Vantaa 25,11,1998
Veikko Salovaara
YHTEISKUNTAKESKUSTELUA TANELI J MIELIKÄISEN KANSSA
Ihmettelen sinun aktiivisuuttasi ja tuotteliaisuuttasi näillä
metsäkäräjillä. Mieleni tekisi kysyä, ehditkö todella perehtyä toisten
esittämiin mielipiteisiin ja ajatella omia vastauksiasi. En kuitenkaan kysy,
koska en halua pahoittaa mieltäsi. Haluan olla ystäväsi! Ajattelen
mieluummin, että sinä olet tämän uuden postmodernin nettikulttuurin
virtuoosimaisia älykköjä, joilla on salamanopea vastaväite kaikkiin
ehdotuksiin. Meikäläinen vanhus ei voi tätä kaikkea ymmärtää.
Poimin tähän muutaman huudahduksesi viimeisestä kirjeestäsi (24.11.98 klo
12:39) minulle.
Kirjoitat: Ns. tosiasiat ovat juuri siinä hyödyllisiä, että voidaan kenties
välttää "tunneälykköjen" mahdollisuuksia manipuloida muitten näkemyksiä
haluamikseen siksi, että "olen tätä mieltä, joten muidenkin tulee olla".
Minua kalvaa epäilys, ettet ole vaivautunut ajattelemaan "tunneäly"-
käsitteen sisältöjä. Tai sitten tässä on sinun käsityksesi nokkelasta
huumorista. Myönnettäköön että maaninen tunneälyn ilmaus voi olla
manipulointia. Minä kuitenkin käytän viittaamassasi tekstissä tätä käsitettä
sosiaalisten taitojen yhteydessä, kun pyritään tulemaan toimeen toisten
ihmisten kanssa harmonisessa vuorovaikutuksessa.
Kirjoitat: Eettiset kysymykset ovat hankalia jo moneen kertaan toitottamani
kristillisen yhtenäiskulttuurin kuoleman johdosta. Enää ei
yhteiskunnallisessa keskustelussa voida puhua hyvästä, kun toiselle se onkin
äärimmäinen paha. Yksi tykkää puupellosta, toinen luonnonmetsistä,
kolmannelle suurinta tyydytystä tuo Pasilan betonimaailma ja muitten
mielestä elämä on maailmankaikkeudelle haitallinen häiriötekijä. Kuka heistä
on loppujen lopuksi oikeassa?
Sinun kuvailemasi manalle mennyt kristillinen yhtenäiskulttuuri kategorisine
hyvän ja pahan määritelmineen on minulle eräs determinismin muoto (ennalta
ja muualla määrätty oppirakennelma, jota on kritiikittä toteltava). Minä
kavahdan tuollaista yhteiskuntaetiikkaa. Minun ihmiskäsitykseni puhuu
vapaasta tahdosta, joka pyrkii parhaan ymmärryksen ja tunteen avulla
kohtaamaan elämänsä vastuut. Minun uskoni ihmiseen kehittyvänä olentona
(siis ja erityisesti eettisessä mielessä) ei voi sosiaalisessa kontekstissa
sisältää sellaista hyvän ja pahan sekahedelmäsoppaa, johon sinä viittaat.
Sinä puhut totuudesta ja oikeassaolemisesta aivankuin niillä olisi ihmisen
ymmärtämä yksiselitteinen ja universaali sisältö. Näin ei ole. Näiden
käsitteiden pohdinta on kehittyvän ihmisen ja hänen yhteiskunnallisen
osallistumisensa dialektinen sisältö. Se on ikuisesti lopullista vastausta
vailla - täällä jatkuvasti muuttuvassa ajassa. Näin uskon ja näen.
Kirjoitat: Eettisissä ja tunnepitoisissa kysymyksissä ihmisillä on silti
taipumus toimia kiihkomielisesti maailmankatsomustaan puolustaen. Siitä on
rehellisyys ja objektiivisuus kaukana. Sen takia mielestäni argumentaatio
pitäisi säilyttää tiukasti ns. tieteellisenä.
Kuten huomaat, ovat maalaamasi kuvan rajut pensselinvedot sinun omiasi.
Minua ne eivät saa vakuuttumaan tiukkojen tieteellisten argumenttien
yksinautuudesta.
Kirjoitat: Taas yksi uskonnollinen dogmi. Hulvattomassa "humanismissakin"
tuollaista on vältetty. Humanismi kaatui siihen, että sille ei ollut mitään
pohjaa. Se oli vain yksi säälittävistä yrityksistä hylätä uskonnot ottamalla
niistä "kivat asiat".
