paluu

FT Thomas Wallgren:
Kirjoittaja on helsinkiläinen filosofi, Suomen Akatemian tutkija, joka tutkii modernia kulttuuria, rationaliteettia ja moraalista identiteettiä.

Artikkeli on julkaistu Ulkopolitiikka lehdessä lokakuussa 1997.

Emu ja infantiilin modernin loppu

Moderni kulttuuri on ympäristö- ja kehityskriisin tähden murroksen edessä. Modernin murros voi viedä "infantiiliin", "solidaariseen" tai "kyyniseen" moderniin. EU:n rahaliitto Emun syntyä on syytä tarkastella modernin kulttuurimurroksen näkökulmasta.

Suomen kulttuurinen identiteetti on viimeisen kahdensadan vuoden aikana perustavalla tavalla muuttunut. Nykyään maamme on läpikotaisin osa modernia länttä. Mutta kuinka tässä kävi? Juuri kun meistä tuli moderneja ihmisiä moderni joutuikin kriisiin. Me jouduimme kriisiin. Modernin kulttuurin murros lienee väistämätön. Murroksen luonteen ymmärtäminen voisi lisää vapauttamme valita tulevan kulttuurikehityksen pääsuunta.
Minkälaisesta murroksesta on siis kyse?

Kulttuurien kehityskaarta on joskus hedelmällistä verrata yksilön kehitykseen. Nuorella ihmisellä saattaa olla monenlaisia kykyjä ja ihanteita. Hän haluaa urheilusankaraksi, huippuohjaajaksi ja menestyväksi juristiksi. Aikuistumiseen kuuluu valintojen tekeminen ja omien rajojen tunnustaminen.
Modernille kulttuurille tyypillisiä arvoja ovat mm. rationaalisuus, ihmisten tasa-arvo ja globaali solidaarisuus, demokratia, vapaus, edistysusko, aineellinen yltäkylläisyys, taloudellinen kasvu, usko oman kulttuurin ja sen saavutusten yleismaailmalliseen pätevyyteen sekä pyrkimys muokata muita kulttuureja kaltaisiksemme.

Modernin aikakauden kultakautena, joka kesti jopa 1960-luvulle saakka, moderni ihminen saattoi uskoa mainittujen kulttuuri-ihanteiden yhteensopivuuteen. Tämä usko antoi modernille kulttuurille sille ominaista voimaa ja optimismia.

Modernin aikuistumiskriisi

Kulttuuripiirimme kehitysoptimismi ei tietenkään ole koskaan ollut jakamaton. Perusteellisen muutoksen eteen moderni kulttuuri joutui kuitenkin vasta törmättyään viime vuosikymmeninä kahteen maailmanhistoriallista merkitystä omaavan haasteeseen. Kehitysmaiden köhyys ja globaali kehityskriisi opettivat, ettei globaalia yhtenäiskulttuuria, aineellista yltäkylläisyyttä sekä maailmanlaajuista demokratiaa ja tasa-arvoa voida saavuttaa samanaikaisesti. Ympäristöongelmat opettivat, ettei jatkuva taloudellinen kasvu ja solidaarisuus kaiken elävän kanssa sovi yhteen.

Globaalien kehitys- ja ympäristöongelmien johdosta moderni kultturi on joutunut "aikuistumiskriisiin". Meidän on asetettava tavoitteemme arvojärjestykseen sillä uhalla, että historia tekee sen meille. Vaihtoehtoja on kolme. Voimme valita "solidaarisen modernin", jolloin pidämme kiinni universaalista demokratiasta ja tasa-arvosta aineellisen yltäkylläisyyden ja taloudellisen kasvun kustannuksella. Voimme myös valita "kyynisen modernin", jolloin luovumme demokratiasta ja tasa-arvosta taloudellisen kasvun ja yltäkylläisyyden pelastamiseksi. Lopuksi voimme valita "infantiilin modernin", jolloin pyrimme, vastoin parempaa tietoa, pitämään kiinni kaikista moderneista arvoista samaan aikaan.
Tämä on se kulttuurinen horisontti, jonka puitteissa EU hakee muotoaan ja olemassaololleen oikeutusta.

