Ympäristö ei ole pysyvää, se muuttuu jatkuvasti. Toiset muutokset ovat luonnollisia, toiset taas ihmisten aikaansaannoksia. Eestinkallion alue ja sen lähiympäristö "unohtui" pariksi vuosikymmeneksi eli Espoo kasvoi muualla. Silleenjätön ansiosta maisema muuttui lähinnä yhteyttämällä, ei kaavoittamalla. Yhdeksänkymmentäluvun alussa ihmislaji rakennusliikkeiksi ja kunnaksi järjestäytyneenä alkoi kehittää maisemaa ja luoda kaupunkikuvaa. Metsää ja puita poistui korvautuen arkkitehtoonisilla luomuksilla, kaduilla, kävelyteillä ja yllättävästi kyllä nk. viher- ja/tai virkistysalueilla.
Kuvasarjoja voi kutsua kansalaisen paikkatiedoksi. Niillä ei ole täsmällisiä koordinaatteja mutta silti ne liittyvät todelliseen paikkaan ja aikaan. Niihin liittyy enemmän informaatiota kuin karttaan tai kaavaan. Informaatio ei järjesty yhteisesti sovitun (kartta) säännöstön mukaan, vaan yhdistyy katsojan muistoihin samoista tai samanlaisista paikoista. Sadut toimivat hieman samalla tavalla. Oman kotiseudun taltioimisessa on satumaista olipa kerran -tunnelmaa. Muutokset ovat melkein käsittämättömän nopeita.