EUROPARLAMENTAARIKKO OUTI OJALAN UUTISKIRJE 1 / 1998 HELMIKUU
-
Luxemburgin työllisyyspaperi
muuttumassa tositoimiksi
- Työaikadirektiivin ulkopuoliset alat
- Neil Kinnockin vastaus ei tyydytä Outi Ojalaa
- Ay- ja lakko-oikeus Euroopan tasolla
- Direktiivi kemiallisista riskeistä etenemässä
- Työllistyvyys korostuu Iso-Britannian tavoitteissa
- Tukityöllistämistä ei pidä väheksyä
- Työaikadirektiivin ulkopuoliset alat
-
Kissanhännänvetoa
tasa-arvodirektiivistä
- "It´s a long way to Tipperary..."
- Outi kysyy ja lausuu
- Saharov-palkinto algerialaiselle ihmisoikeustaistelijalle
- Eurotalo käynnistyy jälleen
- "It´s a long way to Tipperary..."
Britannian puheenjohtajuuskausi
Vuoden 1998 alkupuoliskolla on Iso-Britannian vuoro toimia EU:n puheenjohtajamaana. Kausi on mielenkiintoinen sekä Lontoon ja Brysselin välisten suhteiden kehityksen kannalta kuin myös EU:n työllisyys- ja sosiaalipolitiikan suuntaratkaisujen vuoksi. Jo nyt on selvää, että Britannian uusi Työväenpuolueen hallitus on muuttanut maan suhtautumista EU:n kehitykseen verrattuna konservatiivien lähes 20 vuotta kestäneeseen valtakauteen. Muutos avaa myös mahdollisuuksia EU:n kehittämiselle.
Vaikka Britannia jää, ainakin alkuvaiheessa, EU:n raha- ja talousliiton ulkopuolelle, toimivat britit yhdessä muiden EU-maiden hallitusten kanssa Emun käynnistymisen puolesta. Toinen esimerkki suhtautumistavan muutoksesta liittyy EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Britannia on perinteisesti vastustanut, viimeksi EU:n hallitusten välisessä konferenssissa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehitystä. Nyt maan ulkoministeri Robin Cook johtaa erityisen aktiivisesti EU:n ulkopolitiikkaa hoitavan troikan toimintaa mm. Balkanilla ja Algerian kysymyksessä.
Työllisyys- ja sosiaalipolitiikka on eräs Britannian aloitteellisen EU-politiikan alueista. Näin Blairin hallitus haluaa markkinoida ns. Uuden Labourin ajatuksia manner-Eurooppaan. Blairin keskeinen ajatus on, että työllisyysongelmaa ei pidä lähestyä valtion tukitoimien, etujärjestösopimusten tai sääntelyn näkökulmasta. Sen sijaan keskeistä on se, miten parannetaan työn-tekijöiden sekä työttömien työllistettävyyttä eli mahdollisuuksia työnsaantiin modernisoituvan teknologian Euroopassa. Päähuomio on Blairin hallinnon mielestä kiinnitettävä nyt tuotannon perusedellytysten parantamiseen ja erityisesti koulutukseen.
Ammattiyhdistystaustan omaavana pohjois-mai-sena naisena ja eurokansanedustajana tekee mie-li tyrmätä Uuden Labourin ajatukset heti alkuunsa. Ainakin suomalaisessa työllisyyspo-litiikassa tarvitaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyötä. Myös työttömien ja muiden vähävaraisten perusturvaa tarvitaan. Ja ainakin verotuksen kautta tapahtuvaa tuotannon ja kulutuksen ohjaamista tarvitaan sekä työllisyyden että oikeudenmukaisuuden takia.
Mutta nykyisen puolustaminen ja vanhassa pysyminen ei riitä vastaukseksi Euroopan työllisyysongelmaan. Myöskään työajan lyhentämi-nen ei yksinään ole riittävä vastaus työttömyyteen - varsinkin jos taloudellinen kasvu on matala. On mietittävä miten työllisyyskoulutuksella, tukityöllistämisellä tai kolmannen sektorin toiminnalla voidaan parantaa työttömien mahdollisuuksia työllistyä. Ja mielestäni on järkevää, että työttömien hakeutumista kou-lutukseen ja vaikkapa lyhytaikaisiinkin työsuhteisiin tuetaan myös taloudellisesti. Myös Suomen hallituksen työllisyyspolitiikka on tältä osin lähtenyt oikeille urille.
