.


 
 
Johdatusta teosluetteloiden maailmaan
 
Termillä "säveltäjän teosluettelo" tarkoitetaan yleensä jollain systemaattisella menetelmällä laadittua listausta yksittäisen säveltäjän musiikillisista teoksista eli sävellyksistä. Englannin kielessä käytetään termejä work list, thematic catalogue ja bibliographic catalogue, saksan kielessä yleensä ilmaisua Werkverzeichnis. Suomen kielen ilmaisu on erityisesti luetteloinnin tarpeisiin määritelty asiasanatermi, puhekielessä jätetään alkuosa yleensä pois ja puhutaan lyhyesti "teosluetteloista". On kuitenkin huomattava, että jos luettelo sisältää muitakin teoksia kuin sävellyksiä, jokin täsmällisempi ilmaisu on aina parempi vaihtoehto.
 
"Teosluettelo" on yleistermi itse asialle, käytännössä erilaisia teosluetteloita on monentyyppisiä ja -tasoisia.
Seuraava jaottelu on tekijän oma.
 
1. Teoslistaukset
Teoslistaus sisältää yleensä vain tärkeimmät tiedot suppeassa muodossa (sävellyksen nimi, sävellysvuosi ja esityskokoonpano). Teoslistaus voi olla myös täydellisyyteen pyrkivä tai valikoiva. Viimeksimainitut ovat tavallisia julkaisuissa, joissa teosluettelolla on tietoja täydentävä tehtävä.
 
2. Opusluettelot
Opusluettelo sisältää yleensä vain ne sävellykset, joille säveltäjä itse (tai joissakin tapauksissa kustantaja, tutkija tai joku muu ulkopuolinen) on antanut opusnumeron. Opusnumerointia esiintyy ainakin 1700-luvun
alusta lähtien, ja 1800-luvulla se oli yleinen tapa. 1900-luvun musiikissa opusnumeroiden käyttäminen on ollut säveltäjäkohtaista. Opusluettelo voi olla muulta rakenteeltaan pelkkä teoslistaus, bibliografinen tai temaattis-bibliografinen luettelo.
 
3. Bibliografiset luettelot
Bibliografisessa teosluettelossa on annettu kustakin sävellyksestä olennaisia tietoja kuten nimi (myös erilaiset variantit), opus- tai teosluettelonumerotiedot, sävellaji, sävellysaika ja -paikka, käsikirjoitustiedot, ensijulkaisu, muut julkaisut, ensiesitys, ensilevytys ja sovitukset. Josku on mainittu myös sävelalan kaltaisia erityistietoja, julkaistu kuvia käsikirjoituksista, julkaisuista, vesileimoista jne.
 
4. Temaattis-bibliografiset luettelot
Temaattis-bibliografinen teosluettelo sisältää bibliografisen luettelon tietojen lisäksi nuottiesimerkkejä, yleensä sävellysten ja sen itsenäisten osien alusta. Nuottiesimerkkien (incipit) tarkoituksena on auttaa
tunnistamaan varsinainen sävellys, jonka olemusta ei bibliografisin tiedoin luonnollisestikaan voi ilmaista.
Temaattis-bibliografisia luetteloita pidetään yleisesti kaikkein korkeatasoisimpina luetteloina.
 
Tämän karkean nelijaon sisällä esiintyy runsaasti vaihtelua niin tiedon määrän, esitystavan kuin laadunkin
suhteen. Useimmissa teosluetteloissa on persoonallisia ominaisuuksia, joiden takia ne erottuvat kaikista
muista samaan yleisryhmään kuuluvista luetteloista.
 
 
Teosluetteloiden tärkeimmät ominaisuudet
 
Säveltäjän teosluettelon käyttökelpoisuutta arvioitaessa kiinnitetään yleensä huomiota seuraaviin ominaisuuksiin.
 
