Kerroin taannoisessa viestissäni artikkelista, jossa pohdittiin
kiertoaikojen pidentämistä. Ko. kirjoitus on Markku Larjavaaran teksti ja
se on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 28.5.1998. Ehkä teksti ei täytä
Valkosen edellyttämiä kriteerejä, sillä teksti pohjautuu valmistumassa
olevaan graduaineistoon, mutta ainakin allekirjoittaneen maalaisjärjelle
siinä oli paljon kiinnostavaa. Larjavaaran toinen aineisto samasta
aiheesta saapui myös tänään sähköpostilla ja se toimitetaan
haastepuheenvuoroksi käräjäsivulle.
terveisin Hannu
____________________________________________________________________________
______________________________
Maaseudun tulevaisuus 28.5.1998
Kiertoajat uusiksi?
Nykyiset ohjekiertoajat
Metsätaloudessa kiertoajalla tarkoitetaan aikaa päätehakkuusta sitä
seuraavaan päätehakkuuseen. Päätehakkuu on taas toisen nimensä
uudistushakkuun mukaisesti samalla myös puusukupolven vaihdos.
Nykyiset ohjekiertoajat, joita metsänomistajat käyttävät päätöksenteossaan,
ovat laskettu taloudellisin laskelmin. Näissä liiketaloustieteellisissä
laskelmissa korkokanta näyttelee hyvin keskeistä roolia. Metsätalouden
laskentakorkokanta on perinteisesti ollut ja on yhä edelleen 3%.
Laskentakorkokannan tulisi kuitenkin olla sama kuin metsänomistajan
tuottovaatimuksen pääomalleen. Jos hän esimerkiksi arvioi, että
arvopaperipörssistä saisi 5%:n tuoton tulisi laskelmissa käyttää tätä 5%:a
eikä 3%:a. Korkokannan nousu lyhentää kiertoaikaa.
Nykyisin ei useimmilla kuvioilla käytetä suoraan ohjekiertoaikoja, vaan
ohjeellisia päätehakkuujäreyksiä. Metsikkö katsotaan uudistuskypsäksi kun
päätehakkuujäreys on saavutettu. Vain jos metsikön kasvu on ollut
poikkeuksellisen hidasta täyttyy uudistuskypsyyteen ja sitä kautta
päätehakkuuseen vaadittava ikä ennen vaihtoehtoista järeyttä.
Nykyiset kiertoajat
Ohjekiertoajat ovat laskettu huomioiden yksinomaa metsän puuston
taloudellinen arvo. Metsänomistajat näkevät tiloillansa myös muita arvoja,
joiden huomioon otto pidentää lähes poikkeuksetta kiertoaikaa. Tämän takia
ei metsäneuvojien ehdotuksia päätehakkuun tekemisestä ole useinkaan
toteutettu. "Ylikypsyys" ei usein ole varsinkaan
kaupunkilaismetsänomistajien mielestä mikään ongelma.
Muut arvot, kuin puun taloudellinen arvo, hyödyttävät metsänomistajaa
läheisineen, mutta toisaalta myös laajempaa ihmisjoukkoa. Metsänomistaja
huomioi päätöksenteossaan, muun muassa miettiessään optimaalista kiertoajan
pituutta, muutkin kuin puun arvon, jos ne hyödyntävät häntä läheisineen.
Esimerkkinä tästä ovat vaikka Etelä-Suomen vanhat kuusikot, joita ei haluta
varsinkaan kesäasuntojen läheltä hakata. Puun kaupallisen arvon lisäksi
tulevat metsän maisema-, tunne-, virkistys-, ynnä muut arvot mukaan
päätöksentekoon. Ohjekiertoaikaja ei enää halutakaan noudattaa.
Optimaaliset kiertoajat
Metsänomistajat ovat jossain määrin epäitsekkäitä. He ajattelevat myös
muiden kuin itsensä ja läheistensä hyvinvointia. Avohakkuu saatetaan jättää
tekemättä valtatien varressa, jotta matkaajat saisivat ohi ajaessaan
katsella kaunista maisemallisesti arvokasta metsikköä. Epäitsekäs
metsänomistaja huomioi muut ihmiset oman lompakkonsa lisäksi
päätöksenteossaan.
Epäitsekkyys on kuitenkin aivan riittämätöntä, jotta metsiä hoidettaisiin
koko kansan kannalta optimaalisesti eli parhaalla mahdollisella tavalla.
Yhteiskunnan vaikutusmahdollisuudet ovat onneksi suuret. Ennen kaikkea
taloudellisilla kannustimilla, kuten oikeanlaisella verotuksella, voidaan
saada nykyisin epäitsekkyyttä vaativa ajattelu myös itsekkäiden valinnaksi.
