Mosambik: Talouskasvun lyhyt oppimäärä

Mailman Sivu (Kumppani 1/1999 - Erja-Outi Heino) Mosambik on kansainvälisten rahoituslaitosten lempilapsi, mallioppilas, joka on yli kymmenen vuotta siististi toteuttanut rakennesopeutusohjelmia. Siitä hyvästä maan talous kasvaa.

Mitä se tarkoittaa, että talous kasvaa?

Taloustieteilijä Carlos Nuno Castel-Branco puhuu uusista autoista, vanhoista tuotteista, valuuttarahastosta ja velasta. Hän katsoo kotimaansa nykykasvoja matkan päästä tarkkaan.

Carlos Nuno Castel-Branco on asunut Englannissa pari vuotta. Vielä toiset pari ja väitöskirjan Mosambikin teollisuuspolitiikasta pitäisi olla valmis.

Jo nyt hänestä tuntuu, että Englannissa sataa aina. Hän on käynyt Mosambikissa joitakin kertoja, aurinkoisessa Maputossa, jonka ylle suurin osa kotimaan taloudellisen kasvun siunauksesta lankeaa. Hän on katsonut, miltä se kasvu näyttää. Se näyttää esimerkiksi autoilta. Uusilta ja kalliilta autoilta – ajoneuvojen määrä kaksinkertaistuu vuodessa.

Onko semmoisessa mitään mieltä, kun maa on niin köyhä kuin Mosambik?

Castel-Branco vertaa kotimaataan muihin nopean taloudellisen kasvun maihin, esimerkiksi Aasiaan: siellä huolehdittiin siitä, että ylijäämä sijoitetaan ennen kaikkea tuotantoon, ei niinkään kulutukseen.

Mosambikissa maan hallitus ja maailmanpankki vetoavat kansalaisia olemaan kärsivällisiä, sanovat, että vie vähän aikaa ennen kuin maan mainio taloudellinen kehitys koituu enemmistön iloksi. Perusmosambikilaisella on hädin tuskin varaa lähettää lapsensa kouluun. Jos lapset sairastuvat, he eivät luultavasti pääse hoitoon. Jos sataa rankasti, asumus luhistuu. Jos ei sada ollenkaan, perhe on muuten pulassa. Samanaikaisesti eliitti ympärillä kuluttaa kuin viimeistä päivää.

- Sanoisin, että kärsivällisyys joutuu siinä aika koville.

Eli Maputon uusissa autoissa on kaksi pahaa puolta. Ensinnäkin se, että maan voimavarat valuvat harhaan eivätkä luo uutta tuotantoa. Toiseksi tuo kulutuksen kohtuuttomuus, joka kaiken lisäksi kurittaa köyhiä: arviolta 60-70 prosenttia maan polttoaineen kulutuksesta on yksityistä ja menee lähinnä yksityisautoiluun. Maan käyttämästä sähköstä sama prosenttiosuus palaa Maputon kivikaupungin valoissa. Sähkö ja polttoaine, tuotannon perustekijät, kallistuvat yksityisen kulutuksen vuoksi. Polttoaineen kysyntä kasvaa ja sitä on tuotava lisää. Sen hinta nousee ja joukkoliikenteen taksat kallistuvat.

- Missä määrin tällaista kasvua voi pitää positiivisena? On tietysti totta, että se luo Maputon kuluttavalle luokalle vaihtoehtoja, avataan uusia supermarketteja ja uusia ravintoloita, Castel-Branco sanoo.

Ikävää asiassa on, että koko kuvio perustuu suurelta osin kehitysapuun, josta vielä suuri osa on lainarahaa.

-Ilman ESAFin (Enhanced Structural Adjustment Facility, Kansainvälisen valuuttarahaston räätälöimä talousohjelma) tarjoamia erityisiä etuja tämäntasoisia kaupan ja palvelun aktiviteetteja ei Mosambikissa olisi.

Savijaloilla

Mosambikista on yritetty tehdä sijoittajille suotuisa maa. On siinä onnistuttukin, sijoittajia saapuu parijonossa ja painavin salkuin. Mutta jokin on mennyt vikaan, koska sijoitukset, joita maahan saadaan, eivät ole kovin tuottavia. Ne suuntautuvat palveluihin, kauppaan, vientiin ja tuontiin.

