Yhtenäistetty John Dowland


Heikki Poroila

Yhtenäistetty John Dowland

Etusivu

John Dowlandin sävellystuotannon nimikysymykset

Pääluettelo

Hakemisto

Yhdistyksen sivujen aloitussivulle Nettijulkaisujen aloitussivulle Uudelleenjulkaisujen aloitussivulle
Esipuhe 1990

Sata vuotta ennen Johann Sebastian Bachia vaikuttanutta John Dowlandia ei yleensä mainita Suurten Säveltäjien joukossa. Omana aikanaan hän kuitenkin oli silloisen eurooppalaisen maailman keskeisiä luutisteja ja säveltäjiä, jonka tuotantoa kopioitiin, levitettiin ja esitettiin Italiaa, Liettuaa ja Ukrainaa myöten. Dowlandin Lachrimæ -melodia oli 1600-luvun todellista populaarimusiikkia.

Dowlandin "melankolinen" estetiikka ei kuitenkaan kiinnostanut musiikkia kuuntelevia ihmisiä enää 1600-luvun puolenvälin jälkeen. Vasta oman vuosisatamme kiinnostus ns. vanhaa musiikkia kohtaan on tehnyt Englannin musiikin "kultakauden" säveltäjistä - Dowlandista yhtenä ensimmäisistä - jälleen monipuolisen kiinnostuksen kohteita.

John Dowlandin tuotannon esittely ja nimekkeiden standardointi on ollut - sen myönnän avoimesti - pitkälle henkilökohtaisen kiinnostuksen seurausta. Löysin Dowlandin luuttumusiikin jo parikymmentä vuotta sitten. Pystyn vanhoja Julian Bream -levyjä kuuntelemalla palauttamaan hyvin mieleen elämyksen, jonka luuttusäveltäjien musiikki tuolloin synnytti. Paljon myöhemmin löysin Dowlandin laulut, nuo ainutlaatuiset ikkunat 1600-luvun ihmisen sisimpään.

Dowland kirjoitti Lachrimæ -kokoelmansa esipuheessa (Matti Suurpään käännöstä lainatakseni), että "kyyneleet jotka musiikki saa virtaamaan, ovat epäilyksettä miellyttäviä, eivätkä kyyneleet aina virtaa surun vaan joskus myös ilon ja riemun vuoksi". Sanat sopivat erinomaisen hyvin Dowlandin omaan musiikkiin.

Suomessa syyskuussa 1990

Heikki Poroila

Esipuhe 2003

John Dowland -ohjeluettelon julkaiseminen oli allekirjoittaneelle henkilökohtainen projekti, mutta myös yhtenäistetyn musiikkinimekkeen rakentamisen harjoittelua. Siksi ohjeluettelon ensimmäinen versio sisältää paljon virheitä ja myöhemmin toisella tavalla miellettyjä ratkaisuja. Olen käsitellyt näitä korjauksia tarkemmin luvussa John Dowlandin sävellystuotannon nimikysymykset.

13 vuotta edellisen esipuheen jälkeen voi vain todeta, että Dowland-renessanssi on vuoden 1990 jälken jatkunut niin voimallisesti, että musiikin harrastaja on voinut ostaa säveltäjän kootut teokset myös CD-muodossa (The Collected Works, L'Oiseau-Lyre 452 563-2, Decca p1997 - 12 CD-levyä pahvikotelossa, levytykset vuosilta 1976-1980). Tämän julkaisun myötä koko ohjeluettelo tulee käyttöön, joten tämän korjatun laitoksen julkaiseminen on varsin aiheellista.

Helsingin Viikissä toukokuussa 2003

Heikki Poroila

John Dowland - suppea elämäkerta

Täsmälliset tietomme John Dowlandin elämästä ovat hämmentävän vähäisiä. Emme edes tiedä, minkä näköinen hän oli. 1600-luvun Englannissa maalattiin tauluja kuninkaallisista ja aatelisista, ei palvelijan asemassa olleista muusikoista, oli heidän arvostuksensa muuten miten korkea hyvänsä. Emme myöskään tiedä, milloin tai missä John Dowland syntyi. Oman ilmoituksensa mukaan säveltäjä syntyi vuonna 1563, ja todennäköisin syntymäpaikka on Westminster, vaikka myös Dublinin lähistö on mainittu mahdollisena. Sama tietojen vähäisyys jatkuu säveltäjän kuolemaan asti; suppean elämäkerran täyttävät viittaukset muihin henkilöihin ja tapahtumiin, itse John Dowland vilahtaa näkyviin vain hetkittäin ja silloinkin usein välillisesti. Tiedämme esimerkiksi, että Dowland oli naimisissa ja hänelle syntyi lapsia, joista kuitenkin vain Robert Dowland tunnetaan nimellä.

