Vuonna 1993 Desikin, Seringin ja Kerincin kylien asukkaiden elämä Sumatran saarella Indonesiassa muuttui perinpohjaisesti, kun indonesian kiinalainen liikemies Sukanto Tanoto alkoi rakennuttaa alueelle maailman suurinta yksilinjaista sellutehdasta. Tanoton omistama Riau Andalan Pulp and Paper oli saanut Indonesian hallitukselta 160.000 hehtaarin maankäyttöluvan sellutehtaan perustamiseksi, ja tehtaan sijoituspaikaksi valittiin Jaakko Pöyry -yhtiöiden selvitysten perustella Kerincin kylä Kampar-joen varressa Riaun maakunnassa.
Kyläläisiltä lupaa tehtaan rakentamiseen tai metsien hakkuisiin ei kysytty, sillä selluteollisuuden rakentaminen kuuluu Indonesian kehitysohjelmaan Repelitaan. Sen nojalla paikallisten perinteiset maanomistusoikeudet voidaan Suharton hallituksen tulkinnan mukaan ohittaa.
Pian kyläläiset saattoivat seurata suomalaisten projektiurakoitsijoiden työtä Kampar-joen mutkassa. Tehtaan kolmen miljardin markan laitteista puolet tilattiin Suomesta: Tampellan soodakattila ja haihduttamo, Rauma-konserniin kuuluvan Sunds Defibratorin kuitulinja, Ahlströmin prosessilaitteita, Outokummun höyrykattilat ja paljon muuta. Myöhemmin sellutehtaan yhteyteen on tilattu kaksi paperikonetta, päätoimittajana Valmet.
Kylien asukkaille tehtaan tulo on merkinnyt suuria menetyksiä ja elinympäristön täydellistä muutosta. Sukanto Tanoton öljypalmuyhtiö Indosawit oli ennen sellutehdassuunnitelmia sopinut kyläläisten kanssa 1.750 hehtaarin maa-alueen käytöstä palmuplantaasiksi. Kyläläisille oli luvattu, että maa säilyy heidän omistuksessa ja he saavat osan tuotoista. Vuonna 1993 Riau Andalan ilmoitti yllättäen maiden siirtyvän sille ja maksoi mitättömän korvauksen, 100.000 rupiaa (alle 200 mk) hehtaarilta. Kyläläiset ovat valittaneet korvausten pienuudesta ja 1.150 hehtaarin lisäalan riistämisestä Indonesian ihmisoikeuskomissiolle Komnas HAM:lle.
Suomalaisten vahvan osallistumisen vuoksi ei ollutkaan suuri yllätys, kun UPM-Kymmene ilmoitti syyskuussa 1997 muodostavansa Riau Andalanin sellutehtaan, nykyiseltä nimeltään Riaupulp, omistajayhtiön Aprilin kanssa liittoutuman hienopapereiden tuottamisessa. Yhtiöt perustavat uudet tuotannoltaan samansuuruiset hienopaperiyhtiöt ja vaihtavat niistä kolmanneksen vähemmistöosuudet ristiin. UPM-Kymmenestä liitoutumaan irrotetaan Kymin tehdas Suomesta ja Nordland Papier Saksasta. Aprilin paperitehtaat ovat vasta rakenteilla, Riaupaper Indonesiassa ja Changshu Kiinassa.
Sijoitus sademetsien hävitykseen
Indonesian sademetsät ovat yksi maailman lajirikkaimmista alueista. Indonesia kattaa vain 1,3 % maailman maa-pinta-alasta, mutta maan lukuisissa saarissa elää 12 % maailman nisäkäslajeista, 16 % liskolajeista ja 17 % lintulajeista.
Myös lajien häviäminen on Indonesiassa maailman kärkiluokkaa: Indonesian uhanalaisten selkärankaisten lista on maailman pisin. Yksi tunnetuimmista katoavista lajeista on Sumatran tiikeri, joita on jäljellä alle 500 yksilöä. Metsien raivaus, plantaasien perustaminen ja metsäpalot hävittävät joka vuosi sen elinympäristöjä. Jaavan tiikeri kuoli sukupuuttoon 1980-luvulla ja Balin tiikeri 1940 luvulla. Sama kohtalo odottaa Sumatran tiikeriä, jos nykymeno jatkuu.
