Tiina Kukkonen
Festivaalien oman tulonhankinnan ja kasvun vuodet 1993-1999
///Festivaalien keskimääräinen oma tulonhankinta kasvoi voimakkaasti vuodesta 1993 vuoteen 1999. Samalla julkinen tuki aleni keskimäärin lievästi. Tulojen kasvaessa festivaalit laajensivat aluksi voimakkaasti toimintaansa. Ohjelmakustannukset kasvoivat vuoteen 1994 ja lievemmin vuoteen 1996 saakka. Sen jälkeen aineiston festivaalien keskimääräiset ohjelmakustannukset alenivat lievästi, ja festivaalien tulos koheni.///
Festivaalit muodostavat keskeisen ja laajalle levinneen osan suomalaista kulttuuritarjontaa. Festivaalien joustava organisaatiorakenne mahdollistaa runsaan ja monipuolisen kulttuuritarjonnan myös alueilla, joiden yleisöpohja, resurssit ja taiteilijat eivät mahdollistaisi yhtä runsasta kulttuurituotantoa ympärivuotisena. Festivaalit kasvattavat kiinnostusta kulttuuriin, luovat yhteyksiä, lisäävät innovatiivisuutta ja tarjoavat taiteilijoille runsaasti esiintymistilaisuuksia. Festivaalit toimivat monipuolisin taloudellisin yhteyksin järjestöelämään, julkishallintoon ja yritysmaailmaan ja ei rahalliseen talouteen. Festivaalien joustava organisaatiorakenne lisää festivaalien mahdollisuuksia hankkia tuloja eri lähteistä, mutta toisaalta tulonlähteet säilyvät usein vakiintumattomina, ja festivaalit ovat alttiita suhdannevaihteluille.
Tässä käsiteltävät festivaalit ovat festivaalien etu- ja yhteistyöjärjestön Finland Festivals ry:n kyselyihin vastanneita jäseniä vuodelta 1999 ja sen lisäksi vuosilta 1993, 1994 ja 1996. FF:n jäsenistöön lukeutuu festivaaleja koko Suomen alueelta. Jäsenistöön sisältyy useiden taiteenalojen festivaaleja, mutta säveltaiteen festivaalit muodostavat noin 70 % FF:n jäsenistöstä. Vuosittaiset 28-40 vastaajaa muodostivat yli puolet kulloisenkin vuoden FF:n jäsenistöstä. Useat festivaalit harjoittavat myös taloudellisesti merkittävää toimintaa. Vuonna 1999 aineistoon lukeutui 14 tuloiltaan miljoonan alittavaa festivaalia, 14 tuloiltaan 1-5 miljoonan festivaalia ja 5 festivaalia, joiden tulot ylsivät kahdeksasta yli 30 miljoonaan markkaan. Vuosikymmenen alkuun verrattuna suurehkot festivaalit ovat yleistyneet aineistossa. Samalla skaalaerot ovat pienentyneet hieman ja tulojakaumat ovat tasoittuneet. Aineiston festivaalit saivat huomattavan määrän sponsorirahaa koko kulttuurin sponsorointiin verrattuna. Aineiston festivaalit saivat vuosittain 44-75 % ainoasta valtakunnallisesta festivaaleille suunnatusta julkisesta tuesta, opetusministeriön festivaaleille suuntaamasta tuesta, joka kuitenkin muodosti vuonna 1999 keskimäärin enää 6 % festivaalien tuloista.
Festivaalien keskimääräiset tulot ovat kasvaneet vuoden 1999 neljään mmk:aan. Kuitenkin puolet vastaajista sai vuonna 1999 enintään 1,1 mmk:n tuloja. Vuonna 1999 pienimpien festivaalien tulot muodostivat sadasosan suurempien tuloista, ja tuloerot olivat hieman kaventuneet vuosiin 1993 ja 1994 verrattuna. Silti myös vuoden 1999 aineisto sisältää pieniäkin festivaaleja, joista osa on tullut mukaan FF:n kyselyihin vasta vuosikymmenen lopussa.
