Tervehdys
Metlan tutkija Simo Hannelius omalla ansiokkaasti avasi perustavaa
keskustelua kommentoidessaan Ilkka Hanskin hienoa artikkelia metsän
biodiversiteetistä ja sen suojelusta. Ohessa ote Hanneliukselta:
"Vanhojen metsien uhanalaiset lajit ovat kasveja, hyönteisiä ja sieniä,
joita maallikot tuskin luonnosta löytävät ja vain kourallinen
asiantuntijoitakin pystyy niitä tunnistamaan. Lajit vaikuttavat ekokiertoon
ja sen ravintoketjun toimintaan, mutta itse ekosysteemin toimivuudessa
näillä lajeilla on tuskin mitään merkitystä."
Hannelius suosittaakin turhanaikaisen suojelun välttämistä, jollei lajin
tärkeydestä ole tieteellistä näyttöä. Hän toistaa myös Metlan
biodiversiteettitutkijoiden Erkki Annila ja Kullervo Kuusela lanceeraaman
ajatuksen siitä, ettei biodiversiteetti koske merkittävästi Suomea, sillä
meillä ei ole endeemisiä eli kotoperäisiä lajeja.
Metlalainen näkökulma on kovasti kotoperäistä ajattelua ja on selvästi
vastoin
aivan koulubiologiankin oppeja.
Kysyin eilen ruokapöydässä yhdeksän vuotiaalta Viljamilta mitä
biodiversiteetillä, monimuotoisuudella tarkoitetaan.
-No eikös se ole tämä koko höskä, kaikki tämä elollinen, kaikkinensa.
Kaikki lajit ravintoketjuissa joihin energiaa saadaan yhteyttämisessä.
Merien levät ja metsien puut pääosin yhteyttävät energian.
Jatkoin kysymistä:Mikä sitten luo tämän kaiken monimuotoisuuden, kaikki
nämä lajit, jotka muodostavat yhdessä tämän "koko höskän"?
Viljami miettii pitkään ja sanoo sitten äkkiä: -Niin, tietysti geenit!
Erilaiset geeniyhdistelmät!
Tässähän sitä ollaan Kuuselan-Annilan-Hanneliuksen ajattelun geneettisen
perustan mentävässä aukossa.
Eihän kyse ole suinkaan lajien suojelusta vaan geenivirran suojelusta ja
lajien suojelu on siitä vain yksi osa. Kuten Ilkka Hanski toteaa lajien
suojeltavaksi tarvitaan riittävästi vanhojen metsien ja avainkohteiden
suojelua.
Mutta Riossa sitouduttiin myös lajinsisäisen monimuotoisuuden, lajien
geeniperimän ja evoluutioprosessin suojeluun.
Monimuotoisuuden suojelussa on siis kolme keskeistä tasoa:
biotooppien suojelu, lajien suojelu ja lajin sisäisen perimän suojelu.
Vähimmälle huomiolle on jäänyt lajinsisäisen monimuotoisuuden suojelu.
Niin vähälle, että Metlan tutkijoille tämä alue ei ole ilmeisesti avautunut
vielä lainkaan, valitettavasti.
Jos ajattelemme metsäpuiden genetiikkaa, havaitsemme, että itse Taiga
jalostaa sukupolvesta sukupolveen juuri siihen paikkaan ja ilmastoon
sopeutuvaa puulajikantoja. Joka vuosi sadoista tuhansista siemenistä alkaa
valintakoe, jossa vain harvat yltävät ylisukupolvisiksi ylispuiksi.
Valinnassa testataan varjon sietokykyä, talven kestävyyttä, tautien
kestävyyttä, kykyä sopeutua metsän dynamiikkaan jne. Näin rakentuu
kasvukaudesta toiseen metsäekosysteemi.
Kuinka tätä monimuotoisuutta voitaisiin suojella?
Selvästikin vaalimisen tulisi tapahtua "in citu" , paikanpäällä.
Geenipankeissa ja reservaateissa "ex citu" tämän tason monimuotoisuuden
suojelu ei onnistu. Ainoa tie on ymmärtääkseni rakentaa metsänkäsittely
huolellisesti sellaiseksi, ettei se missään vaiheessa oleellisesti aiheuta
vahingollisia häiriöitä metsän geneettiseen prosessiin.
Lyypekin ekometsämallin kehittäjä Lutz Fäsher puhuukin osittain juuri tästä
syystä "minimivaikutuksen periaatteesta" luonnonmukaisen metsänhoidon
yhtenä osviittana. On pyrittävä minimoimaan ihmisen aiheuttamat häiriöt
metsän kehitykseen kaikissa vaiheissa.
Hannu Hyvönen
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/