Re: [puhekupla] valon ja hypertekstin olemus
From: kuvagra@nic.fi
Date: 07.04.2001 - 18:53:53
Tässä vastaukseni Marko Mäenpäälle. Postaan sen messun pituudesta
huolimatta tänne listallekin, koska kysymyskin oli täällä. Tekstipötkö on
otsikon aiheen mukaista jupinaa.
Hei!
Kiitokset ajatuksia herättävistä kommenteistasi. Siitä paistaa selvästi se,
että olet ajatellut asioita ja paneutunut niihin. Lisäksi osaat pukea
ajatukset selkeästi tekstiksi. Olen Kupla-akatemian kanssa törmännyt
monesti siihen, että asian voi selittää tai ymmärtää eri näkökulmista.
Esim. fyysikko sanoo: Valo ja väri on bla bla, ja ne sekoittuvat näin...
Joku taiteilija taas sattaa miettiä: "Mitenkäs kun näitä värejä sekoittaa
näin, niin käy näin, mistä seuraa, että väri on bla bla ja valo bla bla."
Asia on sama, mutta se, mistä suunnasta sitä tekstissä lähestytään (ja
mistä suunnasta lukija katsoo tekstiä) vaikuttaa siihen, miten asia menee
"jakeluun". Pitkässä selostuksessa tämä ei ole ongelma, mutta
hypertekstissä, ja jos pyrkii mahdollisimman "lyheen ilmaisuun", se tuntuu
olevan.
>piirtämisen opettamien ja siitä oppaan tekeminen on varmasti hankalaa.
Joo, paitsi että nyt se helpotui, kun monen vuoden säätämisen jälkeen
rakenteeseen alkoi mielestäni löytyä vähän tolkkuakin. Enää ei tarvitse
miettiä sitä miten asian esittäisi, vaan voi keskittyä paremmin sisältöön.
Vahinko vaan, että resurssit ei ole tahtoneet riittää edes minimi
kuvitukseen, aihe on niin laaja.
>Toisaalta käyttämänne tyyli, jossa yhdelää sivulla on vähän asiaa on
>yleensä hyvä ja se sopii monille kotisivuille selkeytensä vuoksi. Nyt on
>kuitenkin kyse oppaasta, josta ei niinkään kai ole tarkoitus hakea
>nopeasti tietoa, vaan lukea ajatuksen kanssa.
Kupla-akatemian funktio on muuttunut ja muuttumassa "oppaasta"
"kokonaisteoriaksi". Tietomassaksi, josta asiasta kiinnostunut (oppilas tai
opettaja) pystyy kaivamaan esiin. erilaisia "palikota". Kaiken lukeminen
alkaa materiaalin määrän vuoksi olla jo aika hankalaa. Toiveissa on saada
joskus kasaan jonkinlainen printtiversio, saa sitten nähdä onnistuuko,
sisältö on vielä pahasti vajaa. Avain kiinnostavien asioiden löytymiseen on
käsittääkseni hakemistoissa ja hakumahdollisuuksissa, joita nyt löytyy
kolme vaihtoehtoa (ja näitä täytyy kehitellä). Näiden kolmen lisäksi on
olemassa ns. aloittelijoiden kierros.
>Siksi asioita voisi ehkä esittää
>enemmän kokonaisuuksina. Esimerkiksi värioppi on mielestäni jaettu
>turhan pieniin osiin. Jatkuva linkistä toiseen hyppiminen on aika
>rasittavaa. Tai ehkä en vain ole vieläkään tottunut hypertekstiin:)
Kommenttiasi lukiessa aloin miettiä jonkinlaisten (selkeämpien, suurempien)
kokonaisuuksien kasaamista sinne. (Olen kyllä miettinyt sitä ennenkin!) Se
kasaaminen tapahtuisi kuitenkin linkeillä.
