|
VAIHTOEHTO EU:LLE LEHTI
3/2002, OTTEITA
Puheenjohtajan
palsta UUSI VUOSI - UUDET HAASTEET
ALKUTUOTANTO
GLOBALISAATION VALINKAUHASSA
Puheenjohtajan palsta
UUSI VUOSI - UUDET HAASTEET
Vuosi 2002 lähentelee
loppuaan. Vuosi on ollut historiallinen. Markasta on luovuttu. Lainsäädännöstämme
jo yli 60% on ns. EU-lakeja. Itsenäisen valtion tunnusmerkkeinä
on perinteisesti pidetty oikeutta päättää omasta rahasta,
lainsäädännöstä ja itsenäisestä puolustuksesta
(raha, laki ja miekka). Vuoden aikana säännöllisesti kokoontunut
Euroopan Tulevaisuuskonventti suunnittelee EU:lle omaa perustuslakia ja
sen alustavassa luonnoksessa ehdotetaan yhteistä puolustuspolitiikkaa
EU:lle. Jos näin käy, sitkeämmänkin EU:n puolestapuhujan
on myönnettävä, että silloin itsenäisyyden tärkeimmistä
periaatteista on jo kokonaan luovuttu.
Mitä pitäisi asiasta ajatella, kun Suomen edustajat EU:n tulevaisuuskonventissa
- samoin kuin pääministeri Paavo Lipponen - heräsivät
yhtäkkiä huomaamaan, että kehitys on menossa liian pitkälle.
Joko poliittinen eliitti on sinisilmäinen tai kansalaisten silmien
edessä näytellään arvotonta teatteria. En tiedä
kumpi on pahempi.
Mennyt on mennyttä. On katsottava eteenpäin. Vuosi 2003 on täynnä
haasteita ja töitä riittää kaikille, jotka edelleen
jaksavat miettiä maamme ja mantereemme tulevaisuutta.
Bratislavassa kokoontui 16.-17. marraskuuta eri puolilta Eurooppaa joukko
EU:n vastustajia ja EU -liittovaltion kannattajia. Heillä oli yhteinen
tavoite; oikeudenmukaisten kansanäänestysten aikaansaaminen
vuonna 2004 sekä EU:n jäsenmaissa että jäsenyyttä
hakeneissa maissa. Muodostamalla tarpeeksi laajapohjainen vaatimusliike
on mahdollista pakottaa näiden maiden hallitukset äänestyksen
järjestämiseen.
Konventin esitysten perusteella tehtävät hallitusten välisen
konferenssin (HVK:n) päätökset merkitsevät sellaisia
muutoksia nykyisiin sopimuksiin, että ne on syytä alistaa jokaisessa
maassa kansanäänestykseen.
Vaihtoehto EU:lle -liikkeen tavoitteena on saada aikaan laajaa yhteiskunnallista
keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta ja murtaa maassamme vallitseva
luonnoton yhden ainoan vaihtoehdon monopoli ,joka tosiasiassa estää
avoimen ja asiallisen keskustelun. Kansanäänestys onkin erinomainen
tapa keskustelun aikaansaamiseksi. Euroopan unionin kannattajat eivät
kuitenkaan ole olleet kansanäänestysten kannattajia. On siis
myönteistä, jos me nyt - eri leireissä toimijat - myös
täällä Suomessa voisimme yhdistää voimamme tässä
asiassa.
Olemmeko valmiita ottamaan
puolin ja toisin häviämisen riskin?
Kansallinen eri maiden poliittinen ja EU-eliitti tekee kaikkensa estääkseen
kansanäänestyksen ja tarpeen tullen voittaakseen äänestyksen,
jos se siihen pakotetaan,. Heillä on paitsi rahaa käytettävissä
myös medioiden ja talouselämän tuki.
EU-kriittisille liikkeille haasteet ovat kovat. Lähes kaikissa hakijamaissa
on ensi kevään, kesän ja syksyn aikana kansanäänestykset
EU:n liittymissopimuksista. Jo nyt näitä maita varoitetaan,
etteivät ne kiinnittäisi huomiota Euroopan unionin tulevaan
kehityssuuntaan ja antaisi sen sotkea peruskysymystä jäsenyydestä.
Pitää panna silmät kiinni ja äänestää
vain liittymisestä! Kampanjaan ei siis saa sotkea liittovaltion kehityksen
seuraavaa vaihetta EU:n perustuslakia ja esimerkiksi kysymystä yhteisestä
puolustuksesta. Sopii ihmetellä miksi ei saa puhua asioista jotka
ovat EU:ssa esillä ja joista päätetään vuoden
sisään siitä, kun on äänestetty liittymisestä.
