Moni suomalainenkin matkailija on viettänyt rantalomaa merellisessä Etelä-Thaimaassa. Muistossa ovat Phuketin hiekkarannat turistihotelleineen, turkoosista Andamanmerestä pylväsmäisinä nousevat, vihreät saaret, vedenalaiset koralliriutat, huojuvat palmut, hehkuva tropiikin aurinko.

Krabin patsassaarien ja Phuketin hiekkarantojen välissä, vain noin tunnin venematkan päässä kummastakin kaupungista, on turisteille melko tuntematon saaripari: Ko Yao Yai ja Ko Yao Noi. Niissä eletään vielä - toistaiseksi - tavallista thaimaalaista maalaiselämää.

Kahdentoista neliökilometrin ja kuuden tuhannen asukkaan Yao Noi on saarista pienempi. Lähes kaikki sen asukkaat elävät kalastuksesta. Ne harvat, joilla on enemmän maata käytössään, ovat keskittyneet riisinviljelyyn tai ovat perustaneet kumipuuviljelmän. Lisäksi saarella on jokunen kauppias ja kahvilanpitäjä, opettajia, sairaanhoitajia, virkamiehiä.

Bambumajasta
uuteen betonitaloon

Yao Noin kalastajat ja viljelijät asuvat seitsemässä eri kyläyhteisössä, kukin perhekunta omassa talossaan, usein samassa pihapiirissä lähisukulaisten kanssa. Jokaisella perheellä on oma riisipelto, kookospalmu ja muutamia hedelmäpuita. Siellä täällä näkee vielä vanhoja bambusta ja palmunlehdistä tehtyjä asuinmajoja, mutta yhä useammin ne ovat saaneet tehdä tilaa lautarakenteisille tai betonista valetuille taloille.

Dusit ja Busaba Butteelle juuri valmistunut betonitalo on suuri ylpeyden aihe. Talon emäntä, Busaba, lakaisee vielä kerran olohuoneen kaakeloidun lattian, sillä kylän naisten säästöryhmän johto kokoontuu tällä kertaa heillä. Thaimaan tapaan niin isäntäväki kuin vieraat jättävät kengät oven ulkopuolelle ja tervetuliaisiksi tarjotaan lasi raikasta, kylmää vettä.

Naiset istahtavat luontevasti olohuoneen lattialle, sillä thaimaalaisessa kodissa ei ole montaa huonekalua, ei sohvakalustoja, pöytiä, tuoleja eikä edes sänkyjä. Dusitin ja Busaban olohuoneessa on kaksi isoa kaappia arvokkaimpia tavaroita varten. Toisen päällä komeilee televisio, vieressä seisoo tuuletin.

Keittiössäkään ei ole pöytää tai tuoleja, joten ateria syödään perinteiseen tapaan lautalattialla istuen.Yöt nukutaan ohuella patjalla moskiittoverkon alla, usein koko perhe samassa huoneessa. Uusissa taloissa on myös vesivessa, tietenkin aasialaista kyykkymallia. Kaivo on pihalla tai keittiön viereisessä katoksessa.

Säästöryhmä on kylän naisten luoma ja ylläpitämä eräänlainen epävirallinen kyläpankki, johon kalastajaperheet voivat tallettaa rahaa ja jolta ne saavat tarvitessaan lainaa. Korkoja ei makseta eikä peritä, sillä sen on islamin sääntöjen vastaista. Sen sijaan kyläpankin rahoilla ostetaan tukussa nailonverkkoja ja perämoottorien polttoainetta, joita myydään ryhmän jäsenille osamaksulla. Näin ne saadaan halvemmalla ja varmistetaan, ettei kukaan vahingossa yli varojensa elänyt kalastaja jää ilman välttämättömiä tuotantovälineitä.

- Säästöryhmän avulla naiset opettavat miehillekin hallittua rahankäyttöä, nauraa Busaba Buttee siihen malliin, että lienee tässäkin pilassa totta toinen puoli.

Elämän helpottajat
maksettava työllä

Kun naiset tilikirjojen tutkimisen ja kalaverkkotilausten jälkeen alkavat kertoa suomalaisille vieraille elämästään, yhdistyvät heidän tarinansa kertomukseksi parissa kymmenessä vuodessa tapahtuneesta suuresta muutoksesta. Sinä aikana lähes omavaraisesti paratiisisaarellaan elänyt yhteisö on siirtynyt nykyaikaan. Rahatalous, kulutusyhteiskunta ja länsimaiset arvot ovat tulleet osaksi Yao Noin asukkaiden elämää niin hyvässä kuin pahassakin.

Tarina muutoksesta alkaa 1970-luvun lopulla, kun kylään saatiin sähkö. Varakkaimmat perheet ostivat television, joka tutustutti kalastajaperheet kertaheitolla kaikkiin suuren maailman ihmeisiin. Tutuiksi tulivat niin Kauniit ja rohkeat kuin mainosten ylellinen tavaramaailma. Millaisen määrän houkutuksia länsimainen kulutusyhteiskunta pystyikään luomaan!

