Lähetän julkaistavaksi allaolevan juttuni. Yritin sitä jo Hesariin, mutta
sensuuri iski.
__________________________________________
Rajakylä 8.11.1998
Veikko Salovaara
Jousitie 17 C, 01280 Vantaa
Puh. 306279
SUOMALAINEN METSÄKESKUSTELU
Yhteiskuntakeskustelu on usein kuin palapelin kokoamista
yhteensopimattomista paloista. Tämä näkyy erikoisen hyvin meillä käydyssä
metsäkeskustelussa. Osallistujien lähtökohdat, maailmankuva ja arvomaailma,
ovat niin erilaisia, etteivät palat sovi toisiinsa. Jotkut elävät edelleen
aikaa, jossa ympäröivä luonto, metsä, on vain mahdollisuus jokapäiväisen
leivän hankintaan. Joillekin metsä on paikka, jossa viihdytään, jossa
kohdataan ystävä, jossa on kauneus, runo ja laulu. Sitten ovat ne, joille ja
luonnonresurssit, metsäkin, on hyväksikäytettävä, alistettava ja
ulosmitattava mahdollisuus hankkia jatkuvasti kasvavaa varallisuutta ja
valtaa. On vielä yksi ryhmä, ne jotka oivaltavat, että ihminen on
erottamaton osa tiukasti yhteensidottua luonnon vuorovaikutusjärjestelmää.
Tässä jokainen on toinen toiselleen tarpeellinen ja välttämätön. Tämän
ryhmän lähtökohtana on vuorovaikutukseen sopeutuminen, elämään suostuminen,
harmonian jatkuva etsintä.
Metsäkeskustelussa ovat vastakkain radikaali metsän käsittely ja
luonnonmukainen metsänhoito. Valta puhuu metsästä puupeltona, jossa suuri
mittakaava, raskaat koneet ja radikaalit toimenpiteet tuovat maksimaalisen
tehon, tuoton ja tulon kansakunnalle ja erityisesti metsäteollisuudelle.
Joidenkin mielestä metsä tuhoutuu ilman ihmisen jatkuvaa hoitoa. Toiset
puolestaan uskovat metsän oppineen huolehtimaan itsestään tuhansien vuosien
evoluutiossa. Jotkut puhuvat isänmaan äidinkasvoista, hiljaisista erämaista,
asumattomista saloista, selkosista ja kairoista. Niistä laaditaan runoja ja
sävelletään musiikkia. Niistä kirjoitetaan kirjoja ja maalataan tauluja.
Niissä ihminen kokee salaperäisen yhteyden äitiluontoon. Joidenkin metsä
tulee siistiä puistoksi, josta pensaat raivataan pois ja ruoho leikataan.
Monille metsä on kulissi, jossa ihminen todistaa erinomaisuuttaan
kaikenlaisissa keinotekoisissa kamppailuissa, itseään, kanssaihmisiään ja
itse luontoa vastaan. Jotkut haluavat raivata ja rakentaa metsään tieverkon
autoa varten, asumuksia, viitoitettuja polkuja, opastuskeskuksia,
nuotiopaikkoja... Toisille vaellus koskemattomassa, tiettömässä,
poluttomassa, asumuksettomassa, omin ehdoin eläneessä ikuisessa metsässä on
ylellisin mahdollinen kokemus. Erilaisia näkökulmia ja palapelin nappuloita
lähes loputtomiin.
En osaa sanoa miten yhteisymmärrys saadaan aikaan. Kiihkeimmät keskustelijat
puhuvat itselleen ja toistensa ohi. Uskaltaisin ehdottaa, että lähtökohtien
erilaisuus tunnistetaan ja keskustelijat yrittävät kuunnella ja ymmärtää
toisiaan. Tämä vaatii ihmisen muuttumista, vallanhalun ja oikeassaolemisen
pakon vaihtamista viisaaseen elämän ymmärtämiseen. Ennustan että ihmislajin
kohtalo ratkeaa viimekädessä tämän haasteen myötä. Elämän
vuorovaikutusjärjestelmässä olemassaolon oikeutus piilee harmonisessa
yhteistoiminnassa. Myös metsää on kohdeltava kokonaisvaltaisena
ekosysteeminä kasveineen, eläimineen, hyönteisineen jne. Ihmisen haasteena
ei ole uuden uljaan metsäekosysteemin rakentaminen, vaan nykyisessä elämisen
taito. Uskaltaisin väittää, että luonnon ja koko elämän harmonia on myös
taiteiden kauneuskäsitysten syvin lähtökohta. Voisiko elämään suostuva
"ekometsätalous" toimia koekenttänä uuden yhteiskuntakeskustelun
kehittämisessä ja omaksumisessa?
Veikko Salovaara
VTK, tulevaisuudentutkija, Vantaa
salovaara@vassi.pp.fi
_______________________________________
VAS
___________________________
Veikko Salovaara
Jousitie 17 C,01280 Vantaa
Puh. (90) 306279
kotisivu: http://personal.eunet.fi/pp/vassi/
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.