Internet ja julkisuuden rakennemuutos

Median Murros 22.4.1995 /(Seminaarialustuksen runko)

Johdanto

"Keskusteleva yleisö"

Julkisuuden rakennemuutos on Juergen Habermas'in klassisen teoksen nimike. Habermas julkaisi Strukturwandlung der Oeffentlichkeit-teoksen jo vuonna 1962 (1), siis hyvissa ajoin ennen tietoverkkojen julkista läpimurtoa; hänen teostaan voidaan ehkä pitää sosiologin kontribuutiona demokraattisen valtion ja yhteiskunnan vakiinnuttamiseen sodanjäkeisessä Länsi-Saksassa. Mikään tilitys Natsi-Saksan vaiheista se ei kuitenkaan ole. Habermasin kirja sisältää kriittisen arvion porvarillisen yhteiskunnan erään kategorian, julkisuuden, yleiseurooppalaisesta kehityksestä aina uskonpudistuksesta television ja mainonnan aikakauteen saakka.

Julkisuuden historia on Habermasille pitkälti yleisön historiaa. Ilman yleisöä - lukevaa yleisöä, jonka yksittäiset jäsenet, porvarillisen yhteiskunnan yksityishenkilöt, kommunikoivat, keskustelevat ja järkeilevät keskenään lähinnä kirjoitetun ja painetun sanan välityksellä - ei synny julkisuuttakaan, ei ainakaan Habermasin tarkoittamassa mielessä. Julkisuuden rakenteita ovat toisin sanoen ne rakenteet, jotka ylläpitävät "keskustelevaa yleisöä" ja joita "keskusteleva yleisö" puolestaan saattaa omalla käyttäytymisellään vahvistaa tai heikentää.

Habermas näkee julkisuuden rakennemuutoksen rappeutumiskehityksenä. Hän kuvailee "yleisöksi kokoontuneiden keskustelevien yksityishenkilöiden" muuttumista 1900-luvulla kuluttajien muodostamaksi yleisöksi. Kysymys, jonka minä puolestani haluan esittää tässä keskustelevien yksityishenkilöiden muodostamassa seminaariyleisössä, on seuraava: auttaako Internet meitä murtamaan tuota Habermasin kuvaamaaa julkisuuden rappeutumistendenssiä? Voiko Internet merkitä "keskustelevien yleisöjen" uutta nousua?

Käyttäjien muodostama yleisö

Olemme lehdenlukijoita, radiokuuntelijoita ja TV-katsojia. Yhä useammin olemme myös Internetin käyttäjiä. Internetissä yleisöstä tulee median käyttäjä. Siinä suhteessa se tuo jotain uutta aikaisempiin medioihin verrattuna.

Myös lehtiä, radiota ja TV:ta "käytetään" - etenkin vallan välineinä ja kulutuksen lisäämiseksi. Sen sijaan emme sano, että lukijat, kuuntelijat ja katsojat (eli yleisö) käyttävät lehtiä, radiota ja televisiota. Miksi ei? Haluaisin vastata joillakin ehkä hieman antropologissävyisillä huomautuksilla (2). Kenties kysymys on pitkälti siitä, että esim. lukemisessa ja TV-kastelussa pääosa kuuluu niin selvästi silmille. Esim. lehden lukemisessa käsille on varattu vain silmien edessä pitäjän, lukuetäisyyden säätäjän ja sivunkääntäjän sivuroolit. Lehdenlukijan silmät ovat tosin aktiivisia. Ne joskus suorastaan ahmivat jotakin lehden sivua tai artikkelia - ja silti puhumme lehden "käytöstä" vain jos on kyse "käytetystä lehdestä" (joka on esim. kulkenut kädestä toiseen) tai jos sanomalehtipaperia käytetään esim pestyjen ikkunoiden kuivattamiseen. Silmät eivät yksin kykene käyttämään mitään.

Lehden lukemiseen verrattuna television katselu ei ole edes silmien monologi, sillä TV-ruutua katsellessaan silmät eivät puhu. Maailman spektaakkeli virtaa silmiin niin kuin radiosta tuleva popmusiikki virtaa korviin.

Enemmän kuin katsomiseen, kuuntelemiseen liittyy koko ruumis. Me liikumme ja tanssimme kielen tai musiikin rytmeihin. Emme kuitenkaan sanoisi, esimerkiksi, "käytän radiota ja tanssin" sillä käytämme tanssiessa pikemminkin jalkoja kuin musiikkia.

Miksi sitten puhumme tietokoneiden ja tietoverkkojen käyttäjistä? Siksi, luulisin, että tietotokoneet, tietokoneohjelmat ja tietoverkot ovat työkaluja, joiden käyttö muistuttaa työ- ja tuotantoprosessia. Sama koskee hypertekstiä ja hypermedioita, joiden työkaluluonnetta voidaan havainnollistaa jo niiden epälineaarisuudella: käyttäjän on itse tuotettava hypertekstin "alku" ja "loppu, kudottava se tekstiksi. Internetkin on työkalu. Internetin käyttäjä työstää eräänlaista raaka-ainetta, ja hän tähtää eräänlaisiin tuotteisiin. Internet ei silti ole yksinomaan työkalu vaan se on myös sanansaattaja, sanomien välittäjä. Internet on toisin sanoen media. Yhtä lailla kuin kirja, lehti, TV tai radio Internetiä täytyy lukea ja tulkita. Sillä sanomien vastaanottamiseen sisältyy välttämättä myös niiden tulkinta.

Tässä vaiheessa olemme luullakseni valmiita toteamaan, että Internetin "käyttäminen" muodostuu kahdesta, rinnakkaisesta ja toisiinsa punoutuvista prosessista. Toisaalta Internetin käyttäminen on siis eräänlainen tuotantoprosessi, informaation työstämistä tietotekniikan työkaluilla - tai ainakin informaatiolla leikkimistä (kuuluisa "surffaaminen" Internetissä!) Tähän prosessiin sisältyy usein myös momentteja, jotka muistuttavat (tai yksinkertaisesti merkitsevät) kirjoittamista. Toisaalta Internetin käyttäminen edustaa lukemisen ja sanomanvälityksen uusia muotoja. Toivottavasti näiden huomautusten relevanssi julkisuuden rakennemuutoksen kannalta selviää myöhemmin alustuksessani ja keskustelussa, sillä nyt siirryn seuraavaan kysymykseen nimittäin runouden suhteesta julkisuuteen ja Internetiin.

Sisäavaruus

Mutta runous muistuttaa muinaisista kanjoneista, vanhoista repeytymistä, olennaisista taantumisista johonkin aikakauteen, jossa kieli pureutuu luuhun ja ytimeen ja tekee tekoja, muuttaa maailmaa (eikä ota sitä kohteeksi).

Siksi en pidä runoutta metakielenä - arkikielen ulkopuolisena kielenä, joka tutkii ja uudistaa normaalia kielenkäyttötapoja, joka muistuttaa niiden rajallisuuksista. Se muistuttaa jostain muusta: syvemmästä, unohtuneemmasta, verisemmästä sisäavaruudesta.

Jukka Koskelainen(3)

Kysymyksiä:


Poliitiikasta kybernetiikkaan?

Suomalaisen politiikan nykyisistä verkkoilmentymistä ks esim: