Saatan nyt astua itseäni viisaampien varpaille aloittaessani tällaisen
aiheen käsittelyn ja varmasti kertomani kyllästyttää monia oppineita. Minua
tällainen pohdiskelu on kuitenkin auttanut tärkeiden asioiden
tunnistamisessa. Mielestäni tärkeiden.
Olen viime aikoina lueskellut useampiakin ekosysteemejä koskevia kirjoja
niin tieteellisiä kuin kaikelle kansalle tarkoitettuja yleisteoksiakin.
Olenkin löytänyt materiaalista joitain kohtia, joita voisi soveltaa
käynnissä olevaan KMO-keskusteluun. Tärkeimmät niistä ovat saariteoria,
populaatioiden sukupuutto, ilmastonmuutos, ekologiset käytävät,
yksipuolistuva geeniperimä ja ekosysteemin reagointi muutoksiin.
Saariteoria on oikeastaan malli siitä, miten suuren alueen mikin laji vaatii
menestyäkseen. Saarella ei tässä yhteydessä tarkoiteta ainoastaan meren
erottamia oikeita saaria, vaan ekologinen saari on yksittäisen lajin
kannalta rajoitettu alue. Sellainen voi olla esim. lampi ilman jokea, niitty
ilman yhteyttä muihin niittyihin tai luonnontilainen vanha metsä ilman
yhteyttä muihin samanlaisiin alueisiin. "Paljonko metsää vaatii jaguaari
säilyäkseen?"
Populaatioiden sukupuuttoon on monia syitä, jotka usein ovat riippuvaisia
populaation koosta ja levinneisyydestä. Usein uhanalaisuus on seurausta
äärimmäisestä erikoistumisesta tietynlaiseen elinympäristöön. Usein
erikoistuminen on johtunut luonnollisesta tai ihmisen aikaansaamasta
ekologisesta saaresta. Lajille tai paikalliselle ekosysteemille on
muodostunut suuri riippuvuus tiettyyn alueeseen, ilmastotyyppiin tai toiseen
lajiin. Esimerkkinä voidaan antaa harvinainen kukka, jonka koko populaatio
on keskittynyt pienelle alueelle tai vaikka äärimmäisyyteen asti jalostettu
viljelykasvi, joka on täysin riippuvainen siitä, kiinnostaako ihmistä
tulevaisuudessa sitä viljellä.
Ilmastonmuutos, ihmisen tai jonkin muun tekijän aiheuttama aiheuttaa uhan
erityisesti pienille saarettuneille populaatioille. Saarelta ei pääse pois,
vaan laji kohtaa loppunsa lammen kuivuessa tai metsän kaatuessa.
Ilmastonmuutos - varsinkin jos se tapahtuu hitaasti - ei ole
ylitsepääsemätön ongelma, jos lajeilla on mahdollisuus muuttaa ilmaston
mukana ekologisia käytäviä pitkin tai saarelta toiselle. Monet lajit
tarvitsevat kuitenkin aidon käytävän, kaikilla lajeilla ei ole jalkoja.
Ihminen lajina käyttää nykyisellään noin 40% koko maapallon biomassasta
omaksi hyödykseen. Erityisesti ravinnontuotannossa tämä on merkinnyt
geeniperimän yksipuolistumista laajoilla alueilla, ajatellaanpa vaikka
P-Amerikan viljelyaukeita tai vähemmän radikaalina metsänviljelyä täällä
meillä. Monipuolista geeniperimää voisi ajatella sökön pelaamista usealla
piilokortilla: jos voitto on tulossa pintakorteilla, piilokortteja ei
tarvitse edes näyttää mutta jos vastus on kova, piilokortit voivat pelastaa
tilanteen. Teorian mukaan monipuolinen geeniperimä tarjoaa ekosysteemille
mahdollisuuden reagoida muutoksiin niin, että esim. ilmastonmuutoksen
aiheuttama stressi ei aiheuta ekosysteemin kuolemaa vaan sen muuttumisen
lajiensa summana.
Ekosysteemi pystyy reagoimaan olosuhteiden muutoksiin. Onhan maapallolla
ollut aikoinaan elämää ilman happeakin, kun ensimmäiset yhteyttävät lajit
muuttivat ilmakehän happipitoiseksi, se on ollut varmasti valtava stressi
elämälle. Samoin on auringon säteily muuttunut vuosimiljardien kuluessa
paljon vahvemmaksi ja huolimatta jokien mukana virtaavista suoloista, meri
on pysynyt lähes koko historiansa ajan suolapitoisuudeltaan suurinpiirtein
samana.
En olekaan huolissani elämästä sinänsä, vaan siitä että ilmastonmuutos
yhdistettynä saarettumiseen ja geeniperimän yksipuolistumiseen saattaa
aiheuttaa ihmiselle tärkeille lajeille katastrofin ja tehdä pallon meidän
kannaltamme kelpaamattomaksi tai ainakin perinpohjin lohduttomaksi.
Vaikka mitään maailmanlaajuista katastrofia ei syntyisikään, meidän alueemme
jo luonnostaankin yksipuolinen lajisto voi kärsiä niin suuren shokin
lämpenemisestä, että maailma meidän lähiympäristössä tuntemassamme muodossa
jää historiankirjojen muistoksi menneiltä ajoilta.
Pitkä ja paatoksellinen tarina. Sen opetus on olla kahmimatta ahneuksissaan
kaikkea. Kun me emme voi kaikkia ekosysteemin prosesseja pitää yllä
inhimillisin voimin, on muulle ekosysteemille jätettävä tilaa muutoksille.
Meidän metsiimme sovellettuna se tarkoittaa mielestäni mahdollisimman
kevyttä metsätaloutta ja verkostuneita suojelualueita.
Terveeseen järkeen luottaen
Pekka Palomäki
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/