23.10.2008
Sami Määttä

Välähdyksiä Suutarilasta


Olen kulkenut heikohko kännykkäkamera taskussa ja silloin tällöin kuvannut entisen kotikaupunginosani Suutarilan paikkoja ja palveluja. Tässä muutama välähdys.





Haamuja esittävillä piirroksilla varustettu kioski oli alunperin vaaleanpunainen, mutta maalattiin keltaiseksi vuonna 2008. Vaaleanpunaisena se pääsi mm. Demari-lehden mainoskuviin. Monelle vieraalle on selostettu Suutarilassa suunnistamisen alkeet nimenomaan Haamukioskin avulla. Kuvasin kiskan heinäkuisessa ilta-auringossa.




Kummallinen uutuus ilmestyi Suutarilaan, olikohan se 2007: kiertoliittymä, jossa ei oikein mahtunut kiertämään. Tämä katutaide varmasti lisää koululaisten ja muiden jalankulkijoiden turvallisuutta, mutta autoilijat olivat ainakin aluksi ymmällään järjestelystä. Kuva on kesältä 2008.




Siltamäen ostari on aikaa myöten muuttunut silmissäni tyylikkääksi. Ja kokokin tuntuu juuri sopivalta näinä aikoina, kun erilaisia jumboja rakennellaan kehityksen nimissä. Tämä kuva on helmikuulta 2007.




Ikäihmisten tapaamispaikka Siltamäen korttelitupa toimii ostoskeskuksessa. Taustalla ovat seurakunnan tilat. Arkkitehtuuri on karun kaunista. Kuva on kesältä 2008.




Suutarilan palvelukeskuksessa toimivat "symbioottisesti" Siltamäen ala-asteen koulu, kirjasto, nuorisotilat, hammashoitola ja päiväkoti.




Palvelukeskuksen juhlasalissa järjestetään vuosittain Pohjois-Helsingin bändikoulun kevätkonsertti. Kuvassa Sakura vuoden 2008 konsertissa. Muiden muassa Tiktak ja Indica ovat bändikoulun käyneitä yhtyeitä. Bändikoulu täyttää 20 vuotta vuonna 2009.





Nepalilaisen kansalaistoiminnan keskeinen vaikuttaja Shyam Shrestha tutustui Suutarilan kirjastoon ja muihin palveluihin lokakuussa 2007. Hän oli kiinnostunut nimenomaan suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja kunnallisten palvelujen järjestämisestä ajatellen Nepalin tulevaa perustuslakia ja hallinnon järjestämistä. Vierailun isäntänä toimi Suomi-Nepal -seura.




Suutarinnupin etelälaidalla on saanut kauan olla esillä kokoelma katutaidetta. Paikan tunnelmaan sopii oikein hyvin talven 2008 myrskyssä kaatunut koivu.




Erään taloyhtiön perinteisiin on kuulunut järjestää kuutamojuhlat elokuussa. Vuonna 2007 ilakoitiin 20-vuotisjuhlissa mm. Satumaa-orkesterin esiintyessä.




Keravanjoki tulvi marraskuussa 2006.




Keravanjoki mutkittelee etelään päin ja laskee Vantaanjokeen. Helsinkiläinen kaupunkisuunnittelu on varmistanut, että rantoja pitkin pääsee kaikki kansa kulkemaan. Kuva on kesältä 2008.


Ks. myös
http://www.wikimapia.org/#lat=60.275164&lon=25.001149&z=15&l=0&m=a&v=2 Kartta/satelliittikuva
http://www.valt.helsinki.fi/projects/kmuisti/matapupu/suutari/index.htm MaTaPuPu Suutarila-Siltamäki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suutarila Suutarila
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/suutarila/ Suutarilan kirjasto