Miksi sinusta on rasittavampaa klikata linkkiä "seuraavelle sivulle" kuin
"sivua ylös ja alas seuraavalle sivulle"?. Klikkailuahan se kumminkin on,
kursorilla et pääse liikkumaan. Onko niin, että kun teksti on yhdessä
pötkössä, kokonaisuus on selkeämmin hahmotettavissa ja (tuntuu siltä) että
tiettyihin kohtiin palaaminen on helpompaa(hypertekstissä on linkit ja
"back" sitä varten). Jos tämä teoria pitää, niin paperilta "jänteenä" oleva
tekstin hahmotusjuttu on selkeästi ristiriidassa sen kanssa, että putkelta
ei jaksa kovin hyin lukea pitkää rimpsua (eikä tekstikokonaisuutta pysty
silmäilemään). Uusi ja vanha maailma ovat siis aika pahasti sukset ristissä.
Kokonaisuuksien rajaaminen on myös ongelma. Nythän sitä on tehty niin, että
jokaiseen luokkaan on pyritty haalimaan oma kokonaisuutensa. Jako luokkiin
on mielestäni looginen, vaikka rakenne ei varmasti olekaan sellainen kuin
vähemmän asiaan perehtynyt odottaisi. Kaikki puhekuplasta tai
varjostuksesta ei ole "yhdessä paikassa". Sinänsä tällä
"kokonaisuus-seikalla" ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä lukijan kannalta
olennaisempaa on asiasisältö, kuin se mihin kokonaisuuteen se kuuluu.
Jokainen kuitenkin muodostaa "omat kokonaisuutensa" omista lähtökohdistaan.
Hypertekstin mantrta ;-)
Väriopin tapauksessa kirjoittaminen on ollut hieman hankalaa koska tässäkin
on vaikea vetää rajoja sille, missä teoria loppuu ja käytäntö alkaa.
Käytännössäkin on sitten vielä eri "ulottuvuuksia", kuten värien
muodostuminen painetussa kuvassa ja värien sekoittaminen piirtäessä.
Käytännön esimerkit, toisaalta selkiyttävät teoriaa, mutta toisaalta
"rasittavat" lukijaa kun informaatiota tulee lisää. Taiteen piirissä
väriopista puhuttaessa sekoitetaan fysikaaliset ja muut teoriat iloisesti
keskenään, aina riippuen siitä kuka millloinkin teorioita on esittämässä.
(asiasta mainitaan akatemiassa Väriopin johdantosivulla.)
Olen pyrkinyt erottelemaan Kupla-akatemiassa teoria-, ja käytäntöosiot,
sikäli kun asia liittyy suoraan sarjakuvaan ja sen tekemiseen (esim. väline
sen "käyttöohjeet" ja se, mihin sen käytöllä pyritään, ovat kolmessa eri
paikassa.) Näissä "sarjakuvan ulkopuolisisissa asioissa (sommittelu,
värioppi, elokuvan keinot, symboliikka, jne.) joita käsitellään suppeasti,
moista jakoa ei kannata ehkä niin selkeästi tehdä. Koska kuten mainitsit,
liian pienet palat sekoittavat...
>Väriopin osalta voisitte ehkä tarkistaa muutamia termejä. Värioppi on
>monesti hyvin hankala esittää, joten fyysikkona mielummin
>näkisin suppeamman kuin väärän esityksen.
Tuo on hyvä periaate. Tarkoitus onkin vain johdattaa aiheeseen. Kertoa
perusteita ja jotakin mistä voisi olla hyötyä. Kovinkaan yksinkertaisia
yleisesityksiä ei ole tullut vastaan, joten olen raapinut tietoa kasaan eri
lähteistä ja kun asiantuntemusta ei ole tarpeeksi, se kostautuu.
Havaintokuva additiivisesta värin synnystä lienee ainakin paikallaan vielä
lisätä tuonne.
>1. heijastuminen pinnasta (vain musta aukko imee kaiken valon!)
