Seija Suontausta

Synnyin ja kävin kouluni Kankaanpäässä Pohjois-Satakunnassa. Musiikin tekemisessä olen itseoppinut soittajana, laulajana, biisintekijänä, roudarina, managerina, fanina. Viimeisimpiä orkestereitani ovat olleet Pillumination (2021-2022 jne), Siistit limakalvot (2021), Urheilutunti (2011), Dreaming Avantguard (2006-2008) sekä Poikatyttöbändi (1998-2005). Aiempia muun muassa Taikatuu (1992-1994), Extaasi (1985-1989) ja Modesty Blaise (1989). Vuosina 2007-2020 lauloin kuoroissa sopraanoa tai alttoa ja vuosina 2012-2015 alttoa tai tenoria Gospel Helsinki kuorossa.

Tai Chi Chuan

Taijin harrastamisen aloitin 2008 monien hyvien opettajien johdolla. ITCCA Finland ry on suositeltava paikka lajiin tutustumiseen ja syventymiseen.

Hairahdukset

Perinteisen taidemaalarin koulutuksen hairahduin käymään Vapaassa taidekoulussa 1993-96. Maalauksiani on ollut esilla muun muassa Nuorten näyttelyssä Helsingin Taidehallissa. Työskentelytapani on niin hidas ja tuskallinen, että töitäni on harvoin saatavilla.

Kotisivut

Internet-teknologioita olen harjoitellut työssäni Katto-Meny internet-osuuskunnassa 1998-2009 sekä legendaarisessa Meteori Books Oy:ssä. Mielelläni autan internetiin ja someen liittyvissä asioissa.

Yhteys

Minuun saat yhteyden sähköpostilla seija.suontausta (merkki) iki.fi tai puhelimella 040 7592390. Hei ja nähdään taas pian!

Poika ja lintu maalaus

1998-2022 www.iki.fi/seija.suontausta

8.8.2022 update by Seya