Myös lainsäädännöllä sekä muuhun kuin metsänomistajan parhaaseen pyrkivällä
neuvonnalla, voidaan vaikuttaa metsänomistajien päätöksentekoon siten, että
se on koko kansan eikä metsänomistajan kannalta optimaalista.
On useita seikkoja, joiden huomiointi pidentää koko kansamme tai maailman
ihmisten kannalta parasta mahdollista kiertoajan pituutta.
Metsätieteilijöiden välillä epätoivoinenkin pyrkimys saada jatkuva kasvatus
eli päätehakkuuton metsänhoito taloudellisesti siedettäväksi on seurausta
keskieurooppalaisten paperin ostajien ja suomalaisten äänestäjien
viesteistä, heidän ymmärrettyään päätehakkuiden haitat.
Maa-aineksen huuhtoutuminen eli eroosio on Suomessa hyvin vähäistä.
Ravinteiden lisääntynyt huuhtoutuminen vesistöihin on taas vakava ongelma,
joka on rehevöittänyt monia järviä ja Itämertakin. Päätehakkuussa kasvaa
ravinteiden määrä metsämaassa suuresti. Vielä kun pintavaluntakin lisääntyy
on luonnollisena seurauksena ravinteiden huuhtoutumisen moninkertaistuminen
välittömästi päätehakkuun jälkeen. Kiertoaikaa pidentämällä päätehakkuiden
väli pitenee eli uudistushakkuufrekvenssi pienenee, mikä johtaa
huuhtoutumisen vähenemiseen.
Itämeren rehevöityminen on kansainvälinen ongelma. Vieläkin
kansainvälisempi, koko maailmaa koskeva globaali ongelma, on
kasvihuoneilmiön voimistumisesta seuraava ilmastonmuutos. Metsiemme
puustoon on varastoutunut hiiltä suuret määrät. Tämän hiilen vaihtoehtoinen
paikka on ilmakehässä hiilidioksidina, joka on merkittävin kasvihuonekaasu.
Mitä enemmän puuta on metsissämme, sitä vähemmän hiilidioksidia on
ilmakehässä ja sitä heikompi on maapalloa lämmittävä kasvihuoneilmiö.
Kiertoaikojen pidentyminen saa metsämme varastoimaan hiiltä enemmän.
Vaikutus on tosin hyvin pieni verrattuna fossiilisia polttoaineita
poltettaessa ilmakehään vapautuvaan hiilen.
Luonnontutkijoiden parissa kasvihuoneilmiön voimistuminen on paljon
kiistelty ongelma. Samaa ei voi sanoa luonnon monimuotoisuuden eli
biodiversiteetin vähenemisestä. Luonnontieteilijät pitävät sen enempää
pohtimatta biodiversititeetin vähenemistä huonona asiana. Kiertoaikojen
pidentäminen saattaa hyvinkin lisätä luonnon monimuotoisuutta.
Yksi tapa suojella luonnon monimuotoisuutta on hoitaa metsiä
luonnonläheisesti, matkia niiden luontaista dynamiikkaa. Monet pitävät
luonnonläheisyyttä myös arvona sinänsä eli itseisarvona, jota ei tarvitse
selitellä muilla arvoilla. Ilman ihmistä päätehakkuuta vastaava katastrofi
kuten metsäpalo tapahtuisi varsinkin tuoreilla kasvupaikoilla harvemmin
kuin uudistushakkuut nykyään. Pidentämällä kiertoaikoja lisääntyisi
metsiemme hoidon luonnonmukaisuus.
Varttuneen metsän maisema- ja virkistysarvot ovat suuremmat kuin nuoren,
sillä monien marjojen ja sienten sadot ovat suurempia, kulkukelpoisuus
paranee ja näkyvyys lisääntyy. Tavallisesti kiertoaikoja pidennettäessä
lisääntyy varttuneiden metsien suhteellinen osuus. Aukeat ja taimikot taas
vastaavasti vähenevät.
Yksi syy monien "ylikypsien" metsiköiden kehittymisen taustalla on ihmisten
haluttomuus tehdä muutoksia. Kaikki, mikä on pitkään ollut suurin piirtein
saman näköisenä halutaan säilyttää tällaisena. Varttunutta metsää ei haluta
muuttaa aukeaksi eikä aukeata peltomaisemaa metsäksi. Jälkimmäisellä on
selvänä kulttuuriympäristönä tosin vielä voimakas kulttuuriarvo. Toisinaan
metsilläkin voi olla voimakas kulttuuriarvo. Monet esimerkiksi arvostavat
jäänteitä tervanpoltosta, kaskeamisesta ja pyyntikulttuurista.
