoisammalta". Jo seuraavana vuonna tilanne oli kuitenkin sellainen, että lokakuun puolivälissä sihteerin elo- ja syyskuun palkat olivat vielä maksamatta. Suomen kirjastoseuran itsenäinen taival päättyi vuosiksi 1921- 1947. Seura etsi yhteistyökumppanikseen Kansanvalistusseuran, jonka kanssa se alkoi julkaista yhteistä lehteä (Kansanvalistus ja Kirjastolehti). Myös Helle Cannelinin työ seuran sihteerinä päättyi keväällä 1921, muttei suinkaan hänen toimintansa seuran piirissä. Syyskesällä samana vuonna hänestä tuli valtion korkein kirjastoviranomainen.
(Lähteet: Kauppi 1976,70-76)
--------> Maan kirjastopäällikkö