[ SAMIN SIVULLE http://www.kaapeli.fi/~smaatta/sami.html ]

Sami Määttä
sami.maatta@kaapeli.fi

Esitelmä Ympäristönsuojelu Kuopiossa -tilaisuudessa 17.2.1993

Luonnon arvot suojelun perusteena

Esitelmän aihe muotoutui kysymyksestä 'miksi tarvitaan ympäristönsuojelua'. Minun vastausyritykseni kuuluu: luonnon arvojen vuoksi. Aiheen kytkeminen luontoon ja sen arvoihin on johtanut filosofisille, eettisille ja esteettisille poluille.

Motoksi olenkin valinnut Leif Färdingin, runoilijan ja yhteiskuntakriitikon sanoman, jossa on punaisena lankana luovan ja tarkoituksenmukaisen kulttuurin saavuttaminen:

Omassa optimissaan kukka jakaa väriään ja kauneuttaan kaikille ottaen tarpeensa mukaan maasta vettä. Ihminen, joka pyrkii vain oman persoonallisen mukavuutensa lisäämiseen, ei jaa kauneutta kenellekään, vaan aikaansaa jakomielisen kulttuurin, joka nojautuu luonnonvoimien ja heikompien kansakuntien häikäilemättömään taloudelliseen riistoon.

Luovuus on tasapainon ja kauneuden luomista suhteessa ympäristöön (...) kvaliteetti, joka ilmaisee sisäistä tarkoitusta samoin kuin rakkaus ja kauneus. Tätä tarkoitusta ei selvitetä tutkimalla väriä Leonardon taulussa tai puun kemiallista rakennetta, vaan kokonaisuutta, johon väri ja rakenne kuuluvat.

Luonto ja sen jokin muodostuma voi olla arvokas muun muassa seuraavissa merkityksissä:

• arvot kaiken elämän ja kaikkien muodostumien lähteenä ja synnyttäjänä
• esteettiset tai kauneusarvot
• arvot tieteen ja opetuksen kannalta
• historialliset arvot
• hyödykkeiden ja muodostumien käyttöarvot
• arvot ehtymättömänä elämysmaailmana sekä harrastus- ja virkistysympäristönä
• suojeluarvot.

Karkea luonnon arvojen luonnehdinta osoittaa, että kyse on lähinnä kokemuksenvaraisista asioista ja asioiden merkityksistä. Voiko näin epämääräisiä seikkoja pitää suojelun perusteena?

Näyttää vahvasti siltä, jo lakien pohjaltakin tarkastellen, että faktojen ohella tarvitaan tulkintaa esim. siitä, mikä on kaunis maisemakuva tai erikoinen luonnonesiintymä (ks. maa-aineslaki) tai mistä koostuu ympäristön viihtyisyys (ks. ilmansuojelulaki ja laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta). Yksilöllisiä ja yhteisempiä kokemuksia luonnon arvoista ei ole mahdollista puristaa vain objektiivisiksi tosiasioiksi, vielä vähemmän vain yhden mittapuun muottiin (esim. raha ja käyttöarvot).

Tällä tavalla ymmärrettynä on mahdollista pitää luonnon arvoja kokemuksina, merkityksinä ja jopa tarkoituksina. Arvot tulevat esiin sekä henkisen että aineellisen yhteydessä. Ei tarvitse rajoittua vain subjektiivisiin arvoihin tai vain objektiivisiin "tosiasioihin". Näitä kahta maailmaa ei tarvitse jakomielisesti erottaa toisistaan.

Henkisen ja aineellisen suhde on hyvin mielenkiintoinen kysymys, joka koskettaa filosofista, psykologista ja oletettavasti hyvin monella muulla tieteenalalla käytävää keskustelua. Tällä ongelmalla on oma paikkansa myös suojelun perusteita pohdittaessa. Onhan ihmisen ja ihmisyhteisöjen suhde fyysiseen ympäristöön laadultaan samankaltainen ongelma kuin filosofinen subjektin ja objektin suhde.

Löydökset esimerkiksi psykologian ja kvanttifysiikan aloilla ovat johtaneet senkaltaisiin päätelmiin, että rationaalisella ja tietoon liittyvällä onkin vastinparinsa. Se on tiedostamattoman alue, yksilöllisen tapahtumisen ja toisenlaisen informaation maailma. Toisin sanoen, tiedon alueelta löytyykin vain osatotuus. Objektiivisen todellisuuden lisäksi on olemassa henkinen ja tunteisiin liittyvä todellisuus.

Näiltäkin suunnilta siis voidaan kuulla se vapauttava viesti, että subjektiivisella, tällä todellisuuden "epämääräisellä" aineksella on oma olemassaolon oikeutuksensa. Jos jollakin asialla tai kokemuksella ei ole "mittaa", niin tästä ei ole lupa tehdä johtopäätöstä, että asia tai kokemus ei olisi arvokas tai oikeutettu.

Luonto ja sen konkreettiset ilmentymät ovat meille mittaamattoman arvokkaita ja voimme arvostaa niitä hyvin monessa merkityksessä, hyvin erilaisten kokemusten kautta. Miten voimme kuvata luonnon arvoja? Tämä on olennaista, jos tahdomme monipuolisempia ja eheämpiä kuvauksia ja jos haluamme välttää sirpaletiedon tulvan.

Syventymisessä ainutkertaisen paikan, esim. kotikulmien kuvaukseen korostuu tunteikas, subjektiivinen ja henkinen ote. Paikan korvaamattomuutta voidaan pitää itsestään selvänä. Paikalla on siis oma merkityksensä ja arvokkuutensa ("tällaista ei ole missään muualla").

Sensijaan, ehkäpä osana jotain laajempaa asutuksen ja asuinympäristöjen kartoitusta tämä kotipaikka arvioitaisiin toisenlaisin, yleistävin kriteerein. Tiedollinen, objektiivinen ja fyysiseen ympäristöön liittyvä ote vallitsisi.

Ainutkertaisen kuvauksessa voidaan päästä subjektiivisen ja objektiivisen aineksen yhdistämiseen. Paikkana voi tällöin olla esimerkiksi arvokas ja tunteita jalostava pienmaisema, kulttuurihistoriallisesti arvokas miljöö, hiekkarannan omaperäinen ja harvinaislaatuinen eloyhteisö, ehkä jonkun tärkeän kokemuksen symboliksi tullut erikoinen puu tai luonnon muistomerkki, ja niin edelleen.

Ainutkertaiseen (yksilölliseen) voi liittyä kokemuksia ehtymättömyydestä ja rajattomuudesta. Yleisemmässä kuvauksessa ovat etualalla rajallisuus, hallittavuus ja ennaltamääräytyneisyys. Esimerkiksi arvokkaiden kohteiden yleiskartoituksessa tiedetään jo ennakolta suurimmaksi osaksi se, mitä haetaan. Kriteerit ja rajaukset ovat olemassa kuvaukseen lähdettäessä. Mutta yksittäiseen kohteeseen syventymisessä jää suuremmat mahdollisuudet kohdata arvaamattomia seikkoja.

Ainutkertaiset paikat eli maat ja niiden eloyhteisöt ovat mielestäni avainsanoja tässä. Luonnon arvot voidaan tunnistaa ja kokea näissä paikoissa. Ja ne voidaan kuvata juuri ko. paikan merkityksiä vastaavalla tavalla. Liitteenä on eräs esimerkki tällaisesta (sanallisesta) kuvauksesta.

Yksilöllinen, paikkaa koskeva kuvaus auttaa ennen muuta ymmärtämään kokonaisuutta, yhteyksiä, koko tilannetta. Tämä kuulostaa paradoksilta, mutta ilmeisesti tunnemme luonnon arvot parhaiten esimerkiksi lapsuuden rakkaassa maisemassa tai muuten tutuksi tulleessa, hyvin pienessäkin kohteessa, johon kiinnymme "kokonaisesti", tunteella, syvällisesti.