>2. suodattuminen (esim. lasimaalaus, TV tai monitori)
>3. taittuminen valkoisesta valosta (esim. prisma ja sateenkaari)
>4. hajaantuminen eli interferenssissi (esim. öljy veden pinnalla)
>5. taivuttaminen, polarisaatio ja fluoresenssi
>
>Sinänä tässä on monta oikeaa termiä, mutta vähän väärissä paikoissa ja
>yhteyksissä.
Tarkoitus oli listata kaikki värien syntymekanismit (sivulla "Värien
syntymekanismit") ja käsitellä sitten niistä kahta tärkeintä tarkemmin.
Tässä vaikeahkossa asiassa, minua ja montaa muutakin, sekoittaa varmasti
se, että ylensä käytetään vierasperäisiä, abstraktin oloisia termejä.
Suomen kieli taipuu aika huonosti asian esittämiseen.
>Dispersio eli valon hajaantuminen väreihin tapahtuu prismassa,
>sateenkaaressa, mutta myös veden pinnalla ohuessa öjlykalvossa.
Eli interferessissä tapahtuu myös dispersiota?! Niinkö?!
>Prismassa valon eri komponentit hajaatuvat, koska väliaineen
>teitekerroin on eri aallonpituuksille erilainen samoin pisarassa on kyse
>tästä ilmiöstä. Eli eri värit taittuvat samassa väliaineesa eri tavalla,
>toiset enemmän ja toiset vähemmän ja siksi hajaantuvat.
Ahaa, jees. Hajaantuminen tapahtuu taittumisessa. Eikä noin kun olin tuonne
laittanu!
>aallonpituuden ollessa kyllin lähellä toisiaan. Tällöin kalvon ylä- ja
>alapinnasta heijastuneet valonsäteet interferoivat eli sammuttavat tai
>vahvistavat toisiaan. Se mitkä aallonpituudet sammuttavat ja mitkä
>vahvistavat toisiaan riippuu kalvon paksuudesta ja valon tulo- ja
>katselukulmasta. Siksi ohuella kalvolla värit leikkivät ja muutuvat
>pinnan eläessä ja katselukulman muuttuessa.
Tästäkö johtuu siis myös "elmukelmun" värit?!
*******************
Sinä selitit asian näin:
>Valo on sähkömangneettisen spektrin osa. Värit ovat ihmiselle
>kehittynyt tapa aistia tämän alueen aallonpituuksia. Värit ovat siis
>silmälle ominainen tapa aistia eri aallonpituuksia ja värit ovat silmän
>ja aivojen yhdessä muodostama aistihavainto. Kolmen perusvärin avulla
>voidaan tuottaa kaikki ihmisen aistimat värit. Tämän uskotaan perustuvan
>silmän verkkokalvolla oleviin kolmea eri allonpituutta havaitsevia
>soluihin. Ihmisen värinäön fysiologia kaikkea muuta kuin täysin
>selvitetty;)
>Painovärit absorboivat osan aallonpituuksista ja
>heijastavat vain osan.
Ja minä näin:
Paperilla julkaistujen sarjakuvien (ja originaalien) yhteydessä on kyse
subtraktiivisista väreistä. Tällöin havaintosi väristä riippuvat siihen
osuvasta valosta. Ilman riittävää valoa et voi havaita värejäkään.
Esineistä valonsäteet heijastuvat silmiisi aiheuttaen niissä visuaalisen
(aisti)ärsykkeen.
Värit näkyvät erilaisina, koska pinnat imevät (absorboivat) valon eri osia
(aallonpituuksia). Tästä johtuen myös varjot ovat tarkkaan katsottuna
keskenään eri värisiä.
Painotöissä käytetään yleensä kolmea subtraktiivista pääväriä (cyan,
magenta ja keltainen). Niitä, ja mustaa, sekoittamalla saadaan aikaa muut
värit.
---------
Linkin takaa löytyy vielä kuva subtraktiivisesta sekoittumisesta.
