Namibia:
Hukkuuko himba-heimoMaailman Sivu (Ilta-Sanomat 01.02.1997 - Simo Sipola) Namibian luoteiskolkassa ja Angolan lounaisosassa asuvat himbat ovat yksi Afrikan eristyneimmistä kansoista. Himbat elivät viime vuosikymmeniin asti lähes täysin eristyksissä ulkomaailmasta.
Sitten tulivat evankelistat, sotilaat ja turistit. Nyt valtava vesivoimalahanke uhkaa himbojen perinteistä elämänmuotoa. Tuleeko himboista Namibian intiaaneja?
Pölyinen tie kiemurtelee lähes puuttomien vuorenrinteiden välisessä notkelmassa. Siellä täällä kuivunut joenuoma halkoo punertavaa hiekkamaata.
Vuohia käyskentelee tien vierellä etsimässä lehtiä käppyräisistä puista ja matalista pensaista. Auringon ja kuivuuden haalistamaa heinää kasvaa pieninä tuppoina pensaiden juurella.
Yhtäkkiä tien oikealla puolella, kukkulan laella näkyy kylä. Sinne johtaa kaksi pyöräuraa, jotka tuskin erottuvat maastosta.
Pysäytämme auton sadan metrin päähän kylästä ja lähdemme kävelemään kylää kohti.
Kylä näyttää asumattomalta. Sen keskellä on tyhjä karja-aitaus, ja aitauksen ympärillä kymmenkunta suippokattoista majaa, kraalia.
Samassa yhdestä majasta tulee ulos nahkaiseen lannevaatteeseen pukeutunut vanha mies. Mies on seitsemissäkymmenissä, hänellä on kumara ryhti ja laihat raajat. Hänen kasvonsa ovat ryppyiset, mutta punertavan ruskealla voiteella värjätty iho on muuten kuin nuorella miehellä.
Päässä hänellä on matala kangasturbaani, ja kaulassa roikkuu nahasta ja metallihelmistä tehty koru. Toinen vanhus, nainen, astuu majasta muutaman vuoden ikäinen lapsi sylissään. Hänen hiuksensa on solmittu pitkille, sormenpaksuisille leteille. Nahkasuikaleilla päällystetyt letit näyttävät makkaroilta, joiden päästä pursuaa hiustupsu.
Myös naisella on yllään nahkainen lannevaate. Hän on käärinyt kaulaansa ison kiepin nahkapunosta. Metallihelmistä tehty koru roikkuu hänen ryppyisten rintojensa välissä.
Metallihelmistä tehdyt korut peittävät myös naisen nilkkoja.
- Moro (päivää), mies tervehtii.
- Imoro, vastaan.
- Kore (Mitä kuuluu)?
- Nawa. Nawa. (Hyvää, kiitos.)
Toisesta majasta pelmahtaa paikalle joukko lapsia ja teini-ikäinen tyttö. Kaikilla on yllään lannevaate eikä lainkaan jalkineita. Pikkupoikien päät on ajettu kaljuiksi lukuunottamatta kapeaa rastaletin näköistä hiussuikaletta, joka ulottuu päälaelta otsalle. Letin päässä on pieni tupsu.
Kysyn, voimmeko ottaa muutamia valokuvia.
Vanhukset nyökyttelevät ja ojentavat kätensä: - Five dollar.
Niinpä: raha ratkaisee.
Teinityttö poseeraa valokuvaajalle auliisti. Hän on todella kaunis lannevaatteessaan ja koruissaan.
Lapset tunkevat myös mukaan kuvaan pönöttämään.
- One dollar, yksi pikkupojista ojentaa kätensä.
Annan hänelle xylitolpurukumia, ja samassa kaikki kuusi lasta ovat ympärilläni käsi ojossa.
Purkat häviävät ahnaisiin suihin.
- Good?, tiedustelen ja maiskutan suutani.
Pienet päät nyökkäilevät tyytyväisinä. Täällä olisi Herra Hellaksella tyytyväisiä asiakkaita.
Kysyn, voinko katsoa majan sisälle. Vanha nainen viittoilee hyväksyvästi.
Sylinterin muotoisen majan oviaukko on kapea: pujottaudun sisään sivuttain. Majassa tuoksuu nahalta. Seiniä peittävä saven ja lannan sekoitus on halkeillut, ja sen alta paljastuu ranteen paksuisia rimoja, joiden varaan seinät on rakennettu.
Majan heinäkatto kaareutuu suippona kolmen metrin korkeuteen. Oviaukon edessä on tulisija. Nurkassa on vaahtomuovipatja ja nahkavuotia. Lattialla lojuu sikin sokin muutama pari lenkkitossuja ja pari kasettia.
Majan seinille on ripustettu vuohenkarvatuppoja, vuotia ja leilin näköinen soikea puuastia.
Seinällä roikkuu myös kookas nahasta, eläimenluusta ja metallihelmistä tehty koru.
Kun valokuvaaja viittoilee haluavansa ottaa korusta kuvan, vanhus siirtää värikkään putkikassin pois lattialta korun edestä. Fiksua. Mieleeni tulee vanha vitsi opiskeluajoilta siitä, kuinka "villi" heimo naruttaa tutkijaa: Nopeasti telkkari piiloon, antropologi tulee!