Millaista on tulevaisuuden Euroopan työllisyyspolitiikka? Todennäköisesti kompromissi, joka sisältää sekä tukea koulutukseen ja työllistämishankkeisiin mutta myös toisaalta sosiaaliturvaa, jossa aktiivisuutta tuetaan nykyistä enemmän.
Outi Ojala
Luxemburgin työllisyyshuippukokouksen ensimmäinen seuranta järjestettiin 27.1. Euroopan parlamentissa. Parlamentin työllisyys- ja sosiaalivaliokunta oli yhdessä EU:n komission kanssa kutsunut koolle keskustelutilaisuuden huippukokousta seuraavista toimista. Tilaisuuteen osallistuivat komission ja parlamentin edustajien lisäksi mm. Tanskan ja Portugalin työvoimaministerit sekä eurooppalaisten työmarkkinajärjestöjen edustajat.
EU:n komission työllisyydestä ja työmarkkinoista vastaava osastopäällikkö Juhani Lönnroth totesi, että ilmapiiri on Luxemburgin jälkeen selvästi muuttunut: epäilystä on siirrytty optimismiin. Hän varoitti kuitenkin samalla, että pelkkä euforia ei riitä, vaan tarvitaan poliittista tahtoa konkreettisiin toimiin.
Luxemburgin päätöslausuma kuvastaa EU:n piirissä viime aikoina levinnyttä uutta työllisyysajattelua, joka korostaa työllistämistoimien merkitystä. Avainsanana on polku, jota pitkin työtön kulkee työelämään. Polku voi koostua erilaisista koulutus, kuntoutus yms. toimista. Olennaista on, että työtön ei jää yksin odottamaan mahdollista työllistymistään.
Koulutuksen merkitystä korostettiin myös parlamentin tilaisuudessa. Tai kuten Juhani Lönnroth totesi: enää ei puhuta niinkään kouluttamisesta kuin oppimisesta. Elinikäinen oppiminen on tärkeää kaikille, ei vain työttömille. EU:n komission laskelmien mukaan nykytekniikasta 80 % on vanhentunutta 10 vuoden kuluessa. Jatkuvan oppimisen vaatimus johtaa luonnostaan myös työn kiertoon. Osa työvoimasta on aina oppimassa uutta, jolloin työpaikkoja vapautuu uusille tulijoille.
Luxemburgin neljästä suuntaviivasta yksi koskee miesten ja naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia työelämässä. Luxemburgissa jäsenvaltiot sitoutuivat vähentämään naisten ja miesten työttömyysasteiden eroa tukemalla aktiivisesti naisten työllisyyden lisäämistä. Työn ja perheelämän yhteensovittamista luvataan helpottaa järjestämällä lastenhoitopalveluita ja tukemalla kotona olleiden naisten työhönpaluuta.
Komission työllisyysasioista vastaavan pääosasto viiden pääjohtaja Allan Larsson korosti muiden keskustelijoiden tavoin, että naisten työllisyyden parantaminen ei voi tapahtua vain naisille suunnattujen erityistoimien avulla, vaan yhtäläisten mahdollisuuksien edistämisen tulee olla osana kaikkia muita suuntaviivoja. Eli tasaarvoa on toteutettava läpäisyperiaatteella: naiset on huomioitava myös yrittäjinä, naisten koulutus vaatii erityistoimia, työaikakysymykset koskevat eri tavoin naisia ja miehiä jne.
Työaikadirektiivin ulkopuoliset alat
Yksi tämän kevään isoja asioita työllisyys ja sosiaalivaliokunnassa on mietintö työaikadirektiivin ulkopuolisista aloista (KOM 97/0334). Kun EU antoi 1993 direktiivin työajasta, sen ulkopuolelle jätettiin liikenne, merikalastus ja muu merellä tehtävä työ sekä lääkärien harjoittelu. Nyt komissio on antanut valkoisen kirjan siitä, miten ja miltä osin nämä alat saataisiin direktiivin piiriin.
Esittelijänä valiokunnassa on belgialainen kristillisdemokraatti Raphael Chanterie, joka oli helmikuun kokoukseen laatinut asiasta vasta työasiakirjan. Varsinainen mietintö hyväksytään valiokunnassa huhtikuussa ja täysistuntoon asia tullee kesällä.