Sopimuksen sisältöhän on silloin jo selvillä! Pelko
"väärästä" päätöksestä
lienee suuri.
Miten muuten olisikaan Suomessa käynyt, jos olisi uskallettu rehellisesti
kertoa markan menettämisestä, liittovaltiosta tai EU:n militarisoinnista,
jotka sisältyivät jo meidänkin liittymissopimuksemme ehtona
olleeseen Maastrichtin sopimukseen. Näistä asioista ei saanut
puhua ja ne jotka puhuivat leimattiin pelkiksi pelottelijoiksi!
Kansalaiset avainasemaan!
Tulevaisuuskonventin puheenjohtajan, Ranskan entisen presidentin Giscard
d'Estaingin mukaan tulee joko hyväksyä sopimus tai olla kokonaan
ulkona. Puheenjohtajisto on ehdottanut myös perustuslakiin eroamispykälää.
Todennäköistä on, että pelotteena käytetään
ulkopuolelle jäämistä ja porkkanana mahdollisuutta erota
myöhemmin. Eroaminen tosin johtaisi esityksen mukaan tarkemmin määrittelemättömiin
seuraamuksiin ja olisi siis ilmeisesti vain teoreettinen mahdollisuus.
Ainoa toivo on kansalaisissa. On muistettava, että USA:n hallitus
ei lopettanut Vietnamin sotaa - vaan kansalaiset! Heidän turhautumisensa
ja suuttumuksensa pani pisteen järjettömyydelle.
Ja turhautumisen ja suuttumisen merkkejä EU:n menoon on nähtävissä
kaikkialla Euroopassa. Toistuvat raha-sotkut ja skandaalit, eurosta johtuvat
hinnan korotukset, poliittisen eliitin etääntyminen kansasta,
suurten jäsenmaiden armoton pienten maiden polkeminen, salainen päätöksentekojärjestelmä,
joka tuhoaa demokratian, markkinavoimien julma julkisen sektorin alasajo
ja EU:n sekava päsmäröinti pikkuasioissa.
Tulossa ovat eduskuntavaalit
Suomen eduskuntavaalit ovat maaliskuussa. Onko eduskunta nykymuodossaan
korkein lakiasäätävä instituutio maassamme, kun lähes
70 % lainsäädännöstä tulee EU:sta. Onko eduskunta
jo pelkkä kumileimasin? Ehkä lyhyempi työaika ja pienempi
palkka kansanedustajille olisi paikallaan. Tai he voisivat jatkaa omalla
sarallaan puolipäivä- tai pätkätyöläisinä.
Se saattaisi lähentää heitä keskivertosuomalaisen
arkeen ja ongelmiin, mistä heillä tuntuu nyt olevan hyvin vääristynyt
kuva.
Eduskuntavaaleihin Vaihtoehto EU:lle -kansanliike ei osallistu. Kehotamme
ihmisiä käyttämään äänioikeuttaan ja
äänestämään Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvia
ehdokkaita - missä tahansa puolueessa. Niitä tarvitaan kipeästi,
jos kansanäänestys toteutuu. Poliittinen rohkeus on nyt yhteiskunnassa
harvinainen ilmiö, mutta sitä tarvitaan estämään
uuden supervallan synty. Tulevaisuuskonventin esityksessä esitetään
perustettavaksi "Euroopan Yhdysvallat". Tämä merkitsee,
että Suomi olisi osavaltio Euroopan Yhdysvalloissa. Hyvin pieni osavaltio.
Sillä on noin 2 % vaikutusvalta asioihin, jotka ovat suomalaisten
arkipäivää. Se pelottaa.
Ulla Klötzer
sivun
alkuun
ALKUTUOTANTO GLOBALISAATION
VALINKAUHASSA
Alkutuotanto eli maan- ja metsänhoito
sekä kalastus ja metsästys ovat kautta ihmiskunnan historian
olleet perusammatteja. Ihmisen fyysiset perustarpeet, nälkä,
jano ja vilu ovat tulleet tyydytetyiksi näillä perusasioilla.