Toiminta laajentuu - tulot ja etenkin oma tulonhankinta kasvavat
Jakson 1993-1999 alkaessa festivaalit kärsivät lamasta sponsoroinnin ja lievemmin julkisen tuen vähenemisen myötä. Myös festivaalien kohtaama kulutuskysyntä jäi seuraaviin vuosiin nähden alimmilleen vuonna 1993. Vuoteen 1999 saakka festivaalien talous on keskimäärin kohentunut vuosi vuodelta, ja samalla useat festivaalit ovat laajentuneet tuloiltaan moninkertaisiksi. Vuodesta 1993 vuoteen 1999 festivaalien keskimääräiset kokonaistulot ovat kasvaneet vuoden 1999 hinnoin keskimäärin 10 % ja 250 000 markkaa vuotta kohden samalla, kun keskimääräiset kokonaismenot ovat kasvaneet 8 % vuotta kohden. Festivaalien oma tulonhankinta kasvoi 6 vuoden ajalla keskimäärin 252 000 ja 17 % vuotta kohden. Festivaalien talouden kohentuminen juontuu oman tulonhankinnan keskimääräisestä nimellisestä 19 % vuosikasvusta. Kaiken kokoisiin festivaaleihin kuului voimakkaasti omaa tulonhankintaa kasvattaneita festivaaleja, mutta tuloiltaan yli miljoonan markan festivaalit kasvoivat keskimäärin markkamääräisesti voimakkaimmin. (Kuva 1)
Kuva 1: Festivaalien keskimääräinen tulo- ja menokehitys 1993-1999
Vuonna 1999 keskimäärin kolme neljännestä festivaalien tuesta muodostui yksityisistä tuloista. Lähes puolet tuloista muodostui lipputuloista. Sponsoriraha ja muu myynti muodostivat yhdessä miltei kolmanneksen festivaalien tuloista. Suuria sponsorirahan saajia sisältyi lukumääräisesti eniten vuosien 1996 ja 1999 aineistoihin. Oma tulonhankinta ja etenkin sponsoriraha kasvattivat festivaalien tuloeroja. Suuret sponsorirahat kasaantuivat etenkin vuonna 1999 harvoille festivaaleille.(Kuva 2)
Julkinen tuki tasasi tuloeroja - määrältään julkinen tuki aleni
Festivaalien keskimääräinen julkinen tuki aleni prosentilla vuotta kohden reaalihinnoin vuodesta 1993 vuoteen 1999. Julkisista tuista yleisimpänä ja merkittävimpänä oli kuntien tuki, joka muodosti yksin keskimäärin 15 % tuloista. Kunnan tuen myötä julkiset tuet nousivat omaa tulonhankintaa lievemmin vuodesta 1993 vuoteen 1996 ja laskivat jälleen vuonna 1999. Useimpien festivaalien valtiolta saama tuki väheni yhtämittaisesti vuodesta 1993 vuoteen 1999. Muista julkisista tuista yleisimmin festivaalit saavat tukea säätiöltä. Muista julkisista tuista keskimäärin suurimpia ovat EU-tuet. (Kuva 2)


Kuva 2: Festivaalien tulorakenne vuonna 1999.