Kirjoitin tieteellis-teknisestä ja markkinadeterminismistä (tiede ja
teknologia ratkaisevat ja markkinoiden näkymätön käsi optimoi ihmisen ahneen
itsekkyyden tuottamat haitat hyväksi elämäksi), joiden taakse moderni
ihminen on pyrkinyt pakenemaan vastuittensa kohtaamista. Sinun viehtymyksesi
uskontoihin muuntaa tämän varsin perusteltavissa olevan huomion
uskonnolliseksi dogmiksi. Huomauttaisin että tulkintasi on yksin sinun.
Humanismin epäonnistumisen analyysisi on ansiokas. Itse näkisin humanismin
epäonnistumisen samassa valossa, kuin em. determinismien hybrisen
epäonnistumisen. Tänä päivänä humanismia (usko ihmisen erinomaisuuteen ja
etuoikeutettuun asemaan) pyritään elvyttämään uudella termillä
"ekohumanismi". Voidaan hyvin ajatella, että meidän uusi metsätaloutemme ja
sen uudistettu metsänhoito tarvitsevat samankaltaisen käsitteellisen
laajennuksen: ekometsätalous ja ekologinen metsänhoito.
Kirjoitat: Muitten koulukuntien näkemyksiä:
"Minä olen tie, totuus ja elämä." (Jeesus)
"Juutalaiset polttouuniin, mars!" (Hitler)
Kummatkin yhtä suuria totuuksia omassa viitekehyksessään. Toisaalta
mielipiteitä molemmat. - Mielipide ei ole peruste
Yliopistofilosofia saattaisi sanoa ehdottamaasi tapaa vertailla erilaisia
koulukuntia arvorelativistiseksi. Elämään ulkopuolisena objektiivisena
tarkkailijana suhtautuva 'tieteellinen' filosofiakaan ei ehkä tyytyisi
suoraan rinnastukseen, vaan näkisi tiettyjä kategorioita luovia laadullisia
eroja näiden koulukuntien välillä. Itse olisin myöskin taipuvainen
määrittelemään etiikan laadullisista lähtökohdista käsin. Pelkkä
hurmahenkisyys ei oikein riitä koulukunnan määrittelyksi. Tarvitaan myös
sisällöllisiä ja laadullisiakin kriteereitä.
Kirjoitat: Varmaankin kansanäänestys asiasta olisi paras ratkaisu. - Kaikki
vastaisivat
Siirryt varsin nopeasti yhteiskuntasopimukseen pyrkivästä
yhteiskuntakeskustelusta kansanäänestykseen. Ihmiseen uskova
yhteiskuntafilosofia luottaa enemmän keskusteluun ja sen luomaan prosessiin.
Tietenkin on sellaista demokratiaa, jossa valta pohtii kysymystä: "mitä
kansa vielä mahtaisi kestää". Se saattaa pyrkiä heikosti keskustelulla
pohjustettuun kansanäänestykseen. Tietenkin minun on myönnettävä, ettei
jatkuvasti keskusteleva ja aitoon kansalaisen motivaatioon ja sitoutumiseen
pyrkivä demokratia ole mikään helppo järjestelmä. Vaikeus ei voi kuitenkaan
olla riittävä perustelu hyvän hylkäämiseen.
Kirjoitat: Tulipahan taas jankutettua.
Minun on myös myönnettävä oma jankutukseni. Ehkä me molemmat olemme
jankuttajia. On mukava jankuttaa, eikö totta? Kiitos sinulle että annat
minulle erinomaisen aiheen jankutukseen.
Kirjoitat: Itse menetin luottamuksen filosofiaan siinä vaiheessa, kun
etiikan kurssilla ei löytynyt mitään perusteita koko etiikan olemassaoloon.
Filosofia onkin "uskonto" ilman tunnustettua oppia, eli äkkiseltään voisi
kuvitella, tyhjänpäiväistä suunpieksäntää.
Minäkään en yritä määritellä filosofiaa tieteenä. Se olkoon
tiedemiesfilosofin tehtävänä. Minä puhun jokaisen ihmisen filosofiasta.
Siinä on kyse minätietoisen olennon myötäsyntyisestä tarpeesta määritellä
minuutensa rajapinta ympäristöön nähden. Samalla 'minä' selvittää suhteensa
- vuorovaikutuksensa - ympäristön kanssa. 'Minä' itse asiassa pyrkii
määrittelemään itsensä ja vuorovaikutuksensa (input ja output relaationsa)
ympäristön kanssa niin, että 'minä' pystyy selviämään.
