(Valtter Koistisen kertoman tarinan mukaan muistiinmerkitty)
Eräänä loppukesän iltana Myllypuron varrella Partaharjulla...
Erä-Kalle puuhaili vielä myllyssään. Mylly oli Myllypuron pienen kosken niskalla synkän ikikuusiston sylissä. Puro solisi loputonta lauluaan ja kuusikko henkäili tuulen mukana. Myllypuron takaa alkoi loputtoman tuntuinen erämaa jossa riista liikkui ja oli rauhallista. Lähellä oli Nikkarilan kylä, jossa kuuluisat nikkarimiehet veistivät rakennusten salvokset. Valmiit salvostetut hirret he sitten uittivat pitkin Salvosjärveä Partaharjun rantaan. Siitä valmiit seinähirret siirrettiin lopulliselle sijoituspaikalleen uuden rakenuksen kehikoksi. Partaharjun kuuset olivat naavaisia ja niinpä jo iät ja ajat oli tätä aluetta sanottu sen mukaan Partaharjuksi. Kaunis harju. Kirkasvetinen, vaikkakin vähän ruosteinen, Salvonen päilyi omassa rauhassaan.
Erä-Kalle päätteli päivän jauhatustyötään myllyssään. Hän kytki myllyn suuren pääakselin omatekoisella kytkimellä vapaaksi. Myllynkivet pysähtyivät, mutta ratas jatkoi purossa loputonta läiskyvää pyörimistään.
Erä-Kalle tuli myllynsä rappusille. Nuuhkaisi alkavan syksyn raikkautta. Ilta alkoi jo viiletä ja hämärtyä. Hän pudisteli enimmät jauhonpölyt vaatteistaan ja löi suuren lierihattunsa reiteensä, niin että sakea jauhopilvi hulmatti. Sitten hän asetti pönkäpuun myllyn ovelle ja meni lähellä olevaan pirttiinsa. Siellä syttyi pian kynttilä pöydälle ja Erä-Kalle näkyi sen valossa puuhailevan iltapalaansa.
Mutta Myllypuron takana joku tarkkaili jokaista liikettä myllyn vaiheilla ja ikkunasta Erä-Kallen pirttiin. Siellä valtavien ikikuusien takana pälyili Yks'silmä-Iivari. Hänellä oli pahat, mielessään - kuten melkein aina. Olihan hän kylän pahamaineinen kalarosvo ja luikuri. Nyt Yks'silmä-Iivaria kiinnostivat Erä-Kallen rahat, joita hän säilytti myllyssään ilman sen kummenpia lukkoja tai piiloja. Jokainen kylällä tiesi, että Erä-kallen myllyn kassa oli siellä suuren akselin takana seinälankun ja seinän muodostamassa kolosessa.
Sitten pirtin ovi aukesi. Erä-kalle seisoi portailla ja kuunteli tarkkaavaisena. Aivan oikein. Kyllä hän oli kuullut sen. Siellä se hukka huusi. Lähimetsän susi oli alkanut tulla hänelle tutuksi ja hän oli yrittänyt kesyttää siitä itselleen koiraa. Kaukaa kuului kuulaassa illassa suden lyhyitä ulvahduksia. Kunhan kuu kohta nousee, saadaan varmasti kuulla oikea suden konsertti, ajatteli EräKalle. Sitten hän meni pirttiinsä. Yks' silmä-Iivari saattoi nähdä, kuinka Erä-Kalle otti esille suuren kirjan ja alkoi selata sitä. Sitten hän näkyi lukevan hitaasti ja samalla sormellaan rivi riviltä seuraten. Kohta hän vei kouransa kynttilän taakse ja lyhyt puhallus pimensi pirtin.
Silloin Yks'silmä-Iivari katsoi hetkensä tulleen. Hän hyppeli äänettömästi kiveltä kivelle yli kosken ja livahti myllyn taakse. Kotvan varmistuttuaan, että pirtistä ei kuulu eikä näy mitään, hän hiippaili nopeasti myllyn ovelle. Otti pönkäpuun pois ja hävisi myllyyn sisälle. Hiukan ovi narahti ja se säikäytti Iivaria. Mutta pirtti pysyi hiljaisena. Kohta Yks'silmä-Iivari vei pimeässä myllyssä kättään yli pyörivän akselin kohti himoitsemiaan rahoja. Mutta sitten tapahtui jotain kauheaa! Käsi menikin jotenkin väärin ja sormet jäivät pyörivän akselin väliin, ja akseli veti koko ajan valtavalla voimallaan kättää nieluunsa. Yks'silmä-Iivarilta pääsi vaistomaisesti eläimellinen suora huuto. Tuska oli hirveä ja pimeässä tapahtunut valtava riuhtaisu oli kammottava.