Vuosituhansia ihminen tuli toimeen näillä perusammateilla. Vasta
1800 -luvun lopulla ns. teollinen vallankumous antoi alun sille nopealle
kehitykselle, joka on mullistanut koko ns. kehittyneen maailman. Kehityksen
nopeudesta esimerkki; vielä toisen maailmansodan jälkeen joka
toinen suomalainen sai elantonsa alkutuotannosta, nykyään n.
6,5 %.
Miten erilainen kehitys on maailmalla, antaa hyvän esimerkin Kiina,
jossa tänä päivänä yli 60% väestöstä
elää alkutuotannosta. Valtioiden kehitysasteen mittarina käytetään
juuri tätä prosenttilukua; mikä on alkutuotannon osuus
bkt:stä tai työllisistä.
Kehityksen nimissä ollaan nyt hyvää vauhtia tyhjentämässä
maaseutua kaikkialla maailmassa. Edessä on suuri urakka, sillä
tälläkin hetkellä maailman väestön enemmistö
on ns. "turpeeseen sidottuja" eli yli kolme (3) mrd ihmistä.
Kehityksen ja tehokkuuden nimissä on tarkoitus tavoittaa länsimainen
taso. Tuon tason saavuttaminen merkitsisi yli kahden (2) miljardin ihmisen
siirtoa "kehittyneempiin" ammatteihin. Jokainen ajatteleva ihminen
ymmärtää, ettei tämä ole mahdollista. Tavarantuotanto
ja palvelut eivät voi tarvita ja työllistää tällaisia
ihmismassoja, vaan työttömyys ja syrjäytyminen ovat pakollisia
seuraamuksia. Tällaisesta kehityksestä on käytännön
esimerkkejä useista "USA:n takapihan" eli keski- ja Etelä-Amerikan
valtioista, joissa pellot ovat monikansallisten elintarvikejättien
(Dole, DelMonte, Chiquita ym.) omistuksessa tai hallinnassa ja työttömyys
yleensä yli 50%.
Kiina on nyt tässä suhteessa mielenkiintoinen seurattava. Kiinasta
tuli WTO:n jäsen ja se toteuttaa nyt innolla uusliberaalia vapaata
kapitalismia. Kommunismista on enää jäljellä punainen
lippu ja totalitäärinen vallankäyttö. Julkisuudessa
olleiden tietojen mukaan tällä hetkellä Kiinan 1,3 miljardista
ihmisestä on alkutuotannossa 800 miljoonaa eli yli 60 %. Jos ja kun
tavoitteet toteutuvat, niin 500 miljoonaa ihmistä vapautuu muihin
tehtäviin. Tämän, laajentuvan EU:n ihmismäärää
vastaavan joukon sijoittamista vaikeuttaa vielä se, että samanaikaisesti
vanhasta valtio-omisteisesta raskaasta teollisuudesta vapautuu väestöä
siten, että useissa kaupungeissa työttömien määrä
ylittää jo nyt 15 %. Tämän valtavan väestönsiirron
jälkeenkin jää maatalousväestön osuus n. kymmenkertaiseksi
verrattuna johtaviin länsimaihin. Kiina, joka nyt on maailman talouden
kasvukeskuksia ja johon länsimaat, Suomi mukaan lukien, sijoittaa
ja uskoo, tulee nämä megatrendit huomioiden olemaan suuri riskisijoituskohde.
Globalisaatio ja integraatio, jonka vannottiin tuovan kasvua, hyvinvointia
ja vakautta, tuokin mukanaan epävakautta.
MAATALOUDEN MUUTOS SUOMESSA
Vastoin yleistä käsitystä,
maatalous Suomessa on kokenut toisen maailmansodan jälkeen voimakkaan
muutoksen. Karjalan siirtolaisten asuttaminen ja rintamamiestilojen perustaminen
nostivat tilamäärän 1950- ja 60 -lukujen taitteessa huippuunsa
(n.330 000 kpl). Tiloja jakamalla ja uusia peltoja raivaamalla tehtiin
uusia pientiloja. Tilojen keskikoko oli tuolloin n. 8 ha. Kansan väkilukuun
suhteutettuna yli 400 000 ihmisen asuttaminen oli maailman mittakaavassa
huippusuoritus.
Teollisuus, rakentaminen ja palvelut vaativat lisäväkeä
ja reservi löytyi suurilta osin maatilojen tyttäristä ja
pojista. Suurten ikäluokkien tullessa työikään 60
-luvun lopulla tuo reservi oli niin suuri, että niiden työllistämiseen
tarvittiin myös Ruotsin apua. Lähes sotasiirtolaisten (karjalaisevakot)
kokoinen väkimäärä lähti näinä vuosina
leivän perään pääasiassa Ruotsiin.