'Minän' olemassaolon prosessia voidaan nimittää eksistentiaalisten
kysymysten pohdinnaksi: kuka minä olen, mistä minä tulen ja minne minä olen
menossa, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys, mikä tämän tarkoitus oikein
on? Ja sitten: miten minun olisi toimittava, mikä on oikein ja mikä väärin,
mikä on hyvää ja mikä pahaa jne? Tämä on jokaisen 'minän' tietoinen tai
tiedostamaton ja herkeämätön prosessi. 'Minä' lataa ja 'minään' latautuu
tämän prosessin tuloksena koko ajan tietty filosofia; maailmankuva ja
maailmankatsomus.
Voidaan myös ajatella niin, että 'minän' perimän sisältämästä
mahdollisuuksien 'kirjastosta' poimitaan esiin tietyt fyysiset ja psyykkiset
ominaisuudet. Semiootikot taitavat sanoa, että ihminen on lähettämiensä ja
vastaanottamiensa viestien tihentymä. Minä olisin taipuvainen korostamaan
kohtaamisten laadun tärkeyttä. Aggressio luo aggressiivisuutta, pelokkuus
pelkoa, alistuminen alistuneisuutta, hyväksikäyttö hyväksikäyttäjän jne.
Ihmisen eettinen viritystilakin syntyy tässä prosessissa.
Väitän että ihminen osallistuu yksilönä ja lajinsa sosiaalisena (kulttuuria
luovana) osapuolena maapallon ja pikkuriikkisen myös koko maailmankaikkeuden
evoluutioon eksistentiaalisessa prosessissaan. Itse olen valmis pitämään
elämää ja maailmaa voimakkaasti sidottuna ja syvän hierarkkisena
vuorovaikutusjärjestelmänä, jossa vallitsee symbioottinen sidos kaikkien
osallistuvien välillä. Kaikki ovat toinen toisilleen tarpeellisia ja
välttämättömiä. Systeemi pyrkii koko ajan vuorovaikutusten harmoniaan. Se on
kuitenkin jatkuvan muutoksen alaisena, joten harmonia jää koko ajan
lopullisesti tavoittamatta.
Tällä tavalla nähdyn elämän ja eksistenssin looginen idea ja tarkoitus on
harmoniaan kykenevien olioiden aikaansaaminen. Ihmisen kohdalla on kyse
harmoniaan pyrkivien 'minuuksien' aikaansaamisesta. Tämä väite saattaa
haiskahtaa uskonnolta mutta väitän, että se on helposti myös eksistenssin
pohdinnan rationaalinen tulos. Lähimmäisenrakkaus on rationaliteetti!
Jos tämä rationaliteetti voidaan hyväksyä yhteiseksi lähtökohdaksi, ei
minusta voi olla voittamattoman vaikeaa vähitellen saavuttaa myös hyvää
yhteiskuntaa tavoittelevia yhteiskuntasopimuksia. Itsekkääseen ja
aggressiiviseen toisten ihmisten ja luonnon alistamiseen ja hyväksikäyttöön
keskittyvä kulttuuri vaihtuu "hyvän kehän" kulttuuriin. Tässä hyvään
pyrkivät ihmiset määrittelevät yhdessä hyvän elämän sisältöjä. Näiden
toteuttamiseksi kehitetään sitten hyvää yhteiskuntaa, jossa kehittyy uusia
hyviä (vähän parempia) ihmisiä ja prosessi jatkuu.
Minusta tämä ei ole tyhjänpäiväistä suunpieksäntää, se ei ole myöskään
kiihkomielistä maailmanparannusta, se ei ole päämäärätöntä ja vailla
ratkaisua olevaa hyvän ja pahan ongelman jauhamista, se ei ole
tunneälykköjen manipulaatiota. Vai mitä, ystäväni Taneli J Mielikäinen?
Voitaisiinko ajatella, että ihmisen suhde metsään, virallisen
metsäpolitiikankin tasolla, voisi olla osa "hyvän kehän" yhteiskuntapolitiikkaa?
Jankuttamisiin
VAS
___________________________
Veikko Salovaara
Jousitie 17 C,01280 Vantaa
Puh. (90) 306279
kotisivu: http://personal.eunet.fi/pp/vassi/
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/