YHDISTYKSEN YHTEYSTIEDOT
SÄÄNNÖT
HISTORIA
ALUEYHDISTYKSET

Historiikki 1935-

Historia

Vuosisatamme alussa ne tahot, jotka ajoivat autonomisuutta ja jopa itsenäisyyttä, olivat hyvin kiinnostuneita Japanista, koska Japani taisteli vuosina 1904-05 menestyksekkäästi `sortajaamme´ eli Venäjää vastaan. Japanilaiset olivat kiinnostuneita Suomesta ja eritoten aktiivisesta vastarintaliikkeestä Venäjän keisarikuntaa vastaan, koska he halusivat tätä kautta luoda yhteyden ja yhteistyötä Venäjän vastarintaliikkeen kanssa. Suomen passiivinen vastarintaliike taas toivoi voivansa taivuttaa voittoisat japanilaiset ottamaan esille Suomen autonomisuus- tai jopa itsenäisyyskysymyksen tulevissa rauhanneuvotteluissa. Seuran perustaja, ensimmäinen sihteeri, rahastonhoitajana, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana toiminut P.O. Ekholm kirjoittaa yhdistyksen 25-vuotishistoriikissa: "Ja sangen inhimillistähän oli se, että suomalaiset sieluissaan nauttivat, kun japanilaiset onnistuivat antamaan sortajillemme kunnon selkäsaunan tämän vuosisadan alussa. Ja kun tämä tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin kuin täällä kotona, Venäjällä sangen ymmärrettävistä syistä tapahtuneiden levottomuuksien ansiosta, saatiin väliaikaisesti hengittää vapaampaa ilmaa, on selvää, että kansamme syvimpiinkin riveihin syntyi miellyttäviä idea-assosioita, kun Japanista puhuttiin, etenkin kun se oli nousevan auringon maa, ja aurinko meille pohjoisessa on miellyttävämpi, vaihtelevampi ja tärkeämpi kuin päiväntasaajan seudun ihmisille."

Kävi kuitenkin niin, ettei kumpikaan osapuoli saavuttanut tavoitteitaan, mutta syntyi pohja myönteiselle yhteistyökumppanuudelle.

Japani tunnusti Suomen itsenäisyyden 23.5.1919 . Suomen ensimmäiseksi asiainhoitajaksi Japaniin, Kiinaan ja Siamiin (Thaimaahan) määrättiin elokuun lopulla 1919 Gustav John Ramstedt. Syyskuun 6.pnä solmittiin virallisesti diplomaattiset suhteen Japaniin. Ramstedt saapui asemapaikalleen Tokioon helmikuussa 1920.

Olavi K. Fält kirjoittaa kirjassaan "Japanin ja Suomen Suhteet Kansainvälisen Politiikan Ristiaallokossa 1935-1985", oheinen teksti julkaistiin yhdistyksemme julkaisussa nro. 4:

"Lähetystön perustaminen oli tarkoitettu diplomaattiseksi varmistustoimenpiteeksi, jolla pyrittiin selventämään kauko-idässä Suomen uutta asemaa. Helsinki kuului Japanin Tukholman lähetystön alaisuuteen vuoteen 1936 asti. Nuoren tasavallan ensimmäisen asiainhoitajan työtä yhteyksien solmimiseksi keisarikunnan pääkaupungissa helpotti merkittävästi Venäjän-Japanin sodan aikaiset muistot yhteistyöstä Venäjää vastaan. Myös Suomen ja Japanin virallisissa suhteissa 1930-luvulle tultaessa Neuvostoliitto ja sen uhka tarjosi yhteisen nimittäjän. Suomessa presidentti P-E Svinhufvudin presidenttikauden (1931-1937) alkuvuosina Japania pidettiin potentiaalisena tukena Neuvostoliittoa vastaan.

Japanissa oli piirejä, jotka uskoivat Suomen liittyvän taisteluun Neuvostoliittoa vastaan, mikäli sota Neuvostoliiton ja Japanin välillä syttyy. Neuvostoliitossa Suomen ja Japanin hyviin suhteisiin suhtauduttiin epäluuloisesti. Epäluulot suomalais-japanilaisesta yhteistyöstä olivat varsin yleiset eri puolilla maailmaa, niin Isossa-Britanniassa kuin Kiinassakin. Ulkoasiainministeri Antti Hackzell joutui kahteen otteeseen eduskunnassa, sekä 1934 että 1935, kiistämään niiden todenperäisyyttä."

