JÄÄHYVÄISET METSÄPOLITIIKALLE
Suomalaisessa metsäkeskustelussa on yksi olennainen puute.
Tuntuu siltä kuin Suomi nähtäisiin muusta maailmasta irrallisena
saarekkeena, omana todellisuutenaan. Ei ole juurikaan pohdittu sitä,
millaisia ehtoja metsätaloudelle asettuu jos tarkastellaan metsäkysymystä
globaalista vinkkelistä. Yritän nyt omassa metsäkäräjien
päätöspuheenvuorossani hahmottaa metsäasiaa tältä pohjalta.
Globaalisti ajatellen keskeisin lähtökohta on ekologia. Biosfääri on
kriisissä ja hyvin olennaisesti biosfäärin kriisi on maailman metsäpeitteen
kriisi. Meneillään on kaksi tuhokehitystä.
Ensinnäkin on menossa maailman mitassa tapahtuva eliölajien määrän
romahdus, sukupuuttoaalto tai ekokatastrofi, kuten edesmennyt biologi Olli
Järvinen lajiston romahdusvaiheet määritteli.
Suurin osa merten ulkopuolella olevasta elämän kirjosta,
biodiversiteetistä, on metsäekosysteemeissä. Suurin osa tästä
monimuotoisuudesta on vaarassa kadota metsien häviämisen vuoksi.
Rion biodiversiteettisopimus solmittiin juuri tästä syystä: tavoitteena oli
pysäyttää elämän monimuotoisuuden katoaminen.
Monimuotoisuus ekosysteemeissä ilmenee kolmella perustasolla:
1. Lajin sisäinen monimuotoisuus
Tämä monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että jokainen siemenestä alkunsa
saanut metsän puu on yhtä ainutkertainen yksilö kuin on jokainen
ihminenkin. Lajin sisäinen monimuotoisuus on sitä pääomaa, jolla laji
sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin.
2. Lajistollinen monimuotoisuus
Tämä monimuotoisuus kuvastaa ekosysteemin lajiston määrää.
Metsäekosysteemi on evoluution kulussa rakentunut ja rakentuva
toiminnallinen kokonaisuus, jossa eri lajeilla on oma tehtävänsä.
Lajistollinen monimuotoisuus on sitä pääomaa, jolla ekosysteemit
sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin.
3. Elinympäristöjen monimuotoisuus
Elinympäristöjen monimuotoisuus on erilaisten kasvupaikkojen
monimuotoisuutta ja tämä monimuotoisuus on keskeisessä merkityksessä paitsi
lajistollisen monimuotoisuuden säilymisessä, myös erilaisten
ekosysteemien säilymiselle.
Onko suomalainen metsätalous monimuotoisuuden suojelun kannalta kestävää?
Vastaus on yksiselitteinen ei, sekä teorian että käytännön tasolla.
Suomalainen metsätalouden malli on ns. jaksollisen metsänhoidon malli,
jossa metsä paljaaksihakkuun jälkeen viljellään joko kylväen, istuttaen tai
siemenpuiden avulla ja sitä kasvatetaan tämän jälkeen tasarakenteisena
yhden tai kahden pääpuulajin puustona seuraavaan avohakkuuseen saakka.
Tämä malli on selkeässä ristiriidassa luonnonmetsien rakenteen ja
dynamiikan kanssa.
Luonnon mallissa ei löydetä mitään kahdeksankymmenen vuoden kiertoaikaa
eikä myöskään juurikaan tasarakenteisia monokulttuureja.
On selvää että malli hävittää metsäluonnon monimuotoisuutta olennaisesti
ja edellisten kohtien valossa on selvää myös se, että malli heikentää
metsäluonnon mahdollisuuksia sopeutua erilaisiin muutoksiin mm.
ilmansaasteiden ja kasvihuoneilmiön aiheuttamiin stressitekijöihin.
Toinen globaali katastrofikehitys on juuri ilmastonmuutos. Sen
aiheuttajina on kaksi keskeistä tekijää: fossiilien polttamisesta
aiheutuneet päästöt ja maailman metsäpeitteen biomassan hupeneminen.
Metsätaloudelle ilmastonmuutos aiheuttaa useita tavoitteita:
1. On pyrittävä nostamaan metsien sitoman hiilivarannon määrää kohden
niitä rajoja, joihin metsät luontaisesti yltäisivät.