Neil Kinnockin vastaus ei tyydytä Outi Ojalaa
Outi Ojala katsoo, että Suomen hallituksen on toimittava Euroopan unionin neuvostossa niin, että EU:n komission ehdotus EU:n oikeudesta puuttua ns. väliintulomenettelyllä kansalliseen lakko-oikeuteen torjutaan. Hän on tyytymätön EU:n komission jäsenen Neil Kinnockin antamaan asiaa koskeneeseen vastaukseen. Ojala teki komissiolle viime vuoden lopulla kirjallisen kysymyksen, koska kolme komission jäsentä oli julkisuudessa katsonut, että komission tulee ryhtyä toimenpiteisiin, jotta viimesyksyisen Ranskan kuljetuslakon tapaiset toimet eivät haittaisi tavaroiden vapaata liikkumista.
Vastauksessaan kysymykseen Kinnock myöntää, että lakko-oikeudet kuuluvat kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kansalaisten perusoikeuksiin ja ettei komissiolla ole oikeutta puuttua lakko-oikeuteen. Mutta samalla Kinnock korostaa komission oikeutta tehdä aloitteita tai ryhtyä oikeustoimiin jäsenvaltioita vastaan, mikäli ne eivät kykene turvaamaan vapaata liikkuvuutta.
Ojalan mielestä Kinnock ei selkeästi torju sitä, että komissio pyrkisi tilanteeseen, jossa komissiolla ja EY:n tuomioistuimella olisi toimivaltaa määritellä kansallisen lakko-oikeuden sisältöä. Siksi EU:n neuvostossa on torjuttava komission ehdotukset mahdollisuudesta puuttua työtaistelutoimenpiteisiin ja oikeudesta viedä asia EY:n tuomioistuimen käsittelyyn tavaroiden vapaaseen liikkumiseen perustuen.
Ojalan mukaan suomalainen ay-liike on selkeästi lakko-oikeuden rajoittamista vastaan. Lisäksi hän muistuttaa, että niin Suomi kuin muutkin EU:n jäsenmaat ovat sitoutuneet noudattamaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sekä Euroopan sosiaalisen peruskirjan lakko-oikeutta ja yhdistymisvapauksia koskevia säädöksiä.
Ay- ja lakko-oikeus Euroopan tasolla
Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaalivaliokunta on käsitellyt viime keväästä saakka hollantilaisen kristillisdemokraatin Ria Oomen-Ruijtenin mietintöä ay-oikeuksista (PE 221.687). Oomen-Ruijtenin ajatuksena on, että oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja työtaistelutoimiin olisi laajennettava koskemaan myös Euroopan tason järjestöjä. Nykyisin nämä oikeudet on turvattu kunkin jäsenmaan kansallisessa lainsäädännössä. EU:n perussopimuksen sosiaalisia perusoikeuksia koskevassa artiklassa 137 todetaan erityisesti, että määräyksiä ei sovelleta palkkoihin, järjestäytymisoikeuteen, lakko-oikeuteen eikä oikeuteen määrätä työsulusta. Oomen-Ruijten esittää tämän poikkeuksen poistamista perussopimuksesta.
Oomen-Ruijtenin mietinnön ensimmäinen versio oli käsittelyssä viime vuonna alkukeväällä. Mietintö oli silloin kirjoitettu perussopimuksen artiklamuotoon, koska esittelijän tarkoituksena oli, että parlamentti olisi esittänyt sen muutosesityksenä perussopimukseen Amsterdamin huippukokoukselle. Asia ei kuitenkaan edennyt, suurelta osin sen vuoksi, että Oomen-Ruijten ei saanut hankkeelleen tukea omalta ryhmältään. Myös ammattiyhdistysliike koki jääneensä syrjään asian valmisteluista.
Työllisyysvaliokunnan helmikuun kokouksessa asia jäi jälleen kerran pöydälle. Monet valiokunnan jäsenet, myös Outi Ojala, korostivat sitä, että kyseessä on niin periaatteellinen ja arkaluontoinen asia, että siitä ei voi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Ojala totesi, että Suomen ammattiyhdistysliike ei ole vielä ottanut kantaa eurooppalaisiin ammattiyhdistysoikeuksiin. Erityisesti lakko-oikeus on asia, joka halutaan säilyttää kansallisen päätöksenteon piirissä. Ojala ilmoitti, että hän tulee äänestämään Oomen-Ruijtenin mietintöä vastaan, mikäli se sisältää esityksen lakko-oikeutta koskevan poikkeuksen poistamisesta ja ylikansallisista sovittelu- ja välitysmenetelmistä.