Olen varma siitä, että ainutkertaisesti arvokkaan sisältävä kuvaustapa tekisi oikeutta todellisuuden monipuolisuudelle, luonnon ehtymättömyydelle. Se auttaisi sekä "viran puolesta" toimivia, luottamushenkilöitä, opettajia, toimittajia että myös kuntalaisia, mm. koululaisia ja ympäristökeskusteluun osallistuvia hahmottamaan paremmin ympäristökysymysten luonnetta ja suojelun perusteita.

Yleiskuvaustakin tarvitaan. Luonnonolojen ja ympäristömuutosten systemaattisesta kartoituksesta on suurta hyötyä mm. ympäristövaikutusten arviointiin lähdettäessä tai ympäristön tilaa koskevia katsauksia laadittaessa. Faktat ja kokonaiskartoitukset ovat välttämättömiä ympäristönsuojelussa.

Ympäristönsuojelun motivaatiotausta viittaa kuitenkin hyvin voimakkaasti "faktojen tuolle puolen", holismiin, yhteyksien ymmärtämiseen ja kokemiseen. Se kauneus, hyvyys, lohdullisuus ja luova voima, joka on itse kunkin koettavissa ennen muuta luonnon ainutkertaisissa paikoissa ja tapahtumissa, voidaan tuntea ja tietää ympäristönsuojelun perusteena, luonnon arvoina.

Lähdeaineisto:

Färding, Leif: Oraan suojelun lähtökohdista. Teoksessa: Olavinen, Juha et al. (toim.) (1989). Oraansuojelijat. Tätä aikaa etsimässä. Helsinki. s. 7
Haila, Yrjö (1990). Luonnon itseisarvo. Ympäristö ja terveys n:o 3/90
Jung, Carl G. et al. (ei julkaisuvuotta). Symbolit. Piilotajunnan kieli. Otava. Helsinki. (ks. sivut 18-103, erityisesti luku 'Särön eheyttäminen'; ks. myös M.-L. von Franzin 'Loppusanat', s. 304-310)
Kilpi, Volter (1990). Ihmisestä ja elämästä. Kirjoitelmia. Transkirja Oy. Helsinki (ks. 'Kertomuksen ihanuudesta', s. 39-57)
Kinnunen, Aarne: Luonnonestetiikka. Teoksessa: Kinnunen, Aarne ja Yrjö Sepänmaa (toim.) (1983). Ympäristöestetiikka. Gaudeamus. Helsinki. 2. painos
Laurikainen, K. V. (1985). Atomien tuolla puolen. Wolfgang Paulin ajatuksia hengestä ja aineesta, todellisuuden luonteesta ja pahan asemasta maailmassa. Kirjapaja. (ks. luku 'Henki ja aine' sekä s 154-158)
Määttä, Sami (1992). Luonnon arvot ja ympäristövaikutusten arvioinnin lähtökohdat. Alue ja ympäristö n:o 2/92
Pylkkänen, Paavo: Fysiikka maailmankuvamme perustana. Teoksessa: Jaana Venkula (toim.) (1990). Ajatuksen voima. Tieto, usko ja kauneus ihmisen kohtalossa. Gummerus. Jyväskylä
Sepänmaa, Yrjö: Tarkoituksenmukaisuus ympäristön kauneuden kriteerinä. Teoksessa: Kinnunen, Aarne ja Yrjö Sepänmaa (toim.) (1983). Ympäristöestetiikka. Gaudeamus. Helsinki. 2. painos
Sepänmaa, Yrjö: Ympäristön kauneus. Teoksessa: Aho, Leena ja Seppo Sivonen (toim.) (1987). Oikeutemme ympäristöön. Puheenvuoroja eri tieteiden aloilta. WSOY. Helsinki
Willamo, Risto (1992). Länsimainen ihminen tuntee yksityiskohdat muttei kokonaisuutta. Tiedepolitiikka n:o 3/92
von Wright, Georg Henrik (1987). Tiede ja ihmisjärki. Suunnistusyritys. Otava. Helsinki. (ks. luku Ymmärrettävyyden kriisi)

Liite:
Cederström, Kanerva (1986). Töölönlahti - Keskustan vapaavyöhyke. Yhteiskuntasuunnittelu n:o 3/86