Tervehdys kehäkiville
Vastaan Ollin kirjoitukseen ohessa:
>Olli vastaa:
>Sinun olisi hyva tietaa taustaksi eraita vanhan metsan lajiston
>suojelun seikkoja, joika ainakin asiaan vahan enemman perehtyneet pitavat
>huomioon otettavina tosiseikkoina. Osa vanhan metsän lajistosta katoaa
>pienimmankin poimintahakkuun seurauksena. Tasta on vanhojen metsien
>inventoijien (mina mukaanlukien) omiakin maastohavaintoja runsaasti.
Nyt varmaan hieman liioittelit. Pienin poimintahakkuu voisi olla vaikkapa
yhden tukkipuun poisto hehtaarilta.
En usko että tämä uhkaisi mitään lajistoa, jos hakkuu tehtäisiin talvisaikaan.
Yhden puun poistoa ei ehkä vielä voine varsinaiseksi hakkuuksi nimittää,
mutta missä tulee tätä pienintä mahdollista poimintahakkuuta
suurennettaessa raja vastaan?
Olisin erittäin kiinnostunut luomumallin kehittämisen kannalta
esimerkeistä, joihin viittaat.
Uskon että huomioimalla hakkuissa ekologiset tekijät voidaan taatusti
suojella lajistoa, jopa hyvinkin vaativia.
>Asiasta on myos tutkimuksia mm. muistaakseni ruotsalaisen Jansson et al.
>1997 tai 1998, jossa vertailtiin ruotsissa erittain vahan ja kauan
>sitten kasiteltyja metsia taysin luonnontilaiseen. erot olivat selvia.
>nama kaikkein hairiintymattomat metsat sisaltavat sen suurimman vanhan
>metsan lajiston kirjon ja niiden maara on se kaikista pahin minimitekija.
>Poimintahakatut metsat ovat Hannun tarkoittamassa mielessa "elpyneet",
>mutta se on vain osa totuus. Taman luullakseni tietavat kaikki vanhoja
>metsia inventoineet ihmiset. Poimintahakatusta metsasta on kadonnut (ehka
>lopullisesti) runsaasti herkkia lajeja.
Tuulijärven metsien esimerkki kertoo toista, vaikkakin rajantakana
harrastettu harsinta ennen sotia ei ollutkaan ekologisesti suunniteltua.
Tuulijärven metsistä löytyy inventointiraporttikin.
Siinä kuvataan metsiä arvokkaina
aarniometsinä lahopuujatkumoineen ym. Aluetta esitetään
kansallispuistotasoiseen suojeluun.
Outi Airaksinen kuvailee metsää Ympäristölehdessä 1995 seuraavasti:
"Luonnontilaisuuden pitkää jatkuvuutta metsässä kuvasi se, että samassa
metsikössä oli järeitä eläviä mäntyjä, kuolleita keloutuvia mäntyjä,
pystyssä olevia vanhoja, suuria mäntykeloja ja kaatuneita sammaloituneita,
paksuja, hitaasti lahoavia keloja."
Käsittääkseni kohtuullisen olennaista on suhtautuminen metsähygieniaan.
Ekometsämallissa lahopuuston merkitys metsäekosysteemin kokonaisuudessa on
yksi lähtökohta. Ilman lahottajaeliöstöä metsäekosysteemin ravinteiden
kierrätysjärjestelmä on yhtä ontuva kuin polkupyörän rengas, josta on
kolmasosa leikattu pois. Maapuut ovat myös luontaisen uudistumisen yksi
keskeinen tekijä, sillä niistä saa taimi sekä vettä että ravinteita.
>Olli vastaa:
>Miten nakemykseni on Rion sopimusta vastaan? Se olisi kylla
>mielenkiintoista tietaa.
>
Tähän kysymykseen yritin vastata lähettämilläni poiminnoilla syksyn
keskustelusta. Mutta jatkan vielä geenipohdoksia.
Jospa käräjillemme todella eksyisi metsän genetiikan pohtijoita, kuten
Ollikin taisi toivoa. Itselleni tuo alue on läheinen harrastuspohjalta,
vähän samaan tapaan kuin ehkä monille uhanalaiset lajit ja niihin liittyvä
problematiikka ovat läheisiä.
Käytännön tuntumaa geenipuoleen olen saanut puutarhapuolelta. Siellähän
työskennellään nimenomaan lajinsisäisen muuntelun alueella, lajikkeiden
parissa.
Viime kesänä pääsin käymään Piikkiön kasvinjalostuslaitoksella. Näin mm.
pensasmustikan jalostuskokeilun, jossa kahdesta emosta oli vanhaan tapaan
pölytyksellä lisätty siemeniä ja niistä taimia. Oli kiinnostavaa nähdä
noiden lajikkeiden sisäisen geneettisen perimän variaatioita todentuneina.
Pieniä, isoja, erilaisia lehtimuotoja, marjojen koko vaihteli, samoin väri,
myös erilaiset kestävyysominaisuudet.
No. Ekosysteemissä on koko ajan tämä sama suuri lajikevalinta menossa.
Projektia kutsutaan evoluutioksi ja valintaa luonnonvalinnaksi.
Mikäs siinä sitten valikoituu? No tietenkin kelposista kelpoisimmat,
oikein kelpo yksilöt. Ne jotka sopeutuvat parhaiten ympäristöönsä.
No mikäs se sitten on se ympäristö? No sepä sattuu olemaan muiden
eliölajien muodostama ekosysteemi.
No mitäs siinä oikein sitten tapahtuu? No siinäpä sitten rakentuu
ekosysteemi.
Tähän tapaan olen pähkäillyt ja näinhän se selittyy tuo ilmiö joka koetaan
luonnon harmoniana. Se syntyy koko ajan, sukupolvi sukupolvelta lajit
muodostavat yhä toimivampia järjestelmiä.
Kuinka tätä geneettistä hienoperustaa sitten voitaisiin suojella, sitä
johon on tallentunut metsäekosýsteemin evoluutiohistoria ja joka on pohja
jatkolle.
Kaikkihan on jo sovittu. Euroopan Metsäministerikokouksessa, juuri tässä
Rion hengessä, edellytettiin että metsiä tulee käsitellä niiden rakennetta
ja dynamiikkaa säilyttäen. Tämä on lähtökohta.
Ja
avohakkuu/viljely/taimikonhoito/alaharvennus/alaharvennus/päätehakkuu-metsät
alous ei tätä ehtoa täytä.
Teollisuuden esittämä malli, jossa metsät jaetaan suojelusirpaleisiin ja
tehometsäalueisiin ei ole kestävä.
Nyt pitäisi kehittää vaihtoehto. Ehkä siihen tarvitaan myös geneetikkoja?
terveisin
Hannu
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/