UPM-Kymmenen liittoutuma indonesialais-singaporealaisen April-yhtymän kanssa on historiallinen tapaus siksi, että UPM-Kymmene on ensimmäinen länsimainen paperiyhtiö, joka investoi sademetsistä avohakattavaan puuhun perustuvaan paperintuotantoon. Yhtiön länsimaiset kilpailijat, kuten Enso ja Nippon Paper, ovat lähteneet liikkeelle istuttamalla puupeltoja. Vaikka Enson puuplantaasit Länsi-Kalimantanilla ja Nippon Paperin hanke Etelä-Sumatralla ovat monin tavoin ongelmallisia, niissä ainakin yritetään välttää luonnonmetsien hävitystä.
Toisin on UPM-Kymmenen yhteistyökumppanin Aprilin Riaun sellutehtaan laita, joka perustuu täysin luonnonmetsistä avohakattavaan kuitupuuhun. Yhtiö väittää kaiken puun tulevan poimintahakatuista metsistä, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan tehtaan saamasta maa-alueesta jopa 50.000 hehtaaria on koskematonta luonnontilaista sademetsää. Tämä alue on jo saattanut päätyä selluksi tehtaan käynnistyttyä vuonna 1995.
Myös poimintahakattu metsä sisältää luonnonarvoja, jotka häviävät pysyvästi avohakkuun seurauksena. Mahdollisesti perustettavat vierasperäiset ja yksilajiset akaasia-puupellot eivät luonnonarvoja palauta.
UPM-Kymmenen ja April-yhtymän rakenteilla olevien Aasian hienopaperitehtaiden selluloosa tulee Aprilin Riaupulpin tehtaalta. Sen kapasiteetti on 750.000 tonnia vuodessa, mutta toisena toimintavuotenaan 1996 laitos tuotti vain 500.000 tonnia sellua. Määrän tekemiseen tarvitaan yli kaksi miljoonaa kuutiota puuta. Metsien aiemmista hakkuista riippuen avohakattavaksi päätyy 15.000 - 25.000 hehtaaria luonnonmetsää. Kun toisen sellulinjan valmistuminen ja ensimmäisen laajennus nostavat tuotannon suunniteltuun kahteen miljoonaan tonniin vuodessa, metsien hävitys nelinkertaistuu.
Riaupulpin ensimmäiset, vuonna 1993 tehdyt akaasia-istutukset kasvavat hakkuukypsiksi vuoden 2000 jälkeen. Koko kahden miljoonan tonnin tuotantoon tarvittavat istutukset valmistuvat aikaisintaan 2010, jos koskaan. Indonesiassa ei nimittäin ole kokemusta akaasia-pelloista kuin reilun vuosikymmenen ajalta. Niinpä tuotanto-odotukset voivat osoittautua reilusti ylimitoitetuksi, mikä helposti johtaa luonnonmetsien lisähakkuisiin. Ensimmäisen kymmenen toimintavuoden aikana tehdas hävittää siten pysyvästi vähintään 200.000 hehtaaria luonnonmetsää.
Ympäristöjärjestöt moittivat
UPM-Kymmenen yhteistyö Aprilin kanssa Indonesian sademetsien muuttamiseksi hienopaperiksi on saanut ympäristöjärjestöiltä kriittisen vastaanoton. Englantilainen Friends of the Earth -järjestö on vaatinut UPM-Kymmenettä peruuttamaan yhteistyösopimuksen.
- Olemme kauhuissamme, että Britanniaan paperia myyvä yhtiö on mukana sellun ja paperin tuotannossa, joka perustuu sademetsien hävitykseen, järjestön metsäkampanjasta vastaava tohtori Georgina Green sanoo. - Jos UPM-Kymmene haluaa säilyttää lainkaan uskottavuutta ympäristökysymyksissä, sen täytyy vetäytyä sopimuksesta välittömästi.