GUSTAF JOHN RAMSTEDT, perustajajäsen ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja

Filosofian tohtori, professori Gustaf J. Ramstedtin panos oli erittäin merkittävä yhdistystä perustettaessa ja sen alkuvuosikymmeninä. Gustaf Ramstedt syntyi Tammisaaressa 22.10.1873. Lapsuutensa hän vietti Maarian kunnassa Raunistulassa (nyk.Turun kaupunkia). Hän kävi Turun ruotsalaista klassista lyseota ja valmistui ylioppilaaksi v.1892. Ramstedt aloitti yliopisto-opiskelunsa Helsingin yliopistossa valmistuakseen papiksi. Hän opiskeli latinaa, kreikkaa ja hepreaa. Vertaileva kielitiede ja sanskrit valloitti kuitenkin nuoren opiskelijan mielen, ja hän luopui teologian opinnoista.

Ramstedt suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon v.1895. Hän oli Turun Suomalaisen Lyseon ruotsinkielen opettajana vuosina 1895-1897.

Professori Otto Donner halusi, että Ramstedt lähtisi Aasiaan kielten tutkimusmatkalle. Tätä varten hän jopa kustansi Ramstedtin yliopisto-opintoja. Kun Ramstedt sitten v. 1898  suoritti maisterin tutkinnon hän lähtikin kesäkuun alussa ensimmäiselle tutkimusmatkalleen. Matkan rahoittajana oli Suomalais-ugrilainen Seura. Seuran oli v. 1883 perustanut professori Otto Donner. Matkalla oli mukana hänen vaimonsa Olivia Aleksandra ja hänen 1-vuotias tyttärensä Sedkil Alisa. Ensimmäiseksi Ramstedt tutki Volgan keskitienoilla asuvien suomensukuisten kansojen kieliä. Matka jatkui sitten Aasian puolelle aina Mongolian keskiosiin asti. Tytär sairastui niin, että vaimon oli palattava tyttären kanssa Suomeen v.1900. Gustaf viipyi matkallaan kevääseen 1901. Hän valmistui v.1902 lisensiaatiksi ja väitteli samana vuonna filosofian tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa "Über die Konjugation des Khalka-mongolischen" perustui ensimmäisen tutkimusmatkan aikana kerättyyn aineistoon.

Vuoden 1903 aikana hän teki toisen matkansa, palasi ja aloitti kolmannen matkansa. Tältä matkaltaan hän hädin tuskin selvisi hengissä sairastuttuaan malariaan Afghanistanissa marraskuussa 1903, jonka seurauksena hän laihtui 15 kg. Huhtikuussa Ramstedt aloitti neljännen matkansa ja palasi vuoden lopussa Suomeen. Viidettä matkaa, joka alkoi huhtikuussa 1905, säväytti ja vaikeutti aikaisemmin mainittu Japani-Venäjä sota sekä Venäjän suurlakko.

Ramstedt nimitettiin 1906 Helsingin yliopiston dosentiksi oppiaineenaan altailainen kielitutkimus. Vuonna 1908 hänet valittiin vasta perustetun Suomalaisen tiedeakatemian varajäseneksi.

Toukokuussa 1909 hän sitten lähti kuudennelle matkalleen. Tätä matkaa kuten ensimmäistäkin tuki taloudellisesti Suomalais-ugrilainen Seura. (Rahaa tähän seura sai korvauksesta ensimmäisellä matkalla tapahtuneen matkatavaroiden ryöstöstä, jolloin kaikki tieteelliset kokoelmat hävisivät) Ensimmäisellä matkalla ryöstettyjen tieteellisten kokoelmien korvausrahoilla seura kustansi tämän matkan, joka kesti vuoden loppuun asti. Seitsemännen ja viimeisen tutkimusmatkansa hän teki touko - lokakuussa 1912 Mongoliaan.

Ramstedt keräsi matkoillaan niin paljon aineistoa, että vaikka hän itse kirjoittikin monta kirjaa, aineistoa riitti muille tutkijoille julkaistavaksi vielä Ramstedtin kuoleman jälkeen. Ramstedt ei kuitenkaan ollut pelkkä matkailija ja tutkija vaan hän otti myös aktiivisesti osaa kunnallispolitiikkaan ja erityisesti raittiusseuratoimintaan. Ramstedt valittiin v.1916 Suomalaisen tiedeakatemian varsinaiseksi jäseneksi ja vuonna 1917 hän sitten sai Helsingin yliopistossa professuurin altalaisten kielten ylimääräisenä henkilökohtaisena professorina. Vuonna 1917 hän oli mukana perustamassa Suomen Itämaista Seuraa ja toimi sen varaesimiehenä vuosina 1917-20.

