Kommentoinpa samalla istumalla Sinulle Hannu vielä toistamiseen:
> Kari Mielikäiselle ja muille:
>
> KUINKA HOITAA TAIMIKOITA
>
> "Onneksi koivuviha ei tarttunut minuun", toteaa isäntä Metsälehdessä
> 19/1998. Jutusta käy ilmi, että hän on korjannut koivu-kuusi sekametsästään
> kolmelta hehtaarilta pelkällä koivutukin harvennuksella 100700 markkaa.
> Monet ovat pakolla ja porkkanoilla tehneet koivunhävitystä ja nyt jo
> useimmat myöntävät, että kyse oli raskaasta erehdyksestä, joka tuottaa yhä
> metsänomistajille tappioita. Vuotuiseksi tappioksi voidaan laskea ainakin
> puoli miljardia (sama summa muuten mitä metsäammattilaiset vaativat
> itselleen kansallisessa metsäohjelmassa), sillä Venäjältä joudutaan koivua
> tuon verran maahamme vuosittain tuomaan.
Lukematta vielä em. artikkelia, kyseessä lienee kuitenkin
harvennuksen sijaan ylispuiden poisto, jossa järeällä vanerikoivulla
voidaan päästä huimiin yksikköhintoihin visakoivusta puhumattakaan -
kyseessä oli siis mitä todennäköisimmin parjaamasi
nuorenmetsänhoito. Viha, kohdentui se sitten koivuun, ammattikuntaan
tai henkilöön heijastuu aina jossain muodossa takaisin!
> Mielestäni tuon virheen tunnustaminen ei vielä riitä. Pitäisi myös ottaa
> opiksi. Pahoin pelkään, että tuo Nuorten metsien hoitokampanja, jota Kari
> Mielikäinen vetää, on yksi muoto tuhoisalle työlle tänä päivänä.
>
> Perustelen.
>
> Kuten todettua taimikonhoito-ongelma syntyy avohakkuun tuloksena. Laajassa
> (yli 0,5 ha9) avohakkuussa metsäekosysteemi toimivana järjestelmänä
> romahtaa. Yhteyttävien puiden myötä metsän maaperän mykoritsasienistö
> taantuu ja lahottajasienistö lisääntyy. Maaperän elämä, vesitasapaino ja
> ravinnekiertojärjestelmät dramaattisesti muuttuvat. Metsän paikalle syntyy
> heinikkoa ja vatukkoa.
Mikä tietää marjoja linnuille ja meille sekä laitumia hirville ja
muille märehtijöille sekä valitettavasti myös ravinnevalumia
vesistöön, mitä heinittymisen lisäksi voimme oleellisesti vähentää
hakkuutähteen korjuulla ja/tai kulotuksella.
> Metsäekosysteemin kykyihin kuuluu kuitenkin myös palautumiskyky ja niinpä
> useimmat avohakatut alueet alkavat toipumisen ja palautumisen, metsä alkaa
> jälleenrakentua.
Siis uudistua, mitä voimme edesauttaa monin hoitotoimenpitein kuten
viljellen esim. monimuotoisuutta lisääviä jaloja lehtipuita.
> Tämä metsän jälleenrakentuminen etenee omassa tahdissaan, metsän
> vuosituhantisten lakien säätämässä järjestyksessä. Niinpä esimerkiksi
> leppä, pihlaja ja koivu ovat maata parantavia, valmistavia,
> pioneeripuita ja niillä on selkeä tehtävänsä ensimmäisen viidenkymmenen
> vuoden aikana metsän toipumisessa ja terveessa alkukehityksessä.
>
> Järkevä metsänhoito hyväksyy tämän prosessin (jos se avohakkuun virhe on jo
> tehty!)ja pyrkii sovittamaan metsänhoidon tätä tukevaksi. Niinpä meidän
> tulisikin antaa metsien tuottaa leppää, haapaa, pihlajaa ja koivua ja
> antaa männyn ja kuusen tulla niiden suojassa. Näin menetellen saataisiin
> sekä polttopuuta että myös kaivattua erikoispuuta ja loppujen lopuksi myös
> paraslaatuinen mänty ja kuusikasvustokin.
Jälkimmäisen vision toteutuminen tosin edellyttää etukasvuisen
pioneeripuuston vähentämistä polttopuukorjuuna - siis nuorenmetsän
kunnostusta jotta etenkin mänty valoa ja kasvutilaa edellyttävänä
kasvaisi tavoiteltaviin mittoihin.
> Kuitenkin suurella tohinalla meneillään olevassa taimikonhoitokampanjassa
> juuri pioneeripuuston osaa nuoresta metsästä leikataan pois rajusti. Kuusi
> ja mänty ovat niitä puita, joita perataan taimikoista esille ja näin
> menetetään sitä luontaista rakennetta, joka on avohakkuun tuloksena
> kehittymässä.
Totta etenkin karuhkoilla kasvupaikoilla, missä mäntyä tuottoisana
puulajina pyritään tukemaan 'vahvempiensa' kuolemansyleilystä.