Myös Friends of the Earthin suomalainen sisarjärjestö Maan ystävät on puuttunut UPM-Kymmenen Indonesian sijoitukseen. - UPM-Kymmenen on vähintäänkin lykättävä yhteistyötä Aprilin kanssa, kunnes se lopettaa luonnonmetsien hävittämisen ja paikallisten asukkaiden ja työntekijöiden oikeuksien polkemisen, Maan ystävien Jan Kunnas sanoo.
Indonesialaiset vaikutusvaltaiset kansalaisjärjestöt WALHI ja YLBHI ennakoivat ulkomaalaisten investointeja jo 1992. Selluteollisuutta käsitellessä raportissa järjestöt olivat huolissaan ekodumppauksesta eli tuotannon siirtämistä ympäristönormeiltaan alhaisempiin kehitysmaihin. - Pohjoiset maat, joilla on korkeat ympäristönormit, kieltäköön yrityksiään perustamasta vahingollista teollisuutta väljemmin säänneltyihin maihin, järjestöt vaativat.
"Hallituksen luvalla"
UPM-Kymmene on vastannut ympäristöjärjestöjen kritiikkiin toteamalla, että sademetsien hävittämiseen on Indonesian hallituksen lupa. Yhtiön englantilaisille asiakkailleen lähettämässä muistiossa UPM-Kymmene myös toteaa, että April noudattaa Indonesian lakeja ja määräyksiä, joiden seuranta on maassa kattavaa ja tiukkaa.
UPM-Kymmene nojaa tiukasti Suharton hallitukseen, jonka nepotismi on tunnettua juuri metsäsektorilla. Suharton suosikkien ja perheenjäsenten yritykset ovat saaneet suuren osan metsien käyttöluvista, ja yritysten läheisyys maan yksinvaltiaaseen osaltaan vaikeuttaa yritysten laittomuuksien oikomista. Indonesiaa pidetään Aasian pahiten korruptoituneena maana ja metsäpalojen syttymisen syyksi on osoitettu juuri kulotuskiellon noudattamisen rikkomisen.
Suharton hallituksen myöntämien hakkuu- ja puupeltolupien oikeutus on hyvin ohut. Indonesian lakien mukaan maa kuuluu valtiolle ja sitä pitää käyttää kansaa hyödyttävällä tavalla. Lait tunnustavat myös perinteiset maanomistusjärjestelmät, jotka perustuvat tapaoikeuteen (adat). Siten Suharton hallituksen muutamia liikemiehiä hyödyttävä käytäntö on monella tapaa lain henkeä ja pykälää vastaan ja altis muutoksille, jotka ovat edessä viimeistään Suharton kuollessa.
Suomen koko metsäklusteri liikkeellä
UPM-Kymmene lisäksi koko Suomen metsäklusteri on mukana Indonesian metsien teollisessa käytössä. Kolmesta suuresta paperiyhtiöstä Enso sijoitti Indonesiaan jo ennen UPM-Kymmenettä. Enson yhdessä valtiollisen Inhutani III:n ja yksityisen Gudang Garam -yhtiöiden kanssa perustama PT Finnantara Intiga istuttaa nopeakasvuisia puupeltoja selluntuotantoa varten Länsi-Kalimantanille. Yhteisyritys on saanut Indonesian hallitukselta 300.000 hehtaaria dayak-alkuperäisasukkaiden asuttamaa maata sellupuuviljelmiä varten. Siitä kolmannes aiotaan istuttaa nopeakasvuilla akaasia-puilla. Päätös 500.000 tonnia vuodessa tuottavan sellutehtaan rakentamisesta tehdään parin vuoden kuluessa, jolloin tehdas voisi aloittaa vuonna 2003.
Ensolaiset ovat kohdanneet monia vaikeuksia, vaikka yhtiö omien sanojensa mukaan yrittää perustaa puupeltoja kestävällä tavalla. Alkuvuodesta 1997 Länsi-Kalimantanilla raivosivat väkivaltaisuudet alueen alkuperäisasukkaiden dayakien ja sinne muuttaneiden jaavalaisten ja marudalaisten välillä. Pohjimmaisena syynä oli dayakin maa-alueiden pitkäaikainen riisto ulkopuolisten käyttöön ja hyötyjen kulkeutuminen etäisiin keskuksiin. Verilöylyissä kuoli yli 1.000 ihmistä, ensolaiset evakuoitiin turvaan. Suomalaiset ennättivät olla paikalla vain muutaman kuukauden kun taas tuli lähtö metsäpalojen savuhaittojen vuoksi.
