Luottaen siihen että itsekullakin on deletenäppäin koneessaan edelleen
poimintoja kehäkiviltä aihkille
ja meillekin muistin virkistykseksi kun teema nousi uudestaan esiin:
Anneli Jalkanen nostaa esille keskeisen argumentin ns. harsintametsänhoitoa
vastaan. Hän kirjoittaa:
"Yksi kommentti vielä eri-ikäismetsätalouteen. Käsittääkseni yksi tekijä
harsintajulkilausuman takana, jota ei ole keskustelussa mainittu, oli huoli
metsien mahdollisesta geneettisestä heikkenemisestä jatkuvan määrämitta- ja
yläharvennuksen tuloksena. Huoli perustuu siihen, että tasaikäisessä
metsikössä allejääneet puut voivat olla perinnöllisesti heikompia"
Mielestäni tämä argumentti on ainoa kestävä arvostelu ns.
määrämittaharsintaa vastaan. Kun ajattelemme esimerkiksi punapuita tai
muita puumaailman jättiläisiä, näemme mihin metsän oma rodunjalostus voi
johtaa.
Sama jalostustyö on käynnissä myös taigalla. Kun suurimmat männyt
selviävät suurimmasta osaa metsäpaloista, tämä johtaa siihen että näiden
suurten ja pitkäikäisten ylispuiden geneettinen perimä dominoi vuodesta
toiseen alueen siemennystä. Ja näin puista kehittyy luonnonvalinnassa
jatkuvasti kestävämpiä ja kookkaampia , ja mikä myös tärkeää, paikallisiin
oloihin sopeutuneita.
Harsinnan osalta ongelman ratkaisu ei suinkaan ole avohakkuisiin
siirtyminen, vaan erirakenteiskasvatus, jossa myös suurimpia puita alueelle
säästetään. Itseasiassa monesti talonpoikaisessa metsänhoidossa näin
tehtiinkiin, sillä ikipuut olivat yksinkertaisesti liian isoja
kaadettavaksi ja kuljetettavaksi. Tästä on minulla esimerkkinä isäni metsän
tilanne sotien jälkeen.
Siinä mallissa, jota Ekometsätalouden Liitto suosittelee, ongelma on
huomioitu.
Ensimmäiseksi valitaan metsästä ne laatupuut, jotka saavat siementää
aluetta hamaan loppuunsa saakka. Lehtipuuvanhuksista tulee aikanaan
lahopuita ja pökkelöitä, männyistä keloja ja kolopuita. Osa ylispuista
voidaan myös kaataa laatujalostukseen, mutta parhaat säästetään.
(Luomumalli tuottaa siis myös arvokasta kelopuuta, toisin kuin tehomalli)
Geneettinen jatkuvuus ei ole erirakenteiskasvatuksen ongelma, mutta
genetiikasta huolestuneiden kannattaisi suunnata huomionsa avohakkuumalliin.
Tähän velvoittavat myös kansainväliset sopimuksen monimuotoisuuden
suojelusta, kuten Mikko Vartiainen huomauttaa haastepuheenvuorossaan
käräjäsivulla (www.kaapeli.fi/visio/metsa/)
Näyttää hämmästyttävästi siltä, että jopa biodiversiteettitutkijaksi
tituleerattu Metlan professori Erkki Annila käsittää monimuotoisuuden
suojelun vain lajistollisen monimuotoisuuden suojeluna, vaikka mm. Rion
sopimuksissa siihen kuuluvaksi määritellään myös l a j i n s i s ä i n e
n geneettinen monimuotoisuus.
Tähän perustuen esim Euroopan metsäministerikokouksen päätöslausumissa
velvoitettiin metsiä hoitamaan niin, että metsien rakenne ja dynamiikka
säilyvät mahdollisimman luonnonmukaisena. Tämä on ainoa keino turvata
lajinsisäisen monimuotoisuuden ja evoluutioprosessin jatkuminen.
Jaksollinen metsätalous ei ole tältä osin metsien luonnollisen dynamiikan
ja rakenteen mukaista. Tämän osoittaa Lähteen, Laihon ja Norokorven
tutkimus metsiemme rakenteesta, josta on referaatti käräjäsivuilla.
Ongelma tulee esiin myös päättelemällä. Malli tuhoaa geneettistä
jatkuvuutta ja luonnonvalinnan toimintaa monessa vaiheessa.