*************
>Fysikaalisesti oleellisia asioita väreistä tässä yhteydessä on
>ainoastaan valon eri allonpituudet eli itse värit, heijastuminen ja
>absorptio, jotta painotekniikaan ja monitoritekniikan värijärjestelmien
>erot voidaan selittää.
Näin se käy.
>unohtakaa suodattuminen, taittuminen, interferenssissi,
>taivuttaminen, polarisaatio ja fluoresenssi
Unohdettu on. Jotenkin ajattelin, että monitorin värit synnyttettäis juuri
suodattamalla?! Olin tosi pihalla näitä asioita pyöritellessäni. Siellähän
muodostetaan juuri sähkömagneettisesti "RGB:tä", jotka säteet sitten vain
sekoitetaan. Jep, niin se taitaa mennä.
>Monitori puolestaan säteilee komea eri
>allonpituutta (RGB) ja ihminen havaitsee eri värit näiden kolmen
>perusvärin kombinaatioina. Valkoisen valon näköhavainto saadaan
>yhdistämällä kaikkia kolmea aallonpituutta, luonnonkin valkoisessa
>valossa on kaikki värit. Tästä syystä on esim. RGB- ja
>CMYK-värijärjestelmät, koska ne perustuvat erilaiseen tapaan tuottaa
>näköhavainto.
Additiiviseen ja subtraktiiviseen! Puhutaanko fysiikassa todellakin jo
RGB- ja
CMYK-värijärjestelmistä. Minä luulin, että se on enemmän paino- ja
tietokonehemppojen jargonia?
>Toisessa lähetään värejä haluttuina aallonpituuksina ja
>niitä yhdistämällä ja toisessa sekoitetaan pigmenttejä ja muita
>väriaineita, niin, että valoisesta valosta heijastuu vain halutut
>aallonpituudet.
Aika jännää. Selkeästihän sen tuossa sanoit, mutta vaikea se oli kaikkine
käsitteineen ymmärtää, ennen kuin tutkin asiaa vielä lisää.
>Unohtakaa tässä yhteydessä suodattuminen, taittuminen, interferenssissi,
>taivuttaminen, polarisaatio ja fluoresenssi. Ne ovat valoon ja
Unohdettu on.
Mitäs mieltä olet tästä viimeisimmästä tekstiversiosta:
******************
Värin syntyminen
Väri on valoa. Valoksi taas kutsutaan sitä osaa sähkömagneettisen spektrin
säteilystä, jonka voi havaita ihmissilmällä. Värien havaitsemiseen
vaikuttaa kolme tekijää:
- valonlähteen ominaisuudet
- heijastavan pinnan tai suodattavan aineen ominaisuudet
- katsojan silmän herkkyys
SILMÄ
Silmä reagoi n. 400-700 mikromillimetrin aallonpituuksiin. Verkkokalvon eri
solut ottavat vastaan kolmea eri aallonpituutta, punaista (engl. red),
sinistä (engl. blue) ja keltaista (engl. yellow). Näitä kolmea sanotaan
additiivisiksi pääväreiksi, koska lisäämällä niitä toisiinsa, saadaan
aikaan muut värit. Kun näet esimerkiksi keltaisen värin, silmän punaista ja
vihreää rekisteröivät osat välittävät tiedon siitä aivoille. Väriaistimus
syntyy sitten aivojesi tuottamana. Valkoisen näköhavainnon kun kaikki kolme
väriä sekoittuvat.
LISÄÄVÄ ( f ys. additiivinen ) VÄRISEKOITUS
Lisäävästä värisekoituksesta puhutaan silloin, kun käsiteltävä väri on
valoa. Monitori ja TV toimivat silmään verrattuna käänteisesti. Ne
(synnyttävät ja) heijastavat punaista, vihreää ja sinistä valoa, niissä on
käytössä RGB-värijärjestelmä. Yhdessä nämä kolme eri väristä valoa saavat
aikaan valkoisen. Sinisen ja vihreän sekoitusta kutstaan syaaniksi (engl.
cyan) ja sinisen ja punaisen sekoitusta magentaksi (engl. magenta). Nämä
kolme ns. primääriväreistä sekoittamalla saatua väriä (C,M ja Y) ovat valon
sekundäärivärejä (ks. oheinen kuva).
