- Esipuhe uudistettuun verkkoversioon 1.1
-
- Ensimmäisenä verkkomuotoon siirtyneenä ohjeluettelo Yhtenäistetty Mozart on kärsinyt melkein sellaisenaan kirjamuodosta siirtyneestä rakenteestaan. Tässä uudistetussa verkkoversiossa tämä ongelma on korjattu. Kaikki hakemistoviitteet toimivat nyt hyperlinkkeinä, kuten verkkomuotoisessa luettelossa kuuluukin. Muuten tässä versiossa on varsin vähän korjauksia, joita saattaa tulla enemmän sitten, kun valmisteilla oleva Neue Köchel joskus ilmestyy.
-
- Helsingin Viikissä joulukuussa 2003
-
- Heikki Poroila
-
-
- Esipuhe neljänteen painokseen
-
- Ohjeluettelo W. A. Mozartin sävellysten yhtenäistetyistä nimekkeistä julkaistaan nyt neljännen kerran. Syitä uudelleenjulkaisuun on kaksi. Ensinnäkin luettelon kolmaskin painettu laitos on päässyt loppumaan. Toiseksi näin päästään kätevästi korjaamaan eräitä kolmanteen painokseen jääneitä kirjoitusvirheitä. Mozart saa myös kunnian aloittaa uudelleenjulkaisuiden verkkoversioiden sarjan, jonka avulla on tarkoitus saattaa kaikki loppuunmyydyt luettelot kiinnostuneiden ja tarvitsevien ulottuville.
-
- Helsingin Viikissä tammikuun 13 päivänä 2001
-
- Heikki Poroila
-
- Huom! Tämä julkaisu on uudistettu laitos alunperin vuonna 1989 ilmestyneestä teoksesta Yhtenäistetty Wolfgang Amadeus Mozart (ISBN 951-8903-09-3). Teoksen toinen painos ilmestyi vuonna 1991 osana julkaisua Yhtenäistetyt J. S. Bach ja W. A. Mozart (ISBN 951-8903-27-1) ja kolmas painos jälleen pelkkänä Mozartina 1996 (ISBN 951-8903-61-1).
|