Espoolaiset tyylit
On olemassa ohut kirja, nimeltään Tyyliharjoituksia, joka kertoo saman bussimatkan tarinan 99 eri tavalla. Espoolainen tarinamme ei yllä aivan moiseen monimuotoisuuteen, sillä vaikuttaa vahvasti siltä, että kotikaupunkimme kaavoitus on tungettu yhteen ainoaan kiinteään muottiin. Se tuottaa PALJON, LISÄÄ ja ENEMMÄN. Paljon, lisää ja enemmän ovat myös espoolaisen laadun määreitä. Kun niihin lisätään sanat SAMANLAISTA ja RAHAA, kokonaiskuva valkenee vähitellen.
Asumme Etelä-Espoon korkeimman mäen, Eestinkallion, kupeella. Seutu on ollut vanhaa kulttuurimaisemaa: sen läpi kulkee Vanha Kirkkotien jäänne ja Pisan kartanon restauroitu päärakennus muistuttaa menneistä ajoista. Eestinkallion ja viereisen kumpareen, Pisanmäen, metsät ovat 140 -vuotiaita ja niistä on löydetty muutamia harvinaisia ja uhanalaisia lintuja ja hyönteisiä.
Aluetta on kaavoitettu parikymmentä vuotta. Asukkaiden toiveita väljemmästä ja matalammasta kaavasta - kerrostalojen sijaan pienempiä rakennuksia, enemmän alkuperäistä luontoa virkistysalueiksi ja vähemmän liikennettä - ei ole otettu huomioon. Osa kaavoituksesta on jo toteutunut ja viimeinen versio - Eestinkallio 1 D - on parhaillaan toteutumassa eli rankka maansiirto ja rakentaminen alkaa lumien sulettua.
Kerromme tarinan siitä, miten maisema kohtaa espoolaisen kaupunkisuunnittelun ja sitä säätelevän juridiikan. Tarinalla ei välttämättä ole onnellista loppua mutta juuri siksi sillä saattaa olla yleisempää merkitystä.
Kuka oli A.J. Nuutinen?
A.J. Nuutinen asui samassa talossa 70-luvulla kuin näiden sivujen tekijät nyt. Hän oli eläkeläinen, yksinasuja, luonnonystävä ja itseoppinut. Muuta emme hänestä tiedä. Emme edes hänen kuolinvuottaan. Oheisen runon ja lyhyen tekstin toimitti käsiimme naapurimme. Julkaisemme sen koska se tavallaan kuvaa hyvin edelleenkin voimassa olevaa taloudellisten ja aineettomien arvojen välistä ristiriitaa. Lisäksi se on varhaisin teksti Eestinkallion kaavakamppailusta mitä käsiimme on toistaiseksi joutunut.
Seppo Koskela & Sinikka Sassi