Dokumentoidun tiedon vähäisyyden takia nykypäivän ihmiselle tulee helposti tunne, että John Dowland oli todellisuudessakin jonkinlainen varjohahmo, yksinäisyydessä elänyt erakko vailla normaalia elämää. Tämä on tietenkin perusteeton johtopäätös, varsinkin jos ajatellaan sitä mainetta joka säveltäjällä oli jo elinaikanaan ympäri Eurooppaa, jonka Dowland ilmeisesti tunsi monien matkojensa ansiosta keskimääräistä paremmin. Eräistä dokumenttiviitteistä voi lisäksi päätellä, ettei Dowland vieroksunut elämän aineellisiakaan nautintoja. Joudumme kuitenkin turvautumaan eläytyvään mielikuvitukseen, jos haluamme tavoittaa John Dowlandin elämänkaaren tavalla, johon olemme myöhempien aikojen elämäkerroissa tottuneet.

Ensimmäiset dokumentoidut tiedot John Dowlandista ovat vuodelta 1580, jolloin hän matkusti Pariisiin sinne Englannin suurlähettilääksi nimitetyn Sir Henry Cobhamin seurueessa. Ranskassa oleskellessaan Dowland kääntyi katoliseen uskoon (ilmeisesti käytännön hankaluudet saivat hänet myöhemmin palaamaan ainakin ulkonaisesti anglikaanisen kirkon jäseneksi). Englantiin hän palasi viimeistään 1586 ja saavutti arvonimen Batchelor of Musicke Oxfordin Christ Churchissa vuonna 1588. Vuodesta 1597 lähtien Dowland käytti itsestään arvonimeä Bacheler of Musicke in both the Universities, mistä on päätelty, että hän sai arvonimen tuolloin myös Cambridgessa.

Vuonna 1588 Dr. John Case mainitsi Dowlandin teoksessaan Apologia Musices eräänä aikakauden kuuluisimpana muusikkona. Marraskuun 17. päivänä vuonna 1590 Robert Hales -niminen laulaja esitti juhlatilaisuudessa Westminsterissä Dowlandin laulun His golden locks. Vuonna 1592 esitettiin Dowlandin laulu My heart and tongue were twins kuningattarelle Sudeleyn linnassa. Samana vuonna kuusi Dowlandin psalmisovitusta ilmestyi Thomas Estin kokoelmassa Whole Booke of Psalmes.

Vuonna 1594 Dowland pyrki kuningatar Elizabethin luutistiksi edesmenneen John Johnsonin tilalle, mutta turhaan. Dowland matkusti takaiskun jälkeen Italiaan tavatakseen ihailemansa Luca Marenzion. Matkalla säveltäjä pysähtyi Braunschweigin herttuan luona Wolfsbüttelissä ja Hessenin maakreivi Moritzin vieraana Kasselissa. Firenzessä Dowland sotkeutui Englannista paenneiden katolisten juonitteluihin ja pakeni Nürnbergiin. Vuonna 1596 Dowland palasi Hessenin maakreivin luo. Kokoelmassa New Booke of Tabliture ilmestyi luvatta seitsemän Dowlandin sävellystä, säveltäjän oman arvion mukaan "false and unperfect".

Joulukuussa 1596 Dowlandin ystävä Henry Noel yritti kirjeitse houkutella säveltäjää palaamaan kotimaahan lupaillen luutistin paikkaa kuningattaren hovissa. Dowland palasikin, mutta hovikapellin virkaa hän ei vieläkään saanut. Pian tämän jälkeen itse Henry Noel kuoli ja Dowland sävelsi hautajaisiin musiikkia otsikolla Lamentatio Henrici Noel. Vuonna 1597 Dowland julkaisi ensimmäisen laulukokoelmansa, josta otettiin uudet painokset säveltäjän elinaikana vuosina 1600, 1603, 1606 ja 1613. Vuonna 1598 Dowland esiintyi myös runoilijana Giles Farnabyn kokoelmassa Canzonets to fowr voyces. Samana vuonna Dowland mainittiin ylistäen kahdessa runokokoelmassa: Richard Barnfieldin In divers humours sisältää sonetin If music and sweet poetry agree ja Francis Meres mainitsee hänet kokoelmassaan Palladis Tamia.