Erä-Kalle kuuli pirttiinsä huudon ja tunnisti sen Iivarin ääneksi. Hän tuli pian pihalle ja arvasi heti mitä oli tapahtunut. Erä-Kalle meni suoraan purolle ja tarttui vahvoin käsin kiinni siipirattaasta ja alkoi vääntää sen pyörimistä vastoin virran voimaa. Hartioissa rutisi ja otsasuonet pullistelivat. Mutta lopulta alkoi kuin alkoikin kosken voima antaa periksi ja myllyn siipiratas pyöri virran voimaa vastaan hitaasti, mutta riittävästi. Huuto myllyssä lakkasi, ja kohta sieltä säntäsi pakoon veristä kättään roikuttava Yks' silmä-Iivari.
Ei sillä kädellä nyt varasteta, mietti Erä-Kalle ääneen ja pisti pönkkäpuun takaisin myllyn ovelle. Ei hän edes käynyt tarkistamasa, olivatko rahat tallella. Sitten hän palasi pirttiinsä nukkumaan.
Mutta läheisessä metsässä liikkunut susi oli kuullut myös outoja ääniä ja tullut Myllypuron taakse katsomaan, mistä äänet oikein tulivat. Samassa sen suden vaistot heräsivät: verta! Maassa oli selvästi verta. Sitä oli valunut Yks'silmä-Iivarin kädestä. Susi lipaisi kielellään maassa olevaa veripisaraa ja säntäsi juoksuun verijälkiä seuraten.
Yks'silmä-Iivari juoksi pakoon pitkin Partaharjua. Hän vilkuili taakseen nähdäkseen seuraako Erä-Kalle häntä. Mutta hän näkikin kauhukseen, kuinka sieltä ei juossutkaan Erä-Kalle, vaan - susi! Hätäännyksissään Yks'silmä-Iivari oikaisi suoraan harjulta alas suolle, joka vielä silloin oli hyllyvä ja melkein läpipääsemätön. Hän arveli hieman tyhmästi, että siitä susi ei uskaltaisi tulla.
Harjulta alas suolle juoksevaa miestä katsova susi päästi omituisen haukahtavan, ulahtavan äänen. Tuon äänen kuuli pirttiinsä Erä-Kalle. Hän havahtui taas. Oliko se? Oli se. Susi oli nyt Yks' silmä-Iivarin perässä ja verinen käsi voisi aiheuttaa suden vaistoissa vaikka mitä!
Erä-Kalle sieppasi metsästysluodikkonsa seinältä, otti panoksia ja säntäsi juoksuun suden äänen suuntaan. Hän tuli pitkin harjua suon yläpuolelle ja näki mitä suolla tapahtui. Siellä Yks' silmä-Iivari oli lähes hartioitaan myöten jo suossa ja vierellä ärisi hampaat irvessä verenhimoinen susi. Erä-Kalle möläytti jotain kiinnittäkseen suden huomion hetkeksi ja juoksi nopeasti alas suolle. Siinä hän latasi aseensa ja heitti sen poskelle ja samassa ase laukesi. Hyppyyn ponnistautunut susi kohtasi loppunsa hetkessä ja putosi kuolleena Yks'silmä-Iivarin päälle.
Erä-Kalle tuli alas suon reunaan ja kiskoi samalla hyllyvästä suosta pieniä puita juurineen. Niitä pitkin hän käveli Iivaria lähelle ja otti sitten sudesta kiinni ja veti sen pois alla hädissään ulisevan Iivarin päältä. Erä-Kalle katsoi sutta surullisena: Olisihan siitä hyvän vahtikoiran saanut, mutta ihminen on aina ihminen.
Sitten hän ojensi puun Iivarille ja käski ottaa lujasti kiinni. Siinä Erä-Kalle kiskoi ja Iivari piti kiinni kuin henkensä hädässä. Vähitellen kuristen suo antoi periksi ja lopulta Yks'silmä-Iivari pääsi pinnalle. Suon reunalle päästyään Iivari meinasi lähteä taas juoksemaan, mutta Erä-Kallen vahva käsi laskeutui hänen hartialleen: Mennäänpä tuonne myllylle.
Iivari arveli tuomion sittenkin koittavan. Kun tultiin myllylle, otti Erä-Kalle vesisankon ja ammensi purosta vettä monta kertaa ja heitti sitä Iivarin päälle. Muta vaatteista irtosi. Sitten hän toi puhtaan vaatekerran ja pyysi pukeutumaan siihen. Repi vielä paitansa ja sitoi sen suikaleilla Iivarin särkynen käden verisen käden. Sitten hän toi pienen jauhosäkin ja käski viedä perheelle tuliaisia.
Silloin alkoi
Iivarin Alaleuka väpättää ja hänen ainoassa silmässään
kimmelsi.
-
Miksi
sinä tämän teit, minulle? Minähän yritin varastaa
sinulta?
-
No, se on oikeastaan sen kirjan syytä, jota luin.
-
Mitä
siinä kirjassa sanottiin?
-
Kaiken minkä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää
te samoin myös heille.