Moderni voimistelu - rytminen kilpavoimistelu 

1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku

1950-luku
Lajin alkujuuret ovat ilmeisesti Neuvostoliitosta, jossa naisten yksilövoimistelussa "taidevoimisteluna" tunnettu suunta 1950-luvun alusta. Suomessa tämän taidevoimistelun käyttämä nauha (keppiin kiinnitetty silkkinauha) oli esillä ensimmäisen kerran 1950-luvun puolivälissä Helsingin Jyryn voimisteluesityksessä. Idean oli tuonut Neuvostoliitosta Elma Pyykkönen. 

1960-luku
Kansainvälinen voimisteluliitto hyväksyi uuden naisten vapaavoimistelun muodon "Gymnastique Moderne" kansainväliseksi kilpailulajikseen v. 1962 ja järjesti ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut Budapestissa 1963. Niissä oli mukana TUL:n Rauni Koskinen. Etukäteen ei tiedetty lajista, tai sen säännöistä mitään, mutta Koskinen valmentautui minkä pystyi ja sijoittui hyvin. Hän edusti Suomea myös 1965 Prahassa pidetyissä MM-kilpailuissa ja silloin saatiin jo etukäteistietoakin. Voimisteluliiton edustajan Elna Kopposen mukaan kyseessä oli uusi kilpailumuoto niille vapaavoimistelijoille, jotka eivät olleet kiinnostuneita varsinaisesta taitovoimistelusta. Koskinen sijoittui 18. sijalle, osanottajia oli 33. 

1970-luku
TUL:n naiset pääsivät uudelleen kiinni moderniin voimisteluun melkein vahingossa: ensimmäiseen valmentajakouluun v. 1971 oli pyydetty Neuvostoliitosta naisvoimistelun valmentaja Maria Novik, joka sattuikin olemaan nimenomaan modernin voimistelun valmentaja ja tuomari.
Ensimmäiset SM-kilpailut pidettiin marraskuussa 1971. Välineitä oli vain kaksi: kilpailujen A-sarjan ohjelmassa oli Rauni Koskisen pallosommitelma pakollisena ja omavalintaisena 'hyppynaruohjelma'; B-sarjassa kilpailtiin Koskisen pallo-ohjelmalla. Seurat eivät olleet ehtineet vielä mukaan, joten liikkeelle lähdettiin paljolti lajista omakohtaisesti kiinnostuneiden varassa. Kilpailuissa sijoittui Porin Työväen Naisvoimistelijoiden Heli Rantanen 6. sijalle.

Vuoden 1972 alussa perustettiin Modernin voimistelun toimikunta ruotsinkielisen naisvoimisteluliiton (FSKG), TUK:n ja TUL:n, Voimisteluliiton ja SNLL:n edustajista. TUL:sta toimikuntaan valittiin Terttu Nenonen ja Eila Uitto. Samana vuonna TUL:n naistoimikunta perusti kilpailuvaliokunnan suunnittelemaan modernin voimistelun kilpailutoimintaa.

Vuoden 1973 mestaruuskilpailujen kilpailuohjelmat rakentuivat vuoden 1971 MM-kisojen pakolliselle ohjelmalle.

Vuonna 1974 Eevi Kaasinen osallistui Olympiakomitean seminaariin, jossa lajille laadittiin harjoitusohjelmia, koska lajia oli ehdotettu olympialaisiin.

Vuonna 1975 Madridissa järjestettiin rytmisen voimistelun MM-kilpailut ja sinne valittiin yksilöiden Hilkka Riikosen ja Leila Jääskeläisen lisäksi eri liitoista koottu joukkue ja siihen pääsivät TUL:n edustajiksi Helsingin Kotkien voimistelijat Riitta Immonen ja Irmeli Tikka. Espanjan poliittisten tapahtumien vuoksi TUL kuitenkin veti voimistelijansa pois joukkueesta ja järjesti tytöille korvaukseksi matkan Intervisio-kisoihin DDR:ään. Siellä tytöt kuitenkin voimistelivat yksilöinä ja Riitalle jouduttiin viikossa valmistamaan uusi yksilöohjelma.

Vuonna 1976 Helsingin Kotkien 45-vuotisjuhlan kunniaksi Kisahallissa järjestettiin ensimmäiset kansainväliset rytmisen voimistelun kisat Suomessa. Mukana oli kutsuttuina voimistelijoita Puolasta ja Tsekkoslovakiasta.  Kisahallissa järjestettyihin kisoihin osallistui myös SVUL:n voimistelijoita ja TV 2 lähetti kisoista tunnin pituisen ohjelman kilpailupäivänä.

80-luvun taite oli oikeaa kulta-aikaa Riitta Immoselle, joka  saavutti lajin neliottelun Suomen mestaruuden vuosina –79, -80 ja –81 ja lisäksi välinekohtaisia mestaruuksia niin, että hänellä on kaikkiaan 16 Suomen mestaruutta.  Myös Irmeli Tikka, Marita Kallioniemi  ja Tuija Savolainen menestyivät SM-kisoissa.

Riitta Immonen edusti Suomea kaksi kertaa EM-kilpailuissa ja saavutti Madridissa 1978 28. sijan.

Riitta Immonen osallistui Intervisio-kisoihin, johin kutsuttiin maan mestari ja kaksi kertaa Kansainvälisiin Naistenpäivän kilpailuihin Tsekkoslovakiassa. Myös Irmeli Tikalla ja Marita Kallioniemellä oli useita kansainvälisiä edustusmatkoja, Marita oli menestyksekkäin 1981 Belgiassa Työläisurheiluliiton kisoissa, jotka hän voitti.

Marita Kallioniemi jatkoi menestyksekästä rytmisen uraansa valmentajana, josta työstä hänet palkittiin TUL:n parhaana valmentajana vuonna 198??? valmennettavanaan Tuuli Matinsalo.

Tuuli Matinsalon parhaimmat saavutukset ovat TUL:n neliottelun hopeat –88 ja –89, useita mitaleja välinekohtaisissa kilpailuissa ja kaksi kertaa komeat mestaruudet CSITN:n kisoissa –88-89??? Belgiassa ja Italiassa Riminillä. Kristiina Sylman, valmentajanaan Eija-Leena Patanen, voitti TUL:n neliottelun mestaruuden –88 ja myös hänellä kuten Tuulillakin, on useita mitalisijoja TUL:N ja SM-kilpailuissa. Molemmat ovat edustaneet TUL:a usein ulkomailla. Valitettavasti juuri Tuulin ja Kristiinan uran huippukohtaan osuivat rytmisen kovat riidat ja Voimisteluliiton SM-kilpailuihin ei osallistuttu. Muiden liittojen järjestämissä varjokisoissa Master-cupissa tytöt veivät vuosina –87 ja –88 kaksoisvoiton.

1990-luku
Suomalaiset voimistelijat ovat kokoajan lähestyneet maailman kärkeä ja Pohjoismaissa Suomella on kiistaton johtoasema. Kolme kertaa  Suomella on ollut edustaja olympialaisissa; Hanna Laiho edusti Suomea Barcelonassa 1992, Katri Kalpala Atlantassa 1996 sekä Heini Lautala Sydneyssä 2000. Heinin parhaita saavutuksia ovat MM-kilpailujen 20. ja EM-kilpailujen 18. sija. 

Sivun yläreunaan
Palaa takaisin alkuun