Vuonna 1598 Dowlandille tarjottiin luutunsoittajan paikkaa sekä Hessenin maakreivi Moritzin luona että Tanskan kuninkaan, Kristian IV:n hovissa. Dowland hyväksyi jälkimmäisen tarjouksen ja aloitti tehtävänsä hoidon marraskuun 18. päivänä. Poikkeuksellisen runsaskätisistä palkkioista huolimatta Dowland ei ilmeisesti viihtynyt Tanskassa, vaan velkaantui kovasti ja vietti suuren osan ajasta Englannissa milloin soittimien hankinnan milloin uusien soittajien värväämisen varjolla. Dowland erotettiin Kristian IV:n palveluksesta vuonna 1606, ilmeisesti kuitenkin kuninkaan poissaollessa ja vastoin tämän tahtoa.

Vuonna 1599 Dowlandin kirjoittama runo ilmestyi Richard Alisonin kokoelmassa The Psalmes of David in Meter. Seuraavana vuonna 1600 ilmestyi Dowlandin toinen laulukokoelma, jonka käsikirjoituksen herra George Eastland osti rouva Dowlandilta 20 punnalla. Vuonna 1603 ilmestyi Dowlandin kolmas laulukokoelma. Lontoossa raivonnutta ruttoa paossa ollut kuningaspari vieraili Westminsterissä, jolloin myös Dowland sai audienssin, luultavimmin pyytääkseen jälleen paikkaa hovin luutistina, tälläkin kertaa turhaan. Vuonna 1604 ilmestyi Dowlandin Lachrimæ-kokoelma. Huhtikuun 2. päivänä Dowland muutti asumaan uuteen taloon Fetter Lanella.

Vuonna 1609 ilmestyi Dowlandin käännös Andreas Vogelsangin eli Ornithoparcusin teoksesta Musice Active Micrologus. Seuraavana vuonna 1610 John Dowland avusti poikaansa Robertia julkaisemaan luuttusävellyskokoelman Varietie of Lute-Lessons. Kokoelmassa on kahdeksan Dowlandin sävellyksen lisäksi hänen kääntämänsä Jean-Baptiste Besardin kirjoitus Necessatie Observations belongin to Lute-playing sekä Dowlandin oma kirjoitus Other Necessary Observations belonging to the Lute. Samana vuonna ilmestyi toinen Robertin toimittama kokoelma A Musicall Banquet, joka sisälsi kolme John Dowlandin laulua.

Vuonna 1612 ilmestyi Henry Peachamin teoksessa Minerva Britanna runo Here, Philomel in silence sits alone, joka oli omistettu Dowlandille sanoin Ad amicum suum Iohannes Doulandum. Dowlandin neljäs laulukokoelma A Pilgrimes Solace ilmestyi samana vuonna 1612. Dowland oli luutunsoittajana Waldenin lordin Theophiluksen palveluksessa, mutta sai mainitun vuoden lokakuussa lopultakin - elämänsä ja varsinkin taiteellisen uransa ehtoopuolella - pitkään tavoittelemansa aseman eli yhden luutistin viran kuningas James I:n hovissa.Vuonna 1614 ilmestyneessä Sir William Leightonin kokoelmassa Teares or Lamentations of a sorrowfull soule on kaksi Dowlandin hengellistä laulua sekä yksi runo.

Vuodesta 1621 lähtien säveltäjää alettiin kutsua arvonimellä "Doctor", mutta mitään viitettä mahdollisesta yliopistollisen arvonimen ansaitsemisesta ei ole löydetty. Todennäköisesti kyseessä oli iän ja uran perusteella käyttöön otettu nimitys. Vuonna 1624 Dowland mainittiin Byrdin, Bullin ja Morleyn joukossa William Webbin runossa (Francis Pilkingtonin kokoelmassa Second set of Madrigals) mainesanalla "our rare Artists". Tammikuussa 1626 Dowlandin poika Robert nimitettiin hoviin isänsä paikalle. John Dowland kuoli muutamia viikkoja myöhemmin ja hänet haudattiin 20.2.1626 Blackfriarsiin St. Annen hautausmaalle noin 63 vuoden ikäisenä.