Direktiivi kemiallisista riskeistä etenemässä
EU:ssa työsuojelun alalla pitkään jatkunut pattitilanne on laukeamassa. Neuvosto sai viime lokakuussa vihdoin aikaan yhteisen kannan työntekijäin suojelusta kemiallisiin tekijöihin liittyviltä riskeiltä (SEK 97/1863). Neuvoston ensimmäinen esitys direktiivistä annettiin jo 1993, ja parlamentti antoi siitä oman kantansa 1994. Sen jälkeen asia ei ole neuvostossa edennyt mihinkään.
Lähinnä Iso-Britannian hallituksen vaihdoksen ansiosta työsuojeluasioiden suma on nyt lähtenyt purkaantumaan. Kemiallisten tekijöiden aiheuttamat riskit ovat parlamentissa toisessa käsittelyssä. Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta käsitteli helmikuussa tanskalaisen sosialidemokraatin Freddy Blakin mietinnön asiasta (PE 225.045).
Niin esittelijä kuin valiokuntakin olivat sitä mieltä, että neuvoston kanta on hyväksyttävä lähtökohta ja merkitsee parannusta komission alkuperäiseen esitykseen. Valiokunta päätti kuitenkin toistaa osan ensimmäisessä käsittelyssä tekemiään muutosesityksiä. Parlamentti mm. vaatii työntekijöille enemmän koulutusta kemiallisiin riskeihin liittyen.
Työllistyvyys korostuu Iso-Britannian tavoitteissa
EU:n puoli vuotta kestävä puheenjohtajuus on siirtynyt Iso-Britannialle. Ajanjaksolle antavat leimansa EU:n laajentuminen sekä siirtyminen Emun kolmanteen vaiheeseen, jolloin nimetään mm. euroalueeseen osallistuvat maat.
Hallinnon avoimuuden periaate sekä EU:n entistä itsenäisempi esiintyminen kansainvälisten suhteiden alueilla korostuvat Iso-Britannian ohjelmassa. Viimeksi mainitulla pyritään osoittamaan se, mitä EU:n yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa voi tehdä kansalaistensa hyväksi, esimerkiksi taistelussa rikollisuutta vastaan.
EU:ssa ratkaisematon työttömyysongelma ja lisääntyvä syrjäytyminen saavat ohjelmassa erityistä painoa. Ongelmiin pureudutaan useilla yhtäaikaisilla toimenpiteillä. Työllistyvyyttä käsitellään opetus- sekä yhdistetyssä työ- ja sosiaaliasiain neuvostossa. Puolivuotiskaudella käynnistetään keskustelut elinikäistä oppimista tukevista koulutus- ja nuoriso-ohjelmista sekä ESR:n painotuksen muuttamisesta enemmän työllistyvyyttä tukevaksi.
Puheenjohtajavaltion tiukkana tavoitteena on varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot laativat kansalliset toimintasuunnitelmat työllistyvyydestä ennen Cardiffissa kesäkuussa kokoontuvaa työllisyyshuippukokouksen seurantakokousta.
Tukityöllistämistä ei pidä väheksyä
Outi Ojala otti tammikuun lopulla kantaa tukityöllistämisen puolesta puhuessaan SAK:n tilaisuudessa Hämeenlinnassa. Ojalan mukaan työllisyyskoulutusta ja erilaisia tukityöllistämisen muotoja tarvitaan nyt ja lähivuosina niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa, jos työttömyyttä halutaan todella alentaa. Vaikka pysyvät, uudet työpaikat syntyvät ensisijaisesti taloudellisen kasvun avulla, ei valtioiden ja kolmannen sektorin aktiivisia työllisyystoimia tule väheksyä. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien tilanne ei parane vain markkinoiden ehdoilla.
Suomalaisessa julkisuudessa esiintyneet puheet siitä, että työllisyyskoulutus ja tukityöllistäminen eivät olisi oikeaa työllistämistä, ovat lähinnä hyväosaisten ruikutusta, Ojala totesi. EU:n sisällä ja monissa Euroopan maissa käytävässä keskustelussa keskeinen kysymys on, miten parantaa työttömien työnhakijoiden mahdollisuutta työnsaantiin. Viime vuoden lopun EU:n työllisyyshuippukokouksen päätökset korostavat koulutuksen merkitystä osana työllisyyden parantamista.