2. Toisaalta on pyrittävä kehittämään sellaisia puun käytön muotoja jotka
joko sitovat hiiltä pitkäikäisiin tuotteisiin tai sitten korvaavat
fossiilisten polttoaineitten käyttöä.
3. On pyrittävä pitämään metsien hiilensitomisvauhtia korkealla tasolla.
Tältäkään osin suomalainen metsämalli ei täytä kestävän metsätalouden
ehtoja tällä hetkellä.
Avohakkuumetsätalous pitää metsämme hiilivarannot alle puolessa
luontaisista mahdollisuuksistaan ja verrattuna erilaisiin jatkuvan
kasvatuksen malleihin ilmeisesti myös kasvuvauhti pysyy alhaisemmalla
tasolla kuin olisi mahdollista. Myöskään puunkäytön suuntaaminen ei ole
vielä globaalin ilmastoehdon mukaista, sillä sellupuun kierto on nopea ja
hakattu puu poistuu ilmakehään jopa alle viidessä vuodessa.
Kestävässä metsämallissa tulisi YHTÄAIKAA täyttää monimuotoisuuden ja
kasvihuoneilmiön asettamia ehtoja ja jos ja kun näitä ehtoja lähdetään
tosissaan toteuttamaan avohakkuu/puupeltomallista on luovuttava
pääsääntöisesti.
Entä globaalit ekonomiset ehdot? Jo pitkään on ollut tiedossa, että
maailman selluntuotanto on siirtymässä trooppiseen nopeakasvuiseen kuituun.
Pohjolan hitaastikasvavalla kuidulla ei ole sijaa sellumarkkinoilla
juurikaan pidemmällä yli kymmenen vuoden tähtäimellä.
Onkin selvästi menossa kotimaisen metsäteollisuuden siirtyminen trooppisen
puun alueille ja ilmeisesti tavoitteena (myös kansallisessa
metsäohjelmassa) on "viimeinen savotta", jossa vallitseva jaksollisen
metsätalouden avohakkuusuunnitelma toteutetaan maksimaalisesti seuraavan
kymmenen vuoden aikana. Näin olemassaolevista teollisuuslaitoksista saadan
maksimaalinen tuotto ennen niiden lopullista alasajoa.
Ekonomisesti olisi siis selvää, että maamme tulisi siirtyä kokonaan
toisenlaiseen metsänkäyttöön. Suuntaus pitäisi olla puun laatujalostukseen
ja myös mm. metsämatkailun ja keruutuotealan kehittämiseen.
Mutta mitä tekee Suomi? Maailman metsäpolitiikassa Suomi ajaa käytännössä
avohakkuumetsätaloutta, joka suosii suurmetsätaloutta ja suuryhtiöitä,
vaikka juhlapuheissa puhutaan mielellään perhemetsätaloudesta. Kaiken
lisäksi ylikansallisia yhtiöitä myötäilevä metsäpolitiikka koetaan laajasti
virkakunnassa ja metsäammattilaisten keskuudessa "isänmaallisena".
Isänmaallisuuden harha suhteessa metsäteollisuuteen onkin yksi keskeinen
kansallisia metsäharhoja ylläpitävä tekijä. Ikään pääomamarkkinoita ei
olisikaan vapautettu, ikäänkuin metsäyhtiöt olisivat yhä kotimaisia.
Tosiasiassa metsäyhtiöiden keskeisin tavoite on tuottaa maksimaalista
voittoa osakesijoittajille. Kansallinen etu ja yhtiöiden etu ovat jo ajat
sitten erkaantuneet toisistaan ja yhä selvemmin tulee ilmi niin Suomessa
kuin Indonesiassakin yhtiöiden rooli
markkinavoimien kolonialismina.
Kolonialismia vastaan ei kuitenkaan voida puolustautua, jos tilannetta ei
osata tunnustaa.
Tässä on mielestäni keskeinen tekijä, joka estää Suomen metsätaloutta
kehittymästä kestäväksi sen enempää ekologisesti kuin ekonomisestikaan.
Hyvänä esimerkkinä tilanteesta käy viime vuonna tuotettu ns. kansallinen
metsäohjelma. Kyse on pikemminkin ylikansallisesta yhtiöiden ja niitä
palvelevien korporaatioiden ohjelmasta.
Siinä missä prosessi olisi tarjonnut mahdollisuuden perustavaan
suunnanmuutokseen, ohjelmasta tulikin menetetty mahdollisuus, jäähyväiset
metsäpolitiikalle ja metsäparlamentarismille.
Hannu Hyvönen
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/