Amsterdamista taas iltaa!
> Minusta on äärimmäisen kiinnostavaa, että osallistut sieltä suomalaiseen
>metsäkeskusteluun tuollaisella aktiviteettilla. Mistä tämä johtuu? Mikä on
>taustasi?
>
Kysyi Eero Paloheimo. Yritan vastata sinulle, silla huvittuneentuntuinen (?) suora kysymyksesi ansaitsee sen.
Ensinnakin: koska metsa on minulle henkilokohtaisesti aina ollut tarkea. Ja koska Suomi on minulle tarkea. Vuosien kuluessa kummankin merkitys on vain entisestaan kasvanut, ja minusta on tullut suorastaan isanmaa-rakas tana aikana. On etuoikeus syntya suomalaisena tahan maailmaan!
Mina olen Suomessa kasvanut ja opiskellut; nyt expatriate, joten olen sailyttanyt Suomen kansalaisuuden. Rakkauteni luontoon ja metsaan olen oppinut pienesta pitaen ison metsan ja silloin viela sinilevasta puhtaan jarven valissa elaessani.
Asun nyt jo toistakymmenta vuotta poissa Suomesta, mutta palaan sinne saannollisesti. Sanomattakin on selvaa, etta kiinnostus oman kotimaan asioita kohtaan ei koskaan katoa. Sitapaitsi meilla Suomen kansalaisina on oikeus aanestaa Suomen valtiollisissa- ja EU-vaaleissa, taalla Hollannissa minun aanioikeuteni ulkomaalaisena loppuu kunnallisvaalitasolle.
Taalta pain maailmaa on ollut mielenkiintoista seurata pitkalla aikavalilla oman maansa profiilia ja asettumista Euroopan kartalle Eu:n liittymisen jalkeen, ja toisaalta kayda ja olla Suomessa 'ulkomaalaisena' ja nahda mita maan sisalla tapahtuu. Ja koska metsa on minulle tarkea, yritan pysya jyvalla siita millaista tulevaisuutta Isot Pojat siella metsillemme ja luonnollemme suunnittelevat.
Internet-yhteyden saaminen oli minulle siis tassakin mielessa ilon paiva, silla HeSarin keskittyminen mainonnalla rahantekemiseen jattaa paljon toivomisen varaa lehden sisallon suhteen (joka on hyvin valitettavaa maan ns. paalehdelle, silla sen pitaisi kyeta myos kansainvalisesti katsoen edistamaan vapaata 'henkisesti valistunutta' ja vastuullista tiedonvalitysta).
Kuultuani karajien avaamisesta aloin seurata sita melkein paivittain kuroakseni umpeen metsatietouteni aukot. Karajat ovatkin monella tapaa selkeyttaneet kasitystani Suomessa vallitsevasta asiantilasta.
(Sita mina olen vain ihmetellyt missa viipyvat 'paattajien' puheenvuorot, KMO:n listallekaan ei ole tullut pahemmin heidan kommenttejaan. Hehan ovat vastuussa aanestajilleen KMO:n tekemistaan ehdotuksista ja kannoistaan? Vai onko suomalaisilla eduskunnan virkamiehilla oma tulkintansa demokratiasta?
Nyt KMO:n ohjelmaa lukiessa tulee tunne, kuin lukisi jonkun asiaan hiukan enemman perehtyneen koulupojan ylioppilasainetta. Kylla se varmaan Laudaturin nappaisi lauseiden soljuvuuden ja monitulkintaisuutensa takia, mutta mina jaan kaipaamaan talta 'ohjelmalta' nakemysta, punaista lankaa. Siina kaikuu tekopyhyys ja toisaalta valinpitamattomyys; jaa tunne, etta asiaa ei kuitenkaan oteta vakavasti. Metsaa ei osata asettaa isompaan, globaaliin kehykseen, siita paistaa omistamisenhaluinen itsekkyys, eika se
alvele pyrkimysta kansalaistensa elamisen laadun kohottamiseksi. Sen sisallosta kay selvasti ilmi, ettei siina ole rehellisesti kuultu eika hyodynnetty saatavissa olevaa dataa eika kuunneltu tasapuolisesti eri ymparistoryhmien kantoja, ja etta sielta puuttuu 'ihmisen' aani. Ja todellakin, kuten V. Salovaara sen sanoi: helppo ja hyva eivat ole synonyymeja!)