EU kyynisen modernin tielle?

EU:n edelläkävijä EY syntyi modernin kultuurin kulta-ajan lopuvaiheessa. 1950-luvulla vain sodat näyttivät olevan esteenä modernin kulttuurin ihanteiden koko paletin toteuttamiselle. EY loi taloudellisen yhteistyön kautta vakautta Länsi-Eurooppaan ja sen kautta edellytyksiä modernin kukoistukselle, tai näin ainakin EU-liturgiassa väitetään. Kehitys- ja ympäristökriisin noustessa kaikkien tietoisuuteen EY jäi kuitenkin infantiiliksi projektiksi.
EU on kulttuurisesti tietoisempi hanke kuin EY. EU:ta rakennettaessa ollaan tietoisesti luovuttu demokratian ihanteesta taloudellisen ja valtapoliittisen menestyksen takaamiseksi. On historiallinen paradoksi, että EU olisi epädemokraattisuutensa johdosta kelvoton EU:n jäseneksi.

Emun kolmannen vaiheen myötä EU on lopullisesti astumassa infantiilista modernista kyynisen modernin tielle. Emun lähentymiskriteerit ovat vieneet kaikkien EU-maiden talouspolitiikan monetarismin suuntaan. Köyhyyden väistyminen ja tasa-arvo, esimerkiksi työllisyysasteen ja sukupuolten välisen tasa-arvon kohentumisen tai alueellisten varallisuuserojen kaventumisen mielessä, eivät Emun oloissa ole kehityksen ja menestyksen mittareita.
Emun yhteisvaluutan voimaantulon jälkeen EU:n talouspolitiikka nojaa ns. vakaus- ja kasvusopimukseen. Sopimus terävöittää entisestään EU:n talouspolitiikan monetaristista peruslinjaa. EMUn kolmannen vaiheen käynnistäminen vähentää myös edelleen demokratiaa EU:ssa kun se keskittää rahapoliittista valtaa "Euroopan" keskuspankin virkamiesjohtokunnalle, jonka demokraattinen mandaatti ja vastuullisuus on olematon.
Kaiken kaikkiaan Emu on suuren luokan ratkaisu eikä vain siksi, että Emu on EU-liittovaltiohankkeen moottori.

Valinnan pakko

Rahaliitto Emu syntyy - tai jää syntymättä - keskellä modernin lännen kulttuurin syvää kriisiä. Paluuta infantiiliin moderniin ei ole. Länsieurooppalaisten on tehtävä valinta kyynisen ja solidaarisen modernin välillä. Kumpikaan valinta ei tuo ongelmatonta tulevaisuutta.
Kyyninen moderni tuo maallista menestystä monille, mutta myös kasvavan eriarvoisuuden, taantuvan demokratian ja syvenevän ympäristökriisin. Solidaarinen moderni voi toteutua vain jos luovumme jatkuvan talouden ja kulutusmahdollisuuksien kasvun unelmasta ja opimme asettamaan demokratian ja universaalin tasa-arvon ihanteen keskeisiksi arvoiksemme ja käytännön toimiemme ohjenuoraksi.
Yhteisvaluutan myötä EU:n ydinalueesta on tulossa maailman toistaiseksi tietoisin ja mittavin kyynisen modernin projekti. Sitä voivat kannattaa älyllisesti puhtain paperein kaikki ne, joille tasa-arvo ja demokratia eivät ole tärkeitä arvoja. Samoin moni infantiilin modernin puolustaja tulee kannattamaan sitä siinä mielettömässä uskossa, ettei kehitys- ja ympäristökriisi pakota meitä kulttuuripoliittisiin valintoihin.

English abstract:

The emergence of global environmental problems and the global development crisis implies an "adolescence crisis" for modernity. The age of optimistic modernity, with its belief in the commensurability of all key modern ideals including e.g. global solidarity, democracy and ever-increasing affluence, has come to an end. A transformation of modernity is on its way. The transformation can lead to "infantile modernity", a modernity "of solidarity", or "cynical modernity". The construction of the European Montery Union is discussed in the light of the current tramsformations of modernity.