Kuten aikaisemmin mainittiin, nimitettiin Ramstedt Suomen ensimmäiseksi asiainhoitajaksi Tokioon . Siellä ollessaan hän jatkoi tutkimustulostensa julkaisemista ja opetteli samalla ainoana diplomaattina japanin kieltä. Japanin- ja esperanton- kielitaidoista oli suurta hyötyä hänen luodessaan vankan perustan maittemme välisille kulttuurisuhteille. Koska hän kiinnostui japanin kielen alkuperästä, joutui hän myös tutkimaan Korean kieltä, josta hän julkaisi pari teosta englanniksi. Hän palasi Suomeen 1930 ja hoiti sen jälkeen professorin virkaansa vuoteen 1941 asti. Vuosina 1935-40 hän hoiti oman virkansa ohella fonetiikan professuuria. Hänelle suoritettiin sanskriitin ja vertailevan indoeurooppalaisen kielitieteen tutkinnot. Ramstedt valittiin Suomen tiedeseuran jäseneksi 1932 ja tiedeakatemian esimiehenä hän toimi 1935-1936.

Keväällä 1935 Y.Ylänne ja P.O Ekholm kävivät Ramstedtin luona Arkadian kadun varrella kysymässä ryhtyisikö hän perustettavan Suomalais-Japanilaisen yhdistyksen perustajajäseneksi ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Professori Ramstedt suostui siihen empimättä. Tätä tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti. Gustaf John Ramstedt kuoli Helsingissä 25.11.1950.

Yhdistys perusti v.1980 Ramstedt-tilin , jolle kertyneistä varoista jaettiin ensimmäinen apuraha syksyllä 1985 seuran 50-vuotis juhlan kunniaksi. Sen sai Kyösti Korpiola julkaisunsa 'Japanilaisten Sananlaskujen Viisaus Terveydestä Sairaudesta ja Parantamisesta' varten. Seuraava apuraha jaettiin 60-vuotisjuhlan kunniaksi v.1995.

Vuosina 1923-30 asuivat Japanin meille akreditoidut diplomaatit Tukholmassa. He kävivät vain silloin tällöin vierailulla Suomessa. Ensimmäinen lähetystösihteeri Tomomaro Gunji saapui Suomeen 1931. Herra Hikotaro Ichikawa muutti asiainhoitajan ominaisuudessa Helsinkiin v. 1934. Tästä hetkestä alkaen voidaan katsoa, että japanilaiset diplomaatit olivat edustettuina myös Suomessa. Kanssakäyminen japanilaisten kanssa vilkastui huomattavasti etenkin sotilaspiireissä kun sotilasasiamies majuri Seichi Terada muutti tänne. Terada oli lyhyestä täällä olostaan huolimatta, varsinainen innoittaja yhdistyksemme perustamisen alkuvaiheissa. Eversti P.O. Ekholm kutsui kevättalvella 1935 Teradan kotiinsa pienelle iltapalalle. Läsnä oli myös Yrjö Ylänne. Herrat olivat aikaisemmin illalla ravintola Kämpissä keksineet idean suomalais-japanilaisen ystävyys- ja kulttuurinvaihto-yhdistyksen perustamisesta Suomeen. Tästä innostuneina, monen viikon suunnittelun jälkeen Ekholm ja Ylänne ottivat yhteyttä ja kävivät Ramstedtin luona.

Toukokuun 8.päiväksi 1935 oli kutsuttu Kämpin juhlasaliin asiasta kiinnostuneita henkilöitä perustamaan Suomalais-Japanilaista Yhdistystä. Suomessa oli silloin vain yksi kahdenmaan välinen ystävyysseura, nimittäin Suomi - Puola Seura, joka oli perustettu pari vuotta aikaisemmin. Kolmasosa kutsutuista oli aikaisemmin mainituista olosuhteista johtuen sotilaita. Loput olivat akateemisen koulutuksen saaneita henkilöitä. Osallistujista 36 ilmoittautui siltä istumalta jäseniksi. Myöhemmin lehtien kirjoitettua asiasta tuli ilmoittautuneita myös maaseudulta asti. Sääntöjen tiukoista jäsenyysehdoista huolimatta jäsenmäärä ylitti pian sadan. Samasta syystä kuin ulkoministeri Hackzell oli joutunut puolustamaan Suomen ja Japanin välisiä suhteita, joutui yhdistyksen ensimmäinen sihteeri P.O. Ekholm ministeri Hackzellin puheille selvittämään seuran perustamissyitä ja toiminta-ajatusta. Yhdistyksen sääntöjen1§ riitti kuitenkin rauhoittamaan ministeriä.