Rakennerahastouudistus etenee
Komissio valmistelee parhaillaan asetusesityksiä rakennerahastouudistuksesta. Komission ilmoituksen mukaan se tulee käsittelemään 18.3.1998 esityksiään rakennerahastouudistuksen yleisasetukseksi sekä sitä täydentäviä asetuksia: aluekehitysrahastosta, sosiaalirahastosta, maaseudusta, kalastusrahastosta, koheesiorahastosta sekä ISPA:sta (hakijamaiden jäsenyyttä edeltävät toimet). Komission päätöksen jälkeen asetukset luovutetaan sekä parlamentin että ministerineuvoston käsiteltäviksi.
Uusista asetuksista tihkuneiden tietojen pohjalta voi todeta Suomen tilanteen melko tyydyttäväksi. Itä-Suomi tulee uuden korkeamman tuen 1-tavoitteen piiriin ja muille nykyisille 6-alueille annetaan mahdollisesti nykyisen tasoinen tuki uuden 1-tavoitteen sisällä. 2-tavoite tulee kattamaan Suomessa hyvin sekä maaseutua, rakennemuutosalueita että kaupunkeja. Sosiaalirahaston 3-tavoite tulee kattamaan inhimillisten voimavarojen kehittämisen (rajattuna mahdollisesti 1- ja 2-tavoitealueiden ulkopuolelle). Suomen tukitasoihin tulee vaikuttamaan myös se, miten työttömyys otetaan kriteerinä huomioon. Asetusluonnokset muuttuvat ja kehittyvät koko ajan, joten vielä ei ole aika nuolaista. Vasta asetusten lopullisen hyväksymisen jälkeen voidaan sanoa, millaiseksi uudistus muodostui Suomen kannalta.
Unionin kaupunkipolitiikka
Helmikuun alkupäivinä avattiin Euroopan parlamentissa keskustelu kaupunkikysymyksistä. Julkiseen kuulemiseen oli kutsuttu kaupunkien edustajia ja asiantuntijoita Rooman pormestarista Joensuun kaupungin edustajaan ja Euroopan kriisikaupunginosien elvyttämisyhdistyksen puheenjohtajasta Köyhyyden vastaisen verkoston puheenjohtajaan. Keskustelua käytiin aluepoliittisen valiokunnan varapuheenjohtajan, italialaisen Pasqualina Napoletanon laatiman työasiakirjan, "Kohti kaupunkien toimintaohjelmaa Euroopan unionissa" johdattelemana (KOM 97/0197). Euroopan väestöstä 80 % asuu yli 10 000 asukkaan kaupungeissa, tästä syystä unioni ei voi väistää perinpohjaista keskustelua osuudestaan kaupunkeihin liittyvissä asioissa, todetaan Napoletanon työasiakirjassa.
Käytetyissä puheenvuoroissa korostui viesti, ettei EU:lta haluta lisää säätelyä kaupunkipolitiikkaan tai aluesuunnitteluun. Kaupungit ovat hyvin erilaisia keskenään ja jopa saman kaupungin sisällä on täysin toisistaan poikkeavia alueita. Yhteisinä ongelmina kaupungeille nähtiin kuitenkin työttömyys, köyhyyden ja syrjäytymisen keskittyminen kaupunkien joillekin osa-alueille sekä ympäristö- ja liikenneongelmat. Keskustelussa todettiin myös kaupunkirakenteen muuttuminen korttelikaupungeista kennojen kaupungeiksi (työn, nukkumisen, palveluiden ja huvituksen kennot), mikä aiheuttaa osaltaan liikenne- ja ympäristöongelmia mutta myös työttömien syrjäytymistä.
Puheenvuoroissa arvosteltiin voimakkaasti rakennerahastouudistukseen sisältyvää URBAN-ohjelman lopettamista. Kaupunkien ongelmiin tarvittaisiin omaa kumppanuutta ja verkostoja kehittävää yhteisöaloitetta. Asukkaat on myös saatava mukaan kehittämään omaa elinympäristöään. Kaupunkikeskustelu jatkuu parlamentissa, ja vuoden lopulla järjestetään laaja kaupunkikysymyksiä käsittelevä seminaari.
Kissanhännänvetoa tasa-arvodirektiivistä
Muuttaako direktiiviä vai eikö muuttaa? Tämä on edelleen yksi EU:n tasa-arvoagendan keskeisimmistä kysymyksistä ns. Kalanken-Marschallin tapaukseen liittyen. Kalanken tapauksessa v. 1995 oli kyse siitä, että herra Kalanke Bremenistä oli jätetty valitsematta puutarhurin virkaan, koska Bremenin osavaltion lain perusteella työnhakijoiden ollessa yhtä päteviä on virkaan valittava automaattisesti virassa aliedustetun sukupuolen edustaja. Kalanke valitti asiasta EY:n tuomioistuimeen, ja kaikkien tasa-arvoihmisten kauhuksi voitti juttunsa, minkä seurauksena heräsi pelkoja siitä, että jo olemassa oleva direktiivi, ns. toinen tasa-arvodirektiivi 76/207/ETY, ei todellisuudessa mahdollistakaan positiivisia erityistoimia (naisten) työllistymisen edistämiseksi.
