Rasismi politiikassa ja vallankäytössä ei ole ollenkaan uusi ilmiö. Isompien yhteiskunnallisten ongelmien syiden projisoiminen vähemmistöjen ja tavalla tai toisella poikkeavien syyksi on tuttua kautta historian. Kristittyjen vainot Roomassa, juutalaisvainot Hitlerin Saksassa tai "kulakkien" ja suomalaisten ja muiden vähemmistöjen kohtelu Stalinin Neuvostoliitossa osoittavat, miten julmat ja systemaattisetkin vainot valtaväestö kulloinkin hyväksyy. Lievemmässä mittakaavassa rasistisia piirteitä esiintyy myös tämän päivän politiikassa. Tällaista esiintyy esimerkiksi työttömien syyllistämisessä, jos nämä käyttävät hyväkseen heille kuuluvat lakisääteiset edut tai Suomen talousvaikeuksien selittäminen johtuvaksi maataloustuista tai asutuskeskusten opettajien lomauttamisten aiheutuminen aluepolitiikasta. Kiinalaisista ollaan tekemässä Indonesiassa syyllisiä talouskriisiin.
Ulkomaalaispolitiikan ongelmat tai rasistiset ilmiöt ovat Suomessa pieniä esimerkiksi ulkomaan velkaamme ja työttömyyteen verrattuna. Mutta periaatteellisena kysymyksenä ongelma on vaikea. Ulkomaalaisepäluulo on monivivahteista ja liittyy moniin asioihin. Onneksi suora, yksilöön kohdistuva huono kohtelu ja väkivalta ei ole kovin yleistä ja se on helppo tuomita.
Ulkomaalaisepäluulo ja rasismikeskustelu lähtevät mielestäni kahdesta tavoitteesta, jotka ovat yksinään hyviä ja yleisesti hyväksyttyjä, mutta joiden yhtäaikainen toteuttaminen näyttää olevan vaikeaa.
Pidetään tärkeänä, että meillä on turvalliset rajat, maahan tulossa noudatetaan oikeita pelisääntöjä, ehkäistään rikollisuutta ja epäjärjestystä sekä ehkäistään suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen avoimuuden ja esimerkiksi sosiaaliturvan väärinkäyttö. Toisaalta suomalainen yhteiskunta on aina perustunut tasa-arvolle, ihmisoikeuksien kunnioittamiselle ja inhimillisyydelle. Suomi on lisäksi kansainvälisten sopimusten ja nyt myös perusoikeusuudistuksen jälkeen sitoutunut turvaamaan myös maahan tulijoiden ihmisoikeudet. Nyt rasismikeskustelua käydään näiden kahden näkökohdan, usein ääripäiden välillä. Nämä näkökannat voidaan hyvällä hallinnolla ja ihannetapauksessa lähes yhdistää. Mielestäni ulkomaalais- ja pakolaispoliittisen toimikunnan, jonka jäsenenä allekirjoittanut oli, koko tehtävä oli juuri näiden näkökantojen lähentäminen ja yhdistäminen.
Ulkomaalaispolitiikan virtaviivaistaminen, humanisoiminen ja kansainvälisistä velvoitteista huolehtiminen eivät ole Suomen kansantaloudelle mikään uhka. Kansainvälisistä ja myöskään itse ottamistamme paluumuuttovelvoitteista me emme pääse eroon maahan tulijoiden huonolla kohtelulla. Meillä on mahdollisuus hoitaa maahan muutto ja pakolaispolitiikka joko huonosti tai hyvin. Huono hoitaminen tulee yhteiskunnalle sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä sekä kalliimmaksi että tuo mukanaan muita ongelmia.
Rasistisia mielipiteitä on helppo ruokkia, koska niiden syntyminen perustuu usein ihmisen normaaliin mielen, psyyken puolustusmekanismiin. Omat ongelmat ja uhat nähdään toisessa ja ne on helppo kohdistaa, projisoida vähemmistöihin ja tavalla tai toisella valtaväestöstä poikkeaviin. Sitä esiintyy ja on esiintynyt kaikissa kulttuureissa. Voisi sanoa, että rasismia on geeneissämme. Suomessakin siitä ovat olleet osoituksena kylätappelut ja nykyisin jengiytyminen. Suojellaan omaa reviiriä.
Kateus ja omien etujen puolustaminen ovat myös ihmisen normaalia käyttäytymistä. Jos koetaan, että joku saa enemmän ja helpommin etuja, saati että epäillään niiden väärinkäyttöä, on asetelma kateudelle ja epäluuloille valmis. Suomalainen, pelkän kansaneläkkeen varassa oleva, sodassa ja korvenraivauksessa terveytensä menettänyt veteraani vertaa varmasti aiheesta omaa toimeentuloaan toimeentulotuen maksukäytäntöön. Sosiaaliturvan "väärinkäyttäjinä" ulkomaalaiset ovat vain pieni, mitätön vähemmistö. Sosiaaliturvan maksimointi on tunnettu ja valitettavan laajalti hyväksytty suomalainen urheilulaji, jossa suomalaiset itse ovat eksperttejä. Syyllinen tässä on Suomen tupo-johtoinen päätöksentekokoneisto, ei yksittäinen ulkomaalainen.
Näihin asti avoin ja tasa-arvoinen suomalainen yhteiskunta on pärjännyt ilman rasismin kärjistymiä. Vaikka romaniväestö on ollut sadat vuodet keskuudessamme, ei konflikteja ole enemmälti syntynyt. Tosin on tunnustettava, että he eivät ole vieläkään päässeet tasa-arvoisiksi valtaväestöön nähden. Kun me, tai ainakin EU-myönteinen ilaskiveläinen enemmistö vannomme tänään kansainvälisyyteen ja avautumiseen, on meidän hyväksyttävä myös sen mukana tuleva vuorovaikutus uusien kansallisuuksien kanssa riippumatta ihonväristä. Pullasta ei voida poimia vain rusinoita. Ja jos mietimme ulkomaalaisten Suomeen tuloa laajemmin, koko pullakin on hyvää ja hyödyllistä ravintoa.