Seuran toiminta | Puhekupla | Arkisto

[puhekupla] Hämäri 40-v. ja Scoopy-Poo


From: Vesa Kataisto (vekatai@utu.fi)
Date: 01.08.2002 - 14:27:27


Kyllä Hämäläismiehen alkuteksteissä on kreditoitu sekä Lee että Ditko. Ditko
tosin oli vielä 10nisen vuotta sitten aika käärmeissään koko amerikkalaiselle
sarjakuvateollisuudelle, eikä ole lähtenyt mukaan
Spider-Man-leffahypetykseenkään. Stan Lee lähtee vaikka kirjekuoren avajaisiin,
jos hän voi siellä mainostaa uutta tupla-DVDtään "Miten loin Marvelin
universumin" tms.
Nykyisin markkinavoimat tuntuvat olettavan, että koko maailma on yhtä suurta
Amerikkaa - muuten en voi käsittää Scooby-Doon massiivista mainoskampanjaa
Suomessakin. Yle tai mainostelevisio ei ole ikinä esittänyt tätä
"kukkaissukupolven kauniisti kiteyttävää" (määritteli Bill Hanna-vainaa)
animaatiosarjaa, ja kökköjä sarjakuvaversioita on täällä ilmestynyt viimeksi
80-luvulla. Filmissä on kuitenkin niin paljon viittauksia USA:n
populaarimytologiaan (no, suomentaja on tehnyt minkä on voinut), ettei siitä
jää kuin pelkkää kohellusta täkäläisen kohdeyleisön ihmeteltäväksi. Elokuvana
Scooby-Doo oli silkkaa digitaalista koirankakkaa, toki kaikissa sateenkaaren
väreissä.
(Tulipa sitten selvyys kysymykseen, mitä kykyjä vaatii "Executive producerin"
tehtävä: S-D:ssa yhdeksi sellaiseksi oli merkitty em. William Hanna-vainaa..)

Onneksi parempaa on luvassa: 30. elokuuta saa ensi-iltansa Powerpuff
Girls-leffa!! Jipii!

t. Vesa


S u o m e n S a r j a k u v a s e u r a n S ä h k ö i s e t S i v u t
pääsivu
| seuran toiminta | kupla-akatemia | piirtäjät | alan toiminta | viikon verkkosarja | posti | linkit