Ennen vuotta 1983 toiminutta STTK:n Rauhanvaltuuskuntaa voidaan pitää ensimmäisenä tekniikan alalla toimivien rauhanryhmänä Suomessa. Valtuuskunnan puheenjohtajana oli Osmo Hassi ja sihteerinä Erkki Maasalo ja sen keskuudessa syntyi ajatus laajentaa toiminta avoimeksi kaikille tekniikan vaikutuksista kiinnostuneille.
Valtuuskunta kutsui koolle ensimmäisen kokouksen 21.5.83 Kalliolassa Helsingissä, johon osallistui yli sata insinööriä, teknikkoa ja muutoin kiinnostunutta kuulijaa. Tunnelma oli innostunut, alustukset ajankohtaan osuvia ja valtaosa osallistujista merkitsi nimensä perustettavan yhdistyksen liittymislistaan.
Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin perustamiskokouksessa Lallukan taiteilijakodissa 23.10.83 YK:n aseidenriisuntaviikolla. Johtokuntaan valittiin 15 jäsentä ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Veikko Porra; jaostot käynnistyivät. Saman viikon rauhanmarssin pyörivässä palkistossa oli vielä nimenä TEKNIIKKA ELÄMÄÄ VARTEN, joka hyvin näkyi Suurkirkon portailtakin.
Sääntöjen 2. pykälä antoi kuvan asetetuista toimintatavoitteista:
”Tarkoituksena on saada tekniikan kehitys suuntautumaan siten, että se edistää rauhantilan saavuttamista ja säilyttämistä kaikkialla maailmassa, ihmiskunnan elinmahdollisuuksien paranemista ja luonnonvarojen käyttöä tuntien vastuuta niiden riittämisestä ja oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Yhdistys vastustaa asevarustelua, etsii varustelutuotannolle rauhaa palvelevia sekä elämää suojelevia vaihtoehtoja. Yhdistyksen tarkoituksena on laajentaa tekniikan asiantuntijoiden eettistä tietoisuutta koko ihmiskuntaa koskevissa globaalisissa ongelmissa.”
Insinöörien silloinen tilanne oli Veikko Porran mielestä ‘alisteinen’. He olivat sidoksissa työnantajayhteisöihinsä eivätkä katsoneet vastuunsa ulottuvan tekniikan seurauksiin eikä käyttäjien aiheuttamiin haittoihin. Vastuu syntyy eettisen tietoisuuden kautta, jonka herättämiseksi koulutus on avainasemassa. Aiheesta pidettiin lukuisia seminaareja. TEPin johtokunnan aktiivien lisäksi luennoitsijoiksi saatiin tutkijoita ja tiedemiehiä. Useaan kertaan luennoineista suomalaisista on mainittava ennenkaikkea Ilkka Niiniluoto, Pentti Malaska ja Marja-Liisa Swantz.
Veikko Porra täydentää aivoriihen aineksia etiikasta.
Teknillisen korkeakoulun rehtori Jussi Hyypälle jätettiin 22.2.88 ehdotus, jossa "Kaikenasteiseen tekniikan opetukseen tulisi sisällyttää tekniikan yhteiskunnallisia vaikutuksia, sen historiaa, filosofiaa ja etiikkaa käsittelevä osuus". Seuraavana vuonna yhteisessä työryhmässä oppilaskunnan kanssa muotoutui luentosarja "Tekniikka, arvot ja tulevaisuus", joka sitten Unto Laineen johdolla toteutettiin kevätlukukaudella 1990. Luentosarja saavutti suuren suosion ja se osaltaan edisti vastaavien teemasarjojen toteuttamista muissakin oppilaitoksissa Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella...
Viisivuotisjulkaisuun ”Tekniikka elämää palvelemaan” kerättiin painavimmat puheenvuorot. Myös muut Tekniikan alan järjestöt kiinnostuivat etiikan merkityksestä. TFiF, TEK ja Insinööriliitto järjestivät seminaareja, kuten TEK (Tekniikan Akateemiset) "Insinöörin etiikka teknistyvässä maailmassa" sekä Insinööriliitto ”Miten olis’ tippa etiikkaa?”, joista ilmestyivät julkaisut ja joiden ohessa uusittiin kunniasäännöt.
