Tervehdys
Käräjäviestit sinkoilevat ja hyvä niin. Uskon, että hyödymme itsekukin
tästä väittelystä. Jos haluamme oivaltaa ja ymmärtää, lienee reilu
väittely paras tapa viisastua. Ja silloin olemme kaikki voittajia
väittelyssä.
Puutun puukauppakeskusteluun paikallistalouden kannalta. Paikallistalouden
kestävyys on koko kestävän metsätalouden perusta. Myös Rioprosessissa
edellytetään että metsätalous hyödyttää paikallista, metsien keskellä
elävää väkeä. (Tokihan voidaan metsätaloutta harjoittaa kuten suomalaiset
yhtiöt Karjalassa, eli että paikallistaloudelle jäävät vain kannot.)
Kumpi malli on paikallistalouden kannalta kestävää, pystykauppa vai
tienvarsikauppa?
Paikallistalouden kannalta asia on selvä, hankintakauppa on kestävää
metsätaloutta, pystykauppa ei, monestakin syystä:
Pystykaupassa kaikki puutavaralajit menevät yhdelle ostajalle epäselvässä
könttäkaupassa. Tienvarsikaupassa on mahdollisuus laatulajitteluun ja
kukin puutavaralaji etsisi markkinoilta omat ostajansa. Syntyisi aito
kilpailutilanne esim kuusen tyvitukista, mäntypylväistä jne. Kukin
puutavara ohjautuisi tässä järjestelmässä arvokkaimpaan laatujalostukseen.
Pystykauppajärjestelmässä varsinaisia puutavaramarkkinoita ei synny, vaan
kolme integraattia saavat täydellisen niskalenkin koko maan puuvirroista.
Tässä lienee yksi syy siihen, miksi teollisuus pitää kiinni
järjestelmästä. Kyse on maamme metsävarojen strategisesta hallinnasta.
Kanadassa asiaa on tutkittukin ja ns. Vernon mallissa havaittiin, että
puutavaran laatulajittelulla metsänomistajille saatiin parin kymmenen
prosentin tulonlisä. Samalla laatupuu ohjautui paikalliseen
laatujalostukseen ja hyödytti sitä kauttakin paikallistaloutta.
Kolmas etu hankintakaupoilla paikallistaloudelle on tietenkin se, että se
synnyttää avoimet markkinat puunkorjuutyölle ja tarjoaa maaseudun
konekannalle ja väelle töitä, ennenmuuta talviaikana.
Ja neljäs etu hankintakaupalla paikallistaloudelle on metsänhoidollinen.
Metsiä voidaan hakata niin, että turhia uudistamis- ja taimikonhoitokuluja
ei synny ja että metsä tuottaa laatupuuta ja sen moninaiskäyttöarvot säilyvät.
Pystykauppa/avohakkuumallissa metsänomistajalla ei päätösvaltaa juuri ole,
sillä hakkuutapahtuman aikaan metsänomistaja ei ole metsänsä haltija.
Hakkuuoikeudethan on pystykaupalla luovutettu yhtiölle eli kyseessä on
metsänvuokraus, kuten Lauri Vaara väitöskirjassaan osoittaa.
Pystykauppajärjestelmä rakentaa maahamme todellakin tilanteen, jossa
yhtiöt toimivat metsissä isäntinä, ottaen pois sen mitä on saatavissa ja
vastuut ja kustannukset jäävät yhteiskunnalle ja metsänomistajille.
Luonteeltaan tämä ei ole kestävää metsätaloutta lainkaan, vaan todellakin
kerman kuorintaa, paikallistaloutta alistavaa ryöstömetsätaloutta.
On todettu useaan otteeseen, että malli on vastoin kilpailulakeja, mutta
ilmeisesti myös vastoin niitä periaatteita, jotka Suomi allekirjoitti
viime keväänä Rion seurantaprosessissa hallitusten välisessä metsäpaneelissa.
Siellähän edellytettiin mm. että metsätalouteen rakennetaan toimivat
markkinamekanismit, joiden avulla metsän eri tuotteille saadaan
mahdollisimman korkea markkinahinta. Lausuma ei ole siellä sattumalta,
sillä kehitysmaan puukauppatapa on monessa muussakin maassa kuin Suomessa
kestävän metsätalouden ja paikallistalouden esteenä.
Toivottavasti joko kilpailuvirasto tai eduskunta nostaa ongelman pöydälle
ennen EU:n kilpailuviranomaisia. Kansallisessa metsäohjelmassa on myös
syytä tehdä asiassa selkeä linjapäätös kohti vapaita puumarkkinoita ja
vapaita puunkorjuu- ja metsänhoitomarkkinoita.
Nykyinen yhtiöiden komento on kansakuntaa ja metsänomistajia nöyryyttävää
metsäkolonialismia, jonka mainostaminen kestäväksi perhemetsätaloudeksi on
vähintäänkin katteetonta tuotemarkkinointia.
terveisin
Hannu Hyvönen
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/