Naiskaartia julisteineen, vasemmalta: Helena Kekkonen, Anna Louhivuori, Leena Kekkonen ja Marjut Haussila.
Huolimatta aika kipakasta pakkasesta Helsingin rautatientorilla lauantaina 15. 2. väkeä oli jo ajoissa kertynyt paljon ja tunnelma heti innostava! TEPin lakana TEKNIIKKA ELÄMÄÄ PALVELEMAAN näkyi niin kauas, ettei suunnistusvaikeuksia tullut. Jouko Niemi ja Elina Järvenpää olivat päämestareina tehneet kookkaan tekstin, jota kuljettamaan asettuivat Joukon ohella Hannu Virtanen ja Claus Montonen. Ilkka Norros, tunnetuimpia rauhanaktivisteja, oli tietenkin jo paikalla, samoin serkkuni Leena Kekkonen, (välillä Häyrynen).
Yhä enemmän tuli tuttuja ja tuntemattomia, joiden välinen ero jäi pieneksi; oltiin ikäänkuin samaa perhettä yhteisen aatteen vuoksi! Ilmiön on voinut huomata ennenkin rauhanmarsseilla, nyt ehkä hetki koettiin vakavammin, eikä minkäänlaisista häiriöistä ollut pienintäkään merkkiä. Puheet pakkasessa kestivät turhankin kauan, kun kuuluvuuskaan ei ollut kovin hyvä. Tunnin kuluttua mielellään lähdettiin liikkeelle.
Matka Kaivopuistoa kohti alkoi hitaasti, mutta jo Mannerheimintielle käännyttäessä päästiin normaaliin kävelyvauhtiin. Useimmin toistetut ”Ei iskua Irakiin” ja ”Ei pommeja” eivät tulleet kovinkaan suurella äänivolyymillä, mutta näky oli komea. Koko Aleksanterinkatu oli pitkän aikaa täynnä Stockmannin kulmalta Suurtorin reunaan asti, josta käännyttiin Eiraa kohti. ”Näin paljon rauhan puolesta, kannatti lähteä”, ajatteli moni tuntiessaan, että todellisesta vaikuttamisesta oli kysymys. Uskollinen kameravanhukseni jäätyi, mutta onneksi sain tallennetuksi Rautatientorin kylttikuvat muistoksi lastenlapsille sekä Martti Holmström’ille TEP-tiedotteeseen.
Marssijoiden tarkoitus oli selvä sodan estäminen: ”Tavoittakoon viestimme kaikki hyökkäyksen kannattajat, sillä mitään oikeutusta sodalle ei voi olla”, tuli spontaanisti mieleen, samoinkuin halu suojella nimenomaan Irakin siviiliväestöä yhdessä muiden maiden kansalaisten kanssa: ”Käytettäköön kärsivällisesti kaikki diplomaattiset keinot ja neuvottelut sodan sijasta.”
Perillä Kaivopuistossa tunnin kävelyn jälkeen oli mahdollista tavata lisää rauhanihmisiä. Toinen läpyskäni ”Isovanhemmat rauhan tueksi” kiinnosti yhä, jotkut sitä valokuvailivat ja ilmaisivat tyytyväisyytensä. Satu Torikalta ehdin kuulla tärkeimmät kuulumiset; TEP oli hyvin mielessä! Lopuksi jouduin vielä raitiovaunussa kahden nuorukaisen kehujen kohteeksi kylteilläni; pitivät minua ”esimerkillisenä veteraanina”. Rauhankasvatusinstituutin pääsihteeri, Annukka Niva kyltteineen KASVATUS RAUHAA PALVELEMAAN myös nousi samaan vaunuun.
TV-uutisissa haastateltiin kahteen kertaan vierelläni marssinutta isoäiti Anna Louhivuorta. Koko maailman osallistujien määräksi arvioitiin n. 15 miljoonaa! Suomen osuudeksi tuli siis 1 promille. Kun sota tätä kirjoitettaessa 25.2. näyttää yhä väistämättömältä, olisi jo suurboikotin aika!
Risto Kekkonen