Kuusikon kohdalla verhosekapuustolla on vain kasvua hillitsevä
vaikutus.
> Erityisen vaarallisena pidän turhanaikaista taimikkosotaa metsien
> geneettisen perinnön vuoksi.
> Avohakkuualueilla ja taimikoissa on käynnissä on hyvin merkittävä
> luonnonvalinnan koejärjestely, jonka onnistumisesta riippuu tulevien
> puusukupolvien geneettinen perintö.
> Nimittäin avohakkuualan luontainen taimisto, joka on peräisin hakattujen
> puiden viimeisistä siemenvuosista, kantaa mukanaan juuri sen paikan ja
> pienilmaston luomaa geneettistä perimää eli metsäekosysteemin
> rakennuspuita. On vaarana se, että harkitsemattomalla taimikonhoidolla
> tämäkin perintö osittain menetetään ja vahingoitetaan myös metsän
> elpymisprosessia.
Tuot perustellusti esiin huolesi metsiemme geneettisestä perimästä.
Asialla on kuitenkin myös toinen puolensa. Siviilisaatiomme
sivutuotteena olemme aiheuttaneen ilmakehään kasvihuoneilmiön
(enemmän http://www.wwf.fi/tieto/wwf2461.htm ,
http://www.vyh.fi/tila/ilmasto/ilmasto.htm), johon sopeutumiseen
kasvistomme ja eliöstömme voi tarvita aktiivisia toimia myös
metsänhoidon merkityksessä, esim. jalojen lehtipuiden viljelyä.
> Kerron esimerkin. Ostimme viime talvena 5 hehtaaria avohakkuualoja ja
> taimikoita tilamme kupeelta Vieremällä.
> Viimeisissä edellisen omistajan Metsäliiton toteuttamissa hakkuissa
> rinteellä kaatuivat viimeiset suuret kuuset ja männyt, eikä laajalle
> alueelle jäänyt edes yhtään siemenpuuta. Myös ylishaavat oli huolellisesti
> kaulattu ja vain kohtalon armosta tai metsurin viisaudesta oli aukon
> laidalle jäänyt kaksi vanhaa haapaa kaulaamatta. Kuitenkin tuon kyseisen
> rinteen suurimmat puut ovat saaneet toimia yhtäjaksoisesti siementäjinä
> koko jääkauden jälkeisen ajan, mikä on tuottanut tuloksena juuri siihen
> kasvuympäristöön sopeutuneen paikallisen geeniperimän. Aukkohakkuissa koko
> tämä evoluution ketju katkaistiin ja ainoa missä se enää elää on juuri
> taimissa, jotka vielä kantavat vanhaa perimää. Tosin istutustaimien ja
> siemenkylvösten kautta alueelle on tuotettu vierasta perimää, mutta
> valtaosa sinne nousseesta taimistosta on paikallista kantaa.
> Mikä on tässä tilanteessa parasta taimikonhoitoa?
> Vastaus on selvä, geneettiseltä kannalta katsoen.
> Luonnonvalinta on geneettisen kehityksen kannalta ehdottomasti parasta
> taimikonhoitoa ja ihmisen osaksi jää ihmetellä ja seurata metsän
> palautumisen näytelmää ja pyrkiä viisaasti ja metsän kehityskulkua
> häiritsemättä myös harjoittamaan metsän hyötykäyttöä.
Viitaten edelliseen kommenttiini, luonto ei ehkä nykyisin olekaan
enää niin 'luonnollinen'. Pioneerilehtipuut kyllä sopeutuvat
ilmastomuutokseen (toivottavasti) mutta muita uusia haasteita kyllä
on tulossa.
> Esimerkiksi
> taimikoiden kirous ja riesa Pyhä Pihlajamme voisi olla arvokas metsiemme
> hyötykasvi marjoineen. Samoin lepät ja haavat kaikki jalot Pohjolan puut.
> Miksi mennä puuttumaan siihen tapaan millä maa itseään parantaa?
> Pahimmillaan taimikonhoito on tämän päivän koivunhävitystä, josta saamme
> maksaa kalliin hinnan aikanaan.
> Ehkä kolmen kymmenen vuoden päästä saamme Metsälehdestä lukea
> erikoispuuleimikon tuottolaskelman ja isännän kommentin: "Oli se hyvä,
> etten minä haksahtanut siihen Mielikäisen metsäkampanjaan..."
> Suosittelen malttia kaikille. Annetaan metsien hoitaa itseään niin
> pitkälle kuin mahdollista.
Luontaisten lehtipuidemme uudistumispotentiaali on niin valtava, että
niiden häviämisestä tuskin tarvitsee nykyisellään murhetta kantaa,
mutta peräänkuuluttamasi harkinta on aina paikallaan.
Parhain terveisin
Reijo
ikuinen metsäopiskelija
Reijo Pankka, metsäylioppilas
Joensuun yliopisto
E-mail: Reijo.Pankka@forest.joensuu.fi
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/