1. Perustutkimuksen laajuus ja laatu
Teosluetteloita on tehty vuosisatojen kuluessa hyvin erilaisen tutkimustiedon pohjalta. Huonoimmillaan kyseessä on pelkästään sekundäärisiin lähteisiin perustuva kooste, jonka luotettavuutta on mahdotonta arvioida. Toisessa ääripäässä on moderni musikologinen tutkimus, joka pohjautuu alkuperäisaineiston tarkkaan selvittämiseen ja sekundäärisen lähdeaineiston kriittiseen käyttämiseen.
Teosluetteloita joudutaan usein laatimaan suhteellisen vähäisen tutkimustiedon perustalle. Tällöin olisi aina tärkeätä luettelon yhteydessä todeta käytettävissä olleen tiedon taso. Valitettavasti näin ei useinkaan tapahdu, vaan luettelon käyttäjä joutuu itse arvioimaan tiedon luotettavuutta ja johtopäätösten kestävyyttä.
 
2. Luettelon kattavuus ja perusteellisuus
Teosluettelot kattavat säveltäjien tuotannon hyvin vaihtelevasti. Varsinkin elämäkertateoksissa on tavallista julkaista suppeita valikoituja luetteloita, joissa voi olla esimerkiksi pelkästään tunnetuimmat tai teoksessa mainitut sävellykset. Niistä luetteloista, jotka eivät pyrikään olemaan "täydellisiä", tavallisimpia ovat kattavuudeltaan selkeästi rajatut luettelot. Rajauksen perustaana voivat olla esimerkiksi julkaistut teokset, opusnumeroidut teokset, valmistuneet teokset jne.Tällaiset luettelot voivat olla rajauksensa puitteissa erittäin perusteellisia. Kattavuudelta täydellisimpiä ovat luettelot, joihin on pyritty keräämään tiedot kaikista säveltäjän sävellyksistä, myös keskeneräisiksi jääneistä, katkelmista ja luonnoksista. Klassinen esimerkki tällaisista luetteloista on Köchelin Mozart-luettelo.
Luettelon todellista perusteellisuutta on usein ulkopuolisen vaikea arvioida. Eri säveltäjien tuotanto poikkeaa toisistaan niin huomattavasti, ettei mitään yleistä mallia voi edes ajatella. Teosluettelon sivumääräkään ei ole mikään objektiivinen perusteellisuuden mittari. Joissakin luetteloissa on mittavia liitteitä, jotka lisäävät sivumäärää jne. Luettelon perusteellisuudella on merkitystä, kun tietoja käytetään esimerkiksi yhtenäistettyjen nimekkeiden muodostamisen lähtökohtana.
 
3. Luettelossa käytetty tietojen yleinen esitystapa
Yksittäisen säveltäjän tuotanto voidaan järjestää teosluettelossa monilla eri tavoilla. Tavallisia ovat systemaattinen (musiikin lajeittain) ja kronologinen (syntyaikaan perustuva järjestys). Myös aakkosellinen luettelo on joissakin tapauksissa valittu pääluettelon muodoksi. Käyttäjän kannalta on tärkeintä se, että valittua esitystapaa on käytetty johdonmukaisesti ja että myös muilla tavoilla voi luettelotietoa lähestyä.
 