On toinenkin ongelma: tuotantoon päätyvistä sijoituksista tuntuva osa suuntautuu perinteisille aloille, puuvillaan, sokeriin, cashew-pähkinään, kookokseen, vähän myös teehen. Yhä edelleen Mosambikin vientituloista 60-65 prosenttia roikkuu kolmen, neljän tuotteen varassa, suurimpina katkarapu ja cashew.

- Uudet sijoitukset vahvistavat maan hyvin kapeaa tuotannollista pohjaa. Perinteinen työnjako lujittuu: Mosambik on alikehittynyt maa, joka tuottaa muutamaa harvaa, vähän jalostettua tuotetta. Talouden haavoittuvuus pönkittyy, koska nämä tuotteet ovat hyvin alttiita kansainvälisten markkinoiden heilahduksille ja niitä on kovin vähän. Kun yksi järkkyy, koko talous on polvillaan.

Ainoa vaihtoehto

Yhdessä mielessä Mosambik on kuin Suomi muutama vuosi sitten: yhden vaihtoehdon maa. Mosambikin ainoa vaihtoehto on samaa uusliberalistista sukujuurta. Vaikka uusliberalistinen malli on tutkijapiireissä jäämässä sivuraiteelle, länsimaiset hallitukset vannovat edelleen sen nimiin. Kaikki pyörii talouden vakauden ympärillä ja sitä vakautta tarkastellaan ennen kaikkea finanssipolitiikan kautta.

Hyvän oppimestarin tavoin Castel-Branco esittää uusliberalistisen sapluunan, selittää, mitä vakaudella tarkoitetaan ja missä kohdin sen tavoittelussa mennään hakoteille. Hän selittää, mitä maksutaseesta voi lukea ja mitä siitä ei voi lukea, mitä seurauksia sisäisen vakauden tavoittelulla - budjettivajeen pienentämisellä ja tarkan meticalin politiikalla - voi olla. (Ken halajaa yksityiskohtaista selontekoa, pyytäköön Castel-Brancon sähköpostiosoitetta tai tutkikoon soveltuvin osin Suomen taloudellista lähihistoriaa).

Turvaverkot ja sen sellaiset ovat perusohjelman päälle liimattavia koristeita. Niitä läiskitään sitä mukaa, kun kansalaisten painostus yltyy. Velkaelvytysohjelma HIPC on yksi esimerkki tästä.

Palataan hetkeksi perusohjelmaan. Maksutaseen tasapaino saavutetaan vientiä lisäämällä. Viennin lisääminen edellyttää tuotannon lisäämistä ja ennen kaikkea tuotannon laadullista kehittämistä. Pikemmin kuin vaihtotaseen tarkkailua, se vaatisi sijoituksia teknologiaan, tutkimukseen ja informaatioon. Sellaisesta ei ole Mosambikissa ylitarjontaa.

Castel-Branco sanoo, että uusliberalistinen katsantokanta käsittelee perustavia ongelmia pinnallisesti. Siksi se tarjoaa pinnallisia ratkaisuja.

Esimerkiksi, talouden liberalisointia ja yritysten yksityistämistä pidetään edellytyksinä markkinoiden tehokkuudelle. Mutta Mosambikissa malli on joissakin tapauksissa toiminut tehokkuutta vastaan. Otetaan tapaus cashew: kun raakacashew’n vienti vapautettiin, se oli kuolonisku kotimaiselle teollisuudelle. Se kotimainen teollisuus oli vähää aikaisemmin yksityistetty.

- Jos nyt vapautamme raakasokerin viennin, sokerille käy samalla tavalla. Eli liberalisointi voi käytännössä estää sen, että maahan saadaan kilpailukykyisiä yksityisiä toimijoita. Tällä en halua sanoa, että teollisuuden pitäisi olla täysin suojattu, mutta ajattelen, että on tarpeen valita ensisijaiset teollisuudenalat ja taata niiden toimivuus tietyllä suojalla, joka ei ole suojaa vain suojan vuoksi. Sitä mukaa, kun suojattu teollisuudenala on saatu toimivaksi, sen tilalle voidaan valita toinen. Kaikki teollistuneet maat tekivät tavalla tai toisella tämän. Eivät yritykset synny tehokkaina vaan tehokkuus rakennetaan.

Valikoiva suoja edellyttää kansallista tavoitteenasettelua, kotimaista strategiaa. Sellaista sooloilua kansainväliset rahoituslaitokset eivät kannata.