Perustavassa kokouksessa valittiin siis Ramstedt puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajan valinta, ministeri Ichikawa, tuotti ongelmia seuraa rekisteröitäessä. Lain mukaan ulkomaalainen ei saanut olla suomalaisen yhdistyksen hallituksen jäsenenä. Niinpä yhdistys päätti nimetä kulloisenkin Suomessa toimivan ministerin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi ja japanilainen sotilasasiamies sen japanilaiseksi sihteeriksi. Myöhemmin tuli tilanteiden vaatimuksesta muutos: Ministerin puuttuessa asianhoitaja tai pääkonsuli valittiin kunniapuheenjohtajaksi ja sotilasasiamiehen puuttuessa nimettiin ensimmäinen lähetystösihteeri tai vastaava japanilaiseksi sihteeriksi. Vaikkakaan tätä kaunista elettä ei virallisesti ole lopetettu, sitä ei ole viimeisinä vuosina aktiivisesti sovellettu.

Tiedon tultua, ettei hallitukseen saa kuulua ulkomaalaisia valittiin hallitukseen Ramstedtin lisäksi Sere Salminen varapuheenjohtajaksi ja jäseniksi Almar Fabritius, Yrjö Ylänne ja Arttu Brummer. Hallitus valitsi sihteerikseen P.O. Ekholmin ja rahastonhoitajaksi A.W. Jusun. Tämä hallitus pysyi muuttumattomana vuoteen 1938 asti, jolloin Sere Salminen pyysi vapautusta tehtävästään ja tilalle valittiin V.A.M. Karikoski.

P.O. Ekholm kirjoittaa : "Vuodet 1936-39 olivat yhdistyksen suuruuden aikaa. Toiminta oli erittäin vilkas ja varmaankin monella alalla, niin sivistyksellisellä kuin taloudellisellakin, antoisa. Johtokunta kokoontui usein, ja sen kokouksissa olivat kunniapuheenjohtaja ja japanilainen sihteeri melkein aina mukana. Järjestettiin elokuvanäytöksiä mm. Capitol- ja Maxim-teattereissa matineoineen jossain ravintoloissa, klubi-iltoja jne. Vuosijuhlat olivat loistavat. Ne pidettiin siihen aikaan hotelli Kämpin juhlahuoneistossa, missä silloin nähtiin Wettenhovi-Aspan valtavat dekraatiot, sekä Japanissa että Suomessa syntyneitä, aidoissa, osittain lentokoneella tuoduissa, kimonoissa esiintyviä geishoja, ja tarjottiin Japanista tuotuja erikoisruokia sekä juomia juhlan omassa baarissa jne. Ohjelman esittäjät olivat eteviä kotimaisia voimia." P.O. Ekholm oli sihteerinä aina vuoteen 1958 asti. Hän oli kaksi viimeistä vuotta lisäksi puheenjohtajana.

Ennen toista maailmansotaa japanilaiset kunniapuheenjohtajat järjestivät usein juhlia seuran jäsenille. Vuonna 1944 koko Japanin suurlähetystö jätti Suomen ja sodan takia meillä ei ollut diplomaattisia suhteita Japanin kanssa vuosina 1945-1953. Seuran kannalta tilanne tämä oli hyvin tukala, odotettiin, että toiminta lakkautettaisiin. Niinpä seura vajosi latenttiin olotilaan. Ei ollut toimintaa eikä jäsenmaksuja peritty. Aivan kuollutta toiminta ei kuitenkaan ollut, vaan puheenjohtaja ja sihteeri katsoivat, että lain säätämät toiminnot tuli hoidettua . Niinpä tältä ajalta löytyy niin tilintarkastukset että vuosikertomukset melkein joka vuodelta. Diplomaattiset suhteet solmittiin jälleen 1953 ja vuonna 1954 katsottiin, että olisi sopivaa aloitta yhdistyksen toiminta seuraavana vuonna.