Tehometsätalouden aikaansaannoksia ei sen sijaan juuri kukaan vielä pyri
suojelemaan.
Miten kiertoaikojen pidentäminen kannattaa tehdä?
Päätehakkuujäreyden kasvattaminen ei ole ainoa vaihtoehto kiertoajan
pidentämisessä. Vaikka puiden keskiläpimittaa kiertoajan päättyessä ei
kasvatettaisikaan, pitenee kiertoaika jos päätehakkuurungot järeytyvät
tavanomaista hitaampaa tai niiden syntymishetkeä siirretään ajassa
eteenpäin. Kuusen viljely rauduskoivun sijaan hidastaa järeytymiskehitystä.
Luontainen uudistaminen siirtää päätehakkuupuuston syntyhetkeä ajassa
eteenpäin ja pidentää kiertoaikaa tätä kautta. Nämä menetelmät pidentävät
kiertoaikaa ja vähentävät päätehakkuufrekvenssiä. Ne kuitenkin vähentävät
varttuneiden metsien osuutta, eli juuri toisin kuin olisi suotavaa.
Ravinteiden huuhtoutuminen, hiilitase, luonnonläheisyys, maisema- ja
virkistysarvot riippuvat voimakkaasti juuri vanhojen metsien osuudesta.
Kasvatustiheyden lisääminen hidastaa järeytymiskehitystä ja pidentää
kiertoaikaa. Se on kuitenkin hyvin kallis vaihtoehto kiertoajan
pidentämiseksi. Aivan kuten päätehakkuujäreyden lisääminenkin, sekin on
taloudellisesti hyvin kannattamatonta metsänomistajalle. Toki nämäkin
menetelmät saataisiin nykyistä yleisemmiksi käyttämällä taloudellisia
kannustimia ja myös lainsäädäntöä sekä metsänomistajia harhaan johtavaa
neuvontaa, joka ohjaa heitä toimimaan kansamme eikä heidän itsensä parhaaksi.
Ylivoimaisesti parhaat vaihtoehdot kiertoajan pidentämiseen ovat
yläharvennukset ja kaksijaksoisuuden hyväksi käyttö. Kaksijaksoiset
metsiköt, joissa luontaisesti syntynyt varjopuu kuusi muodostaa alemman
latvuskerroksen antavat erinomaisen tilaisuuden kiertoajan pidentämiseen.
Ylemmän jakson hakkuuta ei lasketa päätehakkuuksi, eikä niin tule
tehdäkään, sillä tällaisessa hakkuusta ei seuraa päätehakkuun haitallisia
seurauksia. Kasvattamalla ylemmän latvuskerroksen muodostavaa valopuuta
hieman tavanomaista harvemmassa asennossa, nousevat kokonaistuotos ja
taloudellinen tulos hyvinkin korkeiksi.
Historiallisissa harsintahakkuissa ajateltiin vain poistettavien runkojen
hintaa. Nykyisin normaaleissa yläharvennuksissa valitaan poistettavat puut
täysin vastakkaisella tavalla: ajatellaan vain jätettävien puiden
ominaisuuksia. Järkevää on yhdistää molemmat ajattelutavat ja tehdä
harsintaharvennuksia eli yläharvennuksia. Tällöin jo tukkipuun mitat
saavuttaneita runkoja poistetaan ja jätetään kasvamaan laadukkaat pian
tukkipuun mitat saavuttavat rungot. Koivulla yläharvennuksia ei ole syytä
tehdä, mutta kuusella tuotos on samaa luokkaa kuin normaaleilla
alaharvennuksilla ja männyllä selvästi parempi. Yläharvennukset pidentävät
kiertoaikaa voimakkuudestaan riippuen vähän toistakymmentä vuotta, jos
päätehakkuujäreys pidetään samana.
Tuoreella kankailla voidaan kiertoajan pituudeksi saada helposti 150 vuotta
taloudellisten tuottojen vähenemättä, jos mukaillaan näiden kasvupaikkojen
luonnonmukaista sukkesiota. Ilman ihmisen vaikutusta metsäpalon jälkeen
alan valtasi lehtipuusto, jonka alle myöhemmin syntyi kuusialikasvos.
Ylemmän jakson kuolemisen myötä ja kuusikko jäi kasvamaan seuraavaan
metsäpaloon saakka. Uudistamalla lehtipuulle ja antamalla luontaisesti
syntyneen kuusialikasvoksen kasvaa, luodaan edellytykset kiertoajan
pidentämiseen kaksijaksoisuuden avulla. Vapautettua kuusikkoa voidaan
sitten harventaa järeytymistä hidastaen ja hakkuutuloja lisäten
yläharvennuksin.
Markku Larjavaara
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/