4. Sävellysten identifiointi- ja numerointimenetelmät
Vain harvalla säveltäjällä on niin suppea ja nimistöltään ainutlaatuinen tuotanto, ettei mitään ylimääräistä menetelmää sävellysten yksilölliseksi tunnistamiseksi tarvita. Tästä riippumatta osassa teosluetteloita on sovellettu jotain tunniste- tai numerointimenetelmää, osassa ei.
Tärkein ja perinteisin menetelmä perustuu opusnumeroihin, jotka voivat olla säveltäjän itsensä antamia tai peräisin jostain muualta. Opusnumerointi ei ole suinkaan ongelmatonta, mutta se on laajasti käytetty ja ymmärretty menetelmä. Opusnumeroinnin yleisenä periaatteena - josta kuitenkin on runsaasti poikkeuksia - on se, että opusnumero kertoo jotain sävellyksen syntyajasta tai ainakin sävellysten keskinäisestä suhteesta. Itsestään selvää tämä ei kuitenkaan ole.
Erityisesti tieteelliseen tutkimukseen perustuvissa teosluetteloissa on sovellettu myös laajasti erilaisia teosluettelonumerointeja (esimerkiksi Köchelin KV-numerot). Sovellusratkaisut poikkeavat suuresti toisistaan, mutta yhteistä näille numeroinneille on niiden keinotekoisuus ja "jälkiviisaus". Joissakin tapauksissa teosluettelonumerointi kattaa säveltäjän koko tuotannon, joissakin tapauksissa on numeroitu vain opusnumerottomat teokset. Joissakin tapauksissa käytetään teosluettelossa rinnakkain opus- ja teosluettelonumeroita.
Teosluettelonumeroiden esitystavat vaihtelevat suuresti. Laajimmin levinnyt malli perustuu kirjaimen (tai kirjainten) ja numeron yhdistelmään, jonka avulla eri säveltäjien tuotanto (tai käytetty teosluettelo) voidaan erottaa muista numeroinneista. Sellaiset lyhenteet kuten BWV846 (Bach WerkVerzeichnis) tai D777 (Deutsch) käyvät yksinäänkin sävellyksen tunnistimeksi toisin kuin opusnumerot, joiden yhteydessä normaalisti täytyy aina mainita säveltäjän nimi epäselvyyksien välttämiseksi.
 
5. Luettelon suhde muihin saman säveltäjän tuotannosta tehtyihin luetteloihin
Vaikka vain joidenkin säveltäjien tuotannosta on tehty "kilpailevia" teosluetteloita, löytyy yksinkertaisempia listauksia jokaisesta vähänkin tunnetummasta säveltäjästä. Hyvässä teosluettelossa on aina otettu huomioon aiemmat luettelot, kommentoitu niiden ominaisuuksia (ja samalla perusteltu oman luettelon tekeminen) ja parhaassa tapauksessa annettu taulukot, joissa eri luetteloiden käyttämät numerokoodit on asetettu rinnakkain tunnistamisen helpottamiseksi.
 
6. Luettelon hakemistot ja liitteet
Hyvässä teosluettelossa on kunnolliset hakemistot kaikille niille lähestymistavoille, joita pääluettelo ei palvele. Jos pääluettelo on systemaattinen, tarvitaan välttämättä aakkosellinen nimihakemisto. Jos pääluettelo on kronologinen, tarvitaan sekä aakkosellinen että systemaattinen hakemisto.
Teosluetteloissa on vaihteleva määrä liitteitä. Niiden tarpeellisuudesta ei voi sanoa yleisesti mitään, koska liitteiden sisältö ja tarkoitus vaihtelevat niin suuresti. Voidaan kuitenkin sanoa, että teosluettelon tietoa tukevien liitteiden julkaiseminen yleensä nostaa luettelon käyttöarvoa. Toisaalta teosluetteloon ei kannata liittää sellaisia laajoja liitteitä, joiden takia koko luettelon käyttö käy raskaaksi.
 
7. Luettelon luettavuus
Tapa, jolla teosluettelon tiedot typografisesti esitetään, ei ole lainkaan sivuseikka. Käyttäjälle on suurta etua siitä, että teosluettelossa on sovellettu hyviksi osoittautuneita typografisia periaatteita. Valitettavasti osa luetteloista on tehty täysin vailla toimituksellista asiantuntemusta ja vaivautumista, jolloin luettelon tietojen hyödyntäminen on vaikeampaa kuin se voisi muuten olla. Yleisin puute on teoskokonaisuudet hahmottamien typografisten keinojen puuttuminen. Osa teosluetteloista on myös tehty teknisesti vanhanaikaisesti kirjoituskoneella, jonka jäljen lukeminen ei ole yhtä sujuvaa kuin suhteutetun, tietokoneella tuotetun tekstin.
 
 
Takaisin nettijulkaisuiden luetteloon. Takaisin Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen kotisivulle.
 
 
Tämä sivu on päivitetty 29.12.2000