Dowlandin kuollessa hänen edustamansa tyyli oli jo täysin epämuodikasta. Säveltäjän tuotantoa esiintyi silloin tällöin erilaisissa nuottikokoelmissa, mutta yleisestä tietoisuudesta Dowland katosi pariksi vuosisadaksi lähes kokonaan. Vasta 1900-luvun puolivälistä lähtien koko tuon ajan musiikki on noussut jälleen huomion kohteeksi, John Dowland eräänä keskeisimpänä nimenä. John Dowland pidetään yleisesti yhtenä länsimaisen taidemusiikin tärkeimpänä luuttumusiikin säveltäjänä ja erittäin keskeisenä laulusäveltäjänä. Keskittyminen muutamiin musiikin muotoihin - laulujen ja luuttusävellysten lisäksi gambayhtyeisiin - tarjosi Dowlandille mahdollisuuden jalostaa taiteellinen ilmaisunsa huippuunsa. Ristiriidat uskonnollisissa näkemyksissä saattavat olla syynä esim. kirkkomusiikin vähyyteen Dowlandin tuotannosta, mutta todennäköisempänä pidän itse taiteilijan omaa valintaa. Hänen sanottavansa tuli esille pienemmissä muodoissa.

Tällä hetkellä kiinnostus Dowlandin musiikkiin - kuten yleensäkin ns. vanhaan musiikkiin - on voimakkaassa kasvussa. Tieteellinen tutkimus saattaa jatkossa paljastaa paitsi uusia tietoja John Dowlandin elämästä, myös joitain uusia sävellyksiä. Toisaalta voidaan epäilemättä sanoa, että mitään kovin ratkaisevaa uutta säveltäjäkuvaan tuskin ilmaantuu; John Dowland pysyy 1600-luvun alun luuttumusiikin ja luuttulaulun merkittävimpänä säveltäjänä.

Sivun alkuun

	Heikki Poroila
	Yhtenäistetty John Dowland
	Etusivu
	John Dowlandin sävellystuotannon nimikysymykset
	Pääluettelo
	Hakemisto
	Yhdistyksen sivujen aloitussivulle Nettijulkaisujen aloitussivulle Uudelleenjulkaisujen aloitussivulle

