Tervehdys taas
Luinpa tuossa juuri viimeistä Elonkehä-lehteä , joka otsikoi etusivullaan:
"Sabotaasistako muutosvoima?" Kyseessä on raportti Luonto-Liiton
talvipäiviltä, joihin olivat osallistuneet mm. Pentti Linkola ja Olli
Turunen.
Kun Linkola kehotti 30 vuotta sitten pidetyillä talvipäivillä
Luonto-Liittolaisia valloittamaan polttopullot kourassa Tapion
pääkonttorin, niin Olli Turunen pohdiskeli nyt sabotaasin mahdollisuuksia:
"Kun Englannissa moottoriteiden rakentaminen on saatu loppumaan
ekosabotaasien avulla ja ja kun huomattaisiin, ettei muualla maltillisilla
keinoilla rakentamista saada edes pitkän ajan kuluessa loppumaan, olisiko
ekotaasi ehkä ainut tie muutokseen?"
Yhtenä keinona suojella metsissämme vielä kasvavat vanhat puut Turunen
heittää ehdolle näiden puiden/ympäryspuiden naulaamista, etteivät ne
kelpaisi kaatokoneille.
Täytyy tunnustaa, että kymmenkunta vuotta sitten olin itsekin melkein
ryhtymässä monitoimikoneita polttamaan, väsyttyäni täysin metsähallituksen
politiikkaan. Tämän tyyliseen toimintaan ei kuitenkaan kaikista paineista
huolimatta ole tietääkseni lähdetty. On tyydytty keskusteluyhteyden ja
julkisuuden hankkimiseen mielenosoituksilla ja valtauksilla. Menetelmien
välillä on huomattava laatuero.
Onkohan niin, että sabotaasista pidättäydyttäessä on metsänsuojelu
maassamme kärsinyt?
Jos ei sabotaasia, mitä sitten?
Metsien suojelun strategiaan antoi loistavaa oppia takavuosina Kuusamon
metsäkonferessissa vieraillut tunnettu metsäntutkija ja ekometsätalouden
kehittäjä Herb Hammond.
Hammondin filosofia on yksinkertainen ja samalla vastustamaton, jos sitä
vain osattaisiin toteuttaa ja noudattaa.
Hammond toteaa, että metsät ovat aina jossakin, ne ovat paikallisia. Myös
metsien käsittely ja suojelu toteutetaan aina paikallisesti. Niinpä
paikalliset ihmiset ovatkin Hammondille metsänsuojelun avainhenkilöitä.
Ilman paikallisen väen kannatusta ja osallistumista metsien suojelua ja
käyttöä ei voida saada kestävälle pohjalle.
Hammondin strategiassa metsät ja paikalliset ihmiset ovat lähes yhtä ja
muodostavat kestävän alueellisen ekosysteemin ja aluetalouden.
Ympäristöliike ja kuluttajaliike muodostavat paikallisen väen kanssa
yhteistä rintamaa ylikansallista metsäteollisuutta ja korporativismia vastaan.
Hammond myös korosti Rioprosessin ja lainsäädännöllisen tien tärkeyttä.
Suoraa toimintaa hän kommentoi tähän tapaan:
"Kun näen avohakkuiden tuhoavan laaksoni metsiä, tulen raivoihini ja tekisi
mieli tehdä jotakin voimallista, jolla puuttua siihen. En kuitenkaan ole
keksinyt muuta kunniallista toimintamahdollisuutta kuin pyrkiä muutokseen
ihmisten tasolla."
Keskeisenä keinona Hammondilla on ollut ekometsätalouden käytännön
kehittäminen pilottisuunnitelmissa ja hankkeissa.
Suomessa ja ilmeisesti muuallakin maailmassa ympäristöliikkeet ovat
valinneet toisen vaikutustien. Keskeiseksi intrumentiksi on noussut
metsien sertifiointi ja vanhojen metsien suojelu kuluttajaliikkeen turvin.
Iskuilla ja aktioilla eurooppaiset aktivistit puolustavat aarniometsiä eri
puolilla maailmaa. Iskut nostavat esiin aarniometsäpaperia käyttävät
yritykset ja ne vaativat sitten metsäteollisuutta pidättäytymään näiden
metsien hakkuista. Teollisuuden puolestaan edellytetään vaativan
metsänomistajilta metsänmyyjinä hyvää metsänhoitoa ja valtiolta rahaa
aarniometsien suojeluun.
Malli on selkeä ja yksinkertainen ja se on todistettavasti toiminut
Suomessakin siitä asti kun muuan insinööriopiskelija Matti Ikonen sai
kansainvälisellä faksikampanjalla maan hallituksen polvilleen.
Voitot saattavat kuitenkin olla taktisia ja pahimmillaan myös
lyhytaikaisia, sillä uuteen vaikutuskuvioon sisältyy strateginen heikkous.
Kun Hammondin mallissa kestävä metsätalous syntyy paikallisten ihmisten
rakentaessa kestävää paikallistaloutta ja se perustuu myös kasvaneeseen
ekologiseen tietoisuuteen, Ikosen mallissa paikallisista ihmisistä tulee
mariginaaliväestöä periferiassa.
Ympäristöväen voima on keskuksissa ja ympäristöväki vaikuttaa suoraan
teollisuuteen keskuksista käsin. Täällä periferiassa, kotimaassa
metsäkamppailijoiden tehtävä on paljastaa ja valvoa hakkuita ja pakottaa
kansainvälisellä kortilla teollisuus ruotuun.
Tilanteesta seuraa se, että teollisuus voi esiintyä maaseudun puolustajana
pahoja ylikansallisia ympäristövoimia vastaan, toimia ikään kuin muurina
paikallisen väestön suojana kansainvälistä painetta vastaan. Malli on
toisaalta myös ympäristöjärjestöille ihan mukava. Konfliktit antavat
julkisuutta ja tuovat "kamppailijat" eurooppalaisen yleisön tietoisuuteen.
Näin keskuksista virtaa liikkeisiin lisää jäseniä ja lahjoituksia.
Hieno dramatiikka on kuitenkin kostautumassa maaseudulla.
Niinpä kun aiemmin metsänomistajat kapinoivat teollisuuden pakottamia
hakkuutapoja vastaan, on tilanne kääntynytkin siihen että maaseudulla elää
vastarintaa pakkosuojelua vastaan. Pakkotilanne on myös johtanut siihen,
että monet ovat aavistushakanneet omia vanhoja metsiään suojelun pelossa.
Joskus olen miettinyt ylittääkö aavistushakkuiden hehtaarimäärä suojeluun
saadut hehtaarimäärät.
Jokatapauksessa ympäristöväki keskittyy varsin pieneen osaan metsistämme ja
uskon että tältä osin teollisuus onkin tyytyväinen. Onhan esimerkiksi
nykyinen Luonto-Liiton puheenjohtaja sitä mieltä, että avohakkuut ovat hyvä
asia, jos niiden avulla voidaan saada lisää näitä suojeluprosentteja.Suurin
osa metsäalasta jätetään teollisuuden ehdoilla parturoitavaksi.
Oma kantani on lähempänä Hammondia. Uskon, että pakolla ei luoda muutosta
ja että paikalliset ihmiset ja paikallistalous ovat avainasemassa. Koen
myös että avohakkuut ovat todellinen ongelma sekä ekologisesti,
ekonomisesti että henkisesti.
terveisin
Hannu Hyvönen
Edellisessä viestissä (Osa 1.) viittasiin kahteen kirjoitukseen, mutten
kertonut lähdettä. Jutut olivat siis viime maanantain ja toissa lauantain
Hesarista
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/