Vuonna 1955 pidetyssä kokouksessa valittiin herra Karikoski puheenjohtajaksi ja herra Ekholm varapuheenjohtajaksi. Muut jäsenet olivat herra Ylänne, Hannes Vartama ja W. Wahlroos. Kunniapuheenjohtajaksi nimettiin pääkonsuli S.Yuhashi ja S.Tagami nimettiin japanilaiseksi sihteeriksi. Seuraavan vuoden helmikuun 2.pnä järjestettiin `uudestisyntymisen´ juhla ravintola Motin 5:ssä. Herra Ekholm oli tällöin yhdistyksen puheenjohtajana.

Vuonna 1958 tuli Martti J. Mustakallio seuran hallituksen johtoon. Hän oli useiden aikalaisten mukaan harvinaisen reipas ja innostava. Loisteliaat juhlat alkoivat jälleen.

Kunniapuheenjohtaja Arvo V. Savolainen kirjoittaa artikkelissaan: Kerronta Suomalais-Japanilainen Yhdistys Ry:n 50-Vuotisesta Toiminnasta seuran julkaisussa nro. 4. " Koska kulkuyhteydet Japaniin olivat noina vuosina vielä kovin hankalat, toiminta keskittyikin juuri noihin eksoottisiin, Adlonin peilisalissa vietettyihin juhliin odoteltaessa japanilaisia ja japanilaisuutta maahamme. Japanilaisuudesta antoivat tuolloin aavistuksen vuosittain järjestettyihin arpajaisiin saadut, Japanin suurlähettiläiden lahjoittamat arvokkaat arpajaisvoitot sekä suurlähettiläiden suurenmoiset vastaanotot kotonaan yhdistyksemme jäsenille."

PAIKALLISOSASTOT

Seuran sääntöihin tehtiin muutos 1960-luvulla, joka mahdollisti paikallisosastojen perustamisen. Osastot toimivat aluksi itsenäisinä jaostoina, mutta ne eivät saaneet rekisteröityä. Paikallisosastoja pidettiin ei-rekisteröityinä, johtuen erilaisten tukianomusten menettelyjen säädöksistä. Säännöt ovat ajansaatossa muuttuneet ja vuonna 1992 tehty sääntömuutos mahdollisti alajaostojen rekisteröinnin. Nyt ne ovat liittyneet emoyhdistyksen jäseneksi. Rekisteröinti auttaa paikallisosastoja toimimaan omalla paikkakunnallaan ja sallii heidän anoa julkista tukea eri instansseista. Paikallisjaostoja oli vuoden 1995 alussa: Tampereella, Turussa, Vaasassa, Jyväskylässä, Vihdissä, Oulussa, Lapissa, Satakunnassa, Lahdessa ja Kainuussa.

UUSI AIKA

Toiminta jatkui vilkkaana koko 1960 ja 1970 luvun. Vuonna 1970 oli Osakassa maailmannäyttely, jossa ryhmä jäseniämme vieraili lokakuussa. Suomen virallisena edustajana Osakassa oli valtionneuvos K.A. Fagerholm. Samana vuonna vietettiin seuran 35-vuotisjuhat Adlonissa.

Japaniin perustettiin useita Japani-Suomi Yhdistyksiä, joten yhteistyö sen kuin vilkastui. 1970-luvulla kaupankäynti maittemme välillä melkein 8-kertastui ja sekin vaikutti omalta osaltaan kulttuurivaihdon vilkastumiseen.

Seura oli vielä, kuten se oli alusta astikin ollut `harvojen ja valittujen’ yhdistys. Säännöt edellyttivät, että tuleva jäsen oli jokseenkin tunnettu henkilö ja, hänellä täytyi olla lisäksi kaksi suosittelijaa yhdistyksestä. Niinpä jäsenmäärä pysyi, kuten haluttiinkin, pienenä.

Talomidia-lääkäri, professori Martti Sulamaa, joka oli puheenjohtajana vuonna 1972, halusi kuitenkin liberalisoida toimintaa. Hänen kautensa aikana alkoi yhdistyksen uusi aika, ja jäsenmäärä alkoi kasvaa.