	Esipuhe 1990 Sata vuotta ennen Johann Sebastian Bachia vaikuttanutta John Dowlandia ei yleensä mainita Suurten Säveltäjien joukossa. Omana aikanaan hän kuitenkin oli silloisen eurooppalaisen maailman keskeisiä luutisteja ja säveltäjiä, jonka tuotantoa kopioitiin, levitettiin ja esitettiin Italiaa, Liettuaa ja Ukrainaa myöten. Dowlandin Lachrimæ -melodia oli 1600-luvun todellista populaarimusiikkia. Dowlandin "melankolinen" estetiikka ei kuitenkaan kiinnostanut musiikkia kuuntelevia ihmisiä enää 1600-luvun puolenvälin jälkeen. Vasta oman vuosisatamme kiinnostus ns. vanhaa musiikkia kohtaan on tehnyt Englannin musiikin "kultakauden" säveltäjistä - Dowlandista yhtenä ensimmäisistä - jälleen monipuolisen kiinnostuksen kohteita. John Dowlandin tuotannon esittely ja nimekkeiden standardointi on ollut - sen myönnän avoimesti - pitkälle henkilökohtaisen kiinnostuksen seurausta. Löysin Dowlandin luuttumusiikin jo parikymmentä vuotta sitten. Pystyn vanhoja Julian Bream -levyjä kuuntelemalla palauttamaan hyvin mieleen elämyksen, jonka luuttusäveltäjien musiikki tuolloin synnytti. Paljon myöhemmin löysin Dowlandin laulut, nuo ainutlaatuiset ikkunat 1600-luvun ihmisen sisimpään. Dowland kirjoitti Lachrimæ -kokoelmansa esipuheessa (Matti Suurpään käännöstä lainatakseni), että "kyyneleet jotka musiikki saa virtaamaan, ovat epäilyksettä miellyttäviä, eivätkä kyyneleet aina virtaa surun vaan joskus myös ilon ja riemun vuoksi". Sanat sopivat erinomaisen hyvin Dowlandin omaan musiikkiin. Suomessa syyskuussa 1990 Heikki Poroila Esipuhe 2003 John Dowland -ohjeluettelon julkaiseminen oli allekirjoittaneelle henkilökohtainen projekti, mutta myös yhtenäistetyn musiikkinimekkeen rakentamisen harjoittelua. Siksi ohjeluettelon ensimmäinen versio sisältää paljon virheitä ja myöhemmin toisella tavalla miellettyjä ratkaisuja. Olen käsitellyt näitä korjauksia tarkemmin luvussa John Dowlandin sävellystuotannon nimikysymykset. 13 vuotta edellisen esipuheen jälkeen voi vain todeta, että Dowland-renessanssi on vuoden 1990 jälken jatkunut niin voimallisesti, että musiikin harrastaja on voinut ostaa säveltäjän kootut teokset myös CD-muodossa (The Collected Works, L'Oiseau-Lyre 452 563-2, Decca p1997 - 12 CD-levyä pahvikotelossa, levytykset vuosilta 1976-1980). Tämän julkaisun myötä koko ohjeluettelo tulee käyttöön, joten tämän korjatun laitoksen julkaiseminen on varsin aiheellista. Helsingin Viikissä toukokuussa 2003 Heikki Poroila
	John Dowland - suppea elämäkerta Täsmälliset tietomme John Dowlandin elämästä ovat hämmentävän vähäisiä. Emme edes tiedä, minkä näköinen hän oli. 1600-luvun Englannissa maalattiin tauluja kuninkaallisista ja aatelisista, ei palvelijan asemassa olleista muusikoista, oli heidän arvostuksensa muuten miten korkea hyvänsä. Emme myöskään tiedä, milloin tai missä John Dowland syntyi. Oman ilmoituksensa mukaan säveltäjä syntyi vuonna 1563, ja todennäköisin syntymäpaikka on Westminster, vaikka myös Dublinin lähistö on mainittu mahdollisena. Sama tietojen vähäisyys jatkuu säveltäjän kuolemaan asti; suppean elämäkerran täyttävät viittaukset muihin henkilöihin ja tapahtumiin, itse John Dowland vilahtaa näkyviin vain hetkittäin ja silloinkin usein välillisesti. Tiedämme esimerkiksi, että Dowland oli naimisissa ja hänelle syntyi lapsia, joista kuitenkin vain Robert Dowland tunnetaan nimellä. Dokumentoidun tiedon vähäisyyden takia nykypäivän ihmiselle tulee helposti tunne, että John Dowland oli todellisuudessakin jonkinlainen varjohahmo, yksinäisyydessä elänyt erakko vailla normaalia elämää. Tämä on tietenkin perusteeton johtopäätös, varsinkin jos ajatellaan sitä mainetta joka säveltäjällä oli jo elinaikanaan ympäri Eurooppaa, jonka Dowland ilmeisesti tunsi monien