VÄHENTÄVÄ ( f ys. subtraktiivinen ) VÄRISEKOITUS
Kun käsitellään väriaineita tai värillisiä kalvoja tapahtuu valoa vähentävä
värisekoitus. Paperilla julkaistujen sarjakuvien (ja originaalien)
yhteydessä kyse on juuri tästä. Painotöissä käytetään yleensä kolmea
subtraktiivista pääväriä (syaani, magenta ja keltainen). Niitä, ja mustaa,
sekoittamalla saadaan aikaan muut värit.
Värit näkyvät erilaisina, koska pinnat imevät (absorboivat) eri
aallonpituuksia. Havaintosi väristä riippuu siitä, millaisia säteitä
pinnasta heijastuu silmääsi. Tästä johtuen myös eri värisille pinnoille
lankeavat varjot ovat tarkkaan katsottuna keskenään eri värisiä.
( Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, mainittakoon vielä, että tässä
yhteydessä taiteilijat puhutvat myös pintaväreistä, absorbtioväreistä ja
subtraktioväreistä. Kaikki tarkoittavat samaa asiaa.)
Kun digitoit kuvan monitorista katsottavaksi, siirrät sen värit
subtraktiivisesta värijärjestelmästä additiivisiksi RGB-väreiksi. Toisin
päin, tämä hankalasti hallittava siirtymä tapahtuu, kun tulostat
tietokoneelta kuvan paperille.
**********************
Sivulla on 3 uutta kuvaa ja linkkiä.
Tein myös korjauksia monelle muullekin sivulle.
>Jollain sivulla puhuttiin harmaasävykuvista ja käytettiin sanaa
>monochromatic tms. Jos kyseessä ei ole mikään erityinen taiteeseen
>liityvä ilmaus, niin suomenkielessä käytetään yleisesti sanaa
>monokromaattinen, jolla tarkoitetaan yksiväristä, yhtä aallonpituutta
>sisältävää säteilyä tai hyvin kapeaa aallonpituuskaistaa (vrt. laser)
Joo siellä lukee "Valoorikontrasti voi muodostua minkä tahansa värin tumman
ja vaalean sävyn "väliin". Tälläiseen sävyasteikkoon sisältävää kuvaa
kutsutaan joskus monochromaattiseksi. "
Monochromaattinen on sekamuoto suomesta ja englannista siis. :-( Lähde
Taiteilijan käsikirja, Otava käyttää mielestäni tuota. Korjataan. Muuten
tuo sanan määrittely kyllä on mielestäni riittävän yhtäpitävä sen kanssa
mitä sinä sanoit, taiteellisia vapauksia... Eri asia sitten on, onko moista
termiä syytä edes mainita!?
Ylipäätään koko graafinen ala, sarjakuva ja netti on täynnä epämääräsiä
slangi-ilmaisuja, niin että käsiteryteikkö on aikamoinen.
>Eipä tässä äkkiseltää muuta. Opas vaikutti mielestäni hyvältä ja siinä
>on paljon asiaa. Mutta jos mahdollista nin miettikää niitä vähän
>yhtenäisempiä asiakokonaisuuksia. Kun asia on mielenkiintoista niin sitä
>kyllä kelaa sivua ylös ja alas.
Alkuperäisenä ideana oli nimen omaan tekstin jakaminen pieniin paloihin.
Silloin viittaukset (linkit) hoituvat helposti, eikä tekstimassa hätyytä
lukijaa pois tai houkuttele silmäilemään vain kursorisesti tekstiä.