Onhan selvää, että jos aika ei seiso hiljaa missään muualla sivistyneessä maailmassa, niin se ei myöskään sitä tee kanssakäymisessä eikä yhdistystoiminnassa. 1980-luvulle tultaessa muutosprosessi jatkui. Vielä, kun minä tulin `taloon´ 80-luvun puolenvälin tienoilla, oli minullakin suosittelija, mutta huomasin sen olevan jäänne vanhoilta ajoilta johon ei kiinnitetty kovin paljon huomiota. Silloinen puheenjohtaja Jaakko Hemmi ajoi uusien jäsenten hankkimista ts. liberalisoimista. Hänen aikanaan jäsenanomus-kaavakkeista ei enää löydy vaatimuksia suosittelijoista. Hallitus sai anomuksen ja tarkisti vain, että anoja täytti lain säätämät edellytykset. Liberalisointi näkyy myös asiakirjoissa. Yli 50 vuotta kirjoitettiin asiakirjoihin aina kunkin henkilön titteli. Tämä jäi pois Leo Niemisen puheenjohtaja-kaudella. Näin toiminta muuttui lähemmäksi jäsenistöä ja huomattavasti joustavammaksi. Tämä ei ainakaan toistaiseksi ole karkottanut korkeakoulutuksen saaneita tai korkeassa asemassa olevia henkilöitä.

Uudella kaudella aloitettiin harrastepiirien aktivoimi s nen. Pidettiin suurta suosiota saaneita ruuanlaitto kursseja. Kartoitettiin jäsenten kiinnostuksen aiheita aikeena yhdistää samasta aiheesta kiinnostuneet jäsenet, jotka eivät olleet tietoisia toisten samankaltaisten olemassaolosta jne. Tällä kaudella tapahtui muutoksia myös diplomaattisella tasolla. Ensimmäisen Suomen presidentin valtiovierailun Japaniin teki Mauno Koivisto v.1985, ensimmäinen japanilainen ulkoministeri -Abe- kävi Suomessa. Japanin keisarihuonetta edustivat ensimmäisen kerran Suomessa kruunuprinssi Akihito ja kruunuprinsessa Michiko v.1985. Ensimmäinen japanilainen pääministeri -Yasuhiro Nakasone -kävi Suomessa 1987 ja Japanin ensimmäisiin naispuolisiin suurlähettiläisiin kuuluva Hisami Kurokochi nimitettiin Suomeen 1989.

VÄLÄHDYKSIÄ VUOSILTA 1985-1995

Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi tasaisesti. Paikallisosastojen ansiosta yhdistyksen toiminta kattoi koko maan. Kanssakäyminen Japanissa ja erityisesti Tokiossa, Sapporossa ja Kiotossa toimivien Japani-Suomi yhdistysten kanssa oli vilkasta.

Vuosikokouksessa 1985 valittiin Jaakko Hemmi jatkamaan puheenjohtajana. Jäseniä oli 327 sekä paikallisosastot mukaan lukien n. 600 .

30.3.-14.4 seurasta 18 jäsentä olivat Japaninmatkalla seuran 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Seura vuokrasi toimistotilan Ullanlinnan kellarista vuonna 1985. Sitä pidettiin muutama vuosi kunnes hinta/laatusuhde ei vastannut tarkoitusta. Suurin tapahtuma oli kuitenkin kruununprinssi Akihiton ja kruunuprinsessa Michikon vierailu 13.6. He kävivät yhdistyksemme juurilla, eli Kämpin juhlasalissa. Syyskuun 18.pvnä 1985 vietettiin yhdistyksen 50-vuotisjuhla Finlandia-talolla. Tilaisuudessa oli niin puheita, musiikkia kuin budô-näytöksiäkin.

Vuonna 1986 valtikka vaihtui kun puheenjohtajaksi valittiin Leo Nieminen. Hänen kautensa aikana yhdistys muuttui pysyvästi ulossuuntautuneeksi seuraksi, kuten on kuvailtu kappaleessa Uusi Aika. Keväällä 1986 vietettiin Sakura-juhla Lallukan juhlasalissa. Rovaniemi sai oman paikallisosastonsa vuonna 1986. Samana vuonna tiedusteltiin jäseniltä mikä heitä kiinnostaisi, jotta voitaisiin mahdollisesti toteuttaa heidän toiveitaan. Pettyneinä todettiin, että vain murto-osa jäsenistä palautti kyselykaavakkeen. Päätettiin kuitenkin tarjota jäsenille jotakin, joten pantiin harrastepiiritoiminta käyntiin vuonna 1987 kaksiosaisella ruokakurssilla, joka sitten jatkui vuoden 1988 alusta kerran kuukaudessa.