matkojensa ansiosta keskimääräistä paremmin. Eräistä dokumenttiviitteistä voi lisäksi päätellä, ettei Dowland vieroksunut elämän aineellisiakaan nautintoja. Joudumme kuitenkin turvautumaan eläytyvään mielikuvitukseen, jos haluamme tavoittaa John Dowlandin elämänkaaren tavalla, johon olemme myöhempien aikojen elämäkerroissa tottuneet. Ensimmäiset dokumentoidut tiedot John Dowlandista ovat vuodelta 1580, jolloin hän matkusti Pariisiin sinne Englannin suurlähettilääksi nimitetyn Sir Henry Cobhamin seurueessa. Ranskassa oleskellessaan Dowland kääntyi katoliseen uskoon (ilmeisesti käytännön hankaluudet saivat hänet myöhemmin palaamaan ainakin ulkonaisesti anglikaanisen kirkon jäseneksi). Englantiin hän palasi viimeistään 1586 ja saavutti arvonimen Batchelor of Musicke Oxfordin Christ Churchissa vuonna 1588. Vuodesta 1597 lähtien Dowland käytti itsestään arvonimeä Bacheler of Musicke in both the Universities, mistä on päätelty, että hän sai arvonimen tuolloin myös Cambridgessa. Vuonna 1588 Dr. John Case mainitsi Dowlandin teoksessaan Apologia Musices eräänä aikakauden kuuluisimpana muusikkona. Marraskuun 17. päivänä vuonna 1590 Robert Hales -niminen laulaja esitti juhlatilaisuudessa Westminsterissä Dowlandin laulun *His golden locks. Vuonna 1592 esitettiin Dowlandin laulu My heart and tongue were twins* kuningattarelle Sudeleyn linnassa. Samana vuonna kuusi Dowlandin psalmisovitusta ilmestyi Thomas Estin kokoelmassa Whole Booke of Psalmes. Vuonna 1594 Dowland pyrki kuningatar Elizabethin luutistiksi edesmenneen John Johnsonin tilalle, mutta turhaan. Dowland matkusti takaiskun jälkeen Italiaan tavatakseen ihailemansa Luca Marenzion. Matkalla säveltäjä pysähtyi Braunschweigin herttuan luona Wolfsbüttelissä ja Hessenin maakreivi Moritzin vieraana Kasselissa. Firenzessä Dowland sotkeutui Englannista paenneiden katolisten juonitteluihin ja pakeni Nürnbergiin. Vuonna 1596 Dowland palasi Hessenin maakreivin luo. Kokoelmassa New Booke of Tabliture ilmestyi luvatta seitsemän Dowlandin sävellystä, säveltäjän oman arvion mukaan "false and unperfect". Joulukuussa 1596 Dowlandin ystävä Henry Noel yritti kirjeitse houkutella säveltäjää palaamaan kotimaahan lupaillen luutistin paikkaa kuningattaren hovissa. Dowland palasikin, mutta hovikapellin virkaa hän ei vieläkään saanut. Pian tämän jälkeen itse Henry Noel kuoli ja Dowland sävelsi hautajaisiin musiikkia otsikolla Lamentatio Henrici Noel. Vuonna 1597 Dowland julkaisi ensimmäisen laulukokoelmansa, josta otettiin uudet painokset säveltäjän elinaikana vuosina 1600, 1603, 1606 ja 1613. Vuonna 1598 Dowland esiintyi myös runoilijana Giles Farnabyn kokoelmassa Canzonets to fowr voyces. Samana vuonna Dowland mainittiin ylistäen kahdessa runokokoelmassa: Richard Barnfieldin In divers humours sisältää sonetin If music and sweet poetry agree ja Francis Meres mainitsee hänet kokoelmassaan Palladis Tamia. Vuonna 1598 Dowlandille tarjottiin luutunsoittajan paikkaa sekä Hessenin maakreivi Moritzin luona että Tanskan kuninkaan, Kristian IV:n hovissa. Dowland hyväksyi jälkimmäisen tarjouksen ja aloitti tehtävänsä hoidon marraskuun 18. päivänä. Poikkeuksellisen runsaskätisistä palkkioista huolimatta Dowland ei ilmeisesti viihtynyt Tanskassa, vaan velkaantui kovasti ja vietti suuren osan ajasta Englannissa milloin soittimien hankinnan milloin uusien soittajien värväämisen varjolla. Dowland erotettiin Kristian IV:n palveluksesta vuonna 1606, ilmeisesti kuitenkin kuninkaan poissaollessa ja vastoin tämän tahtoa. Vuonna 1599 Dowlandin kirjoittama runo ilmestyi Richard Alisonin kokoelmassa The Psalmes of David in Meter. Seuraavana vuonna 1600 ilmestyi Dowlandin toinen laulukokoelma, jonka käsikirjoituksen herra George Eastland osti rouva