Tienraivaajana suomalaiselle metsäklusterille ja myös Indonesian selluteollisuudelle on toiminut Jaakko Pöyry -yhtiöt. Se on alallaan maailmanlaajuinen markkinajohtaja 1,3 miljardin markan laskutuksellaan. Pöyry -yhtiöillä on noin 4.500 työntekijää 25 maassa, toimeksiantoja yhtiö on tehnyt yli sataan maahan. Indonesiassa Pöyry on ollut 1970-luvulta lähtien ja osallistunut tavalla tai toisella lähes kaikkiin sellu- ja paperihankkeisiin. Pöyryn suunnittelukulttuuri ja kontaktit ovat avanneet ovet suomalaisten laitevalmistajien miljarditoimituksiin.
Jaakko Pöyry -yhtiötä voi pitää osaltaan vastuullisena sellutehtaiden aiheuttamiin metsätuhoihin, sillä luonnonpuuhun perustuvaa tuotantokonseptia on kehitelty paljon juuri Pöyryn työpöydillä. Vuonna 1975 Pöyry laati Indonesiaan ensimmäisen kannattavuuslaskelman sellulinjasta ja paperitehdasta laitokselle, joka käyttäisi luonnonmetsistä hakattavaa sekalaista sademetsäpuuta.
1990-luvulla Pöyry on ilmoittanut kiristäneensä ympäristöpolitiikkaansa ja kieltäytyneensä mm. Riaupulpin toisen sellulinjan rakentamiseen osallistumisesta ympäristösyistä. Linjan seuranta on vaikeaa, sillä yrityssalaisuuteen vedoten Pöyry ei julkista kaikkia toimeksiantojaan.
Suomalaisille metsäteollisuuden laitevalmistajille Indonesia on ollut 1990-luvulla kultakaivos. Yksin April-yhtymä on tilannut suomalaisilta yrityksiltä tavaraa yli seitsemän miljardin markan arvosta. Toinen suurasiakas on Indah Kiat -yhtymä, joka selluttaa sademetsää Riaun ja Jambin maakunnissa. Myös uudet suurtehtaat Kiani Kertas Kalimantanilla ja Tanjung Enim Lestari Etelä-Sumatralla ovat suomalaisten varustamia. Pääpukareita suomalaisista ovat UPM-Kymmenen osakkuusyhtiö Rauma (Sunds Defibrator, Neles-Jamesbury), Ahlström, Valmet sekä Suomessa toimivat Kvaerner Pulping (ent. Tampella) ja Foster Wheeler (ent. Ahlström Pyropower). Rahoitukseen ovat osallistuneet Vientiluotto ja Merita.
Toinen April -yhtiön kanssa yhteisyrityksen omistava suomalaisyritys on valtion turve-energiayhtiö Vapo. Se on pääomistajana Garuda Tama -yhtiössä, joka tuottaa polttoturvetta Indorayonin liukosellutehtaalle Porsean kylässä Pohjois-Sumatralla. Yhtiö on puolen vuoden ajan hankkinut turvetta 80 hehtaarin alalta Indorayonin voimalaitoksen kattilaan. Vapon tarkoituksena on kokeilla miten suomalainen teknologia sopii Indonesiaan, jossa soita on kolme kertaa enemmän kuin Suomessa.
Suomen valtio menossa mukana
Suomalaisten yritysten osallistuminen Indonesian metsäteollisuuden rakentamiseen on tapahtunut Suomen valtion suosiollisella myötävaikutuksella. Ilman valtion järjestämää rahoitusta ja suhdeverkostoa Indonesian valloitus olisi sujunut suomalaisilta paljon hitaammin.
Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan kuuluva Valtiontakuukeskus on julkisen vienninedistämisen kulmakivi. Se takaa yritysten vientitoimitusten kaupallisia ja poliittisia riskejä. Laitoksen ohjeistoissa on väljät maininnat ympäristökysymysten huomioonottamisesta, mutta käytännössä asiantuntemuksen ja kiinnostuksen puute sivuttaa aiheen. Keskuksen vientitakuista puolet suuntautuu Aasian kehitysmaihin. Toinen valtion keskeinen vientirahoituksen kanava on Vientiluotto Oy, joka järjestelee lähinnä Takuukeskuksen takaamia lainoja. Vientiluotto on rahoittanut mm. Ahlströmin miljardin markan arvoisia toimituksia Indonesian suurimman metsäparonin Bob Hassanin Kiani Kertas -tehtaaseen.
Valtion järjestämää suhdetoimintaa ovat mm. presidentti Ahtisaaren vierailu Indonesiaan vuonna 1995 sekä lukuisat ministerien johtamat valtuuskunnat. Kauppa- ja teollisuusministeriö rahoittaa vuosittain yli 200 miljoonalla markalla Ulkomaankauppaliiton toimintaa. Suuri menoerä ovat kapalliset sihteerit.
Myös köyhyyden lievittämiseen tarkoitettuja kehitysyhteistyövaroja on käytetty suomalaisen metsäklusterin vientipyrkimysten rahoittamiseen. Esimerkiksi vuonna 1992 Indonesiassa käytettiin 10 miljoonaa markkaa kehitysyhteistyövaroja, kaikki metsäsektorilla. Näistä kolmannes oli ns. TTT-varoja yritysten selvitysten tukemiseen. Hankkeiden aiheita olivat mm. metsäalan yhteistyö Suomen ja Indonesian välillä (Jaakko Pöyry), pienikokoisen puuston korjuu (Enso), turve-energian tuotanto (IVO) ja mekaanisen metsäteollisuuden kokonaiskehitys (RWS Consulting). Nämä TTT-varoin tuetut selvitykset ovat yritysten niin halutessa salaisia.
Yksi Indonesian kehitysyhteistyöhankkeista on Jaakko Pöyryn toteuttama Aprilin Indorayonin tehtaan metsäsuunnittelu, johon on myönnetty seitsemän miljoonan markan korkotukiluotto. Lainan takaisinmaksu ulottuu vuoteen 2002, eli siihen asti April-yhtiötä tuetaan Suomen kehitysyhteistyövaroista.
Globalisoituva metsäteollisuus
UPM-Kymmenen ja Enson investoinnit Indonesiaan ovat yritysten näkökulmasta johdonmukaisia askelia globalisoituvassa maailmassa, jossa talouden säännösten yhdenmukaistaminen kaupan ja investointien vapauttamiseksi johtaa yritysten keskittymiseen ja laajentumiseen. Globalisaation kriitikot varoittavat, että nykymeno johtaa vallan ja vaurauden keskittymiseen harvoille samalla kuin ihmiskunnan enemmistön elinolot heikkenevät ja ympäristö rapautuu.
- UPM-Kymmenen meno Indonesiaan on suomalaisittain katsottuna toistaiseksi valaisevin oppitunti siitä, mitä globalisaatio on ja miten se vaikuttaa ihmisiin, yhteiskuntiin ja luontoon Suomessa ja muualla, metsäteollisuuden kansainvälistymiseen perehtynyt filosofi Thomas Wallgren sanoo.
Esimerkiksi UPM-Kymmenen Kymin paperitehtaan työntekijät ja puunmyyjät kilpailevat nyt samaan konserniin kuuluvan Riaun tehtaan kanssa hyvin epätasaisessa asetelmassa. Riaun tehdas saa sademetsien puun valtiolta lähes veloituksetta ja työntekijöiden oikeutta vaatia parempia palkkoja ja työoloja on rajoitettu. Niinpä voidaan olettaa, että kun hienopaperin hintoja seuraavan kerran kannatellaan seisokkien voimalla, Kymin tehdas seisoo ja Riaun tehdas käy täydellä teholla. Seuraus: suomalaisten työntekijöiden ja metsänomistajien tulot pienenevät, UPM-Kymmenen omistajat nostavat osinkoja vähintään entiseen tapaan ja Riaun sademetsät ja alkuperäiskansojen elinympäristö häviää vauhdikkaasti sellukattilan kitaan.