Nyt kun hypertekstiä on harrastanut muutaman vuoden, lineaarinen ilmaisu
tuntuu tosi kömpelöltä. Siinä kun voi selittää/perustella vain yhden asian
kerralla. Maailma on niin monimutkainen, kaikki liittyy kaikkeen :-)
>Siellä muutamia esimerkkejä olikin, mutta sarjakuvataiteilijoiden
>ruutujen ja tarinan kerronnan viemistä eteenpäin ruutujen avulla voisi
>analysoida enemmän esimerkkien avulla. Olen piirtänyt muutaman
Esimerkkejä pitäisi saada lisää joo.
>sivullisen sarajakuvaa ja tarinan eteenpäin vieminen ruudusta toiseen
>on itse asiassa hyvin taitoa vaativa laji ja jos siihen on olemassa
>joiatin perusneuvoja tai huomioiota, niin niistä olisi kiva lukea
>enemmänkin. Se on kuitenkin aika perusjuttu, jonka pitää toimia
>tyylistä riippumatta.
Tuo on myös piirrostyylin ja merkintöjen ohella se, mikä tekee kustakin
sarjakuvasta persoonallisen. Tosin se liittyy enemmän käsikirjoittamiseen
ja kerrontaan kuin piirtämiseen.
Jos tarkoitat siirtymiä ruutujen (näkökulmasta näkökulmaan, paikasta
paikkaan, ajasta aikaan, jne.) välillä?
Aihetta sivutaan sivulla
2D Ruutujen liittäminen toisiinsa
Sivu 2D "Lukusuunta ja katseen liike sivulla" on ehkä lahimpänä sitä mitä
ajat takaa.
Lisäksi kuvallisen puolen ratkaisuja miettiessä kannattaa tsekata sivut:
2D Sivusommittelu
2D Aukeaman sommittelu
2D Kuvakerronnan keinoja
2A Sarjakuvan määritelmä
2C Ruudun koko ja muoto
2c Suuri ruutu
2C Liikesuunta ruudussa
2c Sommittelu
2C Sommittelusääntöjen rikkominen
Kolmannessa kerroksessa aiheeseen kajotaan enemmän suunnittelu, eli
käsikirjoitusnäkökulmasta. Ks.
3C Tarinan jakaminen sivuiksi
3C Kirjasta sarjakuvaksi
3C Paljonko tekstiä tarvitaan?
Paljon muutakin aiheesta voisi kertoa, mutta toistaiseksi siihen ei ole
ollut mahdollisuutta (aikaa/rahaa). Kannattaa tutustua Scott McCloudin
kirjaan Sarjakuva Näkymätön taide. Siinä on aika paljon aiheesta. Mm. juuri
eri taiteilijoiden käyttämien siirtymien esiintymistä on analysoitu.
Yleensä, ainakin itsellä, myös ruutujen lisääminen tarinaan auttaa. Se on
aika helppo ja yksinkertainen keino "parantaa" ilmaisua. Nykyään on
vallalla (mangasta levinnyt?) tyyli/muoti, jossa kuvien avulla pyritään
kertomaan mahdollisimman paljon. Tai ehkä jopa koko sarjakuvailmaisu
kehittyy pysysvämmin siihen suuntaan?! Se tekee kerronnasta rauhallisempaa
ja lukijalla on enemmän hommaa kun kaikkea ei väännetä rautalangasta.
Vielä loppukevennys: Olen ihmetellyt yhtä muijan IKEAsta ostamaa
kattolamppua. Siinä on 4kpl roikkuvaa 25W tai 40W lamppua.
Lampunvarjostimena kullakin on kartomainen tummansininen lasi, joka peittää
lamput aika tehokkaasti. Olen ihmetellyt, että antaapas se huonosti valoa.
Nyt tiedän miksi. Kaikkea se ruotsalainen keksii! Tulee ihan mieleen Pelle
Pelottoman touhut pimeän valon kanssa ;-)
terv.
Reima Mäkinen