Elokuussa 1987 järjestettiin myös Origami-kurssi johon tuli n. 30 henkilöä. Jäsenlehti sai uuden ulkomuodon v.1987 ja sisältöön pyrittiin saamaan artikkeleita jäseniltä.

Vuonna 1988 osallistuttiin ensimmäistä kertaa Matkailumessuille. Tilaisuus oli menestys ja seuraan liittyi useita uusia jäseniä.

Suomen ja Japanin välisten diplomaattisuhteiden 70-vuotisjuhla Katajanokan kasinolla vuonna 1989 oli loistelias.

Vuonna 1990 Matti Enestamista tuli seuran puheenjohtaja ja samana vuonna seurasta 54 henkilöä kävi Savonlinnan Oopperajuhlilla katsomassa Tokyon Nikikai oopperan ohjelmaa sekä Retretissä katsomassa japanilaista näyttelyä. Seuran 55-vuotisjuhlaa vietettiin Tuomiokirkon kryptassa. Kunnia-vieraana oli Tokion Japani-Suomi seuran puheenjohtaja Chujo Watanabe. Tästä kryptatapahtumasta tehtiin sitten perinne. Joka toinen vuosi erilaiset Japanin kulttuurin harrastajat saivat esittäytyä syyskuussa tapahtuvassa päivänmittaisessa tilaisuudessa.

Jäsenmäärä ylitti 500 rajan vuonna 1991. Jäsenlehti koki taas muutoksen kun sivu jaettiin palstoihin ja lisättiin värikuvia! Tungosta oli Seisuke Okadan vetämälle Kalligrafiakurssille.

Vuonna 1992 Motoju Miyosawan näyttely oli vuoden huipputapahtuma. Kurssitoiminnasta voidaan mainita Yukatan valmistamiskurssi. Seura sai uudet ajanmukaiset säännöt.

Vuonna 1994 erikoinen vieras vieraili jäsentilaisuudessamme, nimittäin japanilainen, entinen suomalainen Marutei Tsurunen (Martti Turunen), joka on Yugawaran kaupungin valtuuston jäsen. Samana vuonna aikaisemmin mainittu Chujo Watanabe kuoli.

Vuosi 1995 on yhdistyksen 60-vuotisjuhlavuosi. Huipentumana oli 6.5.1995 Valkoisessa Salissa vietetty suuri juhla, jossa oli puheita, musiikkia, Ramstedtin rahaston stipendijakotilaisuus sekä Japanin matkalippujen arpajaiset.

YHDISTYS JULKAISIJANA

Jäsenille kirjoitettiin erityisiä jäsen-tiedotteita1970 puolivälin tienoilla. Aluksi se oli A4-kokoinen moniste, jota postitettiin aina kun haluttiin tiedottaa jostakin tapahtumasta. Pian siirryttiin A5kokoon, lisättiin sivuja ja tehtiin kansi. Nyt se on jo paksuhko julkaisu, jossa on jopa 36 sivua värivalokuvineen. Jäsentiedote julkaistaan 4-6 kertaa vuodessa. Tiedote tai pikemminkin lehti on katsottu olevan paras tapa viestittää jäsenillemme yhdistyksestä ja sen tekemisistä sekä informoida eri kulttuurimuodoista ym. mistä jäsenemme ovat kiinnostuneita. Tämän takia viimeiset kymmenen vuotta on panostettu niin julkaisun ulkonäköön kuin sisältöönkin.

Julkaisupuolella on lisäksi vuodesta 1980 säännöllisesti julkaistu erilaisia kirjasia. Näitä ovat: Jouko Seppäsen Japanin Kieli Ja Merkillinen Kirjoitusjärjestelmä (1980), Tuija Kinnusen, Heikki Mallatin ja Jouko Seppäsen Japani Kirjoissa Ja Kansissa (1982), Tuija Kinnusen, Heikki Mallatin ja Juha Melarin Japanilaisesta Tapakulttuurista (1984), Tuija Kinnunen-Härmälän toimittama Suomalais-Japanilaisia Suhteita 1935-1985, josta on paljon otteita tässä historiikissa -(1985), Tuija-Kinnunen Härmälän Japani Suomessa (1987), Kyösti Korpiolan Japanilaisten Sananlaskujen Viisaus Terveydestä Sairaudesta Ja Parantamisesta (1988) sekä Kyösti Korpiolan Japanilaisia Ja Suomalaisia Sananlaskuja (1993). Juhlavuonna ilmestyvät kaksi julkaisua: Kyösti Korpiolan Japanin Viisaus (ilmestynee syksyllä 1995) ja Sirkka Heinosen Japanilainen Tietoyhteiskunta Suunnitelmista Toteutuksiin

KULTUURINVAIHTO

Vuosina 1958-59 Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry. teki aloitteita kulttuurisuhteiden virallistamiseksi. Se ei ollutkaan aivan yksinkertainen juttu. Kesti melkein 20 vuotta ennekuin Suomen ja Japanin välille solmittiin kulttuurisopimus v.1978. Kulttuurinvaihtoa on kuitenkin esiintynyt jo ennen sitä runsain mitoin.

