a estää kehitystä, mutta edistääkö mahdollinen velkojen anteeksianto hyvinvointia? Onko yhä syvempään köyhyyteen painuvan maan taikasana SAP, HIPC vai Jubilee 2000? Tämä riippuu valtaa pitävien poliittisesta tahdosta ja valveutuneesta kansalaisyhteiskunnasta niin rikkaassa pohjoisessa kuin köyhässä etelässäkin.Sambia:
Jättivelkojen maa odottaa pelolla rakennesopeutuksen tuloksia:
Monopolia sambialaisten selkänahoillaMaailman Sivu (Kehitys Utveckling 1-99 - Tiina Maria Levamo) Sambiassa velkataakk
"Sambia on klassinen tapaus", aloittaa Jesuit Centre for Theological Reflection-järjestön JCTR:n johtaja, valtiotieteilijä ja katolinen pappi Peter J. Henriot. "Itsenäistyttyään 1964 se lukeutui Afrikan rikkaimpiin valtioihin, nykyään se on pudonnut maailman köyhimpien sarjaan."
Klassiseksi Sambian tekee raskas noin 40 miljardin markan ulkomaanvelka sekä Maailmanpankin ja Kansainvälisen Valuuttarahaston rakennesopeutuspolitiikan seurannaisvaikutukset, jotka ovat syventäneet epätasa-arvoa ja köyhyyttä ja hidastaneet sosiaalista kehitystä.
Sambian velkaongelmassa tiivistyvät ja lomittuvat niin historialliset, sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät. Henriotin mukaan maan talous vinoutui jo ennen itsenäisyyttä, kun brittihallinto keskittyi vain yhteen vaurauden lähteeseen – kupariin - jättäen maatalouden kehittämisen sivuseikaksi.
Taloudelliset rahkeet itsenäistymiselle kupari toki takasi. Maata 27 vuotta johtaneen Kenneth Kaundan sosialistinen humanismi, yritysten valtiollistaminen, korruptio ja hallinnon puutteet olivat kuitenkin vakavia sisäisiä syitä, joihin valtio alkoi kompastella.
Kuparin romahduksesta verisiin mellakoihin
Ulkoiset syyt iskivät heti, kun kuparin maailmanmarkkinahinta romahti 1972. Romahdusta seurasi 1973 öljyn hinnan huima nousu. Sambian talous upposi pohjamutiin, josta sitä ensiapuna pelastettiin ottamalla erityisesti 1970-1980 -luvuilla dramaattisia summia ulkomaanvelkaa. 1983 Sambia hyväksyi rakennesopeutuksen, joka johti palkkajäädytyksiin, budjettileikkauksiin ja lähes krooniseen lainakierteeseen.
1986 päivittäisen perustarvikkeen maissijauhon hinnan nousu sekä kwatcan arvon lasku ajoivat ihmiset kaduille protestoimaan - jopa kuolemaan. Kaunda ei vielä antanut periksi rakennesopeutukselle, vaan käynnisti 1987 oman, Kasvua omista voimavaroistamme- talousohjelmansa. Se oli tuomittu kesäkuussa 1989, jolloin Sambia astui jo toisen kerran mielenosoitusten ja vallankaappausyrityksen saattelemana Maailmanpankin ja IMF:n viitoittamalle raskaalle tielle.
Kansalaisjärjestö Catholic Commission for Justice and Peace CCJP on jo viiden vuoden ajan tutkinut velan ja rakennesopeutuksen vaikutuksia sambialaisten arkeen. Tutkimustuloksiin tutustumisen jälkeen on syytä ihmetellä 1991 valtaan valitun presidentti Frederick Chiluban lausuntoa: "Suutelen SAPia aamuin illoin, sillä ei ole muuta vaihtoehtoa."
1990-luvulla sambialaisia on ravistellut raju yksityistämisohjelma: valtion yrityksiä ja maata on myyty yksityisille sijoittajille, rajat on avattu ulkomaisille tuotteille, kwatcha on devalvoitu, julkisen sektorin menot on pantu kuriin ja peruspalvelut hinnoiteltu. "Kaikki tapahtui liian nopeasti, yhdessä yössä maissijauhoin hinta nousi 125 prosenttia", päivittelee Henriot.