Kuten saatat ehka arvata, tottakai taman metsakiinnostukseni takaa loytyy myos henkilokohtainen traumaattinen kokemus, 'oman metsan' menetys, minulle rakkaan ja lapsellisuuttani ikuiseksi kuvittelemani suometsa-maiseman nakeminen taydellisessa alennustilassa, revittyna, kuin sodan jaljilta.
Ensin VAPO havitti arvokkaan suon lampineen; suon, jolla villihanhet pysahtyivat muuttomatkoillaan lepaamaan ja kurjet ja joutsenet pesivat. Se vedettiin auki valtavilla viilloilla, tuhottiin silla tavalla vuosisatojen tyo! Kammekat, kihokit, vaivaiskoivut (oletko koskaan huomannut kuinka uskomattoman kaunis puu vaivaiskoivu on?), upeat sammalikot! Tienoon paras lakkasuo... karpaloista puhumattakaan.
Ja sitten siita vieresta vietiin vanha metsa. Sen korvelta mummuni loysi mehukkaimmat mustikat, kankaalta villimansikat ja syksylla puolukat ja sienet. Kun siihen metsaan meni, tuntui kuin olisi kirkkoon mennyt.
Mutta se kaikki hakattiin ja havitettiin. Nuoruuteni yksi jarkyttavimpia nakyja, ei sellaista unohda. Tunsin epaoikeudenmukaisuuden voittaneen, jotakin perusturvallisuudestani meni rikki. Alistetuksi tunsin itseni silloin.
Varsinaisia virallisia metsameriitteja minulla ei ole kuin yksi: keskikoulussa ollessani voitin paikallisen metsanhoitoyhdistyksen jarjestamana metsapaivana harvennushakkuuleimauksen yleisen sarjan.
Avarakatseinen maantiedon- ja biologian opettajamme antoi meille tervetta metsavalistusta ja vei meidat myos 'kentalle' tietojamme testaamaan. Olin kylla silloin itsekin ylpea voitostani, silla kilpailuun osallistui myos metsaalan ammattilaisia ja metsanomistajia.
Taalla Keski-Eurooppalaisessa
tayteen rakennetussa ruuhkassa elaessa alkaa arvostaa tilaa, luontoa, puhtautta, avaruuden tunnetta aivan uudella tavalla. Ja samalla kasvaa huolestuneisuus siita, mita sille kaikelle ollaan tekemassa tassa maailmassa. Lyhytnakoisesti Suomessakin ollaan tuhoamassa lopullisesti jotakin ainutlaatuista; ja metsa on viela niin perustavaa laatua olevalla tavalla suomalaista, suomalaiseen kansanluonteeseen, elamaan ja kulttuuriin kuuluvaa.
Ei tarvitse kuin avata vaikka Kalevala,
jonka suurin ja nerokkain runonlaulaja oli mantsonvaaralainen vapaa metsien mies Arhippa Perttunen. Siella vaarojen keskella, sinimetsien valjyydessa syntyi tuo mahtava eeppinen runoelma, josta oli muodostuva yksi maailman kirjallisuuden kauneimpia ja merkityksellisempia teoksia. Taiteilijasukupolvi toisensa jalkeen on palannut metsaan innoitusta ja viisautta hakemaan, ja palaa yhakin, varmaan niin kauan kuin se vain on mahdollista.
Mita suomalainen taide olisi ilman metsaa? Mita me ihmisina olisimme, jos meilla ei olisi ollut etuoikeutena elaa metsa-Suomessa?
Lienee taustoja tarpeeksi, toivon. Olisi niita tietysti paljon enemmankin, mutta tasta tulee pian liian pitka loru. Viela lainaus tarusta, jossa Punapuu-vanhus kertoo puiden olemassaolosta:
"Our language is heard through the heart, not the ears.
We speak off all we see in a place, for we are the silent observers of the Earth. Our roots draw deeply from the well of love found in our Earth Mother's soil and our limbs reach higher every day to seek the light of Grandfather Sun. We are the living balance between Mother Earth and Father Sky, female and male, receiving and giving.
Of all life form, we are the closest in makeup to the human beings because we show them how to honor the balance of heaven and earth within themselves. We show them, through example, how to be the silent observers of life, how to stand tall, and how to give and receive."
Terveisin, R. V.
---------------
R. Vaisanen
Onbekendegracht 3 hs
1018 XN Amsterdam
The Netherlands
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/