Jälkikäteen on esitetty arvostelua, että Suomen tuon ajan
poliittinen johto keinotekoisesti yritti hillitä tätä kehitystä
ja olla luonnollisen kehityksen jarruna. Tosiasia kuitenkin on, että
hallittu muutos ei olisi sietänyt yhtään nopeampaa kehitystä,
muutoin seurauksena olisi ollut suurtyöttömyys.
Maatalousväestön supistuminen on jatkunut tasaisesti 80- ja
90 -luvulla aina näihin päiviin asti. Viranomaisten taholta
on esitetty tavoitelukuja, että tämä toivottu rakennemuutos
päätyisi n. 30 tuhanteen aktiivitilaan. Tämän tavoitteen
toteutuminen merkitsisi sitä, että vielä n. puolet tilojen
nykymäärästä olisi poistettava. Toteutuneiden sukupolvenvaihdosten
määrä antaa odottaa, että tuo tavoite toteutuu. Nykyinen
viiden prosentin eli 4000 tilan vuosittainen lopettaminen merkitsee sitä,
että tavoite toteutuu kymmenessä vuodessa. Kestääkö
maaseudun rakenteet vielä tuon suuruusluokan tyhjenemisen, jää
nähtäväksi.
ALKUTUOTANNON ASEMA SUOMESSA
bkt:stä työllisistä
1950 46 %
1960 35 %
1970 7,2 % 20 %
1980 4,9 % 11 %
1990 3,9 % 8 %
2000 3,5 % 6,5 %
EU -AJAN SUOMEN MAATALOUS
Kahdeksas EU -vuosi on päättymässä.
Neljäkymmentä vuotta jatkuneeseen supistumistrendiin ei ole
liittynyt suurempaa dramatiikkaa. Kysymyksessä on jatkuva prosessi.
Tila lopettaa, jos jatkajaa ei löydy. EU -aikana aloituskynnys on
noussut. Paperibyrokratia, pikkutarkat tarkastukset, riippuvuus suorista
tulotuista ja huoli EU:n maatalouspolitiikan muutoksista itälaajenemisten
ja tukipolitiikan yms. vuoksi.
Lopettaneet tilat pääasiassa säilyttävät pellot
omistuksessaan ja vuokraavat ne lisämaiksi jatkajille. Suomen viljelypeltoalasta
n. 500 000 hehtaaria eli neljännes on vuokramaita. Siksi tuotanto
ei putoa tilojen määrän laskiessa vaan sama viljelyala
säilyy tuotannossa. Näin myös maataloustulo säilyy
samalla tasolla. Kun jakajien määrä laskee, tulot tilaa
kohti nousevat. Luonnollisesti työmäärä lisääntyy
ja kulut nousevat, kannattavuus ei silti välttämättä
parane. Tämä on sitten sitä tehokkuutta, jonka nimiin kaikkialla
vannotaan.
Suomen oman elintarviketuotannon selviäminen on suorassa suhteessa
näiden riskinottajien eli jatkavien viljelijöiden selviämiseen.
Nämä "sankarit", riskinottajat, jotka tilan lunastamisvelkojen
lisäksi ottavat lisää velkaa tilan kehittämiseen,
ottavat taloudellisten riskien lisäksi henkisen ja fyysisen jaksamisen
riskin. Ihailtavaa yrittäjyyttä ja riskinottoalttiutta maaseudulta
löytyy kuitenkin paljon. Rahoitus ei ole ongelma, sillä valtion
investointitukia ja -lainoja saa helposti ja korot ovat ennätysalhaisia.
Takuut myös riittävät, sillä maan- , metsän-
ja rantojen arvot ovat korkealla. Arvoja pitävät korkealla maatalouden
ulkopuoliset harrastajat ja sijoittajat (Ollila, Wahlroos, Fazer jne.).
Maatalouden velat, n. 3,8 mrd €, ovat n. 25 % maatalouden varallisuudesta.
