- Mozart-luettelon käyttäjälle
- Ohjeluettelon perustana on toiminut Ludwig Ritter von Köchelin teoksen Chronologisch-thematisches Verzeichnis sämtlicher Tonwerke Wolfgang Amadé Mozarts (KV) 8. painos. Sitä uudemmat tutkimustiedot ovat peräisin teoksista The Mozart Compendium ja The Compleat Mozart. Paikoitellen on lisätietoja kerätty myös muusta Mozart-kirjallisuudesta. Kun Neal Zaslawin vastuulla oleva "Neue Köchel" joskus 2000-luvun alkupuolella valmistuu, tulee siitä uusi perusluettelo, jonka uudet tiedot pyritään tähän verkkojulkaisuun siirtämään.
-
- Luettelo on järjestetty kronologisesti sen mukaan, minä vuonna sävellykset nykyisen tutkimuksen mukaan ovat syntyneet. Tätä tarkempia ajoitustietoja löytyy yllämainituista lähdeteoksista sekä allekirjoittaneen kirjasta Mozartin sävellykset. Mozartin sävellysten ajoitusta on tutkittu luultavasti enemmän kuin kenenkään muun säveltäjän, mutta epävarmoja kohtia riittää silti edelleen. Kirjastojen asiasanoituksen tarpeisiin tällainen karkeakin kronologia riittänee silti hyvin.
-
- Kunkin teoksen yhtenäistetyn nimekkeen alla on tarvittaessa tietoa esityskokoonpanosta, osista ja muista luetteloinnin kannalta mahdollisesti kiintoisista tiedoista. Olen siirtänyt näihin lisätietoihin kaikki huomautukset katkelmista ja luonnoksista, jotta nämä sinänsä varsin harvoin luetteloinnin kohteiksi tulevat nimekkeet eivät turhaan pitkittyisi. Jos omassa luettelossa haluaa korostaa teosten katkelmallisuutta, tiedon voi toki aina lisätä sääntöjen mukaisesti.
-
- Itse nimekkeissä on tapahtunut useita muutoksia (verrattuna ensimmäiseen ja toiseen painokseen - HP], joiden taustalla on kuitenkin yleensä sama pyrkimys yksinkertaistaa ja lyhentää kankeita yleisnimisiä nimekkeitä. Kaikki aariat, duetot, laulut jne. olen yhtenäistänyt nyt erisnimisessä muodossa. Sellaiset muodot kuin "Resitatiivit ja aariat" olen jättänyt pelkästään hakemistoon, vaikka ne löytyvätkin suositeltavien yleisnimien luettelosta. Tämän verrattain laajakantoisen ratkaisun taustalla on tietoisuus siitä, että atk-pohjaisissa hakujärjestelmissä haut voidaan järjestää eri muotojen mukaan, mutta että päämuodon on aina hyvä olla yksinkertainen ja lyhyt.
-
- Nimekkeet, jotka muodostuvat pelkästä tempomerkinnästä, olen varustanut esityskokoonpanomerkinnöllä, jotta ne erilaisissa hakutilanteissa heti erottuvat muista samannimisistä teoksista. Kysymys ei silti ole yleisnimisistä termeistä, koska tempomerkinnät on sovittu tulkittaviksi aina erisnimiksi.
-
- Kaikki tiedot yleisnimisten teosten sisältämien osien lukumäärästä on nykyisten suositusten mukaisesti jätetty pois itse nimekkeestä, mutta tämä tieto löytyy aina huomautuksista. Monen teoksen kokonaisuuksissa on myös mainittu teosten sävellajit, kun tämä tieto on ollut käytettävissä.
-
- Mozartin sävellyksissä olen käyttänyt sisäistä numerointia vain sinfonioissa, kuten aiemmissakin ohjeluetteloissa. Mozartin sinfonioiden numerointi on perinteinen, eikä siinä ole otettu huomioon uudemman tutkimuksen tuloksia. Tästä syystä numerot 2, 3 ja 37 puuttuvat kokonaan. Toisaalta Mozartilla on muutamia kymmeniä sinfonioita, joilla on vain KV-numero, ei järjestysnumeroa. Pianokonserttojen varsin yleisesti myös julkaisuissa käytetty numerointi on jätetty pois nimekkeistä, mutta hakemistosta ne löytyvät myös näin järjestettynä. Samoin on tehty viulu- ja käyrätorvikonserttojen kohdalla.
-
- Mozartin orkesteri on useimmissa nimekkeissä joko kamari- tai jousiorkesteri. Perinteisesti on kuitenkin konserttojen säestyskokoonpanosta käytetty vain tiivistä ilmaisua "ork.", niin tässäkin luettelossa.
-
- Mozartin klaveerisoittimista on käytetty johdonmukaisesti termiä "piano", vaikka varhaisempien teosten kohdalla historiallisesti oikeampia termejä olisivat cembalo, klavikordi ja fortepiano. Ratkaisu on puhtaasti käytännöllinen, koska täsmällinen valinta olisi monissa tapauksissa mahdoton tehtävä.
-
- Köchelin luettelon KV-numeroita on käytetty tässä luettelossa samoin kuin edellisissäkin. Ensimmäisenä elementtinä on uusimman painoksen mukainen tarkennettu numero, sen perässä alkuperäinen Köchelin numero aina kun sellainen on olemassa. KV-numerokoodit on kirjoitettu nimekkeissä yhdeksi merkkijonoksi atk-tiedonhaun tarpeiden mukaisesti. Aiheellisesti on huomautettu, että tällöin ei voi enää kohdistaa tarkkoja hakuja pelkästään alkuperäisiin Köchel-numeroihin. Yhtenäisen merkkijonon hyödyt lienevät kuitenkin tätä haittaa suuremmat, minkä lisäksi on mahdollista rakentaa ylimääräisiä hakumahdollisuuksia näillä vanhoilla KV-numeroilla.
Kaikista muuttuneista Köchel-numeroista on pääluettelossa viittaus uuteen numerointiin, olipa se toisaalla pääluettelossa tai Köchelin Anhang-liitteessä. Verkkoversion muutetut muodot on merkitty punaisella. -
- Sivun alkuun
|