Samoihin aikoihin hankkivat ensimmäiset kalastajat pieniin veneisiinsä perämoottorit. Päästiin kauemmas kalaan, hankittiin nykyaikaisia verkkoja, saatiin suurempi saalis, joka myytiin entistä paremmalla hinnalla.

Nykyisin moni haave on toteutunut. Useimmissa kodeissa on jo televisio, sähkökäyttöinen riisinhaudutin, jääkaappi ja tuuletin. Saarella on muutama auto ja yhä useammalla on varaa ostaa oma mopo tai moottoripyörä. Osa riisipelloistakin muokataan moottorijyrsimillä, joten vanhasta uskollisesta vesipuhvelista on tulossa vain muisto menneiltä ajoilta.

Mutta ovatko kulutustason nousu ja nykyajan keksinnöt tehneet Yao Noin asukkaat entistä onnellisemmiksi?

Naiset pohtivat huolellisesti, mitä vastaisivat. - No, ei elämä oikeastaan ole onnellisemmaksi muuttunut, mutta ovathan koneet ja laitteet sitä helpottaneet. Toisaalta ne ovat tuoneet uusiakin huolia vetämällä perheiden talouden tiukoille. Töitä on tehtävä entistä enemmän ja tehokkaammin, jotta selviäisi kaikista uusista menoista.

- Mutta tuskin kukaan näistä laitteista haluaisi luopuakaan. Ei kai sitä taaksepäin voi lähteä kulkemaan, arvelevat naiset.

Naiset päässeet
mukaan päättämään

Yao Noin asukkaat ovat uskonnoltaan muslimeja, joita on vain muutama prosentti vahvasti buddhalaisen thai-valtion väestöstä. Useat Etelä-Thaimaan muslimiyhteisöistä ovat monilla hyvinvoinnin mittareilla mitattuna yhteiskunnan huono-osaisia. Jonkun toisen kylän tarina voisikin olla paljon masentavampi kuvaus köyhtyvästä maaseudusta ja suurista sosiaalisista ongelmista.

Mutta Yao Noin naiset eivät vaikuta alistuneilta tai syrjäytyneiltä - pikemminkin hyvin vahvoilta ja omanarvontuntoisilta. He ovat pärjääjiä. Maallisen elämän muuttumisen myötä ovat naiset ainakin tässä muslimiyhteisössä saaneet entistä tasa-arvoisemman aseman ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan ja koko yhteisön elämään.

- Vielä meidän lapsuudessamme tytöt naitettiin 14-16-vuotiaina vanhempien valitsemalle miehelle. Ehkäisy oli kiellettyä ja perhe kasvoi yhdellä lapsella vuosittain. Siinä elämässä naisen paikka oli kotona. Miehet kalastivat, kulkivat kylillä ja päättivät perheen ja yhteisön asioista, naiset selittävät.

Nykyisin on toisin. Nuoret valitsevat itse aviopuolisonsa ja menevät naimisiin vasta 18-20-vuotiaina. Nuoripari asuu jomman kumman vanhempien luona ensimmäisen lapsen syntymään saakka. Sen jälkeen heille rakennetaan oma talo, usein samaan pihapiiriin vanhempien kanssa. Lapsia hankitaan suunnitellusti: usein vain kaksi, harvemmin kuutta enempää. Ja tytöt käyvät koulua siinä missä pojatkin - harva kuitenkaan peruskoulua pitemmälle.

Nykyisin yhä useampi vaimo lähtee päivittäin miehensä työpariksi merelle, mikä ei ole lainkaan tavallista muslimikulttuurissa. Perheiden rahan tarve on kuitenkin kasvanut ja naisen työmäärä kotona vähentynyt. Entisaikoja pienempi lapsikatraskin hoituu useimmiten koulun, isovanhempien ja muiden sukulaisten tuella.

Työpäivä merellä,
toinen vielä kotona

Merelle lähdetään aamuhämärissä neljän-viiden maissa ja kotiin tullaan iltapäivällä samoihin aikoihin. Sillä välillä on ehditty laskea ja kokea verkot kolme tai neljä kertaa. Välillä on odoteltu saaliin käymistä pyydykseen ja syöty eväitä palmun alla paratiisisaarten rannoilla. Päivän päätteeksi kalat, kalmarit, katkaravut, taskuravut, hummerit ja muut meren elävät on viety Phuketin kalasatamaan, mistä ne matkaavat kaupunkilaisten ja turistien herkuiksi.

Perinteen mukaan miesten työpäivä päättyy, kun vene kiinnitetään kotisatamaan. He lähtevät tapaamaan muita miehiä kahvilaan, pitämään kokouksia ja hoitamaan yhteisiä asioita. Naisilla alkaa toinen työvuoro: ruoan valmistus, siivous, vaatehuolto, lasten hoito.

