paluu

 

Vaihtoehto EU:lle puheenvuoro Valtioneuvoston selonteon
kuulemistilaisuudesta, EU-peruslakisopimuksesta Eduskunnassa 16.3.2006.


Arvoisa puheenjohtaja

Hallitus on antanut Eduskunnalle selonteon EU-perustuslakisopimuksesta. Eduskunnan suurivaliokunta, jolle EU-asiain valmistelu kuuluu, haluaa nyt ennen antamaansa lausuntoa tiedottaa ja kuulla myös kansalaisjärjestöjä. Tästä huomaavaisuudesta kunnioittava kiitos.

Vaihtoehto EU:lle on EU-kriittinen kansalaisjärjestö ja suosittaa suurta valiokuntaa ottamaan kielteisen kannan perustuslakisopimukseen ratifiointiin. Kielteisen kannan perusteluina julkituomme seuraavaa:

1. Sopimus on juridisesti kuollut, siksi kaikki elvytystoimenpiteet pienen Suomen kannalta ovat turhia ja osoittaisi vain turhaa alamaisuutta ja nöyristelyä.

Kahden EU-perustajamaan, Ranskan ja Hollannin, kansalaiset ovat hallituksiaan sitovissa kansanäänestyksissä selvällä enemmistöllä hylänneet EU-perustuslakisopimuksen. EU-lakien mukaan sopimuksen hyväksyminen edellyttää yksimielistä hyväksyntää.

2. EU-perustuslakisopimuksen hylkääminen ei ole Suomelle onnettomuus

Perustuslakisopimuksen hyväksyminen tekisi EU:sta oikeushenkilön. Oikeushenkilönä se voisi tehdä sopimuksia, jotka sitoisivat myös Suomea. Meidän ongelmamme on että olemme syrjäinen, pohjoinen ja harvaanasuttu maa Brysselistä katsottuna, siksi kaikki se mikä sydänalueille on hyväksi voi olla meille pahaksi.

EU-peruslaki menee yli Suomen perustuslain ja tekee siitä alisteisen. Sama koskee kaikkia EU:n säätämiä asetuksia ja direktiivejä. Silti valtaeliitti puhuu, että olemme itsenäisempiä kuin koskaan. Me kansalaiset olemme valinneet kansanedustajat ajamaan ja huolehtimaan Suomen ja suomen kansalaisten etuja. Miten te tästä päätehtävästä selviätte, jos ylin lainsäädäntö ja tuomiovalta luovutetaan ylikansalliseen päätöksentekoon? Tuolla ylikansallisella tasolla me voimme vaikuttaa omiin asioihimme vain yhden prosentin vaikutusvallalla. Peruslakisopimuksen hyväksyminen merkitsisi tämän asian entistä vahvempaa betonointia. Jos eduskunta ja hallitus kaikesta huolimatta haluavat ratifioida sopimuksen, tulee päätös ehdottomasti alistaa kansanäänestykselle.

Urho Kittilä
Vaihtoehto EU:lle puheenjohtaja