Sambian kansaa on riepoteltu suljetusta protektionistisesta valtiontaloudesta ääriliberalistiseen markkinatalouteen - yhden aikuisiän aikana.
Talousuudistus laski inflaatiota, työttömyys jättimäinen
Sambian talousreformille on ollut pakottava tarve. Rakennesopeutuksen hevoskuuri on synnyttänyt myös jotain hyvää. Vuoden 1992 tähtitieteellinen inflaatio on hinattu 200 prosentista 20-30 prosenttiin. Kauppojen hyllyiltä löytyy nyt runsaasti ulkomailta tuotuja - enimmäkseen etelä-afrikkalaisia - elintarvikkeita. 70 prosentilla kansasta ei niihin kylläkään ole varaa.
Kun inhimilliset mittarit otetaan tarkasteluun, paljastuu rakennesopeutuskolikon himmeä puoli. Synkin niistä lienee työttömyys. Arviot siitä vaihtelevat 70-90 prosentin välillä. Ihmiset tungeksivat kaduilla yötä päivää - niin lapset, nuoret kuin äiditkin - kauppaamassa mitä tahansa joulukuusesta Monopoli-peliin.
Suurin osa kansasta keskittyy pelkästään pysymään hengissä. Heidän oman elämänsä monopoliin ei kuulu tonttia eikä taloa, ei säästöjä eikä säännöllistä toimeentuloa.
Maissi mätänee, koulut ja sairaalat rapistuvat
Maataloustuotteiden tukiaisten poistaminen on ajanut ahdinkoon niin maanviljelijät kuin kuluttajatkin. Itäisessä Sambiassa pienviljelijöille peltometsäviljelytekniikkaa opettava metsäteknikko Stanlous Phiri myöntää, että viljelijöille rakennesopeutusohjelma SAP on ollut tuskallinen kokemus. "Mutta se on tuonut jotain hyvääkin. Maanviljelijät ovat joutuneet innovoimaan ja opettelemaan omavaraistalouden alkeita", muistuttaa Phiri.
Vapaat markkinavoimat ovat kuitenkin kohdelleet viljelijöitä kaltoin: paikallismarkkinoiden maissi on polkuhintaista, myyntitappiot tavallisia, ja liian usein maissitähkät mätänevät kuljetuksen puutteen takia varastoihin.
Viljelijät ovatkin siirtyneet muihin, houkuttelevampiin ja halvempiin rahalajikkeisiin: puuvillaan, maapähkinöihin tai paprikaan. Suurin ongelma lienee kuitenkin se, ettei valtio kykene käynnistämään kokonaisvaltaista mikro- ja makrotason maatalouspolitiikkaa.
Peter J. Henriot luottaa silti maatalouteen. "Sen kehittäminen on ainoa suunta", sanoo hän. Liki samaan hengenvetoon hän ilmaisee huolensa peruspalveluista.
Koulujen ja sairaaloiden palvelut ovat nykyään sekä maksullisia että puutteellisia. Raha ratkaisee, joten lapsia lähetetään harvemmin kouluun. Kotiin kuollaan yhä useammin - resurssien puutteen takia myös sairaalaan. Yhteiskunnan turvaverkossa on tätä nykyään koko kansan mentävä aukko.
"Käykääpä laskemassa Lusakan yliopistollisen keskussairaalan ruumishuoneelta päivän aikana ulos kannettavat arkut. Liian moni niistä arkuista on lapsen kokoinen. Miksi? Aliravitsemus on suurin kuoleman aiheuttaja", sanoo Economic Association of Zambia-järjestön konsultti David Musona.
Velanhoitomaksu uhkaa nousta kolmeen miljardiin markkaan
Yleisin Sambiassa käytettävä esimerkki murskaavasta velasta on verrata koulutusmenoja velanhoitoon: 1990-1993 Sambian hallitus käytti 185 miljoonaa markkaa peruskoulutukseen. Samana aikana hallitus maksoi velkaa noin 6,5 miljardin markan edestä.
Puuttuuko Sambian hallitukselta poliittista tahtoa toimia kansan edut huomioiden, vai ovatko ulkopuoliset kävelleet tuon tahdon yli? Henriotin mielestä uusliberalistinen talouspolitiikka ja kansainväliset rahoituslaitokset ovat vieneet Sambian valtiolta yksinkertaisesti vallan. "Toki tahtoakin puuttuu", myöntää hän.
