 | Suomen
musiikkikirjastoyhdistys on julkaissut vuosien varrella lukuisia
ohjeluetteloita, joiden avulla on nopeutettu ja yhdenmukaistettu
musiikin dokumentointityötä. Säveltäjien koko tuotannon käsittävät
ohjeluettelot sävellysten standardi- eli yhtenäistetyistä nimekkeistä
ovat muodostovat näistä ohjeluetteloista suurimman ryhmän. - Koska
monen luettelon painos on myyty loppuun ja koska painettuihin
luetteloihin aina jää kirjoitus- ja muita virheitä, on ohjeluetteloita
ryhdytty siirtämään verkkokäyttöiseen muotoon virheet korjattuina ja
monessa tapauksessa perusteellisesti uudelleen ajateltuina. Koska
luetteloita on valmistunut melko runsaasti ja uudistustyö on työlästä,
verkkoversioita ilmestyy hiljakseen. Tavoitteena on kuitenkin joskus
saada kaikki valmistuneet ja myöhemmin tehdyt verkkomuotoisina kaikkien
kiinnostuneiden käyttöön.
-
- Suomen
musiikkikirjastoyhdistyksen verkkojulkaisuja saa korvauksetta käyttää
ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Kopioita saa tehdä ja levittää. Omassa
käytössä olevaan kopioon saa tehdä muutoksia ja merkintöjä, mutta
tällaista muutettua kopioita ei saa levittää ilman tekijän lupaa.
-
- 1. Valmistuneet verkkoluettelot
- 2. Myöhemmin valmistuvat verkkoluettelot
- 3. Paperimuotoisissa luetteloissa havaittuja virheitä
-
- Päivitetty 12.7.2011
|