Apurahat on ensisijaisesti tarkoitettu Japanissa tapahtuvaan opiskelu- ja/tai tutkimustyöhön. Etusijalle asetetaan nuoret hakijat ja hakijalta edellytetään jonkinlaista japanin kielen taitoa. Aiempi osallistuminen Suomen ja Japanin väliseen ystävyystoimintaan on eduksi. Hakijan tulee myös olla valmis pitämään esitelmä Japani-Suomi -yhdistyksen kokouksessa Japanissa tai kirjoittamaan artikkeli Japani-Suomi -yhdistyksen lehteen.
Hakuaika päättyyperjantaina 14. tammikuuta 2011 klo 16.00, jolloin hakemusten on viimeistään oltava alla mainitussa osoitteessa.
Hakemukset toimitetaan osoitteeseen:
Suomalais-Japanilainen yhdistys ry
PL 818
00101 Helsinki
Hakemuskuoreen merkintä: "Chujo Watanabe -apuraha"
Ramstedt-apuraha 2010
Hakijoita oli yhteensä 23, joista monet kokeneita Japani-tutkijoita sekä jo Japanissa olleita tai sinne lähteviä opiskelijoita.
Tällä kerralla apurahan saajien valinnassa painotettiin erityisesti apurahan käyttötarkoitusta ja etusijalle asetettiin hankkeet, joissa pääpaino on tiedon levittämisessä suurelle yleisölle.
Apurahan saajat ovat FM Outi Smedlund ja KTT Kristiina Korhonen.
Outi Smedlund työskentelee Helsingin yliopistossa opettajana ja jatko-opiskelijana. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2005 pääaineenaan Japanin-tutkimus. Japanissa hän on opiskellut 1996-1996 Kobe Yamata Girls’ High Schoolissa ja 2000-2001 Hokkaidon yliopistossa.
Apurahan Outi Smedlund tulee käyttämään Japanin kieli Suomessa –kirjan viimeistelyyn. Kirjan ovat ideoineet Outi Smedlund ja Helsingin yliopiston japanin kielen lehtori Yukako Uemura. Kirjan haastattelut ja tekstit ovat tehneet ja tekevät Helsingin yliopiston japanin kielen opiskelijat, joille kirjan toimittamiseen osallistuminen on osa perustutkintoon kuuluvia työelämäopintoja. Japani kieli Suomessa –kirja tulee valottamaan sitä, mikä on japanin kielen rooli vuoden 2010 suomalaisessa yhteiskunnassa, kansainvälisessä kaupassa, kulttuurin ja taiteen kentällä sekä kielikoulutuspoliittisissa kysymyksenasetteluissa. Kirjan yhtenä päämääränä on kiinnittää suuren yleisön huomiota siihen, millainen asema ja rooli japanin kielellä maassamme on. Apuraha tullaan käyttämään kirja ulkoasun ja taiton suunnitteluun ja viimeistelyyn. (Muilta osin kirja toimitetaan talkootyönä.)
Kristiina Korhonen on töissä Diakonissalaitoksella ja työskentelee sen lisäksi vierailevan tutkijan statuksella Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Hän on valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2005 pääaineena talousmaantiede ja alueellisena erikoistumisalueena Koillis-Aasia.
Apurahan Kristiina Korhonen tulee käyttämään Gustav John Ramstedtin elämää ja matkoja käsittelevän kirjan kirjoittamistyöhön. Tyylillisesti kirja tulee asemoitumaan elämänkertakirjallisuuden ja matkakirjallisuuden välimaastoon ja se on tarkoitettu yleistajuiseksi teokseksi kaikille asiasta kiinnostuneille. Kristiina Korhosen tavoitteena on saada kirjan käsikirjoitus valmiiksi vuonna 2011. Ramstedt-apuraha tullaan käyttämään tutkimus- ja kirjoitustyöhön tänä vuonna. SJY:n lisäksi kirjahanketta ovat tähän mennessä tukeneet myös mm. Alfred Kordelinin rahasto ja Oskar Öflundin säätiö.
The Japan Foundation
The Japan Foundation on Japanin ulkoasiainministeriön alainen säätiö, joka
myöntää vuosittain apurahoja erilaisiin projekteihin, jotka edistävät
maittemme välistä tiede- ja kulttuurivaihtoa, ja jotka toteutuvat joko
Suomessa tai Japanissa. Tutkimusapurahoja myönnetään pääasiassa vain
humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille.
Kattava lista säätiön ohjelmista, ohjeet sekä hakulomakkeet saatavana Japan Foundationin kotisivuilta osoitteesta http://www.jpf.go.jp/e/program/index.html
Säätiön ohjelmista saa lisätietoja suurlähetystön kotisivuilta.
Chujo Watanabe -rahasto
Tokiossa toimiva Japanilais-Suomalainen Yhdistys on vuodesta 1996 lähtien jakanut yli 20 stipendiä nuorille suomalaisille opiskelijoille ja tutkijoille.
Suomessa toimiva SJY on tiedottanut, vastaanottanut hakemukset ja tehnyt ehdotukset Tokion JSY:lle joka tekee lopullisen valinnan. Stipendien hakuaika julkaistaan vuoden lopulla ja hakuaika päättyy yleensä tammikuun aikana. Seuraa jäsenlehdessämme sekä nettisivuilla tiedotuksiamme.
Chujo Watanabe oli suomalaisen äidin ja japanilaisen isän vanhin poika ja suuri Suomen ystävä. Hän oli kansainvälisesti tunnettu journalisti. Hänen perikuntansa lahjoitti huomattavan rahasumman käytettäväksi suomalais-japanilaisen kulttuuriyhteistyön tukemiseen.
Japanin-Suomi Yhdistys on myöntänyt vuoden 2010 Watanabe apurahan TKK:n tietotekniikan opiskelija Eero Anttilaiselle joka jatkaa opintojaan Tokion Yliopistossa.
Ramstedt-apuraha
SJY:n Ramstedt-rahasto perustettiin vuonna 1980. Rahaston varoista jaetaan apurahoja Suomalais-Japanilaisen kulttuuriyhteistyön ja erityisesti kielitieteellisten tutkimusten tukemiseksi sekä edistämiseksi. Lisätietoja SJY:n hallituksen jäseniltä.
Prof. G.J. Ramstedt (22.10.1873-25.11.1950), tiedemies, tutkimusmatkailija ja kirjailija sekä Suomen ensimmäinen lähettiläs Japanissa (1919-1930) oli yhdistyksemme perustajajäseniä ja sen ensimmäinen puheenjohtaja kuolemaansa saakka.