Ensinnäkin tietenkin ylispuut, joita malli ei metsissä salli. Tässä
suhteessa avohakkuu ja määrämittaharsinta ovat lähes yhtä huonoja. Tosin
harsinnan vastustajat ovat siinä väärässä, että valtapuuston alla kasvavat
puut kaikki olisivat geneettisesti "heikompia". Toki voi olla juuri
päinvastoin: ne ovatkin valtapuita nuorempia yksilöitä, joilla on
poikkeuksellisen hyvä kilpailukyky, koska ne ovat nousseet tavoittelemaan
valtapuiden asemaa. Näiden vapauttaminen yläharvennuksella on itseasiassa
metsän geneettisen perinnön vahvistamista! Ja toisinpäin: näiden
kaavamainen alaharventelu merkitsee metsiemme geneettinen perimän
heikentämistä ja kaventamista.
Avohakkuualojen siemenkylvöt ja istutukset ovat tietenkin vihoviimeistä
lajinsisäisen monimuotoisuuden hävitystä, varsinkin kun
taimikonhoitoponnisteluissa yhä pyritään tämä muualta tullut taimiaines
perkaamaan esille luonnontaimien alta. Kaikkinaiset pluspuut ja kloonipuut
ovat geneettisen monimuotoisuuden kaventamista ja heikentävät metsien
sopeutumismahdollisuuksia mm. ilmastonmuutokseen ja saastestressiin.
Lajinsisäinen geneettinen monimuotoisuushan ei ekosysteemien kannalta ole
kuriositeetti lainkaan, vaan keskeinen tekijä systeemin kestävyyden kannalta.
Luonnonmukaisessa metsänhoidossa turvataan paikallisen siemenen jatkuva
kylväytyminen ja annetaan näin jo sirkkataimivaiheessa itse
metsäekosysteemille koko ajan mahdollisuus valita sadoista tuhansista
varioivista yksilöistä. Ja kun luomumallissa myös jatkossa pyritään
häiritsemään mahdollisimman vähän metsän kehitystä ja mallissa luotetaan
metsän omaan kykyyn luonnollisessa rakenteessaan valita ja karsia taimia ja
nuorta puustoa, havaitaan, että lajinsisäisen monimuotoisuuden kannalta
malli on kestävä.
Anneli Jalkanen arvioi myös että erirakenteiskasvatuksesta luovuttiin
siksi, että sen on vaikeampaa.
On selvää, että luonnonmukainen metsänhoito vaatii metsäammattilaisilta ja
metsänhoitajilta huomattavasti korkeampaa ammattitaitoa ja ymmärrystä kuin
nykyinen leimikkosuunnittelu. Mutta miksi metsäammattilaiset pelkäisivät
tätä haastetta? Eikö juuri tässä olisi se oikeutus ammattilaisille ja
heidän palkannautinnalleen? Voisin kuvitella myös kokonaisvaltaisen
metsälähtöisen suunnittelun tarjoavan kokonaan toisen mielekkyyden kuin
toimistotyö metsäyhtiöiden pystykauppa/avohakkuusuunnitelmien laadinnassa.
Toisaalta uskon myös metsänomistajan kykyyn itse oivaltaa ja ajatella.
Olen hyvin samaa mieltä kuin Lyypekin ekometsämallin kehittäjä Lutz Fähser,
joka sanoi metsän olevan niin monimutkainen järjestelmä ,sekä ekologisesti
että ihmisten tarpeita ajatellen, ettei metsänhoito voi tukeutua yksin
järkeen.
Hänen mielestään tarvitaan myös intuitiota. Intuition hän määritteli
aivojen ei-sanalliseksi laskentakyvyksi, jolla kyetään näkemään suoraan
ratkaisuja perinteisen logiikan rajat ylittäviin ongelmiin.
Suomeksi intuitio voitaisiin määritellä vaikkapa "terveeksi
talonpoikaisjärjeksi" .
Uskon, että jos metsänomistajat saisivat ilman ammatilaisten ylenmääräistä
painostusta ja holhousta tehdä omia ratkaisujaan ne olisivat sekä
ekologisesti, ekonomisesti että muiden metsänkäyttötarpeiden kannalta
parempia kuin virallisten oppien laskemat ratkaisut. Mukana olisivat sekä
sydän että järki. Nyt kun usein tuntuu, että ne molemmat puuttuvat.
Hannu Hyvönen
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/