Täältä Suomesta katsottuna japanilaisen kulttuurin maahantuonti on melkein yhtä rajua kuin autojen ja elektroniikan tuonti Japanista. Suomessa harrastetaan 13 eri Budô-lajia, joista vanhin on Jûdô, joka tuli Suomeen v.1954. Muita kulttuurimuotoja ovat Ikebana, Chadô, Bonsai, Go-peli, kielikurssit, Origami, Shadô jne. Lista on pitkä. Tiede- ja lääketiedealoilla on ollut vilkasta vaihtoa niin opettaja- kuin tutkijapuolella. Yhdistyksemme on monesti ollut mukana luomassa yhteyksiä.

KUNNIA KENELLE KUNNIA KUULUU

Jotta luettelo ansioituneista jäsenistä olisi oikeudenmukainen, olisi tehtävä tarkkaa etsivätyötä löytääkseen jäsenten keskuudesta ne, jotka ovat tehneet eniten työtä. Aktiivisimmat eivät välttämättä ole hallituksen jäseniä. Hallituksen jäsenyys ei välttämättä ole todiste aktiivisuudesta. Monet aktiiviset, siis työtä pelkäämättömät, hakeutuvat kuitenkin usein hallitukseen. Näistä tulee aina hallituksen puheenjohtajia ja sihteereitä. Niinpä voidaan sanoa, että todellisuudessa yhdistyksen toiminnallisuus on suorassa suhteessa sen hallituksen puheenjohtajan ja sihteerin aktiivisuuteen. Näin sen ei tarvitsisi olla, eikä näin olekaan kaikissa yhteisöissä, mutta liian monessa se on todellisuus. Tätä taustaa vastaan on ehkä puolustettavissa, että vain puheenjohtajat ja sihteerit mainitaan alla olevassa matrikkelissa. Mutta yhtä lailla kunnia kuuluu kaikille jäsenille ja eritoten hallitusten jäsenille, jotka ovat tehneet pitkiä päiviä yhdistyksemme puolesta.

Puheenjohtajat

G.J. Ramstedt 1935-1950
V.A.M Karikoski 1955-1956
P.O. Ekholm 1956-1958
Martti J. Mustakallio 1958-1968
Arvo V. Savolainen 1969-1971
Martti Sulamaa 1972
Arvo V. Savolainen 1973-1981
Jaakko Hemmi 1982 -1985
Leo Nieminen 1986-1989
Matti Enestam 1990-1998

Juha Kaila 1999-2005

Pirkko Yamashita 2006-

Sihteerit

P.O. Ekholm 1935-1958
V.J. Penttala 1958
Arvo V. Savolainen 1959-1968
Eeva Uola 1968-1973
Leo Nieminen 1974
Anita Tallberg 1975-1978
Tuija Kinnunen Hämäläinen 1979-1986
Irmeli Airaksinen 1986-1987
Sari Koivuniemi 1988-1990
Sirpa Tikka 1991-1992
Sini Kiuru 1993
Arja Valtanen 1994-1995
Maria Penttinen 1996-2000

Juha Laitinen 2001-2005

Toimittanut: Leif Bagge

Lähdeluettelo:

Tuija-Kinnunen Härmälä (toim)
Suomalais-japanilaisia suhteita 1935-1985
Suomalais-Japanilainen Yhdistys r.y:n julkaisu No. 4

Artikkelit:

P.O Ekholm: Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen 25-vuotiskertomus
Arvo V. Savolainen: Kerronta Suomalai-Japanilainen Yhdistys r.y:n 50-Vuotisesta Toiminnasta
Eeva Uola: Sihteerin Muistelmia
Arno Forsius: G.J.Ramstedt, Monipuolinen Kulttuurihenkilö
Olavi K.Fält: Japanin Ja Suomen Suhteet Kansainvälisen Politiikan Ristiaallokossa 1935-1985