Festivaalien julkiset tuet saattavat harkinnanvaraisuutensa vuoksi olla suhdanneherkkiä useisiin muihin julkisiin tukiin verrattuna. Etenkin laskusuhdanteessa julkinen tuki näyttäisi kuitenkin turvaavan festivaalien toimintaa. Lama-aikaan vuonna 1993 keskimäärin 43 % festivaalien tuloista muodostui julkisesta tuesta. Oman tulonhankinnan kasvun myötä julkinen tuki muodosti vuonna 1999 keskimäärin enää neljänneksen tuloista. Samalla useiden festivaalien riippuvuus julkisesta tuesta on vähentynyt. Vuonna 1999 enää alle puolet festivaaleista sai yli puolet tuloistaan julkiselta sektorilta. Festivaalikohtaiset erot ovat kuitenkin suuria, ja etenkin pienimpiin festivaaleihin kuuluu myös festivaaleja, jotka saavat yli puolet tuloistaan julkisina tukina. Yleisestä noususuhdanteesta huolimatta julkisesta tuesta riippuvaisten festivaalien tuki on saattanut laskea kustannustasoa nopeammin etenkin, jos festivaali on samalla menettänyt julkishallinnon ennen tarjoamia ei rahallisia panoksia: ilmaistiloja ja henkilöstöä.
Vuonna 1999 aineistoon sisältyi myös ensi kerran useita festivaaleja, jotka saivat tukea ainoastaan joko julkisena tukena tai sponsorirahana. Kokonaisuudessaan julkiset tuet myös tasaavat festivaalien tuloeroja siitä huolimatta, että julkisten tukien piiriin kuului enää 88 % aineiston festivaaleista vuonna 1999 ja aineistoon kuului kaksi 5-6 mmk julkista tukea saanutta festivaalia. Keskimäärin festivaalit saivat julkista tukea hieman alle miljoonan vuonna 1999.
Festivaalit hyödyntävät monipuolisesti ei-rahallista taloutta
Festivaaleista miltei jokainen kertoi hyödyntäneensä vuonna 1999 ei rahallisia panoksia, kuten vapaaehtoisia, muiden organisaatioiden palkkaamaa henkilöstöä ja lahjoittamia tiloja, sekä partneri- ja markkinointiyhteistyötä. Yli kolme neljästä festivaalista hyödyntää vapaaehtoisia ja 85 % joko vapaaehtoisia tai muiden palkkaamaa henkilöstöä. 55 % vuoden 1999 vastaajista harjoitti partneri- ja markkinointiyhteistyötä. Keskimäärin festivaalit arvioivat partneri- ja markkinointiyhteistyön arvoksi 334 000 markkaa ja muiden palkkaaman henkilöstön arvoksi keskimäärin 196 000 markkaa. Tila-alennuksia vastaajat saivat keskimäärin 30 000 markan arvosta.
Puolet menoista ohjelmakustannuksiin 
Festivaalien menoista keskimäärin noin puolet kului ohjelmaan. Festivaalikohtaiset menorakenteen erot ovat kuitenkin melko suuria. Enimmillään festivaali käytti menoistaan ohjelmaan 84 % vuonna 1999. Festivaalien taiteilijakustannukset nousevat markkamääräisesti tulojen kasvaessa. Nousu ei kuitenkaan ole aivan yhdenmukaista. Sponsorirahaa saavat festivaalit saavat keskimääräistä suurempia tuloja ja käyttävät enemmän rahaa myös ohjelmistoon, vaikka kaikkein suurimmat käyttävät prosentuaalisesti niukasti pienemmän osuuden ohjelmistoon. Kuitenkaan taiteilijakustannukset eivät nouse poikkeuksetta julkisen tuen tai sponsorirahan määrän mukaan. 
Noin kolmannes menoista kului henkilöstöön, hallintoon ja muihin kustannuksiin. Henkilöstöön kului keskimäärin hieman yli 10 %, ja kaksi kolmasosaa henkilöstökustannuksista kului vakituiseen henkilöstöön. Markkinointiin kului keskimäärin 17 % menoista. (Kuva 3) 


Kuva 3: Festivaalien menorakenne vuonna 1999.