Siitä lähtien on eri tasa-arvoelimissä pohdittu, pitäisikö direktiiviä lähteä muuttamaan niin, että mahdollisuus naisten (ts. kulloinkin aliedustetun sukupuolen) suosimiseen olisi ilmaistu yksiselitteisemmin kuin tähän asti. Vaarana on kuitenkin nähty ojasta allikkoon hyppääminen: komission uusi ehdotus saattaa olla vielä huonompi kuin nykyinen direktiivi. Soppaan lisättiin viime vuoden lopussa vielä yksi ainesosa eli ns. Marschallin tapaus, josta tasa-arvorintamalla ensi näkemältä riemuittiin: herra Marschall Nordrhein-Westfalenista hävisi EY-tuomioistuimessa nostamansa kanteen vastaavanlaisessa tapauksessa, jossa hänen hakemaansa opettajan virkaan oli valittu nainen. Marschallin tapauksen tulkinnan on ehditty toivoa "kumoavan" Kalanken tapauksen.
Asian tiimoilta pidettiin tammikuun loppupuolella parlamentin naisten oikeuksien valiokunnassa ns. julkinen kuulemistilaisuus, jossa pohdittiin Marschallin jutun ratkaisun merkitystä suhteessa Kalanken ratkaisuun ja sitä, pitäisikö mainittua 2. tasa-arvodirektiiviä pyrkiä muuttamaan vai ei. Toinen paikalla olleista asiantuntijoista, oikeustieteen emeritusprofessori Eliane Vogel-Polsky, oli pessimistinen Marschall-päätöksen tulkintojen suhteen. Marschallia ja Kalankea ei voida pitää analogisina tapauksina, koska Nordrhein-Westfalenin säännökset asiaan liittyen eroavat yhdessä suhteessa Bremenin vastaavista: edellisissä jätetään mahdollisuus yksilölliseen harkintaan tapauskohtaisesti, kun taas jälkimmäisissä kyseessä on automaattinen velvoite valita vähemmistösukupuolen edustaja ko. paikalle. Koska EU-oikeus korostaa nimenomaan jokaisen EU-kansalaisen oikeutta juttunsa yksilölliseen ratkaisemiseen, eivät paikalliset säädökset olleet Marschallin tapauksessa ristiriidassa EU-oikeuden kanssa, kuten Kalanken tapauksessa.
Asetelman perustavanlaatuinen ristiriita on siis se, miten asetetaan vastakkain esimerkiksi työnhakijan yksilölliset oikeudet yksilölliseen käsittelyyn ja toisaalta jonkin ryhmän, kuten naiset, poliittisella päätöksellä sovittu oikeus positiiviseen syrjintään.
Haasteena on nyt direktiivin saaminen sellaiseen muotoon, että se tukee selkeästi positiivisten toimien käyttöä. Toisin sanoen positiivisia toimia ei kohdeltaisi enää poikkeuksena yksilön oikeuksiin, vaan pikemminkin edellytyksenä tosiasiallisen tasa-arvon syntymiselle. Positiiviset toimet eivät kuitenkaan saa johtaa syrjintään eivätkä vaarantaa tasa-arvon periaatetta yleensä. Lisäksi Vogel-Polskyn mielestä olisi parasta, jos positiiviset toimet voitaisiin suoraan perustaa Amsterdamin sopimuksen artikloihin 2 ja 3, koska näissä määritellään EU:n perustehtävät, eikä niinkään samapalkkaisuusartiklaan 119.
"It´s a long way to Tipperary..."
Eli miten asiakirjojen kulku etenee parlamentin sisällä? Koska parlamentti ei itse voi varsinaisesti tehdä lainsäädäntöaloitteita, on sen toiminta pitkälti kietoutunut komission koneiston tuottamien esitysten ympärille. Millä tavalla käytännössä sitten etenee se prosessi, jossa mepit pääsevät sanomaan sanottavansa heitä kiinnostavista komissioasiakirjoista?