Onko tässä kyse samasta asiasta?
Matkaoppaan mukaan himbat ovat yksi Afrikan eristyneimmistä kansoista. He elävät Namibian luoteiskolkan ja Angolan lounaisosan karuilla vuoristotasangoilla. Himboja on yhteensä 7 000 - 8 000, joista yli puolet asuu Namibian puolella Kaokolandissa, joka on eteläisen Afrikan viimeinen erämaa-alue. Sitä asuttavat himbojen lisäksi lähinnä mustat sarvikuonot, autiomaaoloihin sopeutuneet norsut, leijonat, pantterit ja antiloopit.
Himbat ovat paimentolaisia. He ovat eläneet tuhansia vuosia eristyksissä muista ihmisistä, selvinneet hengissä kuivat kaudet ja sodat.
He noudattavat yhä pääosin perinteistä elämäntapaansa ja vaeltavat karjansa mukana laidunalueelta toiselle.
Himboilla on runsaasti ikivanhoja uskomuksia ja riittejä. Himbat esimerkiksi kysyvät edelleen tärkeitä päätöksiä tehdessään neuvoja esi-isiensä hengiltä. He harjoittavat myös noituutta ja hengillä parantamista.
Ensimmäiset lähetyssaarnaajat tulivat Kaokolandiin viime vuosisadan loppupuolella, mutta laajat alueet säilyivät ulkopuolisten ulottumattomissa vielä 1900-luvun puoliväliin asti.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana länsimainen kulttuuri on vähitellen luikerrellut himbojen asuinsijoille. Ensin tuli Etelä-Afrikan armeija. Se raivasi alkeellisia teitä vuoristoalueelle pystyäkseen jahtaamaan siellä piileskelleitä Namibian itsenäisyystaistelijoita.
1980-luvun lopussa tulivat Jumalan sanansaattajat ja markkinatalouden lähettiläät tuomaan viestiään takamaiden kansan ihmeteltäväksi.
Namibian evankelisluterilainen kirkko yrittää yhä käännyttää alueella asuvia himba- ja dhimbakansoja. Toistaiseksi tulokset ovat olleet vaatimattomia: viisi prosenttia alueen väestöstä on ottanut kasteen.
Markkinatalouden lähettiläät eli turistit ovat pärjänneet uskonmiehiä paremmin. Himbakylissä näkyy runsaasti merkkejä länsimaisesta kulutusyhteiskunnasta: lenkkitossuja, c-kasetteja, säilyketölkkejä sekä kasapäin tyhjiä olut- ja viinapulloja. Lisäksi rikkinäiset olutpullot kirjovat kylien liepeitä.
Raha tuntuu myös saaneen otteen himboista. Kun teemme lähtöä kylästä, vanha nainen alkaa taputella vatsaansa ja voivotella kuuluvasti. Yritämme selittää elehtimällä, ettei meillä ole ruokaa.
Nainen ei anna periksi. Hän taputtaa selkäänsä ja voihkii.
- Ten dollar!
Terveydellä on täälläkin hintansa.
Sama kaava toistuu kaikissa käymissämme kylissä.
Ensin valokuvausta rahasta. Sitten, kun lähdön aika koittaa, alkaa elekielellä esitettävä sairauskertomus, jota tehostetaan tarvittaessa äänillä.
Ylivoimaisesti paras esitys oli kylässä, joka sijaitsee vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Kaokolandin ainoasta kaupungista Opuwosta.
Kylässä oli vanha mies, joka tuskin pystyi kävelemään. Kun teimme lähtöä kylästä, ukko kohottautui vaivoin jaloilleen ja alkoi köhiä kuuluvasti: - Pera, pera (anna, anna). Ten dollar.
Ehdottomasti Oscar-pystin arvoinen suoritus, jolla ukko ansaitsi kymmenen Nambian taalaa.
Himbojen tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta. Evankelistojen ja turistien lisäksi valtava patohanke uhkaa heidän kulttuuriaan ja perinteistä elämänmuotoaan.
Namibian ja Angolan hallitukset suunnittelevat suuren vesivoimalan rakentamista Kunenejokeen. Hankkeen kannattavuuslaskelmat ristiriitaisia ja osin kesken.
Jos voimala kuitenkin rakennetaan, sen patoallas peittää alleen himbakansan ikiaikaiset hautakummut. Se olisi kova isku himbojen kultturille, jossa esi-isien henget jylläävät.
Patoallas pakottaisi tuhannet himbat muuttamaan pois nykyisiltä asuinsijoiltaan. Pato muuttaisi myös joen virtaumaa ja tuhoaisi virran varrella olevat rehevät laidunmaat.
Kuten himbapäällikkö Hikomenue Kapika asian ilmaisee:
- Joki on meidän toivomme ja elämämme. Emme halua patoa, se on meille kuolemaksi.
Namibian valtiollinen sähköyhtiö näyttää siis tekevän sen, mihin kristinusko, kuivuus, nälkä ja sodat eivät pystyneet: se tuhoaa himbakansan kulttuurin ja perinteisen elinkeinon ja tekee himboista lopullisesti Namibian intiaaneja.
© Muista tekijänoikeudet