Tämän naiset vain toteavat, eivät valita. Kysymys, miten he haluaisivat miehen roolia ja miehiään muuttaa, synnyttää enemmän naurunhyrinää kuin tyytymättömyyden ilmauksia.

- Siitä olisin tyytyväinen, jos hän ei aina heittäisi työvaatteita keskelle lattiaa, vaan veisi pyykkikoriin! kuuluu tyypillinen puuskahdus. Keittiöön ja kotitöihin miehiä ei haluta mukaan sotkemaan.

Ja samanlaisiksi hyviksi vaimoiksi kasvattavat äidit tyttäriään. Butteenkin perheessä lähtee Sory-poika koulun jälkeen leikkimään kavereiden kanssa, mutta hiukan toisella kymmenellä oleva isosisko, Wy, aloittaa äitinsä apuna ruoan valmistuksen ja silittää siinä sivussa pikkuveljen koulupuvunkin. Myös ilta-aterialla on Wy se, joka kipaisee täyttämään isänsä pienimmänkin pyynnön: vettä, soijakastiketta, lisää riisiä...

Mutta Yao Noin naisilla ei ole aikaa eikä tarvetta pilkun viilaukseen tasa-arvoasioissa. He ovat vastikään astuneet jättiläisharppauksen eteenpäin ja ovat silminnähden ylpeitä siitä. Vasta pari vuotta sitten joukko rohkeita naisia päätti yhdessä marssia miesten yksin hallitseman kalastajayhdistyksen kokoukseen. Nyt kaikissa kokouksissa istuu eturivissä iso joukko naisia, jotka ilmaisevat rohkeasti oman käsityksensä asioista - ja tulevat kuulluksi.

Ryöstökalastus ja
massaturismi uhkina

Kokouksia ja keskusteluja riittää, sillä Andamanmeren pienkalastajilla on suuria ongelmia. Yksi on Thaimaan lähivesillä rehottava ryöstökalastus, joka uhkaa tuhota kalakannat ja kalastajien toimeentulon.

- Suuret troolarit ajavat vastoin lakia aivan rantavesissä ja laittomat, puskuverkkoja edessään työntävät alukset repivät meidän verkkomme ja tuhoavat merenpohjan. Kun vielä kalojen ja muiden meren elävien lisääntymiselle tärkeät mangrovemetsät on kaadettu katkarapujen kasvatusaltaiden tieltä, eivät kalakannat enää uusiudu luonnollista tietä, selvittää Dusit Buttee, joka toimii kalastajayhdistyksen sihteerinä.

Eivätkä pienkalastajat ole jääneet toimettomiksi. He ovat osoittaneet mieltään Phuketin rannalla. He ovat asettuneet kymmenien veneiden joukolla troolarien eteen ja pakottaneet ne kauemmas. He ovat ryhtyneet istuttamaan ja hoitamaan mangrovemetsiä. He ovat lähettäneet kirjelmiä viranomaisille, kutsuneet poliitikoita ja tiedotusvälineitä tutustumaan tilanteeseen. He ovat ryhtyneet järjestämään kaupunkilaisille ekomatkoja Yao Noin saarelle, jotta hekin näkisivät ja ymmärtäisivät, mitä Thaimaan paratiisirannoilla todella tapahtuu.

Vaikka Andamanmeren pienkalastajat ovat saavuttaneet osavoittoja, kerrotaan lehdissä viikoittain uusista selkkauksista. Kun pyytäjiä ja kalastusaluksia on paljon enemmän kuin kaloja, ovat paineet sopimusten rikkomiseen ja ylikalastukseen pysyviä.

Kenties vielä suurempi uhka saarelaisten perinteiselle elämäntavalle on jatkuvasti laajeneva massaturismi. Phuketin rannat on kohta rakennettu täyteen, ja Krabille avattiin kesällä uusi lentokenttä kasvavan turismin tarpeisiin. Liikemiesten mielestä Yao Yain ja Yao Noin saaret olisivat mitä luontevin jatke näille kohteille.

Jos turismiteollisuus saa haluamansa jalansijan Yao Noin paratiisisaarella, ei mikään jää entiselleen. Pian kalastajakylien paikalle nousevat hotellirivit ja riisipellot rakennetaan golfkentiksi ja ostoskeskuksiksi. Miten käy paikallisten asukkaiden elämäntavan? Muuttuvatko kalastajat ja riisinviljelijät silloin hampurilaisbaarien pitäjiksi, karaoke-emänniksi ja matkamuistojen kaupustelijoiksi? Pystyvätkö he vielä silloinkin hallitsemaan muutosta, päättämään omasta elämästään ja elämäntavastaan?

© Muista tekijänoikeudet