Asiakirjan tultua virallisesti parlamenttiin valitaan ensimmäiseksi joku parlamentin 20 pysyvästä valiokunnasta pääasialliseksi toimijaksi eli ns. vastuuvaliokunnaksi asiakirjan suhteen. Vastuuvaliokunnan tehtävänä on synnyttää komission asiakirjaan liittyen mietintö eli tarkastella asiakirjaa kriittisesti, esittää huomautuksia, korjauksia ja muutoksia sen sisältöön.
Valiokunnassa istuvien meppien keskuudesta valitaan monimutkaisen riitelyprosessin jälkeen mietintöehdotuksen esittelijä (rapporteur), jonka tehtävänä on valmistella alustava ehdotus mietinnöksi. Esittelijämepillä on valmistelijana luonnollisesti suuri valta siihen, miltä varsinainen lopputulema eli mietintö näyttää, minkä vuoksi kilpailu kunkin asiakirjan valmistelijanpaikasta on usein kova. Paikat jaetaan eräänlaisen pistejärjestelmän perusteella ryhmäkohtaisesti.
Valmistelijamepin laatimaa mietintöluonnosta käsitellään vastuuvaliokunnassa yleensä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla luonnos esitellään ja siitä käydään keskustelua. Tämän jälkeen ennen toista käsittelyä valiokunnassa istuvat mepit saavat halutessaan esittää kirjallisia muutos- ja korjausehdotuksia eli ns. tarkistuksia mietintöluonnokseen. Toisella käsittelykerralla valiokunnassa keskustellaan tarkistusesitysten pohjalta, ja esittelijä voi päätyä tässä vaiheessa korjaamaan esitystään ja tekemään tiettyjä kompromisseja, erityisesti mikäli suuria poliittisia intressiristiriitoja ilmenee. Samassa yhteydessä käsitellään lisäksi mahdolliset muiden parlamentin valiokuntien antamat lausunnot käsiteltävänä olevasta komission asiakirjasta, ja ne otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Lausunnot valmistellaan näissä muissa valiokunnissa saman menettelyjärjestyksen mukaan kuin mitä vastuuvaliokunnassa tehdään varsinaisen mietinnön suhteen. Kolmannessa valiokuntakäsittelyssä suoritetaan itse äänestykset. Hyväksytystä mietintöluonnoksesta tulee vastuuvaliokunnan virallinen mietintö, joka toimitetaan edelleen parlamentin varsinaisen täysistunnon käsiteltäväksi.
Täysistuntovaiheessa mietintö muuttuu vielä yllättävän paljon, sillä monilla mepeillä on paljonkin sanottavaa, erityisesti jos kyseessä on ns. yleisesti kiinnostava aihe. Mietintö kokee usein huomattaviakin muutoksia, koska ymmärrettävästi sitä valmistellut valiokunta, esimerkiksi naisten oikeuksien valiokunta, pitää sisällään talon kaikki aktiiviset tasa-arvoihmiset, mutta täysistunnon mielipidekirjo onkin täysin erilainen.
Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että täysistuntovaiheessa muutoksia voidaan tehdä kuitenkin vain valiokunnan mietinnön johtopäätöksiin; perusteluosaan muutoksia ei enää tässä vaiheessa voi tehdä - kuitenkin perusteluosa on mukana lopullisessa parlamentin mietinnössä. Näin ollen perustelut saattavat koko ajan argumentoida vaihtoehdon A puolesta, mutta päätöslauselmassa päädytäänkin voimakkain sanakääntein vaihtoehtoon B...
Outi kysyy ja lausuu
Komissaari Neil Kinnockilta kysytyn lakko-oikeusasian lisäksi komissiossa on eteenpäin nytkähtelemässä toinenkin Outin tekemä kirjallinen kysymys. Tämä koskee eläinkokeita, tarkemmin sanottuna kädellisten käyttöä eläinkokeissa EU:n alueella. Vastaus saataneen helmikuun aikana.
Kevään aikana Outi tekee myös parlamentin aluepoliittiselle valiokunnalle lausunnon uusiutuvasta energiankäytöstä. Lausuntoa käsitellään näillä näkymin valiokunnan huhtikuun istunnossa. Vastuuvaliokuntana on tutkimus-, teknologia- ja energiavaliokunta.
Saharov-palkinto algerialaiselle ihmisoikeustaistelijalle
Euroopan parlamentin vuoden 1997 mielipiteenvapauden tunnustus, Saharov-palkinto, myönnettiin joulukuun täysistunnossa algerialaiselle ihmisoikeus- ja naisasia-aktivistille, toimittaja Salima Ghezalille, jonka julkaisema ranskankielinen lehti La Nation on ollut kielletty Algeriassa vuodesta 1996 lähtien.