Julkaisu ”Vastuulliseen teknologiaan” ilmestyi vuonna 1993; etiikan merkityksestä riitti uusia ja ajankohtaisia näkökulmia edelleenkin runsaasti.
Maailman suurta asevarustelua pidettiin alusta alkaen suurena voimavarojen tuhlauksena ja väärinkäyttönä. Suomen kannalta Hornet-hävittäjähankintojen supistamisesta tuli TEPin suurin yksittäinen kampanja, joka aloitettiin keväällä 1991 kansanedustajille suoritetulla tiedustelulla, jolla voitiin osoittaa eduskunnan enemmistön olevan vähennetyn hankintamäärän kannalla. 30.10.91 järjestettiin eduskunnan auditoriossa keskustelutilaisuus otsikolla "Onko nyt hävittäjähankintojen aika?". Pääministerille jätettyyn avoimeen vetoomukseen hankintojen supistamiseksi ja lykkäämiseksi kerättiin 32:n tunnetun henkilön nimet, luettelon alkaessa professori Göran von Bonsdorff'illa ja päättyessä akateemikko Georg Henrik von Wright'iin. Lehtikirjoittelu ulotettiin myös maakuntalehtiin. Viimeksi kerättiin yhteisvetoomukseen kaikki ammatilliset rauhanjärjestöt. TEPin kannanottoon viitattiin myös eduskuntakäsittelyssä.
Vaikka asetettua päämäärää ei saavutettukaan, kampanja sai osakseen merkittävää huomiota.
Kymmenvuotisjuhlakokouksessa puhetta johti Antero Honkasalo.Claus Montonen, vasemmalla, toimi TEPin puheenjohtajana vuodet 1994-1996.
Berliinin suuressa kongressissa 29.11.1991 perustettiin "International Network of Engineers and Scientists for Global Responsibility" (INES), jota oli edeltänyt pitkä valmistelutyö. TEP osallistui kongressin valmisteluun ja vaikutti mm. siihen, että monet TEPin tavoitteet tulivat myös uuden järjestön ohjelmaan.
Claus Montonen valittiin johtokunnan jäseneksi ja toimi mm. rahastonhoitajana, INES-Newsletter-julkaisun toimittajana sekä nykyisin vielä toimeenpanevan komitean jäsenenä. INES on kasvanut useine solmuineen ja projektiryhmineen huomattavaksi kansainväliseksi vaikuttajaksi.
Hanasaaressa pidettiin 1-2.10.88 Pohjoismaisten ammattialakohtaisten rauhanjärjestöjen yhteisseminaari aiheena "Yhteinen turvallisuus" ja Tampereen kansainvälisen metsäkongressin yhteydessä 10.8.95 'Satellite Meeting' aiheesta "Solar cookers as a means for reducing deforestration".
Ensimmäinen vierailumatka tehtiin vuonna 1985 Ruotsiin "Ingenjörer mot kärnvapen"-järjestöön ja rauhantutkimuslaitos SIPRIin tutustumista varten. Vuonna 1986 vuorossa oli Moskova ja vuonna 1989 Viro…
Kehitysyhteistyöprojektien vaiheet ja volyymit
Kehitysyhteistyön katsottiin ehdottomasti kuuluvan TEPin toimintaan konkretisoimalla sen tavoitteita.
Ensimmäinen kohde oli oman kummiopiskelijan hankkiminen vuonna 1985, joksi kutsuttiin etelä-afrikkalainen Barney Mogane ANC:n pakolaisleiriltä Tansaniasta. Barney opiskeli tietotekniikkaa Raahen teknillisessä oppilaitoksessa ja valmistuttuaan tietokoneteknikoksi keväällä 1993 palasi Etelä-Afrikkaan alansa työhön.