- ESAFin kaltaiset ohjelmat eivät koskaan käsittele yksityiskohtaisesti teollistamista tai teollista innovaatiota. Mutta mikäli haluamme luoda vaihtoehtoja, juuri niitä meidän pitäisi osata ajatella.

Kansainvälisten rahoituslaitosten Mosambik on olemassa vain paperilla.

- Maailmanpankilla ja valuuttarahastolla ei ole harmainta aavistusta siitä, mikä on se yksityissektori, josta ne puhuvat. Ne pohtivat "red tapea", byrokratiaa ja muuta, mutta eivät käsittele teollista rakennetta tai teollisia suhteita.

Sama pätee markkinoihin ja kauppaan; epävirallinen sektori on suuri tuntematon. Kun taloudesta tunnistetaan vain osa, myös tarjotut vaihtoehdot jäävät köyhiksi.

Poliittinen velka

Mitä merkitystä Mosambikille olisi koko ulkomaanvelan mitätöimisellä?

Castel-Branco sanoo, että velan mitätöimisellä olisi ennen kaikkea suuri poliittinen merkitys. Taloudellinen merkitys on mutkikkaampi juttu. Periaatteessa Mosambik säästäisi 20 prosenttia vientituloistaan ja 25 prosenttia julkisesta budjetistaan parempiin tarkoituksiin.

Yleinen vastaväite kuuluu, että velan kestävä taso on osa kansainvälisen talouden suhdejärjestelmästä. Jos kaikki velka mitätöitäisiin, on mahdollista, että Mosambik onnistuisi säästämään sata miljoonaa dollaria vuodessa. On myös mahdollista, että maa menettäisi 500-600 miljoonaa dollaria tukina ja edullisina luottoina.

Sitä paitsi säästyneiden varojen viisas käyttö edellyttäisi – jälleen – kansallista tavoitteenasettelua. Suosikkiosoitteena velanhoidosta vapautuville varoille mainitaan tavallisesti terveydenhoito ja koulutus. Castel-Branco on säälimätön, se ei ole mikään ratkaisu. Sadalla miljoonalla voitaisiin rakentaa muutama sairaala vaan entä niiden ylläpito?

- Jos velka mitätöidään, mutta talousohjelma jatkaa entisellä mallilla eikä vastaa tuotannon organisoimisen perusongelmiin, voimme helposti ja nopeasti kasata vastaavan velkataakan. Ja tästä ei ole vielä kunnolla puhuttu.

Maailmankaupan tuleva järjestys on vielä kysymys sinänsä. Onko Mosambikin tuotteille tulevaisuudessa tilaa? Se riippuu Euroopan Unionista, Yhdysvalloista ja Japanista, Mosambikin omat vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset.

Valaiseva yhteenveto: velkahelpotus voi olla tärkeä, mutta se voi myös olla merkitsemättä mitään. Menneisyys opettaa. Vuonna 1985 Mosambikin ulkomaanvelka oli kaksi miljardia dollaria. Tilanne alkoi olla tukala, maa etsiytyi maailmanpankin jäseneksi ja kansainväliset apuohjelmat alkoivat. Kymmenen vuoden kuluttua Mosambikin velka oli kuusi miljardia. Suhteellisesta velkakriisistä oli päädytty kestämättömään tilanteeseen.

- Miksi me velkaannuimme lisää vuosina, joina saimme avustuksia ja luottoja, ohjelmalla, jonka piti teoriassa luoda tehokkuutta talouteen? Voimme tietysti puhua sodasta ja kansainvälisen kaupan ehdoista, mutta ne eivät ole riittäviä selityksiä.

Kun inflaatio pysyy aisoissa sanotaan, että syynä on "järkevä talouspolitiikka". Inflaation yltyminen taas johtuu siitä, että "riisilaiva ei saapunut ajoissa". Kun asiat sujuvat hyvin, se on seurausta oikeasta politiikasta, kun huonosti, syynä on sota ja kuivuus.

Inhimillinen tekijä

Mosambik on maailmanpankin lempioppilaita. Maa on menestyksekkäästi toteuttanut rakennesopeutusohjelmaa, inflaatio on tällä hetkellä ainakin teoriassa nollatasoa, talouden kasvu toista kymmentä prosenttia. Syyskuussa Maputossa pidetyssä konsultatiiviryhmän kokouksessa avunantajat takasivat yhtenä harmonisena perheenä maan hallituksen ohjelman ensi vuonna edellyttämät 570 miljoonaa dollaria.

