Hei käräjäkivillä yhä istuvat
Lyönpä minäkin lusikkani vielä tähän soppaan, kun keskustelu jatkuu näin
mielenkiintoisena.
Pidin sekä Pietilän että Mielikäisen viimeisistä kirjoituksista.
Metsäsertifiointi varmentaa kuluttajille länsimaissa, että puu on tuotettu
tiettyjen vaatimusten mukaisesti. Sinänsä hyvä asia, mutta kuten MTK:n
Härmälä totesi eilen televisiossa, metsänomistajat pelkäävät antaa koko
elinkeinonsa tulevaisuudesta päättämisen ympäristöjärjestöjen hallitseman
FSC:n armoille. Siksi on hyvä jos saadaan eurooppalainen vaihtoehtoinen
merkintä puulle. Voi olla että sertifioinnin merkitys tämän ensimmäisen
aallon (joka rikastuttaa konsultteja) jälkeen vähenee ja kuluttajat saadaan
uskomaan että me täällä Pohjolassa todella noudatamme metsälakejamme.
Toisaalta jos halutaan antaa kehitysmaille neuvoja miten siellä metsiä
pitää hoitaa, pitää 'oma pesä' olla myös kunnossa. Itseäni ja varmaan
kuluttajaakin hieman hämmentää se, että FSC-sertifioidut metsät ovat
erilaisia eri maissa, eli ne voivat olla mitä tahansa puuplantaaseista
melko luonnonmukaisiin (semi-natural) suomalais- ja kanadalaismetsiin
saakka.
Mielestäni Hyvösen kritiikki tutkijoita ja etenkin Metlaa kohtaan on
epäreilua. On nimittäin niin että minään aikana rahoitusta ei saa liian
aikaansa edellä olevaan tutkimukseen, esim. lehtipuiden kasvatukseen
1960-luvulla. Tutkijat eivät myös päätä miten metsiä käsitellään, vaan
metsänomistajat ja lainsäätäjät ja nykyisin lisäksi markkinat
(sertifioinnin kautta). Usein tutkijoiden tarjoamia parannuksia ei saada
millään menemään läpi edellä mainituille päättäjille.
Metsänmittaamisessa ei ole ihan niin huono tilanne kuin keskustelu antaa
ymmärtää, vaan luonnon monimuotoisuutta yritetään kuvata ja seurata ihan
tosissaan. Katso esim. Metlan monimuotoisuustutkimusohjelman väliraportti,
Metlan tiedonantoja nro 705 (1998). Valtakunnan metsien inventoinnissa on
jo kauan mitattu koealoilta kaikki puut paitsi taimet, metsäsuunnittelussa
mitataan nykyisin useita puujaksoja ja suunnittelulaskelmissa käytetään
runkolukusarjoja, eli ei enää tarvitse työkalujen puolesta kuvata metsää
sen keskiläpimitalla ja pituudella ja iällä eikä niin tehdäkään.
Tietokoneet jaksavat nykyisin pyöritellä paljon puita.
Yksi kommentti vielä eri-ikäismetsätalouteen. Käsittääkseni yksi tekijä
harsintajulkilausuman takana, jota ei ole keskustelussa mainittu, oli huoli
metsien mahdollisesta geneettisestä heikkenemisestä jatkuvan määrämitta- ja
yläharvennuksen tuloksena. Huoli perustuu siihen, että tasaikäisessä
metsikössä allejääneet puut voivat olla perinnöllisesti heikompia, joita
emme halua jättää kasvamaan ja siementämään uutta sukupolvea. Asiasta on
näyttöä Sarvaksen ansiosta taimitarhataimilla, joilla taimierän lajittelu
eri kokoluokkiin kiellettiin juuri siksi ettei joku metsänomistaja saisi
pelkästään niitä heikkoja allejääneitä taimia. Vähän samasta asiasta on
kyse yläharvennuksessa, mutta geneettisiä vaikutuksia on hyvin vaikeaa
tutkia ja todentaa. Todennäköisesti erot ovat isoiksi ehtineillä puilla
paljon pienemmät kuin taimilla ja karsinta tapahtuu alikasvokseen syntyvien
taimien kesken ihan hyvin. Mielikäisen mainitsemista 'jatkuvista'
menetelmistä turvallisimpia ovat ne, jossa edellinen puusukupolvi on
selvästi ERI ikäinen kuin taimisto, eli alikasvos- ja
kaksijaksoisuustapauksissa. Kun valitaan puita SAMANikäisestä joukosta
yläharvennuksella, on pienen pieni riski olemassa.
Anneli Jalkanen
Metsänhoidon tutkija ja harrastaja
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/