Hei ja kiitos osallistujille oikein mielenkiintoisista keskustelun rönsyistä!
Ekometsätaloudesta
Mielestäni Salovaara nostaa keskusteluun tärkeän pointin: loppujen lopuksi
metsätalouden niin kuin muunkin taloudellisen toiminnan ekologinen
kestävyys on enemmän riippuvainen ihmisestä kuin erilaisten ötököiden
elinehdoista metsässä. Eräs tutkija ilmaisi asian niin että pitäisi
keskittyä ihmiseen, joka on ainut uhanalaistava eliö ("the single
endangering species"). Eli mikäli ihmispopulaation kasvua ja resurssien
käytön kasvua ei saada pysähtymään, ei ekometsätaloudestakaan ole suuria
toiveita. Taloudellisen kasvun sinänsä ei tarvitse kokonaan pysähtyä,
voihan se olla myös laadullista. Kehitysmaissa myös määrällinen kulutus
kasvaa vielä kauan, joten meidän täällä hyvän elintason alueilla pitäisi jo
ruveta hillitsemään sitä. Kansallisessa metsäohjelmassa suunnitellun
puunkäytön lisäyksen suuntaisin laadulliseen monipuolistamiseen ja energian
tuotantoon uusiutumattomien energioiden korvaamiseksi.
Suojelualueverkosta
Vaikka nyt ei olekaan varmuutta siitä, miten laaja suojelualueverkko
oikeastaan tarvitaan, pitäisi toimia Hyvösen mainitseman varmuusperiaatteen
mukaan, eli suojella ainakin niin paljon kuin mihin katsotaan varojen
riittävän, esim. KMO:n yhteydessä mainittu 10 % Etelä-Suomessa. Yksi
toteutustapa voisi olla Itävallassa harrastettu (Jari Parviainen,
Metsälehti) määräaikaisten suojelusopimusten solmiminen vaikka 20 vuodeksi.
Tässä ajassa tutkimus pystyy varmaan tuottamaan asiaan parempia arvioita.
Ja onhan asia myös imagokysymys (=markkinoille pääsyn ehto) Suomelle, kuten
Veistola totesi.
Alueen riittävyysasiaa tekee mutkallisemmaksi vielä pari asiaa. Ensiksi:
suojelualueen tarvetta lisää se, että hakkuualueet ovat etenkin
Etelä-Suomessa liian pieniä, mikä lisää entisestään metsien pirstoutumista.
Eli jos joku harvinainen metsänomistaja haluaa nyt hakata suuren alueen,
niin siitä vaan hyvällä omallatunnolla. Monet harvinaiset ötökät
tarvitsevat selviytyäkseen suuria yhtenäisiä vanhan metsän alueita, joita
ei varmasti saada aikaan muuten kuin suojelemalla niitä säästiöitä mitä
etelästä vielä löytyy. Jos sitten havaitaan että suojeltiin liikaa, voidaan
alueet helposti hakata, mutta vanhaa metsää ei saada takaisin jos huomataan
että sitä hukattiin liikaa. Toiseksi: vanhojen metsien laatu itärajan
takana, josta eliöstömme saa nyt täydennystä, tulee heikkenemään, emmekä
voi laskea sen varaan tulevaisuudessa niin paljon.
Puulajisekoituksesta
Puulajien kirjo olisi hyvä paitsi siksi että olisi erilaista myytävää, myös
hirven kannalta. Hirven mielipuita ovat haapa, paju ja pihlaja, ja koivusta
ja männystä koostuva ravinto on sille laadullisesti heikkoa. Voisiko hirvi
tehdä sellaisen sopimuksen kanssamme että jos tarjoamme sille hieman hyvää
ravintoa taimikoissa, sen ei tarvitse popsia suuria määriä koivun ja männyn
oksia???
Koivu ei ollut menneinä vuosina ainut puulaji, jota syrjittiin
metsänhoidossa. Mäntyä uudistettiin etelässäkin paljon liian
hienojakoisille, paremmin kuuselle sopiville maille, olen omissakin
metsissäni murheellisena havainnut. Seurauksena on tukkipuun laadun
heikkeneminen (=taloudelliset menetykset), monimuotoisuuden väheneminen ja
tautiherkkyyden lisääntyminen, lähinnä versosurmavaara.
Koivun väheneminen kovilta mailta ja lisääntyminen soilla merkitsee
tietysti myös rauduksen vähenemistä ja hieksen määrän kasvua, joten se
koivupääoma joka nyt meillä on, on vähäarvoisempaa, vaikka sitä olisi saman
verran kuin ennen.
Yllä olevista esimerkeistä näkyy, että tietämättömyys voi tulla kalliiksi
metsänomistajille.
Puunkorjuusta
Hieman minua ihmetyttää tässä puunkorjuukeskustelussa se, että kun ollaan
vapaassa markkinataloudessa ja jos kerran vapaille puunkorjuupalveluille on
hirmuinen kysyntä ja yhtiöt ovat polkeneet taksat pohjamutiin, miksi ei
synny kilpailevaa korjuutoimintaa? Itsenäiset yrittäjät ja
metsänhoitoyhdistykset voisivat tarjota (ellei uusi mhy-laki estä?)
metsänomistajalle ERILAISIA ja ERIHINTAISIA puunkorjuuvaihtoehtoja. Eli jos
on valmis tinkimään kantohinnasta hellävaraisemman käsittelyn hyväksi,
olisi sekin mahdollista. Luulen että jonkinlaista kysyntää voisi olla Eeva
Kilven tapaisten kaupunkilaisomistajien piirissä. Toisaalta monelle
metsästään kaukana asuvalle pystykauppa on ylivoimaisesti vaivattomin
vaihtoehto.
Toisekseen muistuttaisin, että jos korjuuta tehdään kesällä, pitää etelässä
ehdottomasti käsitellä sekä kuusen että männyn kannot juurikääpää vastaan!
Se 200 milj. vuodessa on juurikäävän aiheuttama menetys, ei kai kesäkorjuu
itsessään aiheuta moista summaa? Ja joskus on pakko korjata kesällä, jos
puunkuljetusolot ovat huonot.
(Anteeksi, tuli taas pitkä vuodatus tästä.)
Terveisin Anneli Jalkanen
Metsänhoidon tutkija ja harrastaja
Espoo
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.