Tarkoittaako muun Afrikan poliittinen epävakaus sitä, että tasainen Mosambik hyötyy?

Castel-Branco sanoo, että se on mahdollista. Toinen mahdollisuus on, että sijoittajat hylkäävät koko Afrikan. Länsi- ja Keski-Afrikassa epävakautta aiheuttavat tekijät ovat läsnä myös Mosambikissa, Etelä-Afrikassa ja Zimbabwessa: tulojen uudelleenjako, jyrkkä yhteiskunnallinen ja taloudellinen eriarvoistuminen.

- Mosambikilainen kansalaisyhteiskunta on järjestäytymätön. Kun julkisen liikenteen hinnat joitakin vuosia sitten nousivat, ihmiset menivät lakkoon ja polttivat autoja kaduilla. Sen tyyppisiä aika kaoottisia mellakoita pidän mahdollisina ja niillä on suuri vaikutus sijoittajiin ja maan talouteen.

Kansainväliset avunantajat puskevat hallinnon hajauttamiseen. Castel-Branco pelkää, että se entisestään heikentää maan päätöksenteko- ja neuvottelukykyä ja lisää yhteiskunnallisia jännitteitä. Kesäkuun lopussa järjestetyt paikallisvaalit olivat esimerkki hyvien tarkoitusten haaksirikosta.

- Kukaan ei hajauta maailmanpankkia tai valuuttarahastoa. Sen sijaan hajautetaan hallintoa maissa, joissa valta on jo valmiiksi erittäin hauras. Hajautetaan heikkoutta, toisin sanoen.

Castel-Branco ei kannata keskusvaltaa sinänsä tai hajauttamista sinänsä. Hänestä olisi tärkeä miettiä, kumpi tie tuo maalle lisää toimintakykyä. Yksi ydinkysymys on inhimillisen pääoman kehittäminen. Suuremmin mennyttä ihannoimatta Castel-Branco muistelee itsenäistymisen jälkeisiä vuosia. Ihmiset olivat yhtä köyhiä tai köyhempiä kuin nykyään, lukutaidottomuus oli pahempaa. Hän ei ikävöi silloista taloudellista tilannetta, mutta alkuvaiheen innostusta hän kaipaa. Ihmiset uskoivat, että heillä on oikeus osallistua. Nykyään vastaavaa yhteiskunnallista motivaatiota tapaa harvoin. Ihmiset ovat vieraantuneita, sanovat, että hallitus ja parlamentti ovat asioita, jotka eivät kuulu heille.

Castel-Branco on vähän kyllästynyt nykyiseen näkemykseen hyvästä kansalaisyhteiskunnasta ja pahasta hallituksesta, kansallisesta eliitistä, joka on liittoutunut kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa kansan turmioksi.

- Jos katsomme, ettemme voi vaikuttaa omaan hallitukseemme, mihin me sitten kykenemme?

Useimmiten inhimillistä kehitystä lähestytään koulutuksen, asumisen ja terveyden kautta. Avunantajat korostavat, että niitä pitää parantaa. Castel-Brancolle sellainen on pienimuotoista todellisuuspakoa, eräänlaista laastaria. Miksi ihmisten terveyden ja koulutustasoon pitäisi olla hyvä?

- Eivät ihmiset ole olemassa vain hyvää koulutusta ja hyvää terveyttä varten. Ihmisille on tärkeää tehdä jotakin, elää yhteiskunnassa. Siksi on hyvä verrata nykyistä tilannetta yli kahdenkymmenen vuoden takaiseen. Silloin koulutustaso oli hyvin matala ja köyhyys nykyistä pahempaa, mutta inhimillinen tekijä oli voimakas.

----------

Kt. Carlos Nuno Castel-Branco yrittää tekeillä olevassa väitöksessään ymmärtää, mitkä maan sisäiset ja ulkoiset voimat ohjailevat päätöksiä sijoituksista ja teollisuuspolitiikasta. Hän puhuu "talouden alueellisesta globalisoitumisesta": kansallinen strategia vaatii pitämään alueelliset tekijät tiukasti mielessä.

Talouden tunnusluvut väittävät, että Mosambik on menestystarina, eteläisen Afrikan tiikeri. Maputon keskustassa maan kasvuihmeeseen on helpompi uskoa kuin pääkaupungin laitamilla/maaseudulla.

© Muista tekijänoikeudet