Päätehtäväksi muodostui kehitysmaihin soveltuvan teknologian edistäminen. Ensi projekti oli rakennustyökalusarjojen toimittamisella kehitysmaihin vuosien 1990-91 aikana Tansaniaan ja Namibiaan, mutta vuonna 1992 projekti laajeni "Soveltuva teknologia"-projektiksi, johon sisältyi Namibiassa puutarhan perustaminen ja ympäristöä huomioivien laitteiden toimittaminen Namibiaan. Ensimmäinen aurinkokeitin toimitettiin vuonna 1992 Oshakatin alueelle, jonne Petri Konttinen suoritti kolme matkaa vuosina 1994-95 ohjaamaan laatikkokeittimien rakentamista, ja laati myös diploomityönsä "Solar cookers for use in Namibia". Jouko Niemi oli neuvomassa ja rakentamassa keitinverstasta vuosina 1996-97 naisjärjestö Pendukalle Windhoek’iin, jossa keitinvalmistus edelleen jatkuu.
Vuonna 1995 julkaistiin käsikirja "Something new under the sun" ja kaksi vuotta myöhemmin uudistettu painos "Manual TFL-2 for solar cookers". Suomessa pidettiin 30 rakentamiskurssia. Laatikkokeittimiä toimitettiin kehitysmaihin 125, tehokkaampia paraboloidikeittimiä 20.
Viimeinen vuosien 2001 - 2003 projektisuunnitelma käsittävää soveltuvan teknologian keskuksen, ”Green Namibia Eco-Centre”n rakentamisen Ongwedivaan tavoitteena ekoteknologian edistäminen, naisten aseman parantaminen ja työllisyyden lisääminen.
Uudeksi kohdemaaksi on kuluvana vuonna otettu Bolivia, jossa kohteena on syrjäseutujen energiatilanteen helpottaminen ja elinolojen parantaminen.
Energiatilanne tuli esille vuoden 1992 aikana viidennen ydinvoimalan lupahakemuksen johdosta. TEP esitti lausunnossaan kauppa-ja teollisuusministerille mm. energian säästöä voimakkaammin ohjaavia toimenpiteitä, uusiutuvien energialähteiden suurempaa osuutta energiatuotannosta, myös tutkimuksen painottamista uusiutuvien energialähteiden hyväksi. Uuden suurvoimalan sijasta ehdotettiin uutta tekniikkaa käyttäviä pienvoimaloita.
Ympäristöministeri Pekka Haavistolle jätettiin vetoomus vuoden 1995 kesäkuussa energia-alan kehittämisestä. Samalla luovutettiin hänelle sadas Suomessa valmistettu aurinkokeitin. Keväällä 1997 jätettiin eduskuntaryhmille yhteisvetoomus "Energiastrategia uusiutuvien energialähteiden ja säästön hyödyntämiseksi."
Mm. Kioton ympäristökokoukseen osallistunut Ari Lampinen on ollut keskeisenä henkilönä laatimassa kansalais-järjestöjen ja TEPin ympäristö- sekä kauppa-ja teollisuusministeriöille jätettyjä lausuntoja kestävän energiastrategian toteuttamiseksi, ja lähdössä Johannesburgin Rio + 10 -konferenssiin. Ari Lampinen on myös ollut luomassa koulujen ympäristöopetusta palvelevaa SOLIS-projektia ja osallistunut Suomessa aktiivisesti mm. ajankohtaiseen tuulivoimakeskusteluun.
Suora vaikutuskanava TEPistä Ympäristöministeriöön.
TEPin perustajajäsen Satu Hassi saa paraboloidikeittimen nykyiseltä puheenjohtaja Antero Honkasalolta.
Yhdistyksen perustamisvaiheessa valitut tavoitteet ovat osoittautuneet edelleen ajankohtaisiksi ja niiden merkitys osana "kestävää kehitystä" on kasvanut.
Asetettujen toimintatavoitteiden saavuttamiseksi on ollut helppo valita konkreettisia kohteita, joiden priorisointi on osoittautunut yhdeksi tärkeäksi toiminnan strategiaksi. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa, joista ensisijalla ovat olleet tekniikan-, rauhan-, kehitysyhteistyö- ja luonnonsuojelujärjestöt, on osoittautunut tulokselliseksi.
Yhteiset neuvottelut, kokoontumiset, - viimeksi TEP-klubi, ovat inspiroineet toimintaa ja saadun positiivisen palautteen ohella kannustaneet työhön, jossa tekniikka todella palvelee elämää.
Koonnut Risto Kekkonen