Dowlandilta 20 punnalla. Vuonna 1603 ilmestyi Dowlandin kolmas laulukokoelma. Lontoossa raivonnutta ruttoa paossa ollut kuningaspari vieraili Westminsterissä, jolloin myös Dowland sai audienssin, luultavimmin pyytääkseen jälleen paikkaa hovin luutistina, tälläkin kertaa turhaan. Vuonna 1604 ilmestyi Dowlandin Lachrimæ-kokoelma. Huhtikuun 2. päivänä Dowland muutti asumaan uuteen taloon Fetter Lanella. Vuonna 1609 ilmestyi Dowlandin käännös Andreas Vogelsangin eli Ornithoparcusin teoksesta Musice Active Micrologus. Seuraavana vuonna 1610 John Dowland avusti poikaansa Robertia julkaisemaan luuttusävellyskokoelman Varietie of Lute-Lessons. Kokoelmassa on kahdeksan Dowlandin sävellyksen lisäksi hänen kääntämänsä Jean-Baptiste Besardin kirjoitus Necessatie Observations belongin to Lute-playing sekä Dowlandin oma kirjoitus Other Necessary Observations belonging to the Lute. Samana vuonna ilmestyi toinen Robertin toimittama kokoelma A Musicall Banquet, joka sisälsi kolme John Dowlandin laulua. Vuonna 1612 ilmestyi Henry Peachamin teoksessa Minerva Britanna runo Here, Philomel in silence sits alone, joka oli omistettu Dowlandille sanoin Ad amicum suum Iohannes Doulandum. Dowlandin neljäs laulukokoelma *A Pilgrimes Solace* ilmestyi samana vuonna 1612. Dowland oli luutunsoittajana Waldenin lordin Theophiluksen palveluksessa, mutta sai mainitun vuoden lokakuussa lopultakin - elämänsä ja varsinkin taiteellisen uransa ehtoopuolella - pitkään tavoittelemansa aseman eli yhden luutistin viran kuningas James I:n hovissa.Vuonna 1614 ilmestyneessä Sir William Leightonin kokoelmassa Teares or Lamentations of a sorrowfull soule on kaksi Dowlandin hengellistä laulua sekä yksi runo. Vuodesta 1621 lähtien säveltäjää alettiin kutsua arvonimellä "Doctor", mutta mitään viitettä mahdollisesta yliopistollisen arvonimen ansaitsemisesta ei ole löydetty. Todennäköisesti kyseessä oli iän ja uran perusteella käyttöön otettu nimitys. Vuonna 1624 Dowland mainittiin Byrdin, Bullin ja Morleyn joukossa William Webbin runossa (Francis Pilkingtonin kokoelmassa Second set of Madrigals) mainesanalla "our rare Artists". Tammikuussa 1626 Dowlandin poika Robert nimitettiin hoviin isänsä paikalle. John Dowland kuoli muutamia viikkoja myöhemmin ja hänet haudattiin 20.2.1626 Blackfriarsiin St. Annen hautausmaalle noin 63 vuoden ikäisenä. Dowlandin kuollessa hänen edustamansa tyyli oli jo täysin epämuodikasta. Säveltäjän tuotantoa esiintyi silloin tällöin erilaisissa nuottikokoelmissa, mutta yleisestä tietoisuudesta Dowland katosi pariksi vuosisadaksi lähes kokonaan. Vasta 1900-luvun puolivälistä lähtien koko tuon ajan musiikki on noussut jälleen huomion kohteeksi, John Dowland eräänä keskeisimpänä nimenä. John Dowland pidetään yleisesti yhtenä länsimaisen taidemusiikin tärkeimpänä luuttumusiikin säveltäjänä ja erittäin keskeisenä laulusäveltäjänä. Keskittyminen muutamiin musiikin muotoihin - laulujen ja luuttusävellysten lisäksi gambayhtyeisiin - tarjosi Dowlandille mahdollisuuden jalostaa taiteellinen ilmaisunsa huippuunsa. Ristiriidat uskonnollisissa näkemyksissä saattavat olla syynä esim. kirkkomusiikin vähyyteen Dowlandin tuotannosta, mutta todennäköisempänä pidän itse taiteilijan omaa valintaa. Hänen sanottavansa tuli esille pienemmissä muodoissa. Tällä hetkellä kiinnostus Dowlandin musiikkiin - kuten yleensäkin ns. vanhaan musiikkiin - on voimakkaassa kasvussa. Tieteellinen tutkimus saattaa jatkossa paljastaa paitsi uusia tietoja John Dowlandin elämästä, myös joitain uusia sävellyksiä. Toisaalta voidaan epäilemättä sanoa, että mitään kovin ratkaisevaa uutta säveltäjäkuvaan tuskin ilmaantuu; John Dowland pysyy 1600-luvun alun luuttumusiikin ja luuttulaulun merkittävimpänä säveltäjänä.
	Sivun alkuun