Sambia repiikin hiljalleen kansalaistensa selkänahasta vuosittaisen hieman yli miljardin markan velanhoidon. "Ellei helpotuksia ole luvassa, velanhoitosuunnitelman mukaiset vuosimaksut nousevat vuoden 2000 jälkeen 3 miljardiin markkaan", muistuttaa Sambian Jubilee-kampanjan ohjelmakoordinaattori Barbara Kalima.
Jokainen sambialainen on velkaa 750 dollaria (noin 4000 mk). "Minäkö, joka en ole koskaan pitänyt yhtä ainutta dollaria hyppysissäni?", kivahti taannoin sambialainen kansalaisjärjestöaktivisti Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen KEPA:n vuosiseminaarin velkakeskustelussa. "Suurin osa (67%) sambialaisista on selvillä velkaongelmasta", kertoo Musona.
Useimmiten he ovat saaneet velasta tietoa radiosta. 56 prosentin mielestä velkarahoilla on saavutettu parannuksia. Hiukan yli puolet Musonan tutkimukseen osallistuneista on sitä mieltä, että Sambian on yritettävä maksaa velkansa.
Suurin velkahelpotuksien vastustaja on kansa
Vuonna 1996 Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja kansainväliset luotonantajat ampuivat velkaantuneiden maiden lihaan uuden tehoampullin esittelemällä HIPC-aloitteen.
Sambialaisten keskuudessa HIPC ei ole ottanut tuulta. Sen tuomaa velkahelpotusta on arvosteltu liian vähäiseksi, myöhään apuun tulevaksi, jäykäksi, rajoittuneeksi ja epärealistiseksi. "HIPC ei huomioi inhimillisiä tekijöitä eikä pyri kestävästi vähentämään köyhyyttä", kritisoi Musona.
Kestämättömän velan anteeksiantoon tähtäävä Jubilee 2000-kampanja sen sijaan on tähän mennessä kerännyt jo 110 000 nimeä vetoomukseensa. Viime vuonna CCJP ja JCTR perustivat maahan Velka-projektin, joka levittää tietoa velasta sekä haastaa päättäjiä mukaan velkakeskusteluun.
"Suurin velkahelpotuksien vastustaja on kuitenkin kansa", väittää Henriot ja muistuttaa, että velka on taloudellinen mutta ennen kaikkea poliittinen kysymys. Tavalliselta kansalta puuttuu tietoa, mutta ennen kaikkea luottamusta nykyiseen hallitukseen. "Vaikka Sambia saisi velkansa anteeksi, emme me siitä kuitenkaan mitään hyödy", toteavat monet.
Menevätkö rahat mersuihin - ja jalkapalloon?
Monet kansalaisjärjestöt ja intellektuellit suhtautuvat epäillen Sambian johtajien kykyyn hallinnoida anteeksiannetun velan jälkeen vapautuvia varoja.
Chiluban hallituksen tiedetään ostelleen armeijan komentajille Mercedes Benzejä ja rahoitelleen runsaskätisesti niin kirkollisten ryhmien kuin jalkapallojoukkueidenkin toimintaa. Huhujen mukaan noin 3 000 diplomaattilapsen koulutukseen ulkomailla kuluu huomattavasti enemmän rahaa kuin maan lasten peruskoulutukseen yhteensä.
"Ehtojen on tultava alhaalta. Kansalaisyhteiskunnan on saatava aikaiseksi tehokas valvonta, joka vaatii avoimuutta ja läpinäkyvyyttä Sambian päättäjiltä sekä keskittymistä sosiaalisia oloja ja taloutta tukeviin hankkeisiin. Uganda on tästä hyvä esimerkki. Samaan suuntaan mekin Sambiassa pyrimme", julistaa Henriot.
"Läpinäkyvyys koskee myös Maailmanpankkia, IMF:ää, Afrikan kehityspankkia ja muita kansainvälisiä rahoituslaitoksia. Niiden toimia on ehdottomasti uudistettava, ettei Sambia muiden vanavedessä putoa uudestaan takaisin velkaloukkuun", muistuttaa Musona.
- - - - - - -
Lisätietoja: UNDP, Human Development Report 1998.
©
Muista tekijänoikeudet