Selviäminen on kova haaste. Haastetta lisää vielä
se, että sijaitsemme EU:n sisämarkkina-alueen koillisessa kolkassa,
kylmässä, harvaanasutussa maassa, jossa sijainnista johtuen
tulee ylimääräisiä kuluja. Lisäksi tuotanto-olosuhteet
ovat huonommat kuin lähes missään muualla EU:ssa; lämpösumma,
kasvupäivien lukumäärä, pienet peltolohkot yms. Ongelmia
lisää vielä se, että se neuvottelutulos, millä
liityimme EU:hun, ei anna täyttä kompensaatiota näille
epäedullisille olosuhteille. Joudumme siis 1:1 kilpailuun korkeammilla
tuotantokustannuksilla, alhaisimmalla tukitasolla ja epäedullisimmissa
olosuhteissa. Tässä tilanteessa merkittävää on
se tuki, jonka kuluttajat antavat suosimalla suomalaista tuotantoa. Myös
suomalainen elintarviketeollisuus on hoitanut leiviskänsä hyvin.
Miten selviämme jatkossa EU:n laajentuessa ja Saksan kyllästyessä
hyvän maksajan rooliin, on riippuvainen siitä, miten neuvottelijamme
kykenevät pitämään Suomen puolta tulevissa ratkaisevissa
muutosneuvotteluissa. Jos asia jätetään yksin markkinavoimien
ratkaistavaksi, ei Suomelle jää omaa kulutusta vastaavaa elintarviketuotantoa.
Vuonna 2001 oli koko elintarviketuonti 1,8 mrd € ja vienti 0,9 mrd
€, eli tuonti oli kaksinkertainen vientiin verrattuna. Tuonti on
ollut koko EU ajan jatkuvassa kasvussa viime vuotta 2001 lukuunottamatta.
Nettotuonti on elintarvikesektorin rahavirroista n. 10 prosentin tasoa.
Tosiasia on, että liiketaloudellisesti maatalousyritykset antavat
sijoitetulle pääomalle huonon tuoton ja yrittäjälle
alhaisen palkan. Mutta näin on aina ollut. Uusia lisärasituksia
ei henkinen kestävyys enää kuitenkaan paljon salli.
SUOMEN MAATALOUS BRYSSELIN NÄKÖKULMASTA
EU on uusliberaalin talouspolitiikan
innokkaimpia toteuttajia. Nykymuotitermit, rajoittamaton vapaa kilpailu,
tehokkuusajattelu, yksityistäminen, harmonisointi ja usko jatkuvaan
kasvuun ovat tabuja.
On selvää, että tähän ajatteluun ei sovi se,
että ruokaa tuotetaan sellaisella alueella, jossa luontaiset edellytykset
ovat kaikkein huonoimmat. Suomelle ruoan tuottajan rooli ei näihin
kuvioihin siis luonnostaan sovi. On kuitenkin pidettävä mielessä,
että EU eikä mikään EU:n jäsenvaltio harjoita
yritystoimintaa, vaan sen tekevät yritykset ja yksityiset ihmiset.
EU säätää asetukset ja direktiivit eli laatii pelisäännöt.
Säännöt, joihin jäsenvaltioiden on sopeutettava oma
lainsäädäntönsä.
Tätä vapaata kilpakenttää kykenee parhaiten hyödyntämään
suurimmat, tehokkaimmat ja parhaimmat yritykset ja kyvykkäimmät
yksilöt. Siksi vapaakauppa suosii suuria ja vahvoja ja usein paikallinen
pienyrittäjä on häviäjä. Tästä samasta
syystä kehitysmaat ovat vapaakaupassa olleet kaiken aikaa häviäjiä
eikä vapaakaupasta hyötyjiä. Sama tosiasia tulee toteutumaan
myös itälaajenemisessa, jossa voitot tulee keräämään
monikansalliset suuryritykset ja häviäjinä ovat uudet jäsenmaat
ja niiden tavalliset kansalaiset. Poliittinen valtaeliitti ja muutamat
yritykset ovat heilläkin voittajan osassa.
Myös reuna-alueet, kuten Suomi, tulee näillä pelisäännöillä
vääjäämättä ajan kuluessa näivettymään
EU:n koilliseksi vedentakaiseksi maakunnaksi. Näin käy, ellei
politiikoilla ole ymmärrystä ja voimaa ottaa takaisin sitä
valtaa, jonka se on markkinavoimille luovuttanut. Suomi ei enää
ole suvereenisti itsensä herra, vaan on luovuttanut tulevaisuutensa
ylikansallisen päätöksenteon alle. Nyt tuota päätöksentekoa
dominoivat monikansalliset suuryhtiöt.
Urho Kittilä
Pälkänevedentie 137
36600 PÄLKÄNE
gsm 0400 624 903
fax 03 534 3385
e-mail jkittila@saunalahti.fi
sivun
alkuun
|