Tervehdys foorumilaiset,
Jalkasen Annelin juttu puukaupan syvistä synnyistä alkaa olla jo niin
lähellä totuutta, että minäkin lausun jonkun samansuuntaisen
mielipiteen.
Lähetän ohessa yhdistelmän kahdesta julkaisemattomasta mielipiteestäni.
Aioin lähettää jutut Hesariin, mutta en sitten tehnytkään niin.
METSÄT EIVÄT KASVA PAKKOVALLAN ALLA
Perin mustavalkoinen ja synkkä on se kuva, jonka Ekometsätalouden liiton
edustajat Hannu Hyvönen, Lauri Vaara ja Erkki Lähde ovat antaneet Suomen
metsien nykyisestä hoidosta. Heidän mielestään vallanhimoiset
metsäorganisaatiot, puun pystykauppaan pakottava metsäteollisuus sekä
avohakkuita tekevät koneurakoitsijat pitävät metsänomistajia
pakkovallassa aiheuttaen samalla koko nuorten metsien hoito-ongelman.
Heidän lääkkeensä ongelmaan on talviaikainen poimintahakkuu.
Hannu Hyvönen palasi viimeksi aiheeseen tavalla, joka ansaitsee muutaman
kommentin ("Kantorahat tulevatkin jätemetsistä?" HS 25.10.).
Hyvönen väitti vielä avohakkaamattomien, parhaiden tukkimetsiemme olevan
1940-luvun harsintajätemetsiä. Näin heikosti asiat eivät onneksi ole.
Tosiasiassa jätemetsät uudistettiin presidentti Paasikiven käynnistämän
Metsämarssin aikana jo 1950-luvulla. Metsänhoidon suunnanmuutoksen
seurauksena maamme metsien kasvu on lisääntynyt yli 40 prosentilla ja
metsävarat 20 prosentilla. Metsissä on tukkipuuta enemmän kuin koskaan
itsenäisen Suomen historiassa.
Myös Hyvösen arvio maaseudun nykyisestä työvoimasta on täysin mahdoton.
Hänen mukaansa talviaikaisiin poimintahakkuisiin "maaseudulla on miehiä
ja kalustoa ilman monitoimikoneitakin". Hänen kotikylällään
nelivetotraktorit odottavat vain pystykauppapakon purkautumista ja
pääsyä puunkorjuutöihin.
Tosiasia on kuitenkin se, ettei maaseudulla ole metsureita tällä
hetkellä tarpeeksi edes raivaussahalla tehtävään taimikonhoitoon.
Hakkuisiin heitä tarvittaisiin ilman monitoimikoneita kymmenkertainen
määrä. Jos miehiä löytyisikin, olisivat puunkorjuun kustannukset
konetyöhön verrattuna kaksinkertaiset. Omalla kotikylälläni on jäljellä
yksi nelivetotraktorin omistaja, joka ei kymmenen tilan peltoja
vuokraavana EU-viljelijänä ehdi metsäajoon ainakaan vieraiden metsiin.
Hyvösen, Vaaran ja Lähteen ajatus pakkovallasta, jonka talutusnuorassa
metsänomistajat joutuvat kulkemaan, tuntuu suomalaisen ihmisluonteen
tuntien täysin mahdottomalta.
Heidän mielestään vallanhimoiset metsäorganisaatiot, puun pystykauppaan
pakottava metsäteollisuus sekä avohakkuita tekevät koneurakoitsijat
pitävät metsänomistajia "vankeinaan".
Väite, että pystykaupasta luopuminen lisäisi suoraan metsänomistajien
puunmyyntituloja, on omituinen ja perustuu ajatusvirheeseen. Puun
perushinta (puustamaksukyky) ei ole siitä metsässä maksettava kantohinta
(pystyhinta), vaan maailman markkinoilla paperista tai sahatavarasta
saatava myyntihinta. Kantohinta on se jäännös, mikä jää jäljelle, kun
lopputuotteen hinnasta vähennetään ensiksi markkinointi- ja
valmistuskustannukset, toiseksi tuotteeseen kuluvan puutavaran
kaukokuljetus tehtaalle sekä lopuksi puutavaran hakkuun ja
metsäkuljetuksen kustannus (korjuukustannus). Jos metsäpäästä etsitään
perushintaa, se on tienvarsihinta, josta päästään kantohintaan
korjuukustannukset vähentäen.
Perusongelmana on kirjoittajien mielestä se, että puutavaran
korjuukustannukset ovat teollisuuden puukaupoissa liian pienet.
Tukkipuulla vähimmillään alle kympin kuutiometriltä oleva ero tienvarsi-
ja kantohinnan välillä karkottaa metsästä vapaat urakoitsijat ja
pakottaa heidän mielestään metsänomistajat pystykauppaan.
On totta, ettei mikään organisaatio pysty hakkaamaan ja korjaamaan puuta
metsästä tien varteen alle kympillä. Jos puun ostajat vähentäisivät puun
tienvarsihinnasta todelliset korjuukustannukset, merkitsisi se puun
kantohinnan laskua. Sama on tilanne, jos ulkopuolinen urakoitsija tekee
hakkuun ja laskuttaa puun myyjää todellisilla korjuukustannuksilla. Se
ei olisi varmasti puun myyjien etu.
Syyt puunostajan tarjoamaan "puunkorjuualennukseen" ovat tuotannolliset.
Pystykauppoja tekevällä puunjalostajalla on käytettävissään tuore
pystyvarasto, jossa se voi säilyttää puuta kauppakirjassa sovitun ajan
pilaantumattomana. Nykyiset hiomoprosessit vaativat kuusta, jonka
kaadosta ei saa olla kulunut kahta viikkoa kauempaa. Toinen syy
pystykauppapuun "ylihinnoitteluun" on se, että teollisuus voi katkoa
itse rungot sentilleen sahatavaran ostajilta tulleiden tilausten mukaan.
Näin menetellen minimoidaan tasauspätkien määrää sahalla. Totuuden
nimessä on myönnettävä, että määrämitoille katkonta ohjaa samalla jonkin
verran tukkikokoista puuta kuitupuupinoon.
Olen viime talvena teettänyt omassa metsässäni Hyvösen peräänkuuluttaman
hankintakaupan. Ilman taimikonhoitoa jääneen nuoren metsän harvennus
ihmistyönä tuli todella kalliiksi, mikä näkyi heikkona kantorahatulona.
Kokemuksesta viisastuneena aion tästä lähtien hoitaa taimikkoni itse
niin hyvin, että voin ensi kerralla myydä puuta kannattavalla,
vapaaehtoisella pystykaupalla (ei pakkoa). Toivottavasti pystykauppaa ei
siihen mennessä kielletä.
Lisäksi aion edellenkin uudistaa metsiäni luontaisesti, kylväen ja
istuttaen, harventaa niitä, kasvattaa sekametsiä, suojella
vapaaehtoisesti haluamiani eläviä ja kuolleita tervaleppiä, raitoja,
pihlajia, haapoja ja ikipuita. Kasvatan koivu-kuusimetsiä myös kahdessa
kerroksessa ja vapautan syntyneitä alikasvoksia ylispuu- ja
poimintahakkuin halujeni mukaan talvella tai kesällä. Missä on se
pakkovalta, jota minun pitäisi pelätä tai vastustaa?
Kari Mielikäinen
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/