Ainoana kustannuseristä keskimääräiset markkinointikustannukset kasvoivat yhdenmukaisesti vuodesta 1993 vuoteen 1999. Etenkin tuloiltaan yli 8 miljoonan markan festivaalien markkinointikustannusten osuus kasvoi 11%:sta 18%:iin tuloista vuoteen 1999 mennessä. Useat voimakkaasti markkinointia kasvattaneet festivaalit saivat myös sponsorirahan ja oman tulonhankinnan kasvamaan. Tulojen kasvaessa osa festivaaleista laajentaa toimintaansa, ja viimein osa suurehkoista festivaaleista alkaa kerätä voittoa. Tulojen kasvaessa voimakkaasti menot ovat kasvaneet hieman hitaammin, vaikka yleinen kustannustaso on laskenut jakson 1993-1999 ajan. Ohjelmakustannusten kasvu muodosti noin puolet festivaalien keskimääräisestä menojen kasvusta. Festivaalien tulotaso saattoi olla vuosina 1993 ja 1994 vielä niin matalalla, että suinkin liikenevät rahat käytettiin festivaalin säilyttämiseksi olennaisimman, ohjelman pyörittämiseen. Ohjelmamenot kasvoivat keskimäärin tulojen kasvun verran vuodesta 1993 vuoteen 1994. Vuoden 1994 jälkeen festivaalien keskimääräiset tulot kasvoivat oman tulonhankinnan kasvun myötä edelleen voimakkaasti, mutta festivaalit eivät menoista päätellen laajentaneet toimintaansa enää yhtä paljon kuin tulot kasvoivat. Ohjelmakustannukset kasvoivat hieman tulojen kasvua lievemmin vuoteen 1996, ja alenivat 3 % vuotta kohden vuosina 1996-1999. Samalla festivaalien talous keskimäärin koheni ja festivaalit lisäsivät myös henkilöstö- hallinto- ja muita menojaan.
Jakson aikana kulttuuri- ja vapaa-aikahyödykkeiden hinnat ovat nousseet yleisen kustannustason samalla laskiessa. Vuodesta 1996 lähtien aineiston festivaalien tulot ovat keskimäärin ja mediaaniltaan ylittäneet menot. Festivaalien kasvu kertoo toisaalta lievästä hintatason noususta, toisaalta festivaalien toiminnan voimakkaasta noususta ja osittain useiden festivaalin kannattavuuden parantumisesta. Festivaalien toiminta on laajentunut jakson aikana, muta laajentumisen määrä ei ole suoraan nähtävissä menojen kasvusta. 
Festivaalien kustannuskehitykseen vaikuttaa käytettävissä olevien tulojen ja yleisen kustannuskehityksen lisäksi myös festivaalin mahdollisuus hyödyntää ei-rahallisia panoksia. Koska julkiset tuet ovat alentuneet lievästi ja ei-rahallisten panosten myöntäminen saattaa muuttua, osa julkisista tuista riippuvaisista festivaaleista voi kärsiä kielteisestä tulo- ja kustannuskehityksestä. Suuri osa festivaaleista toimii edelleen vuonna 1999 niukasti tappiollisina ja julkisen tuen saajat ovat tappiollisia hieman sponsorirahan saajia useammin. Tämä voi johtua toisaalta erilaista tulosta suosivista rahoituskäytännöistä, toisaalta siitä, että julkiset tuet eivät ole kasvaneet ja useiden festivaalien saamat julkiset tuet ovat alentuneet ehkä yleisen kustannustason laskua voimakkaamminkin.
Artikkeli pohjautuu taiteen keskustoimikunnan Työpapereita -sarjassa pian julkaistavaan Tiina Kukkosen tutkimukseen festivaalien tulo- ja menorakenteesta. Aineiston muodostavat taiteen keskustoimikunnan ja Finland Festivals ry:n (FF:n) jäsenten vuoden 1999 talouteen keskittynyt kysely sekä FF:n jäsenkyselyissään vuosilta 1993, 1994, 1996 keräämät taloustiedot. Tutkimus on jatkoa vuonna 2000 ilmestyneelle työpaperille "Festivaalit 1996-2000, Tilastotietoa kulttuuritapahtumien julkisesta tuesta, taloudesta ja yleisöistä".