Globalisoitumista on sekin, että kesäkuussa April osti Kemiralta viskoosikuitua valmistavan Kemira Fibres Oy:n tehtaan, nykyiseltä nimeltään Säteri Firbres. Sen 430 työntekijää ovat siirtyneet sademetsien hävittämisestä kuulun Aprilin palvelukseen. Kemiran mukaan Indorayon mahdollisesti tuo Valkeakoskelle Indorayonin valmistamaa liukosellua, jonka raaka-aineesta puolet tulee sademetsien luonnonpuusta ja puolet hollantilaisten aikanaan perustamilta mäntyistutuksilta.
Metsä palaa
Heinäkuusta asti Indonesiassa ovat raivonneet suuret metsäpalot. Liekkeihin on päätynyt arviolta yli miljoona hehtaaria metsää ja pensaikkoa. Myös maanpinnan alapuolinen hiili ja turve on paikoin syttynyt tuleen. Paloja eivät sammuta muut kuin sateet, jotka saattavat antaa odottaa itseään ensi vuoden puolelle asti.
Metsäpalot ovat altistaneet 70 miljoonaa ihmistä savuhaitalle Indonesiassa, Malesiassa, Singaporessa, Thaimaan eteläosissa ja Filippiineillä. Sen seurauksena hengitystietulehdukset ja astma ovat yleistyneet ja pitkään savua hengittävät kärsivät myös sydän-, maksa- ja munuaisvaivoista. Kymmeniä ihmisiä on kuollut savusumun vuoksi, lisäksi heikon näkyvyyden vuoksi tapahtuneissa lento- ja laivaonnettomuuksissa on menehtynyt yli 200 henkeä
Metsää on palanut Indonesiassa ennenkin. Edellisen suuren kuivuuskauden aikana vuosina 1982-83 kulottui 3,6 miljoonaa hehtaaria. Pienemmät palot ovat vuosittainen ilmiö kuivan kauden aikana touko-kesäkuussa. Tänä vuonna sateet eivät kuitenkaan tulleet, jolloin sääolot suurpalolle kävivät otollisiksi.
Suurpalo ei kuitenkaan synny pelkästään kuivuudesta, vaan siihen tarvitaan myös ihmisten toimintaa. Aikaisempina vuosina palojen syttymisestä on syytetty ensisijaisesti köyhiä pienviljelijöitä, jotka kaskeavat maata henkensä pitimiksi. Tänä vuonna sekä Indonesian hallitus että tiedotusvälineet ovat kuitenkin löytäneet osuvamman kohteen: metsä- ja plantaasiteollisuuden.
Metsäteollisuusyritykset ovat syypäitä suurpaloihin kahdella tavalla. Ensinnä niiden vuosikymmeniä jatkuneet ylisuuret hakkuut ovat muuttaneet metsien rakennetta niin, että aurinko pääsee paistamaan hakatun lehvuston läpi maahan, johon on kasaantunut hakkuujätteitä. Tavallisesti kosteat metsät on siis muutettu kuiviksi ja paloherkiksi. Toisaalta metsäyhtiöt yleisesti kulottavat avohakattuja alueita, joille perustetaan nopeakasvuista sellupuupeltoa. Samoin toimivat öljypuuplantaaseja perustavat yritykset. Arvioiden mukaan neljä viidesosaa Indonesian tämänvuotisita paloista on yhtiöiden sytyttämiä.
Indonesian hallitus kielsi metsien kulottamisen vuonna 1994, mutta määräystä ei ole noudatettu nimeksikään. Suurpalojen vuoksi hallitus joutui puuttumaan laittomuuksiin, ja peruutti lokakuun alussa 29 yhtiöltä yhteensä 151 toimilupaa. Viranomaiset eivät ole julkistanut yhtiöiden nimiä, mutta lehtitietojen mukaan rankaistujen joukossa on myös Aprilin omistajayhtiö Raja Garuda Mas.