La Nation on viime aikoina käsitellyt erityisesti sensuuriin ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Ghezalin artikkelit vaativat Algerian kriisille rauhanomaista ja demokraattista ratkaisua. Hän on joutunut Algerian viranomaisten ja islamilaisten ääriryhmien kannattajien ristituleen. Salima Ghezali osallistui 80-luvulla aktiivisesti maansa naisliikkeeseen muun muassa Euroopan ja Maghrebin naiset -järjestön perustajajäsenenä, naisten vapautumista ajavan yhdistyksen puheenjohtajana sekä perustamansa NYSSA-naisasialehden päätoimittajana.
Euroopan parlamentin normaali täysistunto keskeytettiin juhlallista erityisistuntoa varten joulukuun 17. päivä, jolloin Saharov-palkinto luovutettiin Ghezalille. Parlamentin puhemies José Maria Gil-Robles kertoi, että Ghezali on ollut aiemminkin Euroopan parlamentissa käydessään sen ihmisoikeusvaliokunnan kuulemistilaisuudessa. Ghezali on halunnut jäädä Algeriaan, vaikka hänen lehtensä onkin lakkautettu, ja hän pyrkii siihen, että sen julkaisemista voitaisiin jatkaa. Lehtimiehen ammatin harjoittaminen nykypäivän Algeriassa, jossa 60 lehtimiestä on menettänyt henkensä vuoden 1992 jälkeen, on erittäin vaarallista.
Kiitospuheessaan Salima Ghezali sanoi olevansa tyytyväinen saadessaan puhua, mitä hän ei voi omassa maassaan vapaasti tehdä. Hän kertoi, ettei ole löytänyt omasta maastaan esimerkiksi Nelson Mandelan kaltaisia esikuvia.
Algeriassa on käynnissä murhenäytelmä: maa on kärsinyt jo viidestä sotavuodesta. Ghezali toi esiin, että Euroopassa on koettu vastaavaa 50 vuotta sitten, ja sen seurauksena syntyi ihmisoikeuksien julistus. Euroopan on syytä muistaa, että Algerian kriisi selittyy osittain myös siirtomaakauden seurauksilla.
Algeriassa on Ghezalin mukaan monilla heikot elinolosuhteet ja harvoilla rikkautta. Järjestelmä on oligarkkinen, harvainvaltainen. Väestön enemmistöä pidetään alhaalla despotian vallitessa. Algerialaiset ovat kidutettu kansa. Ghezalin mielestä on mahdotonta hyväksyä, että algerialaisten on tehtävä valintansa sotilasdiktatuurin ja islamistisen fundamentalistihallituksen välillä. Hän ehdotti, että Eurooppa perustaisi kansainvälisen komission Algerian ihmisoikeuksien ja vapauksien valvomiseksi.
Ghezali halusi kiittää kansalaisjärjestöjä, erityisesti Amnesty Internationalia, ihmisoikeuksia puolustavasta toiminnasta Algeriassa. Aiemmin Euroopan parlamentin Saharov-palkinnon ovat saaneet muiden muassa "Prahan keväänä" tunnetun demokratialiikkeen kantava voima Alexander Dubcek (1989), burmalainen oppositiopoliitikko ja demokratia-aktivisti Aung Sang Suu Kyi (1990) ja Turkissa mielipiteidensä vuoksi vangittu kurdikansanedustaja Leyla Zana (1995).
Eurotalo käynnistyy jälleen
Outi Ojalan jo viime vuonna kertaalleen toteuttama Eurotalo-ohjelma käynnistyy kevään aikana uudelleen. Ohjelman tarkoituksena on antaa runsaalle 20 suomalaisnuorelle mahdollisuus tutustua EU:n toimintaan ja antaa ammatillisia valmiuksia EU-tietoutta edellyttäviin työtehtäviin. Kurssi on tarkoitettu 18-28-vuotiaille.
Eurotalo-ohjelma koostuu kolmesta viikonloppuseminaarista Suomessa ja viiden päivän tutustumisretkestä Brysselin organisaatioihin. Kurssin hakuaika päättyy maaliskuun lopussa. Lisätietoja antavat KSL:n pääsihteeri Jukka Tainio (09-2294 2200) ja Outin avustaja Rauno Merisaari (09-621 7292).